Tagged: hyväntekeväisyys

Miten valonööri auttaisi Nepalin maanjäristyksen uhreja?

Pahin maanjäristys yli kahdeksaankymmeneen vuoteen iski Nepaliin ja aiheutti valtaisaa materiaalista ja inhimillistä tuhoa. Tällä hetkellä kuolleita on raportoitu olevan vähintään 5000, mahdollisesti paljon enemmänkin. Lisäksi infrastruktuurin hajoaminen tarkoittaa sitä, että nälänhätä ja taudit tulevat vaatimaan vielä paljon uhreja. Uhriluvut ovat isoja, mutta jokaisen niistä takana on ihminen jolla oli perhe ja tulevaisuus, joka nyt pyyhkiytyi pois. Tai on vaarassa pyyhkiytyä pois, ellemme tee jotakin.

Näiden uutisten edessä sitä tuntee itsensä voimattomaksi. Hätä on suuri toisella puolella maailmaa. Mutta mitä minä voin tehdä? Uutislinkkien jakaminen Facebookissa tuntuu jotenkin turhalta.

Yksi vaihtoehto olisi tietysti pakata laukut ja lähteä paikan päälle auttamaan. Mutta hyväntahtoiset mutta osaamattomat vapaaehtoiset aiheuttavat todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä paikan päällä. Eli jos ei ole jotakin erityistaitoa, josta oikeasti on hyötyä, niin kannattaa pysyä poissa jaloista. En esimerkiksi usko, että nepalilaiset hirveästi hyötyisivät omista erityistaidoistani eli tieteellisestä kirjoittamisesta ja motivaatioluennoista.

Rehellisyyden nimissä, vaikka minulla olisi esimerkiksi kenttälääkärin koulutus, niin en siltikään todennäköisesti olisi ostamassa lentolippuja. Kunnioitan toki suuresti niitä ihmisiä, jotka tekevät tämän valinnan: Rientävät auttamaan eniten tarvitsevia vaikka toiselle puolelle maapalloa. He ovat totisesti Valonöörejä isolla V:llä. Kuten muistamme, valonööri on ihminen, jolla on sekä ylevät päämäärät että taito saavuttaa nämä tavoitteensa. Hätää kärsivien auttaminen on arvokas päämäärä. Ja he jotka siitä tekevät itselleen päätyön ovat kunnioituksemme arvoisia: He pelastavat ihmishenkiä.

Mutta voisiko täältä koto-Suomesta käsin olla jonkinlainen pikku-valonööri pienellä v:llä?

Vähin mitä voi tehdä on lahjoittaa rahaa jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle, joka toimii paikan päällä ihmisiä auttamassa. Näin pystyy välillisesti vaikuttamaan siihen, että hätää kärsivät saavat tarvitsemaansa apua.

Mutta lahjoittamisenkin voi tehdä fiksusti tai vähemmän fiksusti. Yhdysvalloissa on viime vuosina vahvistunut ilmiö, jossa avustusjärjestöjä pyritään monitoroimaan ja arvottamaan sen perusteella, kuinka tehokkaasti ne onnistuvat auttamaan niitä tahoja, joita ne pyrkivät auttamaan. Esimerkiksi filosofi Peter Singerin perustama ’The Life You Can Save’ tarjoaa vaikutuslaskurin, jonka avulla voit laskea mitä vaikutuksia tietty rahasumma tietyn järjestön kautta saa aikaiseksi. Haluatko että sadalla eurollasi tarjotaan 419 ihmiselle vitamiinipitoisempaa ruokaa vai suojataan 136 lasta loistaudilta? Charity Navigator vuorostaan arvottaa avustusjärjestöjä usealla kriteerillä ja antaa niille sen pohjalta tähtiä, joiden avulla voit keskittää apusi tehokkaaksi todettuihin järjestöihin. [Edit:] Suomessa Effective Altruism Finland pyrkii edistämään tätä tehokasta hyväntekemistä.

