Sosiaalinen media on näissä vaaleissa astunut isompiin saappaisiin. Haaviston nousu alkoi <a href="osittain FB-tykkäysten kautta ja monien meistä Facebook on tulvinut vaaliaiheista viestintää sietokyvyn rajoille asti. Itse olen sitä mieltä, että ihmisten innostuminen politiikasta on niin tärkeä asia yhteiskunnallisesti, että mielelläni kestän muutaman viikon ajan siihen liittyvää rummutusta. Sosiaalisessa mediassa on kuitenkin yksi vakava ongelma: se luo kuplia ihmisten ympärille.

Ihmiset seuraavat yhä vähemmän perinteisiä medioita. Yhä isompi osa heidän lukemistaan uutisista on kaverin linkkaama. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että jostakin tärkeästä aiheesta voi tulla puheenaihe, vaikka valtamedia kuinka yrittäisi sen unohtaa tai jopa tukahduttaa. Twitter-vallankumoukset Lähi-Idässä ja Occupy Wall Street ovat väkeviä esimerkkejä siitä, miten sosiaalinen media onnistuu muuttamaan ruohonjuuritason yksittäiset ihmiset vallankumoukselliseksi joukkovoimaksi. Mutta mitä enemmän poliittinen maailmankuva rakentuu sosiaalisen median kautta, sitä kapeammaksi se helposti muodostuu.

Minun kaveripiirini ei ole kaikenkattava otos suomalaisista. Valtaosa facebook-kavereistani on noin itseni ikäisiä, koulutettuja, pääkaupungissa asuvia ja arvoliberaaleja. Toisin sanoen, he ovat keskimäärin itseni kaltaisia. Niinpä myös ne mielipiteet, uutiset ja vitsit, joita he levittävät, ovat tietynlaisia. Ne ovat sellaisia, että ne useimmiten tukevat niitä asenteita ja arvostuksia, joita minulla jo on.

Tämä ei ole mitenkään yllättävää. Ihmiset pitävät uutisista, jotka vahvistavat heidän omia ennakkoluulojaan ja maailmankuvaansa, mutta sivuuttavat helposti uutiset, jotka vaatisivat heitä muuttamaan maailmankuvaansa. Niinpä he myös linkittävät toisilleen uutisia, jotka vahvistavat heidän yhteistä näkemystään maailman tilasta. Kun törmään tietynlaiseen uutiseen Hesarissa, voin jo melkein arvata, kuka facebook-kavereistani tulee linkittämään sen seinälleni.

Pahimmillaan tämä sosiaalisen median yksisilmäisyys johtaa maailmankuvan radikaaliin vääristymiseen. Eräs norjalainen filosofi totesi osuvasti Breivikistä, että hän toki oli psykologisesti hyvinkin sekaisin. Mutta hänen psykologinen profiilinsa oli vain ’alkoholismi-geenin’ kaltainen alttius tuollaisiin tekoihin. Tarvittiin sopiva ympäristö, jotta se puhkeaisi kukkaansa. Ja sopivan ympäristön tarjosi sokeaa vihaa pursuava nettiyhteisö, joka yhdessä lietsoi toinen toistaan yhä syvempään raivoon. Jonakin toisena aikana Breivik olisi jäänyt yksin katkeroitumaan kitkerien mielipiteidensä kanssa. Mutta nyt netti auttoi häntä löytämään samanmielisten yhteisön, joka radikalisoi häntä edelleen ja auttoi häntä saamaan voimaa omaan äärimmäiseen ratkaisuunsa.

