Kun olin yhdeksäntoistavuotias, Tukholman-risteilyt tuoksuivat seikkailulta. Halvan alkoholin, juhlatunnelmaisten neitojen ja hyttisänkyjen läheisyyden muodostama pyhä kolminaisuus veti kummasti puoleensa. Eikä rahakaan ollut ongelma: laivaan pystyi helposti kävelemään sisään vilauttamalla roskiksesta dyykattua käytettyä hyttikorttia stuertille. Sänkypaikan hankkiminen olikin sitten oman toimeliaisuuden varassa. Välillä tuli nukuttua lakanoiden välissä ja välillä käytävien kokolattiamatoilla. Välillä joutui aamulla kavereilta tarkistamaan, kumpi vaihtoehto lopulta toteutui. Mutta ei sen niin väliä: Kun Haddawayn What is love? soi diskossa, oli ilta täynnä lupauksia ja taikuutta.

Kunnon känni ja kasuaaliset karnaaliset suhteet: Isoja tekijöitä nuoren miehen maailmassa. Mutta samalla jo silloin ihmettelin, miksi kukaan tulisi laivalle ilman näitä kahta päämäärää? Koska selvinpäin arvioitaessa risteilylaivat ovat varsin ankeita paikkoja: Rumia pitkiä kokolattiamattokäytäviä, geneerisen kliinisiä ja ylihinnoiteltuja ravintoloita, ahtaita hyttejä. Eikä mitään varsinaista tekemistä. En kyennyt ymmärtämään, miksi kukaan – jonka päämäärä ei ollut känni tai coitus – haluaisi tulla risteilylle. Jos haluatte viettää romanttisen loman, menkää herranjumala mieluummin Pariisiin tai vähintäänkin Porvooseen! Näin olisin halunnut huutaa niille happamille pariskunnille, jotka tissuttelivat kyllästyneen näköisesti tupakkapaikan lähellä.

Nyt olen ehkä vihdoinkin löytänyt vastauksen siihen, miksi ihmiset tuhlaavat lomansa risteilyillä. Aloitetaan kysymyksellä: Millainen oli viime lomasi?

Todennäköisesti mieleesi tulvii lämpimiä muistoja sitä ajatellessasi. Kylmä drinkki kuumassa auringonpaahteessa tai rivakka sivakointi kimaltelevilla helmikuun hangilla. Lomamuistoissamme aurinko paistaa aina. Mutta tiesitkö, että lomien suhteen muistimme on varsin valikoiva: Unohdamme nopeasti kaikki jonottamiset, peruutukset sun muut pettymykset. Heti kotiin saavuttuamme lomamme alkaa muistoissamme näyttämään yhä vahvemmin Aurinkomatkojen mainokselta.

Tiedemiehet ovat tutkineet tätä ruusuisten muistojen ilmiötä. Eräässä tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin arvioimaan kuukausi etukäteen, kuinka onnellisia he tulevalla lomallaan ovat. Kuukausi jälkikäteen heiltä kysyttiin myös, kuinka onnellisia he lomallaan olivat. Nämä kaksi arviota olivat hyvin lähellä toisiaan: Sekä lomaodotukset että lomamuistot olivat täynnä myönteisiä tunteita ja iloa. Harmi vain, että samat ihmiset pitivät myös loman aikana reaaliaikaista päiväkirjaa tunteistaan. Kävi ilmi, että loman aikana oli monenlaista harmia, joka vähensi riemua: sadepäiviä, ihmissuhdekonflikteja, väsymystä, pahaa ruokaa. Lomamatkalla koetut huonot hetket olivat kuitenkin pyyhkiytyneet muistojen roskakoriin, kun ihmiset jälkikäteen muistelivat lomansa autuutta.

Tutkimukset osoittavat, että ihmiset eivät ole kovin hyviä arvioimaan jälkikäteen, kuinka onnellisia he tiettynä hetkenä olivat. Itse asiassa rakennamme tällaiset muistot erilaisten vihjeiden perusteella: Muistamme muutaman avainhetken lomamatkalta ja tiedämme, miltä lomalla kuuluisi tuntua. Näiden vihjeiden perusteella muodostuu ideaalikuva lomastamme, johon todelliset kokemukset vaikuttavat vain osittain. Mitä tulee lomamatkoihin, lomaileva minämme ja lomaamme muisteleva minämme ovat siis kaksi eri henkilöä. Ja jälkimmäinen on tavallisesti onnellisempi.

Tämä ei sinänsä vielä haittaa, koska kauniit muistot ovat positiivinen asia – olivat ne totta tai eivät. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta. Ongelmana on, että tämä muisteleva minä tekee valinnat myös sen suhteen, lähdemmekö uudelleen vastaavalle retkelle. Toisessa tutkimuksessa pyydettiin opiskelijoita arvioimaan kokemuksiaan Spring break -lomamatkastaan (amerikkalaisopiskelijoiden vappu) ennen, jälkeen ja loman aikana. Jälleen sekä ennen että jälkeen annetut arviot antoivat huomattavasti myönteisemmän kuvan lomamatkasta kuin itse loman aikana tehdyt arviot (ks. alla oleva kuvio). Kun opiskelijoilta jälkikäteen kysyttiin, haluaisivatko he tehdä matkan uudestaan, eivät varsinaiset lomakokemukset suoraan vaikuttaneet tähän halukkuuteen. Ratkaisevaa oli, kuinka mukava lomamatka oli muistoissamme.

Tämä on avain risteilymysteeriin. Mainoksissa Tukholman-risteilyt vaikuttavat ihanilta: nauravia seurueita, viehkeitä katseita kynttilänvalossa, iltapukuja ja kaunista merimaisemaa. Oikeasti laivat ovat varsin tylsiä paikkoja – ellei ole jatkuvasti kännissä. Etkä halua edes ajatella, mitä kaikkia eritteitä hyttisänkyysi on viimeisen viikon aikana ryöpsähtänyt. Mutta kun vuosi risteilyn jälkeen muistelemme kokemustamme, sekoittuvat mainosten luomat mielikuvat ja oikeat muistomme toisiinsa niin saumattomasti, että kuvittelemme, että meillä oli hauskaa ja romanttista.

Pariskunta saattaa siis käydä vuosittaisella kevätristeilyllä ja joka vuosi pettyä. Ruoka ei vastaa odotuksia ja maksaa liikaa. Diskossa ei viitsi käydä, kun se on täynnä öriseviä teinejä. Korttipelin pelaaminen keskeytyy, kun loppuillasta joku känninen kaljamahainen ahdistelija tekee itseään liikaa tykö. Pettymysten täyttämä ilta päättyy turhaan riitaan. Onneksi hytissä on kaksi erillistä sänkyä.

Mutta vuoden päästä kevätristeilymainoksia katsoessaan pariskunta päättää lähteä uudestaan. Koetut pettymykset unohdettiin aktiivisesti parissa päivässä, jotta etukäteen eletty tarina onnellisesta risteilystä ei särkyisi. Ja vuoden aikana mainokset ovat sekoittuneet todellisuuteen siinä määrin että he alkavat jälleen uskoa, että laivalla oli hauskaa.

Seuraavassa kirjoituksessani jatkan samaa teemaa kertomalla kuinka meissä asuu kaksi erillistä minää – kokeva ja arvioiva – ja miten ne elävät osittain toisistaan irrallista elämää. Kumman hyvinvointiin meidän kannattaa panostaa? Pysy kanavalla!