On monia hyvää tarkoittavia järjestöjä, joiden tarkoitusperät ovat arvokkaat, mutta joiden toiminta ei tuota kovinkaan paljoa tuloksia. Avustusjärjestöjen vaikutuksen monitorointi mahdollistaa ”luovan tuhon” avustusjärjestöjen keskuudessa. Ne järjestöt, jotka osoittautuvat tehokkaiksi, saavat lisää resursseja toteuttaa missiotaan. Ja vähemmän tehokkaat kuihtuvat pois. Tämä on kaikkien etu. Näin avustukseen lahjoitetulla rahalla ei osteta vain hyvää omaatuntoa itselle, vaan autetaan tehokkaasti apua tarvitsevia.

Mitä tulee Nepaliin, niin rahat kannattaa lahjoittaa sellaiselle järjestölle, joka on vahvasti läsnä paikan päällä. [Edit:] GiveWell-järjestö antaa hyvät ohjeet siitä, miten katastrofitilanteessa kannattaa apu suunnata. He suosittelevat erityisesti kahta järjestöä, jotka todistettavasti käyttävät rahat katastrofiapuun ja joilla on olemassaolevat toimintamallit tälle auttamiselle:
* Lääkärit ilman rajoja
* Punainen Risti

Itse panostan rahani jälkimmäiseen, koska se tarjoaa mahdollisuuden lahjoittaa rahaa suoraan Nepalin auttamiseksi. Ja koska se useimmissa katastrofitilanteissa on se järjestö, joka koordinoi avustustyötä ja jolla on näin ollen päävastuu auttamisesta. Siksi uskon, että Punaiselle Ristille lahjoitetut rahat varmimmin auttavat apua tarvitsevia Nepalilaisia.

[Edit: Alla on lisää potentiaalisia järjestöjä, jotka listasin tämän postauksen alkuperäisessä versiossa, kun en ollut tehnyt vielä lopullista valintaani.]

Charity Navigator on julkaissut listan järjestöistä, joilla on Nepalin maanjäristystä koskeva erityisohjelma ja jotka ovat saaneet kolme tai neljä tähteä heidän arviossaan. Sieltä löytyy tuttuja nimiä kuten Unicef, Oxfam ja Care, mutta myös monia Suomessa tuntemattomia järjestöjä.

Suomessa toimivasta järjestöistä ainakin seuraavat tarjoavat mahdollisuuden lahjoittaa rahaa Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi (suluissa Charity Navigatorin tähdet):
* Unicef: Jano-kampanjassa kerätään rahaa nepalilaisten ja syyrialaisten lasten auttamiseksi. Rahat käytetään puhtaan veden, rokotteiden, hygienatarvikkeiden ja hätäapuravinnon tarjoamiseksi. (****)
* Pelastakaa Lapset: Hätäapupaketit sisältävät vettä, hygieniatarvikkeita, keittiötarvikkeita ja sään suojia. (****)
* Punainen Risti: Rahat käytetään humanitaariseen apuun: kenttäsairaaloihin ja muuhun hätäapuun. (***)
* Plan Suomi Lasten hätäapua (***)
* World Vision Hätäapua ja majoitusta lapsille ja perheille. (**)
* Kirkon ulkomaanapu: Toimittaa paikan päälle väliakaisia asumuksia, kotitalous- ja hygieniatarvikkeita sekä puhdasta vettä.

Järjestön yleisen tehokkuuden lisäksi olisi tärkeätä tietää kuinka vahvasti kyseinen järjestö on läsnä Nepalissa. Paljonko paikan päällä on jo henkilökuntaa ja vapaaehtoisia? Mitä varusteita, kalustoa ja muuta infrastruktuuria heillä on maassa valmiiksi? Nepalissa vahvasti läsnäoleva järjestö pystyy auttamaan paljon tehokkaammin kuin järjestö, joka vasta nyt kokoaa ihmisiä Nepaliin lähetettäväksi. Valitettavasti tästä on vaikea saada tietoa. Omilla sivuillaan järjestöt kertovat tiedon murusia: Punaisen Ristin ”vapaaehtoiset pelastavat ihmishenkiä Nepalissa juuri nyt”, kun taas Plan ”on valmiudessa lähettämään tuhoaluelle avustustyöntekijöitä.” Pelastakaa Lapset vuorostaan ilmoittaa toimineensa Nepalissa vuodesta 1976 ja heidän ”avustusryhmät ovat Nepalissa paikan päällä koordinoimassa avustustoimia.” Haluaisin itse lahjoittaa järjestölle, jolla on olemassaoleva infrastruktuuri, paikalliset olosuhteet tuntevaa henkilökuntaa ja selkeä toimintasuunnitelma Nepalin uhrien auttamiseksi. Mutta tältä pohjalta on vaikea sanoa, mikä näistä järjestöistä on tässä paras. [Edit: GiveWell suosittelee tosiaan tältä osin ainakin Punaista Ristiä ja Lääkäreitä ilman rajoja.] Silti, tässä olisi tutkivalle journalistille tilausta!

