Uskollisuudesta ja eettinen dilemma
Ennen matkalle lahtoa minulle esiteltiin tilasto, jonka mukaan 80% seurustelevista opiskelijoista, jotka lahtevat vaihtoon, joko a) pettavat partneriaan b) tulevat petetyksi c) eroavat vaihdon aikana. Kun katselen eurooppalaisten vaihtarien sosiaalisen elaman kimurantteja kuvioita, tuntuu tilasto pitavan hyvinkin paikkansa.
En toki tunne kaikkien viidenkymmenen eurooppalaisen vaihtarin siviilisaatya tahi seikkailuja taalla Thaimaassa. Ne joista enemman tiedan tuntuvat paria kiltin oloista tyttoa lukuunottamatta antavan vaihdon aikana parisuhteelleen melko kyseenalaisen painoarvon. Eraskin herrasmies hankki itselleen kampukselta jonkinkaltaisen suhteen heti ensimmaisella viikolla. Kun hanen tyttoystavansa tuli kaymaan oli tama suhde sitten tauolla kolme viikkoa mutta haikeiden jaahyvaisten jalkeen tyttoystavan lahdettya heti seuraavana paivana homma jatkui entisellaan. Nyttemmin mies on jo taman suhteen jattanyt taakseen ja muutaman lyhyemman tapauksen jalkeen loytanyt uuden tyton itselleen. Humalassa han tilitti minulle, etta jos hanen tyttoystavansa saisi tietaa, etta han on pettanyt tata, lopettaisi tytto suhteen samantien. Mielenkiintoista, ettei talla ole mitaan jarruttavaa vaikutusta hanen toimintaansa tai aiheuta mitaan moraalisia katumaharjoituksia.
Nama tapaukset, joissa tyyppien tytto/poikaystavat tulevat kaymaan ja koko taallaoleva yhteiso tietaa tyypin seikkailuista tai kampuksen sisaisesta suhteesta mutta ottavat riemumielin partnerin vastaan ovat jotenkin ihmeellisen kollektiivisen valheellisia mutta kai varsin inhimillisia. Vahan hassua kun mies edellisena iltana bileissa suutelee intohimoisesti keskella tanssilattiaa toista vaihtaria ja seuraavana paivana esittelee kaikille hymyillen tyttoystavaansa.
Hankalampaan valikateen minut asetti eras jatka, joka viikonloppuretkemme aikana petti kampuksella olevaa vaihtari-tyttoystavaansa laskujeni mukaan kolmen eri tyton kanssa. Kun tyttoystava sitten seuraavalla viikolla kyseli reissustamme minulta, oli vastaaminen varsin hankalaa. Aivan suoraan han ei kysynyt mutta muutamista uteluista paistoi selkeasti lapi se, etta asia mita han todella halusi tietaa, oli, oliko poikaystava uskollinen. Pidan tata tyttoystavaakin kaverinani ja ei tekisi mieli valehdella hanelle suoraan pain naamaa. Toisaalta en oikein voi pettaa kaverini luottamustakaan kertomalla mita tapahtui. Siinapa eettinen dilemma, johon ei liene loydettavissa oikeata vastausta.
Utilitaristisesta perspektiivista kai parasta olisi valehdella parisuhteen onnellisuuden sailyttamiseksi, vaikka jos tasta tulisi toistuva tapahtuma voi olla, etta latautuva valheen verkko voisi lauetessaan aiheuttaa enemman tuskaa kuin hyvaa. Kant pistaisi minut puhumaan totta seurauksista piittaamatta (heille: parisuhteen katkeaminen; minulle: miehen ja todennakoisesti myos naisen kaveruuden menettaminen ja katkeran vihansa paalle saaminen). Hyve-etiikasta voitaisiin nostaa esiin eri hyveita, jotka antaisivat toisilleen ristiriitaisia toimintamalleja. Kai tama on tilanne, jossa konfliktissa olevat lojaliteetit (miehen, naisen) ja eettiset velvollisuudet (uskollisuus kaverille, valehtelemisen valttaminen) tekevat yhden oikean vastauksen olemassaolon mahdottomaksi. Mita tahansa teetkin, rikot ainakin yhta eettista periaatettasi vastaan.
Tilanne tuli paalleni yllattaen, eika eettiseen kontemplaation ollut aikaa. Mita tein? Olin kohtuullisen lukossa ja vastaukseni kiersivat tuon polttavan kysymyksen. En siis myontanyt tai kieltanyt mitaan mutta epavarmuuteni oli varsin epailyttavaa. Tyttoystava tiedosti taman ja oli kuulemma tiukannut poikaystavaltaan saman illan aikana toistuvasti pettiko tama hanta reissullaan. Poikaystava kielsi kaiken systemaattisesti. Tana paivana he vaikuttavat hyvinkin onnellisilta yhdessa.
Frank Martela 
Olisikohan eettinen kontemplaatio auttanut asiaa yhtään? 😀 Se dilemman juju kuitenkin on, ettei oikeaa vastausta tahdo löytyä ellei sitoudu varsin tiukasti erinäisiin metaeettisiin taustaoletuksiin. Ihmisen elämä ei varmaan ole ihan niin koherenttia ja sisäisesti johdonmukaista kuin toivoa sopisi. Tuskin vaihtarivuoden aikaiset syrjähypyt kertovat niinkään vaihtarin löysästä sukupuolimoraalista kuin siitä, miten vieraannuttavaa on olla toisessa maassa kaukana vanhoista ympyröistä keskellä uutta sosiaalista yhteisöä. Ei kai ihme, jos kotimaassa oleva tyttö-/poikaystävä jää välillä taka-alalle aivossa. Siis niinku tää big brother -effekti, jossa kymmenen koppiin suljettua tyyppiä alkavat mitä suurimmalla todennäköisyydellä parittella keskenään kuukauden sisällä riippumatta niiden kopin ulkopuolisesta aviosäädystä tai suhteista. Kuulostaa ehkä turhan raadolliselta, mutta ehkä olisi syytä keskustella vakavasti seurustelun jatkamisesta tai niistä mielivaltaisista uskomuksista ja oletuksista mitä kumppaneilla on toistensa suhteen ennen vaihtoon tai Big Brotheriin lähtöä.
