Tagged: valkoinen viha

Haluatko ymmärtää mitä joukkosurmaajan päässä liikkuu? Tehkäämme tutkimus ”valkoisesta vihasta”

Haluatko ymmärtää mitä koulusurmaajan päässä liikkuu? Älä lue nettipalstojen yhden selityksen profeettoja. Lue tämä kirjoitus Suomen Kuvalehdestä: ”Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja”. Siinä eräs potentiaalinen koulusurmaaja kertoo miksi hän oli valmis tappamaan, mikä ajoi hänet siihen pisteeseen, että toisten tappaminen tuntui oikeutetulta. Ja mikä lopulta esti häntä toteuttamasta tappofantasiaansa. Se auttaa ymmärtämään miten paha olo sisällä kasvaa vuosi vuodelta, miten ihminen ikäänkuin irtautuu itsestään, ja on lopulta valmis tunnekylmästi kostamaan ahdistuksensa ympäröiviin ihmisiin. ”Lauri” puhuu valkoisesta, laskelmoidusta vihasta, mustan impulsiivisen vihan vastakohtana.

Jokaista joukkosurman toteuttanutta henkilöä kohtaan on varmasti sata ahdistunutta nuorta, joiden päässä vastaavat veriset kostofantasiat pyörivät. Valtaosa heistä pääsee masennuksestaan ylitse ja monista kasvaa kunnon kansalaisia. He ovat tämän aiheen todellisia asiantuntijoita, he kykenisivät kertomaan, miten päädytään näihin silmittömiin joukkomurhiin. Olisi siis tehtävä tutkimus, johon rekrytoitaisiin esimerkiksi 50 tällaista entistä totaalisella kostolla fantasioinutta. Moni heistä ei tietystikään ole valmis puhumaan, mutta varmasti löytyisi riittävä määrä sellaisia, jotka kokisivat, että auttamalla yhteiskuntaa he löytäisivät uuden positiivisen merkityksen sysimustille kokemuksilleen.

Nämä olisivat synkkiä haastatteluita. Tarinoista paljastuisi varmasti raakaa ja systemaattista koulukiusaamista. Sieltä paljastuisi puutteita sosiaalisissa taidoissa. Sieltä paljastuisi arkoja, sisäänpäinkääntyneitä nuoria, jotka ovat työntyneet sivuun äänekkämpien tovereidensa edestä. Ja joiden on ollut vaikea löytää todellista ystävää. Sieltä paljastuisi vuosia haudottua katkeruutta ja kateutta menestyvämpiä kanssatovereita kohtaan. Sieltä paljastuisi ahdistusta sellaisen yhteiskunnan edessä, jossa tilaa on vain menestyjille. Sieltä paljastuisi nuoria, jotka haluaisivat osoittaa olevansa arvokkaita. Sieltä paljastuisi suuruudenhulluja kuvitelmia omasta erinomaisuudesta, jotka murskautuvat yhä uudelleen todellisuuden kallioseinää vasten. Sieltä paljastuisi virtuaaliyhteisöjä, jotka tukevat nuorten eristäytymistä ja todellisuuspakoa vainoharhaiseen mielikuvitusmaailmaansa.

Kaikki nämä tekijät varmaan vaikuttavat sillä pimeyteen syöksevällä polulla, joka johtaa lopulta aseeseen tarttumiseen. Mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että tuhansia nuoria käy läpi samat kokemukset, mutta eivät päädy tekemään järkyttävän raukkamaisia veritekoja. Valtaosa syrjäytyneistä on hiljaa kärsimyksensä kanssa. Jotkut ovat saattaneet käydä lähellä kuilun reunaa, mutta jotkin tekijät ovat pitäneet heidät pinnalla. Synkkien selitysten lisäksi tarvitsemme ymmärrystä myös näistä valoisista seikoista, eli tekijöistä, jotka auttavat nuoren lopulta takaisin jaloilleen. Sieltä saattaa löytyä jonkun terveydenhoitajan aito huoli nuoren hyvinvoinnista. Opettajan tai satunnaisen luokkatoverin antama tuki kiusaamisen ollessa pahinta. Luottamuksellisen suhteen syntyminen terapeutin kanssa. Tai se yksi syvällisempi keskustelu isän kanssa saunan jälkeen syysillassa. Näiden nostattavien tekijöiden löytäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin alaspäin suistavienkin tekijöiden löytäminen. Niillä voidaan pelastaa ahdistuneen nuoren henki. Ja joskus jopa häntä ympäröivien nuorten henki.

