”Me” ja ”ne” – Eli miksi Charlie Hebdon pilapiirrosten levittäminen auttaa terroristeja voittamaan

Posted on January 12 2015 by frank

On jo aika unohtaa ne typerät pilapiirrokset. Ei tässä niistä ole kyse. Ja niiden levittäminen sosiaalisessa mediassa ei todellakaan auta. Itse asiassa, mitä enemmän me levitämme Muhammadia pilkkaavia pilapiirroksia, sitä varmemmin terroristit voittavat. Kuten Michael Deacon osuvasti toteaa:

”Moni tuntuu ajattelevan että terroristit ’voittavat’ jos emme levitä näitä sarjakuvia ja ’häviävät’ jos sen teemme. Ikäänkuin juuri tällä hetkellä terroristijohtajat ahdistuneen epäuskoisina hämmästelisivät sitä, että moni Eurooppalainen sanomalehti on julkaissut näitä satiirisia piirrustuksia: ’Katastrofi! Suunnitelmamme epäonnistui tavalla, jota emme voineet kuvitella! Muste todella voittaa Kalashnikovit! Satiiri voitti meidät jälleen kerran!”

Sarjakuvia levittämällä emme siis voita mitään. Mutta miten meidän sitten tulisi reagoida Charlie Hebdon toimituksen tappaneeseen terrori-iskuun?

Pohjimmiltaan reagointitapoja on kaksi:
Ensinnäkin voimme laittaa kovan kovaa vastaan: ’Muslimit tappoivat ranskalaisia sananvapauden puolesta taistelleita pilapiirtäjiä, joten nyt on näytettävä muslimeille, että olemme heitä kovempia.’ Tässä tavassa reagoida on ajatuksena, että olemme sodassa vihamielistä joukkoa vastaan ja siksi ei ole aikaa pehmoilla. On aika näyttää, että tässä sodassa meillä on ne kovemmat aseet.

Tämä oli se tapa, millä Yhdysvallat reagoi WTC:n kaksoistornien sortumiseen. He julistivat ’terrorismin vastaisen sodan’, kavensivat kansalaisoikeuksia kotimaassaan (’patriot act’) ja hyökkäsivät sekä Afganistaniin että Irakiin armeijallaan. Kovan linjan edustajat pääsivät päättämään miten toimitaan. Niinpä Yhdysvallat:
* Hyökkäsi itsenäiseen valtioon tekaistujen syiden nojalla (johtaja toki oli diktaattori, mutta hänen syrjäyttämisensä ei hirveästi lohduta sisäisen väkivallan kierteeseen sortuneessa maassa)
* Perusti vankileirin, johon eivät päteneet mitkään lait ja jossa epäiltyjä pidettiin vankina jopa vuosikymmen tai enemmän ilman että edes mitään syytteitä nostettiin.
* Kidutti systemaattisesti vankejaan.
* On miehittämättömillä lennokeilla tehdyissä iskuissa tappanut tuhansia siviilejä.

Jos tämä on ’sotaa terrorismia vastaan’, on syytä kysyä vähentääkö se terrorismia. Ja vastaus on selvä: Se päinvastoin lisää terrorismia. Al-Qaidan kannalta Yhdysvaltain reaktio oli täydellinen: Terroristi-järjestön rekrytointi helpottui huomattavasti, kun Yhdysvaltojen toimista tulistuneet liittyivät heidän riveihinsä. Yhdysvallat tuntui tekevän kaikkensa oikeuttaakseen Osama Bin Ladenin maailmankuvan. Yhdysvaltojen toimien ansiosta hän ei ollutkaan islamilaisen yhteiskunnan marginaalissa oleva radikaali, vaan eturintamassa sivilisaatioiden välisessä taistelussa. Nyt Yhdysvallat on sotinut terrorismia vastaan vuosikymmenen ja sen seurauksena maailmassa on huomattavasti enemmän ihmisiä, jotka olisivat valmiita tappamaan yhdysvaltalaisia vaikka oman henkensäkin kaupalla.

Yhdysvaltojen tapa reagoida edustaa perinteistä ”me” vastaan ”ne” ajattelua, jossa ”me” olemme länsimaisia maallistuneita kansalaisia ja ”ne” ovat muslimeja. Uskotaan että mitä kovemman linjan ”me” otamme ”niitä” kohtaan, sitä lähempänä ”me” olemme voittoa.

Sama vastakkainasettelu on ollut suosittua myös Charlie Hebdo -iskun jälkeen. Mediamoguli Robert Murdochin mukaan kaikki muslimit ovat syyllisiä iskuihin. Slate-lehden päätoimittaja Jacob Weisberg ilmoitti, että paras tapa reagoida iskuun on ”lisätä herjaavaa satiiria.” Ranskassa äärioikeistolaisen Front Nationalin johtaja Marine Le Pen vaatii, että ”meidän pitää pystyä vastaamaan tähän sotaan, jonka ääri-islamistit ovat julistaneet meitä vastaan.” Ja sanoista tekoihin: Jo nyt Le Mansissa moskeijaan heitettiin kranaatteja ja ranskalaisten ääriainesten hyökkäykset muslimeja vastaan ovat vain ajan kysymys.

Nämä reaktiot ymmärtävät väärin sen, ketkä ovat ’me’ ja ketkä ovat ’ne’. Siksi heidän reaktionsa itse asiassa vain pahentavat tilannetta.