Kun katsoo maailmaa tarpeeksi vahvaideologisesta yhteisöstä käsin, jossa jatkuvasti rummutetaan vain yhtä mielipidettä, niin mistä tahansa ”valheesta tulee vähitellen totta” niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Siksi on tärkeätä suhtautua vakavasti siihen uhkaan, jonka ’uutistenvälityksen demokratisoituminen’ muodostaa. Perinteisillä medioilla on useimmiten julkilausuttu pyrkimys puolueettomuuteen, heillä on maine, jota puolustaa, sekä ammattitaitoisia toimittajia, jotka voivat käyttää työaikaansa erilaisten tarinoiden totuudellisuuden tarkistamiseksi. Juuri lukemansa uutisen linkkaava yksittäinen ihminen ei välttämättä tiedosta muokkaavansa ystäviensä maailmankuvaa eikä hän edes pyri mihinkään kokonaisvaltaiseen asioiden tarkasteluun, kunhan nyt linkkasi eteenpäin yhden hänestä tärkeän näkökulman asioihin. Mutta kun hän ja sata kaveria tekevät samaa, on kupla valmis.

Mediakriittisyys on tärkeä taito. Kaikki sanomalehdet ja uutispalvelut tekevät arvovalintoja sen suhteen mitä asioita nostavat esille. Heillä on suuri valta päättää siitä, mistä asioista tulee puheenaiheita, mistä teemoista presidentinvaaleissa keskustellaan ja mistä tarinoista sinä keskustelet kavereitesi kanssa. Tässä mediakriittisyydessä sosiaalisesta mediasta on tullut hyvä apuväline, jolla murentaa perinteisen median valtaa.

Vähintään yhtä tärkeä taito on kuitenkin sosiaalinen media-kriittisyys. Se tarkoittaa sen ymmärtämistä, että sinun kaverisi linkkaavat uutisia ja kertovat tarinoita, jotka tukevat sinun maailmankuvaasi – olit sitten perussuomalainen maanviljelijä, vihervasemmistolainen punavuorelainen tai espoolainen kokoomuksen kannattaja. Se tarkoittaa sitä, että etsit aktiivisesti näkökulmia ja tarinoita myös oman kuplasi ulkopuolelta. Esimerkiksi perinteisistä medioista. Mitä laajemmasta piiristä haet tietosi, sitä vähemmän maailmankuvasi on oman kapean kuplasi rajoittama.

Sosiaalinen media on näissä vaaleissa astunut isompiin saappaisiin. Haaviston nousu alkoi <a href="osittain FB-tykkäysten kautta ja monien meistä Facebook on tulvinut vaaliaiheista viestintää sietokyvyn rajoille asti. Itse olen sitä mieltä, että ihmisten innostuminen politiikasta on niin tärkeä asia yhteiskunnallisesti, että mielelläni kestän muutaman viikon ajan siihen liittyvää rummutusta. Sosiaalisessa mediassa on kuitenkin yksi vakava ongelma: se luo kuplia ihmisten ympärille.

Ihmiset seuraavat yhä vähemmän perinteisiä medioita. Yhä isompi osa heidän lukemistaan uutisista on kaverin linkkaama. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että jostakin tärkeästä aiheesta voi tulla puheenaihe, vaikka valtamedia kuinka yrittäisi sen unohtaa tai jopa tukahduttaa. Twitter-vallankumoukset Lähi-Idässä ja Occupy Wall Street ovat väkeviä esimerkkejä siitä, miten sosiaalinen media onnistuu muuttamaan ruohonjuuritason yksittäiset ihmiset vallankumoukselliseksi joukkovoimaksi. Mutta mitä enemmän poliittinen maailmankuva rakentuu sosiaalisen median kautta, sitä kapeammaksi se helposti muodostuu.

Minun kaveripiirini ei ole kaikenkattava otos suomalaisista. Valtaosa facebook-kavereistani on noin itseni ikäisiä, koulutettuja, pääkaupungissa asuvia ja arvoliberaaleja. Toisin sanoen, he ovat keskimäärin itseni kaltaisia. Niinpä myös ne mielipiteet, uutiset ja vitsit, joita he levittävät, ovat tietynlaisia. Ne ovat sellaisia, että ne useimmiten tukevat niitä asenteita ja arvostuksia, joita minulla jo on.