Lopulta: Tärkeintä on että auttaa edes jotenkin. Jos ahdistut pitkän listan edessä ja valinta lamaannuttaa, niin laita vain seteli Unicefin tai Punaisen Ristin keräyslippaaseen heti kun sellaisen näet. Ne ovat isoja, hyvinorganisoituja ja luotettavia järjestöjä. Rahasi saa varmasti aikaan hyvää!

Väärin autettu: Eli mitä tapahtui, kun yritin huvin vuoksi lahjoittaa rahaa Syöpäsäätiölle

Kävelin jokunen päivä sitten kampuksella omissa ajatuksissani, kun pari opiskelijatyttöä pysäytti minut. Heillä oli rahankeräyskampanja syöpäjärjestön puolesta. Jos leikkaisin hiukseni kokonaan pois, yksi heistä lupasi lahjoittaa 20$ syövän vastaiseen taisteluun. Keski-ikäisenä en pystynyt tekemään tätä radikaalia päätöstä heti, vaan kilautin kotiin ja mietin 5 minuuttia. Kun palasin pääkallopaikalle valmiina luopumaan hiuksistani, oli lahjoituksen luvannut tyttö käymässä muualla. Kun varttia myöhemmin tulin uudestaan paikalle, oli tyttö siellä, mutta parturi oli yllättäen joutunut lopettamaan päivän puoli tuntia ilmoitettua aiemmin, joten homma ei enää onnistunutkaan.

Kävin siis lävitse henkisen prosessin ja tein raskaan päätöksen. Olin valmis luopumaan hiuksistani, jotka ovat olleet lyhyet viimeksi vuonna 2000. Sitten se ei onnistunutkaan. Olo oli tyhjä.

Tein sen mitä jokainen digi-aikakauden kasvatti olisi tehnyt minun tilanteessani: Päätin avautua ahdingostani Facebookiin. Kesken kirjoittamisen tuli mieleen, että joku voisi regoida statukseeni ehdottamalla, että hän voi pistää ne 20$ hyväntekeväisyyteen. Päätin muokata statukseni loppuun pyynnön: ”Voisiko Facebook pelastaa tilanteen? Kuka on valmis pistämään muutaman euron Syöpäsäätiölle, jos leikkaan hiukseni siiliksi huomenna?”

Virhe.

Suomessa toisten auttaminen on vakava asia. Se ei saa olla näkyvää tai hauskaa. Minulle ilmoitettiin saman tien, että olisi parempi vain laittaa ne rahat itse kaikessa hiljaisuudessa säätiölle, ja lopettaa turhan huomion kalasteleminen.

Ja myönnetään heti kättelyssä syyllisyyteni: Ei syöpäpotilaiden auttaminen ollut tässä kohtaa pääasiallinen motiivini. Minua harmitti kun alkuperäinen hiustenleikkuu-proggis kariutui, ja facebook-statukseni oli yritys päästä eroon tästä harmituksesta: Jos joku olisi valmis laittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen, olisi minulla jälleen hyvä syy leikata hiukseni. Tämä itsekäs ajatus siitä, että tällainen pikku kampanja lievittäisi harmiani ja tuottaisi iloa itseni lisäksi myös kampanjaan mukaan lähtevälle lahjoittajalle oli ensisijainen motiivini – ja toisten auttaminen kertyvillä rahoilla hyvä kakkonen. Kolmannella sijalla oli sitten yleinen halu ”saada huomiota ja päteä” (katso video alla), joka jollakin tasolla motivoi käytännössä kaikkia facebook-statuksiamme.