Tärkein rajalinja ei nimittäin kulje jonkin yhtenäisen länsimaisen yhteisön ja jonkin yhtenäisen muslimien yhteisön välillä. Koska sellaisia yhtenäisiä yhteisöjä ei ole olemassa. Tärkein rajalinja kulkee maltillisten ja sodanlietsojien välillä. ”Me” olemme maltilliset kristityt, muslimit, ateistit sun muut. Eli kaikki me, jotka emme halua tahallamme jyrkentää väkivaltaan johtavia vastakkainasetteluja. ”Ne” ovat sodanlietsojia. Heitä, jotka pyrkivät toimillaan jyrkentämään vastakkainasettelua, ja näin edistää väkivaltaisen yhteenoton mahdollisuutta.

Tärkein jakolinja ei siis ole ’me – kristityt’ vastaan ’ne – muslimit’, vaan ’me – maltilliset kristityt ja muslimit’ vastaan ’ne – radikaalit kristityt ja muslimit’.

Olennaista on ymmärtää että sodanlietsojat tarvitsevat aina vihollisen. Ja siksi äärioikeistolaiset ja ääri-islamilaiset tarvitsevat toinen toisensa. Toisen olemassaolo oikeuttaa toisen. Charlie Hebdo tarvitsi islamilaisia fundamentalisteja suuttumaan ja uhkailemaan heitä heidän pilapiirroksistaan. Ilman näitä uhkailijoita näissä pilapiirroksissa ei olisi ollut kyse sananvapaudesta, vaan pelkästään siitä että pilkataan tahallaan maassa olevalle vähemmistölle pyhiä asioita. Al Qaidalle ja muille islamistisille ääriaineksille Charlie Hebdon pilapiirrokset olivat vuorostaan lottovoitto. Ne olivat jumalanpilkkaa, joka loukkasi monia ja näin ajoi lisää ihmisiä tukemaan näiden ääriainesten toimintaa. Charlie Hebdon terrori-iskut olivat sitten tietysti lottovoitto länsimaisille ääriaineksille. Le Pen puolueineen saa varmasti sen ansiosta lisää kannattajia rasistiseen puolueeseensa. Viha synnyttää vihaa. Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Kosto synnyttää uusia kostoja.

”Iskut Länsi-Euroopassa kasvattavat entisestään maahanmuuttokriittisten kannatusta ja ennakkoluuloja muslimeja kohtaan. Yhteiskunnan marginaaliin jääneet muslimit kokevat tämän jälkeen olevansa yhä ahtaammalla, ja jotkut saattavat langeta terrori-iskuihin, mikä taas lisää maahanmuutto- ja islamkriittisten kannatusta. Pahan kierre on päässyt hyvään vauhtiin.” – Petteri Tuohinen, Helsingin Sanomat

Taistelua ei käydä lännen ja idän välillä eikä kristinuskon ja islamin välillä. Tärkein taistelu käydään maltillisten ja radikaalien välillä näiden maiden ja kulttuurien sisällä. Ketkä suomalaisista pysyvät maltillisina ja ketkä radikalisoituvat? Ketkä Ranskan muslimeista pysyvät maltillisina ja ketkä radikalisoituvat? Tämä on se taistelu. Ja tässä taistelussa vastapuolen väkivalta on aina voitto radikaaleille.

Vihollisemme ei ole siis toinen uskonto. Vihollisemme ovat ne ääriainekset – kristityt, muslimit tai ateistiset – jotka pyrkivät lietsomaan sotaa. Mitä enemmän kuuntelemme heitä, mitä enemmän annamme heille valtaa, sitä lähempänä olemme sortotoimia ja sodankäyntiä. Ja siinä vaiheessa kun väkivalta kiihtyy, me kaikki häviämme.

Siksi oikea tapa reagoida terrori-iskuihin ei ole vastakkainasettelun jyrkentäminen muslimien ja kristittyjen välillä. Päinvastoin, mitä enemmän me muslimeja syrjimme, sitä enemmän me synnytämme ihmisiä, jotka kokevat olevansa syrjäytyneitä valtaväestön yhteiskunnasta. Kuten Petteri Tuohinen HS:ssä toteaa: ”Yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevat musliminuoret ovat helppoja kohteita ääri-islamilaiselle propagandalle.” Ja heidän joukostaan rekrytoidaan tulevat terroristit. Kun ihmistä tarpeeksi pitkään kohdellaan kuin jihadistia, on suuri vaara että hänestä joku päivä tulee sellainen.

Ratkaisevaa tässä hetkessä on se, että löydämmekö me maltilliset toisemme. Uskonrajoista riippumatta valtaosa on maltillisia ja nyt on olennaista että löydämme toisemme. Kaksikymmentä ranskalaista imaamia kävi Charlie Hebdon toimistolla ja julisti siellä kovin sanoin, että nämä terroristit eivät edusta todellista islamia. Nämä imaamit ovat meidän puolellamme, he ovat maltillisuuden puolella.

Kenen joukoissa seisot?

Nyt on olennaista, että mietit kenen joukoissa sinä seisot? Oletko maltillisten vai sodanlietsojien puolella? Sodanlietsojat voittavat, kun he saavat meidät maltilliset kuvittelemaan että sota on välttämätön. Miten me maltilliset sitten voimme voittaa? Paras reaktio on kokoontua suremaan yhdessä, yhdistyä vahvemmaksi ja sitten jatkaa elämää vapaassa yhteiskunnassa. Terroristit haluavat aina muuttaa yhteiskuntaa: kylvää pelkoa ja jyrkentää vastakkainasetteluja. Jos me haluamme voittaa, se onnistuu jatkamalla elämää niin kuin ennenkin, vain entistä yhtenäisempänä ja myötätuntoisempana.