Me tarvitsemme tämän tutkimuksen. Mahdollisimman pian. Syvähaastattelemalla nämä 50 nuorta saisimme huomattavasti paremman kuvan siitä, mitkä persoonallisuustekijät ja ympäristötekijät altistavat tällaiselle käytökselle. Kuulisimme varmasti rankkoja tarinoita. Näin osaisimme tulevaisuudessa puuttua hälyttäviin merkkeihin siinä vaiheessa, kun synkkä kehityskulku on vielä käännettävissä parempaan päin. Ja parhaimmassa tapauksessa tietäisimme myös, millä keinoilla pimeyttä kohti syöksyvä nuori voidaan pelastaa.

Tämä on toinen asia, mikä olisi pikimmiten toteutettava, jos haluamme estää tulevia joukkomurhia. Ensimmäinen keino oli klassinen, nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostaminen. Mutta silti ajankohtainen, koska puheista huolimatta asia ei tunnu edistyvän. Kolmas, huomenna ilmestyvä keino kertoo yhdestä jo olemassaolevasta hankkeesta, jonka uskon ennaltaehkäisevän useita tällaisia traagisia tapauksia tulevaisuudessa.

Hyvinkään surmat: Kolme asiaa mitä poliitikkojen pitäisi ensi tilassa tehdä

Puran voimattomuuttani järjettömältä vaikuttavan pahuuden edessä kirjoittamalla, etsimällä vastauksia. Jokelan yhteydessä pohdin yhteisöllisyyden katoamista kilpailuyhteiskunnassa, joka jättää liian monen nuoren liian yksin. Kauhajoen jälkeen esitin seitsemän teesiä siitä, miten tapauksia voitaisiin ehkäistä. Puhuin muun muassa peruskouluviihtyvyydestä ja suomalaisten perheiden alennustilasta. Breivikin tapauksen jälkeen mietin, voisiko tekijän häpäisyllä olla ennaltaehkäisevä vaikutus.

Nyt on jälleen pakko kirjoittaa. Koska jotain on pakko tehdä. Jokainen uusi tapaus laskee kynnystä seuraavan häiriintyneen avata tuli. Jokelan ja Kauhajoen tapauksessa tarvittiin vielä vuosien pitkäjänteinen suunnittelu ennen asian toteuttamista. Orivedellä ja Hyvinkäällä tekijöille riitti enää pelkkä spontaani harmitus. Joka kerta asialla oli synkkämielinen nuori mies. Jotakin on pakko tehdä ennen kuin Suomi on todella jakautunut kahtia: menestyjiä juhlitaan Financial Timesissa samaan aikaan, kun syrjäytyneet purkavat ahdistustaan tappamalla viattomia.

Pohjasyy kaikissa tapauksissa on nuorten miesten pahoinvointi. Aselait, airsoft-harrastukset, väkivaltaiset tietokonepelit sun muut ovat aika triviaaleja asioita niin kauan, kun meillä on liian monta pahoinvoivaa nuorta miestä. Kun nuori etsii asetta, on jotakin pahasti pielessä, sai hän aseen helposti käsiinsä tai ei.