Jäin miettimään, mitä väärää on siinä, jos minulle tulee hyvä fiilis ja samalla myös Syöpäsäätiö saa rahaa. Eikö se ole win-win-tilanne? Sitten ymmärsin vastauksen:

On kaksi lähes vastakkaista syytä auttaa toisia ihmisiä: Velvollisuus ja hyväntahtoisuus.

Suomessa toisten auttaminen nähdään vahvasti moraalisena velvoitteena. Tarkoituksena ei ole tuottaa itselle hyvinvointia, vaan pitää huolta toinen toisistamme. Ei siksi että se olisi kivaa, vaan siksi että niin kuuluu tehdä. Taustalla on vaatimus oikeudenmukaisuudesta.

Tästä perspektiivistä hiustenleikkuukampanjat, Pelastakaa Lapset -konsertit sun muu karnevalismi on paljon melua tyhjästä. Tommy Lindgren muistuttaa, että siinä missä Nenäpäivä-keräys tuottaa kunnioitettavat kolme miljoonaa euroa vähempiosaisille, pelkästään Suomen vuosittainen kehitysapu on 1 118 miljoonaa. Verorahoillamme katetaan myös yhdet globaalisti kattavimmat hyvinvointipalvelut kotimaan kansalaisille terveydenhuollosta turvakoteihin, joiden vuosittainen hintalappu mitataan miljardeissa, ei miljoonissa. Pointtina on, että hyväntekeväisyys on ihan kivaa, mutta kärpäsen surinaa korvissa verrattuna siihen valtaisaan hyvää tekevään instituutioon, jossa olemme osallisia pelkästään maksamalla veromme.

Mutta velvollisuus-perspektiivin kannattajien syytös menee vielä astetta syvemmälle: Pelkona on, että näkyvä hyväntekeväisyys toimii savuverhona, jonka takana hyvinvointivaltion perustoja samaan aikaan nakerretaan. Yleisradion Eve Mantu esimerkiksi syyttää Anne Berneriä siitä, että samalla kun hän näyttävästi kerää rahaa uudelle lastensairaalalle tukisäätiön puheenjohtajana, ajaa hän aktiivisesti yhteisöveron laskemista. Tämä on se syy miksi monet kokevat tämänkaltaisen hyväntekeväisyyden uhkana: Julkisella hyväntekeväisyydellä kerätään säihkyviä irtopisteitä, vaikka samalla pyritään murentamaan koko hyvinvointivaltion rahoituspohjaa.

Nyt näemme miksi hiustenleikkuu syöpäpotilaiden vuoksi on toimiva kampanja täällä Jenkeissä (jossa tällä hetkellä asun), mutta herättää vastustusta Suomessa. ”Vapauden Kotimaassa” velvollisuus auttaa toisia on kommunismia ja verotus alhaista. Jokainen on oikeutettu tekemään itse ansaitsemillaan (tai perimillään) rahoilla mitä haluaa. Jos hän lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen, on kyse omasta valinnasta. Tätä motiivia pyritään sitten ruokkimaan tekemällä lahjoituksesta mahdollisimman näkyvä. Yliopistokampusten, sairaaloiden ja muiden julkisten rakennusten seinät pursuavat plakaatteja, joissa kerrotaan ketkä lahjoittivat kuinkakin paljon rahaa mihinkin tarkoitukseen. Jenkeissä jopa puiston penkit sisältävät usein pienen plakaatin: ”Donated by”. Vapaaehtoisesta hyväntahtoisuudesta on kasvanut status-symboli, jonka avulla rikkaat pyrkivät erottautumaan toisistaan. Yksi ostaa Bentleyn, toinen messinkiplakaatin kotikaupunkinsa seinälle.

Mutta velvollisuus tai statuksen tavoittelu eivät ole ainoita syitä laittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Siihen voi ryhtyä myös hyvää hyvyyttään.

Hyväntahtoisuuteen pohjautuva hyväntekeväisyys lähtee liikkeelle ajatuksesta, että hyvän tekeminen tuntuu hyvältä. Se on siis mitä mainioin tapa investoida omaa rahaa tai aikaa, koska siitä saa itsekin niin paljon. Kyse ei ole velvollisuudesta, vaan hauskanpidosta: Tutkimukset osoittavat, että toisiin panostettu parikymppinen tuottaa itselleni enemmän hyvinvointia kuin itseeni panostettu raha. Konkreettisemmin: Jäätelön tuottama nautinto katoaa nopeammin kuin toiselle ostetun lahjan tuottama hyvä olo.