Meidän kristittyjen ja ateististen eurooppalaisten tehtävänä on nyt osoittaa Euroopan maltillisille muslimeille, että me olemme ihmisiä ja haluamme kohdella myös heitä ihmisinä. Meidän tehtävänämme on osoittaa, että kunnioitamme heitä ja haluamme rakentaa yhteistä yhteiskuntaa heidän kanssaan. Se ei onnistu jakamalla pilapiirroksia, jotka tietoisesti pyrkivät loukkaamaan heille tärkeitä asioita. Annetaan länsimaisten ja itämaisten fundamentalistien käydä omaa sotaansa. Parasta mitä me maltilliset voimme tehdä, on kiinnittää heidän meuhkaamiseensa mahdollisimman vähän huomiota. Samalla meidän pitäisi tukea syrjäytymisvaarassa olevia – niin kantaväestöä kuin maahanmuuttajiakin – ja auttaa heitä löytämään paikkansa yhteiskunnassa.

Yhteiskunnassa, jossa jokainen kokee olevansa osallinen, ei ole terroristeja.

P.S. Varsinaisen tekstin kirjoittamisen jälkeen sain tietää lisää Pariisissa tapahtuneen terroriteon motiiveista. Toinen tappajista, Cherif Kouachi, oli teon jälkeen antamassaan haastattelussa vahvasti sitä mieltä, että kyseessä ei ollut turha tappaminen, vaan kosto: ”Te tapatte naisia ja lapsia Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa.” Helsingin Sanomien mukaan hän oli ollut aivan tavallinen pizzalähettinä toiminut ja rap-tähteydestä haaveillut nuori, mutta Irakin sota muutti hänet: ”Chérif vaikuttui suuresti Irakin sodan televisiolähetyksistä vuonna 2003 ja sen jälkeisistä kuvista, jotka paljastivat amerikkalaisten väärinkäytökset Abu Ghraib -vankilassa Irakissa vuonna 2003 ja 2004.” Eli kun väitän, että terroristeja vastaan sotiminen on tehokkain tapa synnyttää uusia terroristeja, niin Cherif Kouachi on case in point. Yhdysvaltain fundamentalistiset sotatoimet tekivät hänestä fundamentalistin. Viha synnyttää vihaa, väkivalta väkivaltaa.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

21 responses to “”Me” ja ”ne” – Eli miksi Charlie Hebdon pilapiirrosten levittäminen auttaa terroristeja voittamaan”

  1. Heikki Kolehmainen says:

    Jihadismista väitöstutkimusta tekevä Atte Kaleva totesi Pariisin iskujen jälkeen, että ratkaisevassa asemassa ääri-islamilaisen terrorismin kitkemisessä on muslimiyhteisö, joka hiljaisesti hyväskyy ja tukee terroritekoja. Eikä kyse ole vain länsimaissa asuvista muslimeista, joiden syrjityksi tulemisen kokemisen merkitystä en epäile, vaan muslimimaissa asuvat muslimit pitävät länsimaista sananvapautta, yksilöllisyyttä, perinteisten, patriarkaalisten perhe- ja seksuaaliarvojen rappoita ja maallistumistamme kauhistuttavana uhkana islaminuskoisen maailman yhtenäisyydelle ja kulttuurille. He tuntevat myös, että islamilainen maailma on joutunut perääntymään länsimaiden voittokulun tiellä jo vuosisatoja ja, että islamin häväisty kunnia on palautettava.

    Olen pitkälti samaa mieltä heimoajattelun haitoista, mutta voimmeko me niille mitään? Palkkaamme – jokainen meistä – mieluummin virolaisen kuin venäläisen, mieluummin venäläisen kuin turkkilaisen ja mieluumin turkkilaisen kuin swazimaalaisen tai afgaanin. Kun tähän soppaan laitetaan mukaan uskonto, tulee tasavertaisen kohtelun vaatimus emotionaalisesti yhä vaikeammaksi. Muista, että holokaustin toteuttivat tavalliset saksalaiset, kun propaganda, kateus, ennakkoluulot ja velvollisuudentuntoinen kansallistunne löivät kättä, koska muuta ei tarvittu

    Eli, tosin kuin väität, uskonto on suuri ongelma. Koko länsimainen varauden ja aineellisen hyvinvoinnin kehitys on pitkälti ollut mahdollista sekulaarissa ja fragmentoituneessa ympäristössä, jossa kaikenlaiset “pyhät” ovat muuttuneet toisarvoisiksi jokaisen tavoitellessa omaa, yksilöllistä onneaan. Mutta tällaista kehitystä eivät uskontokunnat kollektiivisina yhteisöinä hyväksy missään ja Euroopassakin sen kehittyminen edellytti 1900-luvun kauhujen läpikäyntiä.

  2. Armand Sukles says:

    Tässä on vähän faktojen kanssa ongelmia. Ensinnäkin Charlie Hebdo on tunnettu äärivasemmistolainen lehti, ei suinkaan äärioikeistolainen. Charlien hampaissa ovat yleensä Le Pen, pankit, jenkit, paavi, jne. Muhammed on varsin harvinainen vierastähti, mutta olisi aika kaksinaismoraalista Charliesta jättää maailman toiseksi suurin uskonto ja Ranskan yksi suurista uskonnoista kokonaan huomiotta.