Moni politiikko varmaan pohtii tällä hetkellä, mitä asialle voisi tehdä. Olo on voimaton, vaikka haluaisi auttaa. Tässä siis kolme toteutettavaa keinoa, joihin toivoisin vallassa olevien politiikkojen tarttuvan ensi tilassa:

1. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn ja mielenterveyteen panostamisen kokonaisremontti

Dosentti Matti Rimpelän mukaan kaikki keskeiset indikaattorit kertovat, että meillä on kasvava joukko nuorisoa, jolla menee entistä huonommin. Kiireellisten sijoitusten määrä on viisinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lukioikäisistä nuorista peräti 12% ylittää keskivaikean tai vaikean masennuksen kriteerit. Alle kolmekymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden määrä on kasvussa – yleisin syy ovat mielenterveydelliset ongelmat. Joka vuosi 2000 16-17 -vuotiasta poikaa putoaa koulutuksen ja työn ulkopuolelle, ja monilla heistä ei ole yhtään kunnollista aikuiskontaktia. Tästä syrjäytymään matkaavasta joukosta sikiävät ne, jotka eivät suostu hyväksymään heikkoa asemaansa ja päättävät tehdä itsestään suuren omin menetelmin.

Rimpelän mukaan asiaan pitäisi puuttua kahdella tavalla. Ensinnäkin tarvittaisiin vahva panostus ennaltaehkäisevään työhön. Noin alkuun 150 miljoonaa euroa, joilla palkattaisiin parituhatta uutta työntekijää tekemään sosiaali- ja mielenterveysalan perustyötä esimerkiksi kouluihin. Summa saattaa kuulostaa suurelta, mutta jo nyt käytetään Rimpelän mukaan noin 500-600 miljoonaa euroa vuodessa lasten sijoittamiseen kodin ulkopuolelle ja summa kasvaa noin 50 miljoonalla vuodessa. Tämä on oireiden hoitoa, ja se vasta kallista onkin! Lasten perheen ulkopuolelle sijoitusten lisäksi on laskettu, että nuorten työkyvyttömyys maksoi yhteiskunnalle vuonna 2008 noin 6.600 miljoonaa euroa.

Ennaltaehkäisyyn käytettävät 150 miljoonaa maksaisivat siis itsensä moninkertaisesti takaisin, kun niillä kyettäisiin puuttumaan oireisiin ajoissa. Ajateltiin sitten nuorten hyvinvointia tai ihan kylmästi valtion kulujen karsimista, on ainoa järkevä politiikka syrjäytymistä ennaltaehkäisevä politiikka. Siihen on löydyttävä rahaa, koska se vähentää kuluja pitkässä juoksussa.

Rimpelä kuitenkin toisti Hyvinkään jälkeisessä A-studiossa samat argumentit kuin mitkä hän oli esittänyt jo vuonna 2009. Ongelmana on, että aina joukkosurman jälkeen poliitikot puhuvat kauniita sanoja nuorten pahoinvoinnista. Siitä huolimatta kolmessa vuodessa ei ole saatu mitään mainittavaa aikaiseksi. Eli suomeksi sanottuna rahaa ei ole löytynyt. Valtion menoarviota tehtäessä äänestämään kykenemätön nuoriso on jo unohdettu.

Nyt tarvittaisiin poliittista johtajuutta. Kataisen, Urpilaisen, Kiviniemen tai Soinin olisi suorassa televisiolähetyksessä luvattava pitää huoli siitä, että nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn löytyy tarvittavat 100 miljoonaa. Ja sitten heidän olisi vankkumattomasti ajettava tätä asiaa eduskunnassa. Kansansuosio olisi taattu! Mutta onko miellä yhtään poliittista toimijaa, jota voisi kutsua johtajaksi?

Kaksi seuraavaa ehdotusta ilmestyvät vuorokauden sisällä. Toinen koskee asian tutkimista. Toinen kertoo, mikä jo olemassaoleva hanke voi parhaimmillaan ennaltaehkäistä useita tulevia joukkosurmia.