Kun muutama vuosi sitten pyysin luennolla opiskeljoita tekemään kolme hyvää tekoa seuraavan viikon aikana ja sitten raportoimaan mitä he tekivät, en arvannut kuinka koskettava harjoitus tämä voisi olla: Tunnelma luokassa oli harras, kun yksi toisensa perään opiskelijat kertoivat kuinka he olivat vieneet kerjäläisen syömään, tarjonneet appelsiinimehua postinkantajalle tai ihan vain vierailleet pitkästä aikaa isovanhempiensa luona. Hyvän tekeminen on kuin kaunis taideteos, joka elävöittää sekä osallistujien että katsojien elämää.

Ongelmana on, että tällainen vapaaehtoinen hyväntekeväisyys on impulsiivista ja häilyvää. Yhtenä päivänä autan kolme mummoa tien ylitse, toisena päivänä kiilaan kiireessä heidän ohitseen. Ilman velvoitteen tarjoamaa selkärankaa vähempiosaisten auttamisesta muodostuu helposti kesäkissa: niin kauan kuin inspiraatiota riittää on kaikilla kivaa, mutta kun homma unohtuu, niin kissa kuolee.

Jos toisista välitetään vain silloin kun se itselle sopii, niin yhteiskunnallisella tasolla seuraukset ovat karmivat – konkurssissa oleva Detroitin kaupunki, jonka esikaupungit ovat Yhdysvaltojen rikkaimpia, on tästä konkreettinen esimerkki. Hyväosaiset antavat köyhien kuolla nälkään, tauteihin ja luoteihin ostaen omantuntonsa puhtaaksi muutamalla huolestuneella facebook-päivityksellä samalla kuin vastustavat kaikenlaisia veronkorotuksia. Hyväntahtoisuus on siis jaloa ja kaunista, mutta toimii parhaiten kasvotusten ja läheisten ihmisten kanssa. Sen varaan ei pysty rakentamaan yhteiskuntaa, jossa kaikkien hyvinvoinnista huolehditaan.

Toimiva yhteiskunta tarvitsee molempia hyväntekeväisyyden muotoja, niin oikeudenmukaisuuden synnyttämää velvollisuutta kuin hyväntahtoisuuttakin. Olennaista on, ettei niitä sekoteta toisiinsa. Moraalisen velvollisuuden hoitaminen alkaa maksamalla asiaankuuluvat verot ilman kiertelyjä. Jo pelkästään ne suorittamalla on keskimääräinen suomalainen tehnyt paljon enemmän vähempiosaisten eteen kuin mitä valtaosa amerikkalaisista tekee koskaan. Jos kokee, ettei pelkkä verovelvollisuuden suorittaminen vielä riitä, ovat säännöllinen vapaaehtoistyö ja säännöllinen kuukausilahjoittaminen toimivia keinoja täyttää oikeudenmukaisuuden vaatimukset.

Kampanjat sun muut karnevaalit ovat sitten mukava kuorrutus kakun päällä. Ne ovat kivoja, mutta eivät mitenkään pakollisia. Eli kun nyt leikkasin hiukseni, jotta kaverit (ja äiti) lahjoittaisivat yhteensä 65 euroa Syöpäsäätiölle, se ei tee minusta parempaa ihmistä. Erityisesti se ei anna minulle mitään oikeutta olla tekemättä velvollisuuttani muissa tilanteissa. Se oli hauska tempaus, jossa laitettiin vähän hyvää kiertämään, mutta ei sen enempää. Jos verot, vapaaehtoistyö ja kuukausilahjoittaminen ovat pääruoka, ovat riehakkaat kampanjat ansaittu jälkiruoka. Ne tarjoavat mahdollisuuden nauttia hyväntekemisestä, tehdä siitä hauskaa.

Maailma pelastetaan olemalla oikeudenmukaisia, mutta pelastamisesta tehdään hauskaa hyväntahtoisuuden avulla.