    Toinen faktaongelma on se, että herrat Kouachit eivät suinkaan edustanut mitään vähäpätöisen pientä äärijoukkoa. Yli 80% egyptin muslimeista on sitä mieltä, että islamista luopumista tulee rangaista kuolemantuomiolla, yli oikea ratkaisu on kuolema. Samaa mieltä on 15% Venäjän ja Bosnian muslimeista. Kivitystä pitää oikeudenmukaisena rankaisuna aviopetoksesta yli 50% Thaimaan muslimeista. Vaikka toki varmasti valtaenemmistö muslimeista ei hyväksy Kouachin tekoja löytyy heidän motiiveille runsaasti tukea. Moni haluaisi tukkia Charlien suun – erimielisyyttä on vain keinoista.

    Kolmas faktaongelma on, että 911 ja sen reaktio eivät suinkaan tulleet tyhjiöstä. Sitä ennen oli Al Qaida tehnyt aina vaan isompia iskuja joihin Yhdysvallat reagoi jatkuvasti varsin maltillisesti jos reagoi lainkaan. Etenkin Somalian tapahtumien jälkeen uskoi Al Qaida perustellusti, että Yhdysvaltojen reaktio 911’een olisi muutaman pommin tiputtaminen jonnekin erämaahan. Vaikka tämä ei välttämättä tarkoita, että reaktio 911’een oli oikea, osoittaa se kuitenkin, että aikaisemmat maltilliset reaktiot eivät myöskään toimineet vaan ne synnyttivät kierteen aina vaan hirvittävimmistä iskuista.

  3. Jussi Hirvi says:

    Tykkäsin jutusta todella paljon. Siinä on väännetty tärkeä asia rautalangasta. Facebook-keskusteluissa alla siteerattu kohta oli useammankin lukijan mielestä omituinen, ja niin minustakin. En ymmärrä sen ajatuskulkua, ja lisäksi tekstikohdasta voisi päätellä, että kirjoittaja pitää CH-lehteä äärioikeistolaisena, mitä se ei selvästikään ole, kuten kirjoittajakin varmasti tietää.

    “Ja siksi äärioikeistolaiset ja ääri-islamilaiset tarvitsevat toinen toisensa. Toisen olemassaolo oikeuttaa toisen. Charlie Hebdo tarvitsi islamilaisia fundamentalisteja suuttumaan ja uhkailemaan heitä heidän pilapiirroksistaan. Ilman näitä uhkailijoita näissä pilapiirroksissa ei olisi ollut kyse sananvapaudesta, vaan pelkästään siitä että pilkataan tahallaan maassa olevalle vähemmistölle pyhiä asioita.”

  4. Olli Rusi says:

    Jos tämä haaste olisi helppo ratkaista, se olisi jo selvitetty. Pidän kirjoituksen logiikkaa ja päätelmiä hyvin itsellenikin sopivina. Aina kun sormella osoittaa yhteen suuntaan, ainakin kolme sormista osoittaa itseen. Provosoidumme herkästi vaikka vaadimme oikeutta provosoida. Provosoituminen voi tapahtua täysin ilman ymmärrystä itse ilmiöstä, minullakaan ei ole täyttä ymmärrystä tästä asiasta. Analysointi ja tietojen tarkistaminen voisivat tehdä hyvää monessa tapauksessa ja toimia samalla tavoin kuin kymmeneen laskeminen ennen vihastuksen puuskaa.

    Julkaisun täydennyksenä haluaisin pohtia identiteetin merkitystä. Kansalliset kulttuurimme ovat perustuneet omaleimaiseen ja suojaavaan identiteettiin. Esimerkiksi suomalaisuuden identiteettiä rakennettiin melkoisen tietoisesti parisataa vuotta sitten. Kansainvälistyminen ja globalisaatio on laskenut kansallisvaltioiden ja oman normistomme painoarvoa jokaisen elämässä. Tilalle ei kuitenkaan ole tullut sitä korvaavaa identiteettiä. Esimerkiksi eurooppalaisuus on kovasti epäselvä käsite – ei ainakaan selvä identiteetti itsekullekin. Jospa ääriliikkeet kertovatkin juuri tuon identiteetin dilutoitumisesta eri puolilla?

    Laumaeläimiä me tunnumme joka tapauksessa olevan ja nyt laumanjohtaja on kateissa. Uutta haetaan tarmokkaasti. Kaikenlaiset itselleen valtaa tavoittelevat “totuuden torvet” ovat otollisessa tilanteessa saada kannatusta ja seuraajia, jopa liikkeitä aikaan. Meillä tuntuu olevan tarve ryhmittyä uudelleen ja uudenlaisten asioiden taakse, järkevää pohdintaa siitä ei ole juurikaan popularisoitu. Pidän kovasti ajatuksesta että rakentavien voimien tulisi yhtä lailla pyrkiä löytämään toisensa ja liittoutua vastapainona tuolle julkaisun radikalisoituneiden osapuolten vastakkainasettelulle. Muuten voimme parhaillaan olla luomassa uudelleen 30-luvun Saksan kansallissosialistista liikettä. Mitään aikaisemmasta oppimatta. Sen kasvualusta oli ensimmäisen maailmansodan turhaumat ja vakavat talousvaikeudet, joiden ratkaisun myötä piti löytää uudenlainen kansallinen omakuva. Siihen tarjosi ratkaisun ääriliike ja kohta siihen ei oikein voinut olla kuulumatta, oli sen perusteista ja tavoitteista samaa mieltä tai ei.

