Lopun merkkeja

Huomenna alkaa koulumme tenttiviikko, joka paattaa syyslukukauden osaltani jo ensi perjantaina. Varsin nopeasti on tama vaihto-opiskeluaika siis suhahtanut taalla Bangkokissa. Tuntuu, etta juurihan sita on vasta asettunut aloilleen ja nyt jo koulu on lahes ohitse. Onneksi matkustusaikaa on viela jaljella 22. tammikuuta asti, joten lahinaapurimaat ehtii viela katsastaa ennen kotiinpaluuta. Lukukauden loppuun liittyvat rituaalit vaihtelevat kuitenkin suuresti koulun sisalla.

Jossain aiemmassa kirjoituksessa jo puhuin tasta valtavasta erosta School of Managementin ja Gender & Development – osaston valilla. Tama tuli jalleen esiin perjantaina, kun viimeinen ’Transforming Gender Ideologies in Society’ – kurssin luento lahestyi loppua. Opiskelijat kiittelivat opettajaamme Barbara Earth:ia (Dharma & Greg – sarjan Dharman aidin klooni), joka kevaan jalkeen lahtee Hawaijille kymmenvuotisen taallaolon jalkeen. Kukka ja kaunissanainen kortti ojennettiin hanelle tunnustukseksi hienosta kurssista. Barbara itse puhkesi kyyneliin vastatessaan opiskelijoille ja kertoessaan kuinka merkittavaa tama tyo hanelle on ollut. Kameroita kaiveltiin esiin ja ryhmakuvien lisaksi valtaosa halusi yksin tai kaverin kanssa Barbaran kanssa samaan kuvaan. Tunnelma oli haikea, kyyneleet olivat lahes jokaisen silmakulmassa ajoittain, se vahva olo siita, etta tassa ollaan kuin yhta suurta toisistaan valittavaa perhetta purkautui ilmaan. Oli sellainen olo, etta naiden ihmisten kanssa on hyva olla, heihin voi luottaa.

Kontrastina talle tunnelmalle voidaan ottaa lauantai-ilta, joka – vaikka ei ollutkaan virallisesti mikaan laksiaisjuhla – on varsin deskriptiivinen School of Managementin tunnelmasta. Tanskalainen Jeannette oli kutsunut jengia tanskalaisravintolaan syomaan. Saavuin paikalle myohassa (yllattavaa) olettaen nakevani ehkapa kymmenisen ihmista. Paikalla olikin kolmekymmenta tyyppia, eli se sosiaalinen ryhma, jonka sisalla olen taalla elanyt, oli joitakin poikkeuksia lukuunottamatta varsin taysivaltaisesti edustettuna. Tunnelma oli riehakas, smorgasbord oli maukas ja olut virtasi. Gammel Dansk – snapsitkin tuli nautittua. Iloisen huolettomasti ihmiset sosialisoivat, heittaen hauskuuksia niin oikealle kuin vasemmallekin. Sielta siirryimme sitten ranskalaisen Bangkokissa tyoskentelevan Priscillan (jonka pintapuolisesti tunsin joistain aikaisemmista bileista) synttaribileisiin. Meidan parikytpaisen delegaation lisaksi paikalla oli hanen muita tuttaviaan pari-kolmekymmenta, joten varsin isot kotibileet olivat kyseessa. Tanskalaistyyppien kanssa pidin huolta siita, etta skandinaavinen osuutemme juhlien riehakkuuteen oli lukumaaraamme suurempi.

Kaksi aika eri maailmaa siis, ja molemmat melko mukavia. Rauhallisten Gender -asioita lukevien aasialaistyttojen kanssa en voisi koskaan kayttaytya lahimaillekkaan samalla metelilla kuin business-opiskelijoiden. Samalla tuntuu kuitenkin silta, etta vaikka bileissa kaikki olivat ’hyvia jatkia’ (termia kaytetaan tassa sukupuolineutraalissa muodossa), joiden nimea oli hauska huutaa, taputtaa selkaan ja heittaa joku hyva lappa, niin paria poikkeusta lukuunottamatta varsin pintapuolisia tuttuja nama silti ovat. Kun molemmilla menee hyvin niin miksipa ei toisiamme kannustamaan. Mutta jos jotain sattuisi, olisivat samat tyypit aika saman tien sinut unohtaneet.

Tassa nyt ehka polarisoin liikaa tata eroa saadakseni aikaan selkean kahtiajaon. Todellisuus on toki vivahteikkaampi, business-opiskelijoillakin on sydan. Karjistettyna kyse on merkityksellisyys – onnellisuus – vastakkainasettelusta naiden kahden ihmisryhman valilla. Ryhmien keskeinen ideologinen tausta-ajatus on eri. Toiset pyrkivat maksimoimaan elamansa merkityksellisyytta, toiset onnellisuutta. Nain voisi eroa ehka lyhyesti luonnehtia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s