Media ja yhteiskuntavastuu
Tasan viikko sitten istuin Katajanokalla auditoriossa nauttien Keskon yhteiskuntavastuusta kertovan tilaisuuden puheantimista. Keskohan on
tunnetusti
yksi yhteiskuntavastuullisimmista vähittäistavarakauppaketjuista maailmanlaajuisesti. Vai kuinka tunnetusti se onkaan sitä? Nähdäkseni tässä kohdin media toteuttaa omaa skandaalinhakuista tehtäväänsä yhteiskunnallisen hyvänteon kustannuksella.
Ongelman ydin on klassinen: huonot uutiset ylittävät uutiskynnyksen paljon varmemmin kuin hyvät uutiset. Tämä pätee niin Afrikkaa koskevaan uutisointiin kuin politiikkojen toimiin. Yritysten yhteiskuntavastuu ei ole tässä mikään poikkeus. Suuryritysten yhteiskuntavastuukehitystä läheltä seuranneena voin sanoa, että viimeisen kymmenen vuoden aikana tällä alalla on tapahtunut hyvin paljon. Ne suuryritykset, joiden nimen jokainen tuntee, ovat nyt huomattavasti vastuullisempia kuin kymmenen vuotta sitten. Kun yhteiskuntavastuusta on tullut muoti-ilmiö, ei näillä suurilla brändeillä ole enää varaa skandaaleihin. Se söisi niiden myyntiä aivan liikaa. Niinpä ne ovat tehneet huomattavia panostuksia kyetäkseen valvomaan alihankkijoidensa työntekijöiden olosuhteita, ilmastopäästöjä sekä muita yhteiskuntavastuun osa-alueita.
Yleinen mielipide ei vain ole tätä huomannut. Yhä kuulee kuinka kyyniset aktivistihipit kyräilevät Niken hikipajoista tai Henkkamaukan lapsityövoimasta, vaikka molemmat yhtiöt ovat käyttäneet miljoonia ollakseen näillä sektoreilla koko teollisuudenalansa edelläkävijöitä. Syy on paljolti median. Parannukset ja yritykset toimia hyvin eivät ylitä mediakynnystä. Media herää vasta, kun jokin yhtiö ’kärähtää’.
Toimillaan media ruokkii kyynistä ilmapiiriä, jossa ajatellaan, että kaikki suuryhtiöt ovat kategorisesti pahoja. Koska tavallinen kuluttaja ei ole kuitenkaan valmis luopumaan lenkkitossujen käytöstä tai ostamaan kolme kertaa kalliimpia halihali-tuotteita jostakin erikoisliikkeestä, joista lähin on Tukholmassa, päätyy hän tekemään valintansa yhteiskuntavastuuasioista riippumatta. Kuluttaja ostaa siis lenkkarinsa tai vaatteensa ilman, että yhtiöiden todellinen yhteiskuntavastuu vaikuttaisi hänen päätökseensä.
Jotta yhteiskuntavastuusta voisi tulla positiivinen kilpailuvaltti, eikä vain negatiivinen boikottikampanjan välttämiskamppailu, olisi median otettava aktiivisempi rooli. Eri yhtiöiden yhteiskuntavastuupolitiikka kuuluisi alistaa tutkivalle journalismille ja kertoa kuluttajille, että eettistä lenkkitossua ostettaessa merkki x on tällä hetkellä kaikkein turvallisin valinta. Tämä palkitsisi yritysten yhteiskuntavastuupanostukset lisämyynnillä, joka markkinalakien rautaisella logiikalla johtaisi siihen, että yritykset panostaisivat yhteiskuntavastuuseen yhä enemmän.
Frank Martela 
Samaa mieltä. Luin joskus taannoin kirjan yritysten sisäänostosta ja -ostajista, josta merkittävä osa oli omistettu tälle yritysten eettiselle käänteelle. Tästä on ehkä viisi vuotta ja vieläkin huomaan, että harvempi on törmännyt asiaan edes lehdissä. Kirjat – lehdet: 1 – 0, mutta sopisihan tuollaisista uutisoida enemmänkin, etenkin jos kuluttajalle halutaan sysätä vastuuta.
Harva tietää edes mitä eroa on luomu- ja vapaan kanan munilla tai minkä maan tomaatteja pitäisi mihinkin vuodenaikaan ostaa, puhumattakaan siitä, että kykenisi tekemään eettisiä kulutuspäätöksiä pelkkien tuotemerkkien mukaan.
Muistelin, että Animalia (tai joku) olisi aikoinaan ylläpitänyt netissä edes jonkinlaista eettistä kulutusopasta, mutta nyt löysin vain jonkun kymmenen euron kirjan. Pitäisi olla jonkinlaista jatkuvaa, keskitettyä, vertailevaa seurantaa, jossa arvioitaisiin yrityksiä ja niiden tuotteita useammalta kantilta. Kenenköhän se pitäis kustantaa, vai oisko parempi jos perusmedia vaan skarppais?
TykkääTykkää
Perusmedian pitäisi mielestäni skarpata, jotta Pekka Peruskuluttajallekin (heh) syntyisi mielikuva siitä, mitkä tuotteet ja brändit olisivat eettisesti korkeatasoisia. Tämän lisäksi tarvitsisi tuollaisen jonkinlaisen keskitetymmän seurannan niitä ihmisiä varten, jotka ovat valmiita perehtymään asioihin vähän paremmin.
Kartoitin muuten viime vuonna mitä vaihtoehtoja valistuneemmille kuluttajille on netissä tarjolla ja tulokset voi lukea täältä.
Erityisesti Suomen Kuluttajaliiton tietokanta sekä vapaaehtoisvoimin ylläpidetty Eettinen Kuluttaja sisältävät jo melko paljon tietoa ja yritysten eettistä arvottamista.
TykkääTykkää
Mielenkiintoista. Se, että riistofirmat käyttävät edes muutaman miljoonan viherpesuun ja pr:ään, johtunee kyllä juuri siitä, että kyyniset aktivistihipit ovat vuosikymmeniä tehneet ilmaista työtä asian eteen.
TykkääTykkää
Siitä se nimenomaan johtuu. Kyyniset aktivistihipit ovat vuosikymmeniä vastustaneet suuryrityksiä ja viimeisen kymmenen vuoden aikana heidän työnsä on palkittu, kun riittävän iso joukko ns. ’tavallisia kuluttajia’ on lähtenyt mukaan heidän boikotteihinsa ja ajatusmaailmaansa. Hatunnosto heille tästä pitkäaikaisesta myyräntyöstä.
Nykytilanteessa tärkeätä ei kuitenkaan ole se, heräsivätkö firmat yhteiskuntavastuullisuuteen johtajien sisäisten meditaatiohetkien aiheuttamasta välähdysmäisestä vastuullisuuspuuskasta vaiko siitä, että he yksinkertaisesti huomasivat, että vastuullisuus on jotakin mitä kuluttajat heiltä vaativat. Olennaista on, että banaaninpoimijoille maksetaan reilumpaa palkkaa, eikä se, johtuuko tämä reilumpi palkka johtajan pyyteettömästä hyveellisyydestä vai kylmästä markkina-analyysistä.
On aika nousta niistä menneisyyden taisteluhaudoista ja myöntää, että jotkut suuryritykset hoitavat yhteiskuntavastuunsa paremmin kuin toiset. Tärkeintä olisikin selvittää, mitkä näin tekevät ja mitkä eivät ja ohjata kuluttajavalintoja tämän mukaisesti.
TykkääTykkää