    Tästä näkökulmasta pilkkakuvien julkaisemisen sijaan voisi olla hyödyllisempää kiinnittää huomioita niihin muslimiyhteisön sisällä tapahtuviin positiivisiin merkkeihin ja tukea niitä. Selkeä, rakentava ja sosiaalinen muslimien identiteettihän palautuisi meille dialogina ja keskinäisenä kunnioituksena väkivallan sijaan, eikö totta?

    Miten itse rakennamme uuden identiteetin suomalaisuuden oheen? Kuinka tuon identiteetin voivat rakentaa muslimit? Suomessa tähän aikanaan vaikutti merkittävästi taide ja kirjallisuus, tarinat. Asioita, joihin ihmiset emotionaalisesti sitoutuvat. Olisipa hienoa olla niin viisas että osaisi antaa kaikkialle sopivat identiteetin rakennusohjeet niitä tarvitseville.

    Ihmisten pitää antaa tuntea tunnekuohuja ja provosoitua, mutta toivottavasti sen jälkeen käynnistyy rakentavampi asiaan perehtyminen ja ratkaisumallit. Joukkohysteria ei palvele yhtään osapuolta.

  5. Lauri says:

    Ihan hyvä kirjoitus.

    Tuohon on syytä lisätä, että vaikka diplomaattisuus ja sovittelu aina hyvä ja ensisijaista onkin, ei loputtomalle kulttuurirelativismille ole mitään sijaa. On olemassa absoluuttisesti pahaa vaikka jokin kulttuuri sen sisäisesti hyväksyisikin.

    Esimerkiksi ihmisuhri, lapsiseksiorja tai pohjoiskorean kaltaiset kategoriset diktatuurit ovat väärin ja niihin on oikeus ja _velvollisuus_ puuttua, tarvittaessa väkivaltaisesti. On yhdentekevää, että ko. maan kansalaiset toiminnan hyväksyvät kun eivät muusta tiedä.

    Politiikka ja kanssakäyminen on aina epätäydellistä, joten tämän absoluuttisen pahan tunnistaminen ja mittaaminen on usein vaikeaa. Juuri tämän takia sanan vapaus ja oikeus mihin tahansa mielipiteisiin on kiistattomasti suojattavaa. Aina. Vain se takaa minkäänlaisen mittapuun pahuudelle, typeryydelle ja korruptiolle.

    Iskut Hebdoon ovat näin ollen loukkaus universaalin yhteiskuntarakenteen perusteita vastaan. Sikäli kun nämä nauttivat enemmän tai vähemmän laajaa kansansuosioita jossain, on tähän puututtava tarvittavalla, ei mielivaltaisella, voimalla. Väline voi olla satiiri, diplomatia, koulutus, lentolehtiset tai jos siihen pakotetaan – väkivalta.

    Tuossa kirjoituksessa ansiokasta on voiman ja sen reaktion teho – noidankehä on kallis. Tavoitellaan vaikutuksia eikä menetelmiä, haluttu vaikutus on joka tapauksessa ilmeinen ja kiistaton.

    Minäkin olen Jaska.

  6. johanna virtanen says:

    “…jotkut saattavat langeta terrori-iskuihin, mikä taas lisää maahanmuutto- ja islamkriittisten kannatusta. Pahan kierre on päässyt hyvään vauhtiin.”

    Eihän kukaan terve ihminen “lankea” terrori-iskuihin tai muuhunkaan väkivaltaan. Minusta tämä ajattelu kuvastaa erittäin hyvin sitä, minkälalinen käsitys meillä tosiasiallisesti on muslimeista, että “he eivät voi itselleen mitään” ja että “sellaisia ne nyt vaan ovat, lankeavat terrori-iskuihin, kun ne tuntevat, ettei heitä arvosteta”.

    Sanamme ja tekomme paljastavat aina ajatuksemme.

  7. Suurmiesten lailla siteeraan tähän kommenttina omaa päivitystäni #jesuischarlie -päivältä:

    “Petri Rajaniemi 11. tammikuuta kello 23:44 ·

    …huomaa itsekin ajattelevansa, että jos kuka pohtii miksi Pariisin terrori-isku tehtiin, niin tokkopa se oli vapaata lehdistöä vastaan sinänsä. Joskus takavuosina kommentoin täällä liittyen WTC-iskuihin, että ei niissäkään suurinta vahinkoa Yhdysvalloille aiheuttaneet ne lentokoneet, vaan se reaktio, johon Yhdysvallat oli pakotettu. Reaktiona syntynyt pitkittynyt sota tappoi paljon enemmän länsimaisia ja maksoi miljoonia kertoja enemmän rahaa, kuin suoran iskun seuraukset. USA notkahti pahiten omien toimiensa takia, ei suoran terrorin takia.

    Ääriainekset osaavat vallan mainiosti lukea yhteiskuntaa ja politiikkaa. Tietänevät hyvin, että tilanteessa, jossa Eurooppa on lyöty taloudellisesti polvilleen ja “valkoihoisia” on työttömänä, on sisäistä ja ulkoista uhkaa, niin tällaisia “Reichstagin” paloja kannattaa sytytellä ja ihmisten kertynyt kauna ja katkeruus hoitaa loput, kun “sopiva” suunta vihalle nousee näkyviin.