Tämä ei ole mitenkään yllättävää. Ihmiset pitävät uutisista, jotka vahvistavat heidän omia ennakkoluulojaan ja maailmankuvaansa, mutta sivuuttavat helposti uutiset, jotka vaatisivat heitä muuttamaan maailmankuvaansa. Niinpä he myös linkittävät toisilleen uutisia, jotka vahvistavat heidän yhteistä näkemystään maailman tilasta. Kun törmään tietynlaiseen uutiseen Hesarissa, voin jo melkein arvata, kuka facebook-kavereistani tulee linkittämään sen seinälleni.

Pahimmillaan tämä sosiaalisen median yksisilmäisyys johtaa maailmankuvan radikaaliin vääristymiseen. Eräs norjalainen filosofi totesi osuvasti Breivikistä, että hän toki oli psykologisesti hyvinkin sekaisin. Mutta hänen psykologinen profiilinsa oli vain ’alkoholismi-geenin’ kaltainen alttius tuollaisiin tekoihin. Tarvittiin sopiva ympäristö, jotta se puhkeaisi kukkaansa. Ja sopivan ympäristön tarjosi sokeaa vihaa pursuava nettiyhteisö, joka yhdessä lietsoi toinen toistaan yhä syvempään raivoon. Jonakin toisena aikana Breivik olisi jäänyt yksin katkeroitumaan kitkerien mielipiteidensä kanssa. Mutta nyt netti auttoi häntä löytämään samanmielisten yhteisön, joka radikalisoi häntä edelleen ja auttoi häntä saamaan voimaa omaan äärimmäiseen ratkaisuunsa.

Kun katsoo maailmaa tarpeeksi vahvaideologisesta yhteisöstä käsin, jossa jatkuvasti rummutetaan vain yhtä mielipidettä, niin mistä tahansa ”valheesta tulee vähitellen totta” niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Siksi on tärkeätä suhtautua vakavasti siihen uhkaan, jonka ’uutistenvälityksen demokratisoituminen’ muodostaa. Perinteisillä medioilla on useimmiten julkilausuttu pyrkimys puolueettomuuteen, heillä on maine, jota puolustaa, sekä ammattitaitoisia toimittajia, jotka voivat käyttää työaikaansa erilaisten tarinoiden totuudellisuuden tarkistamiseksi. Juuri lukemansa uutisen linkkaava yksittäinen ihminen ei välttämättä tiedosta muokkaavansa ystäviensä maailmankuvaa eikä hän edes pyri mihinkään kokonaisvaltaiseen asioiden tarkasteluun, kunhan nyt linkkasi eteenpäin yhden hänestä tärkeän näkökulman asioihin. Mutta kun hän ja sata kaveria tekevät samaa, on kupla valmis.

Mediakriittisyys on tärkeä taito. Kaikki sanomalehdet ja uutispalvelut tekevät arvovalintoja sen suhteen mitä asioita nostavat esille. Heillä on suuri valta päättää siitä, mistä asioista tulee puheenaiheita, mistä teemoista presidentinvaaleissa keskustellaan ja mistä tarinoista sinä keskustelet kavereitesi kanssa. Tässä mediakriittisyydessä sosiaalisesta mediasta on tullut hyvä apuväline, jolla murentaa perinteisen median valtaa.

Vähintään yhtä tärkeä taito on kuitenkin sosiaalinen media-kriittisyys. Se tarkoittaa sen ymmärtämistä, että sinun kaverisi linkkaavat uutisia ja kertovat tarinoita, jotka tukevat sinun maailmankuvaasi – olit sitten perussuomalainen maanviljelijä, vihervasemmistolainen punavuorelainen tai espoolainen kokoomuksen kannattaja. Se tarkoittaa sitä, että etsit aktiivisesti näkökulmia ja tarinoita myös oman kuplasi ulkopuolelta. Esimerkiksi perinteisistä medioista. Mitä laajemmasta piiristä haet tietosi, sitä vähemmän maailmankuvasi on oman kapean kuplasi rajoittama.