TykkääTykkää
Pakko kommentoida vanha sanonta joka sopii tähän aika hyvin:
Älä petä, älä jätä mutta älä pettämättä jätä…
TykkääTykkää
Musta pettämisen pohtiminen moraalisena ongelmana on pitkälti hedelmätöntä. Mä katselen sitä paremminkin toisaalta utilitaristisesti, ja toisaalta taas evolutiivisesta näkökulmasta. Jokaiseen yhteistyöhön sisältyy ristiriitaa, ja tämä on asian laita myös parisuhteessa. Molemmilla osapuolilla on omat halunsa ja toiveensa, ja molemmat koettavat saada näistä omista tarpeistaan täytettyä niin paljon kuin mahdollista. On tilanteita, jossa parin tarpeet ovat ristiriidassa, ja vastaavasti hyvin paljon tilanteita, joissa ne ovat samansuuntaisia. That’s the nature of the beast. Mun mielestä pettäminen on lähinnä matemaattinen asia – jokainen ottaa ne riskit, jotka palkintojen arvoiseksi katsoo. Monesti kuitenkin on niin, että lopulta sisäisesti moraalinen ihminen kärsii aika lailla kumppaninsa pettämisestä, ja on itseään kohtaan vihamielistä pettää. Tämä tosin on pitkäntähtäimen näkemys, (lyhen ja pitkän tähtäimen hyvä on usein ristiriidassa) – silloin kun on itse tilanteessa, ja hormonit hyrrää, sitä voi olla vaikeampi muistaa pyhiä päätöksiään.
TykkääTykkää
Pelottavan kyyninen toi sun ajattelutapasi parisuhteesta hyötykalkyylinä.
Onneksi ihminen ei ensinkään ole niin rationaalinen kuin voisi luulla, tämän havaitsemisesta Kahnemann voitti Nobelinkin*.
Toiseksi voidaan ajatella, että parisuhteessa olo intensiivisyydessään muuttaa koko sitä todellisuutta missä elät. Hyötykalkyyleiden mielekäs teko edellyttää samoja, muuttumattomia hyöty-preferenssejä sekä parisuhteen sisällä, että ulkopuolella. Parisuhteen aiheuttaman muutoksen takia parisuhdetta sisältäkäsin arvosteleva ihminen on kuitenkin eri ihminen kuin sitä ulkoakäsin arvosteleva ihminen. Näin hänen halunsakin ovat erilaisia. Hyötykalkyyli pyrkii kvantifioimaan kaksi eri tapaa olla maailmassa ja tämä ei onneksi ole mahdollista. Se on kuin yrittäisi laskea, että minun maailmani on kauniimpi kuin ystäväni maailma.
*http://nobelprize.org/nobel_prizes/economics/laureates/2002/kahnemann-lecture.pdf
Kahnemannin Nobel-puhe. Kahnemannin kolonoskooppi-koe on yksi kokeellisen psykologian suosikkejani.
TykkääTykkää
Musta on erikoinen kritiikki kirjoittamaan kohtaan, että näkemykseni on kyyninen – mielestäni se on vain analyytinen/rationaalinen. En näe, miksi pitäisi asettaa analyyttinen heti kyyniseksi – enkä sen paremmin näe, että miksi olisi erityisen epäromanttista pyrkiä toimimaan paremmin järjen kuin hetkellisten impulssien varassa. Koirat toimivat paljolti välittömien impulssien varassa, ja pidän aika vaikeana löytää siitä mitään erityisen ylentävää. Paremminkin näen, että monen romanssin elinehto on riittävä rationaalisuus suhteen suhteen. Se on aikuisuutta. 🙂
Eräs lähisukulaiseni ajatelnee, että ”ei ole olemassa onnea, on vain järkeviä ratkaisuja ja onni tulee kylkiäisenä”. Tuota filosofiaa on ainakin tällä elämänkokemuksella melko vaikea kritisoida, sen verran paikkansapitävältä se tuntuu.
Muistathan kuitenkin, että tunteet ovat viettipuolen osastoa, ja nimenomaan sitä, mikä ennenkaikkea perinteisessä mielessä tekee meistä eläimiä. Se vähäinen roihahdus meissä kohti parempaa tulee nimenomaan rationaaliselta osastolta. Toki on tarpeen integroida tunne ja järki, mutta pitäisin sitä varsin vaarallisena valintana, että antaisi tunteen liian voimakkaasti viedä. Sillä tunnetusti on todella huonoja potentiaalisia seurauksia, joista nyt vain yleisesti kaikki kiihko- ja karismaattisjohtoiset katastrofit mainittakoon. Konkreettisempiakin tulee mieleen, kun eilen satuin Nürnbergissä pyörähtämään, mutta jätettäköön tämä keskustelu degeneroimatta sen suoraviivaisemmalla viitteellä.
TykkääTykkää