    Ei mikään, hyvinkään varustettu sissiliike pysty kaatamaan Eurooppaa. Ainoa miten Eurooppa kaatuu on keskinäisen riitelyn kautta sisään päin. Sitä riitelyä toivovat ääripäät molemmissa päissä, koska ne ovat olemassa ja elävät vain äärimmäisen vastakkainasettelun takia.

    Siksi oikea hashtag tätä vastaan olisi sananvapauden sijaan ollut ‪#‎jesuiseuropeen‬”

    Edit 13.1.2015: Paras return on investment ISIS-henkisille oli heti kohta Charlie iskun jälkeen Saksassa järjestetty islaminvastainen mielenosoitus, joka keräsi kolme kertaa suuremman vastamielenosoituksen kaduille. Mikään ei varmasti terroristia enemmän ilahduta, kuin saksalaiset islamin takia heittelemässä toisiaan polttopulloilla ja polttamassa toisten saksalaisten autoja. Ääripäät elää ääripäistä. Ainoa vastalääke on LUOTTAMUS ihmiseen ja LUOTTOTAPPIOIDEN hyväksyminen osaksi luottamuksen olemusta.

    Ja Frank, erityiset pisteet sulle siitä, että kirjoituksessa nostit listallesi mukaan myös ääri-ateistien ajattelun vahingollisuuden. Se kun on monesti kääritty suvaitsevuuden kaapuun, eikä aktivistinsa itsekään aina huomaa miten he omalla pro tolerance kommentoinnillaan tulevat edistäneeksi ääripäiden huutamista.

    Yksittäisenä huomiona asiaan, että ateismin, tai siis anti-kirkko ajattelun tausta meillä tuntuu olevan tuontitavaraa USA:n itärannikon semi-hipster kulttuurista. Tuossa alkup. elinympäristössään anti-kirkko ajatusten (jonka manifestaationa siis tyrkyttävä ateismi) taustana tuntuisi olevan syvä pettymys ja vastenmielisyys liittyen katolisen kirkon väärinkäytöksiin ja ko. kirkon kyvyttömyyteen kriisin käsittelyssä. Eikä kukaan huomaa sitä hentoista koomisuutta, joka syntyy kun meidän pohjoismaista, luterilaista ja ytimeltään globaalissa vertailussa hyvin humaania kirkkoa lyödään päähän mielikuvilla, jotka ovat peräisin ihan toisesta maailmasta. Tämä toki peripohjoismaisen sekulaarisen yhteiskunnan päälle lisättynä, joka varmasti oli omiaan saamaan tipping pointin aikaiseksi.

    Kaikki edellä kerrottu IMHO.

  8. Oula Lintula says:

    Ei Front National minun tietääkseni ole rasistinen puolue.

  9. Martti Heikkilä says:

    Heikompia ei koskaan pidä pilkata. Vahvoja ja vallassa olevia kuuluu pilkata. Siinä on hyvän huumorin ja satiirin oikea tarkoitus. Satiirin kuuluu olla kuin lapsi sadussa Keisarin uudet vaatteet. Muhammad-satiirissa voisi olla jokin oikeutus, jos se tapahtuisi islamilaisen yhteisön sisällä. Heikommassa asemassa oleva muslimi pilkkaisi yhteisössä valtaa pitävää tai islamilainen lehti ja sarjakuvapiirtäjä oman uskonnonkunnan vallankäyttäjiä. Mutta ulkopuolelta pilkkaaminen on aina väärää satiiria. Olen samaa mieltä, että ihan hyvin voidaan pidättäytyä heikomman osapuolen pilkkaamisesta. Ranskassa muslimit ovat heikompi osapuoli, samoin Suomessa. Ranskan miljoonamarsseissa oli masentavaa, että laulettiin Marseljeesiä, jonka kertosäkeessä on verenhimoista sotaisuutta.

  10. Cls says:

    Kirjoittaja unohtaa, että oikeasti ainut toimiva keino vähentää islamistien määrää euroopassa on maahanmuuton rajoittaminen, ja vain siihen on olennaista keskittyä. Kaikissa muissa tapauksissa terrorismia tulee jatkuvasti enemmän ja enemmän, syytettiinpä muslimeita aiheetta terrorismista tai ei.

  11. frank says:

    Kiitoksia runsaista ja hyvistä kommenteista! Tässä vastauksia niihin:

    Heikki: “Ratkaisevassa asemassa ääri-islamilaisen terrorismin kitkemisessä on muslimiyhteisö, joka hiljaisesti hyväksyy ja tukee terroritekoja.” Itse olen ymmärtänyt, että aika monet muslimitahot ovat nimenomaisesti tuominneet tämän iskun. Varmasti on myös niitä jotka hyväksyvät, mutta esimerkiksi Salman Rushdie korosti, että erityistä tämän terroriteon reaktioissa oli se kuinka moni vaikutusvaltainen islamilainen taho Iranin presidentistä lähtien oli valmis sen tuomitsemaan.

    Armand ja Jussi Hirvi: Tekstissäni peräkkäisissä lauseissa tosiaan puhutaan äärioikeistosta ja Charlie Hebdosta, josta voisi saada sen kuvan, että pidän Charlie Hebdoa äärioikeistolaisena. Sitä se ei tietystikään ole, vaan se on pilkannut myös äärioikeistoa ahkerasti.

    Armand: Mitä tulee islamin eri tulkintoihin, niin olennaisin ryhmä on Ranskan muslimit. Kuinka moni heistä hyväksyy tai tuomitsee nämä iskut? Veikkaisin että selkeä enemmistö tuomitsee.

    Olli Rusi: Tärkeää pohdintaa identiteetin merkityksestä, kiitos siitä! Yksi ongelma Euroopassa on juuri se, että kansalliset identiteetit on rakennettu aikanaan pitkälti tietyn etnisen ryhmän pohjalle ja ‘uusi ranskalainen identiteetti’ on epäselvempi. Tarvitsisimme tosiaan yhteisen identiteetin rakentamista. Se vaatisi sitä, että mietimme mikä on se arvopohja, jonka kaikki maltilliset tahot uskonnosta riippumatta voisivat jakaa, ja jonka varaan voimme sitten uutta yhteisöllisyyttä ja identiteettiä rakentaa. Lisäksi on hyvä huomata, että yksittäiset terroristit peittävät alleen kaiken sen positiivisen kehityksen, jota monissa muslimiyhteisöissä tapahtuu.

    Lauri: Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että on rajoja joita ei saa ylittää. Ja niiden ylittämiseen pitää puuttua, tarvittaessa kovinkin ottein. Mutta sen sijaan en usko, että sananvapaus olisi ainoa lääke asiaan. Enkä myöskään usko olevan olemassa mitään absoluuttista sananvapautta. Kaikki valtiot rajoittavat sananvapautta erilaisin kunnianloukkaus- sun muin laein. Sananvapaudenkin – kuten minkä tahansa muunkin arvon kohdalla – on mietittävä milloin se loukkaa jotakin tärkeämpää arvoa. Minkä tahansa arvon julistaminen absoluuttiseksi on väärin, koska ihmiselämässä on useampia arvoja.

    johanna: Tuo ‘langeta’ on sitaatti Helsingin Sanomista ja olen samaa mieltä että se ehkä on huono sanavalinta.

    Petri: On aivan totta, että eniten ruumiita WTC-iskut tuottivat niiden takia aloitetuissa sodissa, ei itse iskuissa. Toivottavasti nyt ollaan järkevämpiä.

    Oula: Front Nationalia on monesti syytetty rasismista, mutta on totta että puolueen johto ilmoittaa, että se ei ole rasistinen. Eli olisi ehkä ollut parempi sanoa ‘rasistiseksi syytetty puolue’, vaikka monenlaisia rasismia lähellä olevia lausuntoja puolueen edustajilta on kuultu.

    Martti: Olen samaa mieltä siitä, että satiirin tulisi kohdistua valtaapitäviin ja muihin vahvassa asemassa oleviin. Heikommassa asemassa oleviin kohdistettu satiiri muuttu helposti vain hyväosaisten pilkaksi.

    Cls: Maahanmuuton rajoittaminen ei tässä tapauksessa olisi auttanut, koska tekijät olivat syntyperäisiä Ranskalaisia. Olennaisempi kysymys on olemassaolevien maahanmuuttajien integraatio yhteiskuntaan, jossa ei olla Ranskassa kovin hyvin aina onnistuttu.

  12. frank says:

    Yhteenvetona erilaisista keskusteluista, joita olen teemasta täällä ja muualla käynyt voisin sanoa seuraavaa:

    On oma kysymyksensä, kannattiko Charlie Hebdon alunperin julkaista noita piirrustuksiaan. Mutta sitä on turha spekuloida. Nyt kun piirrustukset julkaistiin ja nyt kun toimitus murhattiin, niin tässä vaiheessa pitää kysyä miten meidän on nyt reagoitava.

    Ja olennaista on miettiä, miten reagoimme siten, että samanaikaisesti:
    1) Aäri-islamistiset sodanlietsojat ymmärtävät että “me emme peräänny tuumaakaan”, kuten Salman Rushdie asian muotoili.
    2) Maltilliset muslimit ymmärtävät, että meillä ei ole mitään heitä vastaan ja haluamme rakentaa heidän kanssaan yhteistä yhteiskuntaa.

    Ensimmäisen kohdan osalta oli mielestäni tärkeää että Charlie Hebdo lehti jatkoi ilmestymistään ja heidän seuraava kansikuvansa oli – tuon kaksoistehtävän huomioonottaen – ihan onnistunut valinta.

    Samalla on hyvä muistaa, että lopulta me länsimaalaiset olemme “sivuosassa” tässä hommassa, kuten Salman Rushdie myös toteaa: Taistelua ei käydä lännen ja idän välillä, vaan Islamin sisällä. Islamilaista fundamentalismia rahoitetaan Saudi-Arabiasta ja Iranista käsin. Ja molempien tahojen tavoitteena on voittaa islamin sisäinen sota. Länsimaat ja niiden reaktiot ovat tässä vain yksi pelinappula.

    Ja siksi tuo kohta kaksi on niin tärkeä. Meidän on kyettävä osoittamaan Euroopassa asuville muslimeille, että heillä on paikka meidän yhteiskunnassamme. Meidän on osoitettava heille, että ‘me’ tarkoittaa kaikkia meitä eurooppalaisia uskonnosta riippumatta. Yhteiskunnasta syrjäytetyt etsivät itselleen uutta identiteettiä ja jotkut löytävät sen näiden fundamentalistien lupauksista. Siksi tarvitsemme uskonnosta riippumattoman yhteis-eurooppalaisen identiteetin ja jaetun arvopohjan. Jakautuneen Euroopan sijasta tarvitsemme yhteisen Euroopan.

  13. […] identiteetin ja stereotyyppien suhteesta tarjoavat tällä hetkellä monet, mm. Frank Martela: “‘Me’ ja ‘ne’ – Eli miksi Charlie Hebdon pilapiirrosten levittäminen auttaa terroristej…  ja häntä kritisoiva Antti Kukkonen: ”’Äärimuslimit’, […]

  14. jyge says:

    Menkää vasemmisto viherhipit töihin niin saadaan kitkettyä kaikki pahuus tästä mailmasta nimittäin aikaan saamattomuus sekä kommunismi

  15. […] Näin ollen en jaksa uskoa, että pilakuvilla parannetaan maailmaa. Filosofi Frank Martela totesi suoraan, ”että mitä enemmän me levitämme Muhammadia pilkkaavia pilapiirroksia, sitä […]

  16. fk says:

    Lehden poliittiseen linjaan liittyen katsaus Cabun aiempaan materiaaliin: http://www.dailykos.com/story/2015/01/11/1357057/-The-Charlie-Hebdo-cartoons-no-one-is-showing-you

  17. Johanna M says:

    Mielenkiintoinen teksti, olen samaa mieltä siitä, että erilaiset terroriteot auttavat vain kahta ryhmää.

    Eli ääriryhmiä molemmilta laidoilta sekä äärimuslimeja että ääri oikeistolaisia (maahanmuuttovastaiset puolueet jne).

    Kynä on aina ollut vahvin ase ja Charlie Hebdon syyllistäminen ei ole oikein.

    Mikään satiiri ei oikeuta siihen, että joku tulee rynnäkkökiväärillä ovesta sisään. Ja siksi satiirin puolustaminen on oikeutettua!

    Mutta vastakkainasettelu tai minkään kokonaisen väestön tai uskonnon tuomitseminen näistä teoista on yhtä naiivia.

  18. Juha says:

    Minusta tuntuu, että sananvapaus on varsin joustava käsite. Jos otetaan kaksi tapausta: ensimmäisessä piirtäjä esittää tummaihoisesta maahanmuuttajasta, joka on muslimi vähänkään loukkaavan kuvan, saa piirtäjä (ainakin Suomessa) todennäköisesti vähintään syytteen rasismista ja yleisen halveksunnan. Jos toinen piirtäjä esittää muslimien profeetta Muhamedista pilakuvan, on hän sananvapauden suuri sankari. Kuitenkin mainittu muslimi todennäköisesti kokee oman uskontonsa pilkkaamisen pahempana loukkauksena, kuin itseensä kohdistuvan pilkan. Mahdollisesti hän on itsekin kotimaassaan suhtautunut joskus väheksyen esimerkiksi toiseen heimoon tai muuhun ryhmään kuuluvaan henkilöön. MIksi siis meidän suhtautuminen näihin tekoihin on niin erilainen? Ei ainakaan johdu uhrin kokeman kärsimyksen määrästä.
    Onko niin että me olemme yksipuolisesti määrittäneet sen mikä on kaikille oikein?
    Meillä pitäisi olla enemmän kunnioitusta toisiamme kohtaan ja ymmärrystä myös toisten uskonnoista. Muslimeille Muhamedin pilakuvat ovat suuri loukkaus, koska Muhamedista ei saisi ylipäätään esittää mitään kuvaa. Onko tämä toisten uskonnon pilkkaaminen todella sananvapauden hienoin ilmentymä, jota pääministerimmekin matkustaa tukemaan? Yritetäänkö muslimimaailmaa sananvapauden varjolla hajoittaa ja pakottaa omaksumaan meidän läntisen, kristityn maailman arvot väkisin? Toivoisin asioiden kärjistämisen sijasta toisten kunnioitusta ja hyvän tekemisellä pahan kuihtuvan. Hetkessä tämä ei tapahdu, mutta kuten Frank totesi kierre jatkuu niin kauan kuin ääripäiden mielipiteet tulevat kuulluiksi, joko väkivallan tai muun toiminnan kautta. Väkivalta ja kosto on aina tuomittava, mutta sen estäminen vaatii toisten ihmisten kunnioittamista.

    • juha saari says:

      Onko minkään uskonnon profeettaa perusteltua käyttää opin fundamentaalisen luennan ja toiminnan vertauskuvana tai edustajana ja katsoa sen jälkeen tästä karkeasta yleistyksestä loukkaantuneiden vastustavan sananvapautta? Oleellinen kysymys ehkä on, tulkitaanko tästä sananvapauden epätarkkuudesta loukkaantuminen nyt, kun puolensa on heti valittava, liian herkästi sananvapauden vastustamiseksi? Tietenkin tuo loukkaantuminen on argumentoitava selkeästi ja laillisesti, että siihen voidaan edes periaatteessa vastata. Tällöin sananvapaus voisi tuottaa sitä arvoa, johon se vapauden itseisarvossaankin pyrkii, tai ainakin mielestäni pitäisi pyrkiä: myös vilpittömään vastuuseen sanan tarkkuudesta. Ja tähän on kummankin osapuolen annettava toiselle mahdollisuus. Muuten sananvapaudesta tulee, Nietzscheä mukaillen, kaunaista reaktiivisuutta. Vihan automaatti.

  19. […] ajattelija, kuten filosofi Frank Martela, ajattelee terroristien voittavan, jos emme suvaitse tarpeeksi vaan väkivaltaan vastataan […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *