Tagged: loma

Saat asioita aikaan, mutta osaatko olla? Eli miksi älypuhelin pilaa kesäloman

Lapsuuteni kesälomalla, jossakin päin Saaristomerta, uutiset kuunneltiin radiosta. Uutisten jälkeen seurasivat kuulutukset: ”Pekka Virtanen, otatko yhteyttä lähiomaisiin.” Lomailija katosi kesä-Suomeen, kännykättömässä suvessa ihmistä saattoi olla mahdotonta tavoittaa. Työmurheet oli helppo unohtaa: mikään ei niistä muistuttanut – eikä niille mökkirannasta käsin voinut muutenkaan mitään tehdä.

Eläköön teknologia: Se on tehnyt meistä tehokkaampia ja yhdistää ihmiset uudella syvyydellä. Kaukomatkoilla on upeata että voi skypen kautta olla yhteydessä valtameren takana oleviin läheisiin. Mutta samaan aikaan se tekee töistä irtipäästämisestä yhä vaikeampaa. Monet älypuhelimet puskevat sähköpostit automaattisesti kännykän ruutuun ja lomailijan riesaksi. Olemme koko ajan periaatteessa saatavilla ja raja loman ja työn välillä hämärtyy. Moni kesäloma saastuu, kun ”isi kirjoittaa vain yhden sähköpostin”, ”äidin on pakko vastata tähän puheluun” tai ”menkää kaverit edeltä saunaan, mun pitää nopeasti kirjoittaa yksi memo.”

Nobel-voittaja Daniel Kahnemanin mukaan meissä ihmisissä on kaksi minuutta: kokeva minä ja arvioiva minä, joista olen aiemminkin kirjoittanut. Kokeva minä on se, jolle elämä tapahtuu. Se elää ikuisessa nykyhetkessä ja elää lävitse hetken tuskat ja nautinnot. Se tarttuu hetkeen ja sykkii elävää elämää.

Arvioiva minä elää askeleen etäänpänä: se muistaa menneet, arvioi nykytilannetta ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, se tekee suunnitelmia ja päättää mihin pyrimme. Länsimainen tehokkuuskulttuuri on virittänyt huippuunsa arvioivan minän: Koskaan ei planeettamme pintaa ole kansoittanut näin päämääräorientoitunut, pitkällä tähtäimellä ajatteleva, itsekuriin ja uhrauksiin kykenevä otus. Nykyihmisen kyky hoitaa menestyksellä kotiin pitkällisiä ja monimutkaisia projekteja on osoitus paitsi ihmislajin aivojen biologisesta kehityksestä, myös huippuunsahiotusta metodisesta osaamisesta: olemme mestarillisesti oppineet käyttämään erilaisia ajattelun-, itsensä- ja muistinhallinnan keinoja kyetäksemme saavuttamaan asettamamme kunnianhimoiset päämäärät.

Ongelmana on se, että jos olemme jatkuvasti matkalla johonkin, unohdamme helposti nauttia itse matkasta. Ja tämän matkan nimi on elämä. Tavoitteet ovat arvokkaita ja vievät meitä eteenpäin. Mutta samalla ihminen voi jäädä päämääriensä vangiksi. Keskittäessään kaiken tarmonsa niihin hän unohtaa kokea sen elämän, jonka lävitse hänen määrätietoiset askeleensa kulkevat. Liian ankara arvioiva minä laiminlyö totaalisesti kokevan minän hyvinvoinnin. Lähihistoriamme on täynnä tarinoita miehistä ja naisista, jotka ovat saaneet huomattavia asioita aikaan, mutta samalla kulkeneet elämänsä lävitse hampaat tiukasti yhteenpuristettuina, kykenemättä koskaan nauttimaan olostaan. Kun uhraamme elämämme aikaansaamiselle, saatamme unohtaa miten voi vain olla.

Tässä suhteessa meillä länsimaisilla on paljon opittavaa erilaisilta luonnonkansoilta. Luin taannoin matkailijasta Keski-Aasian kesyttömillä aroilla. Hän päätyi viettämään muutaman yön eristyksissä asuvan maanviljelijän matalassa majassa. Suoritettuaan päivän askareensa kyseinen maanviljelijä istui alas majansa eteen – ja sitten vain tuijotti hiljaa lähimetsää tunnista toiseen seesteinen ilme kasvoillaan. Miksi riuhtoa itseään muualle, kyllä se vilja itse itseään kasvattaa? Itsekin olen matkoillani usein ihaillut sitä hetkestä nauttimisen kykyä, johon ovat pystyneet niin Nicaraguan rannikon pikkukylän kuin myös Ilosaarirockin Linnunlaulun leirintäalueen asukkaat. Liian moni suomalainen tarvitsee alkoholia irtautuakseen suorittamisen ikeestä, kun se voisi olla myös sydämen luontainen tila.

Suomalainen kesäloma on arvokas instituutio, joka parhaimmillaan tarjoaa päämääräorientoituneelle konttorirotalle mahdollisuuden irtautua suorituskeskeisestä elämästään ja antautua hetken vietäväksi. Se on temmellyskenttä, jonka kokeva minämme ansaitsee elettyään yksitoista kuukautta arvioivan minän kontrollin alaisena. Älä anna älypuhelimen pilata sitä: vaihda luurisi antiikkiseen pikselinäyttöiseen malliin tai laita ainakin sähköpostit pois päältä. Näin ne eivät tunkeudu tukkimaan hetkestä nauttivia huomiokanaviasi. Päästä irti älypuhelimestasi, päästä irti työtehtävistäsi, se on vähintä mitä voit tehdä kokevan minäsi puolesta.

Elämää ei kuulu vain tehdä, sen voi myös kokea.

Tukholman-risteilyt ja muistiharhat – Eli miksi ihmiset lähtevät risteilylle, vaikka ne ovat ankeita ilman viinaa?

Kun olin yhdeksäntoistavuotias, Tukholman-risteilyt tuoksuivat seikkailulta. Halvan alkoholin, juhlatunnelmaisten neitojen ja hyttisänkyjen läheisyyden muodostama pyhä kolminaisuus veti kummasti puoleensa. Eikä rahakaan ollut ongelma: laivaan pystyi helposti kävelemään sisään vilauttamalla roskiksesta dyykattua käytettyä hyttikorttia stuertille. Sänkypaikan hankkiminen olikin sitten oman toimeliaisuuden varassa. Välillä tuli nukuttua lakanoiden välissä ja välillä käytävien kokolattiamatoilla. Välillä joutui aamulla kavereilta tarkistamaan, kumpi vaihtoehto lopulta toteutui. Mutta ei sen niin väliä: Kun Haddawayn What is love? soi diskossa, oli ilta täynnä lupauksia ja taikuutta.

Kunnon känni ja kasuaaliset karnaaliset suhteet: Isoja tekijöitä nuoren miehen maailmassa. Mutta samalla jo silloin ihmettelin, miksi kukaan tulisi laivalle ilman näitä kahta päämäärää? Koska selvinpäin arvioitaessa risteilylaivat ovat varsin ankeita paikkoja: Rumia pitkiä kokolattiamattokäytäviä, geneerisen kliinisiä ja ylihinnoiteltuja ravintoloita, ahtaita hyttejä. Eikä mitään varsinaista tekemistä. En kyennyt ymmärtämään, miksi kukaan – jonka päämäärä ei ollut känni tai coitus – haluaisi tulla risteilylle. Jos haluatte viettää romanttisen loman, menkää herranjumala mieluummin Pariisiin tai vähintäänkin Porvooseen! Näin olisin halunnut huutaa niille happamille pariskunnille, jotka tissuttelivat kyllästyneen näköisesti tupakkapaikan lähellä.

Nyt olen ehkä vihdoinkin löytänyt vastauksen siihen, miksi ihmiset tuhlaavat lomansa risteilyillä. Aloitetaan kysymyksellä: Millainen oli viime lomasi?

Todennäköisesti mieleesi tulvii lämpimiä muistoja sitä ajatellessasi. Kylmä drinkki kuumassa auringonpaahteessa tai rivakka sivakointi kimaltelevilla helmikuun hangilla. Lomamuistoissamme aurinko paistaa aina. Mutta tiesitkö, että lomien suhteen muistimme on varsin valikoiva: Unohdamme nopeasti kaikki jonottamiset, peruutukset sun muut pettymykset. Heti kotiin saavuttuamme lomamme alkaa muistoissamme näyttämään yhä vahvemmin Aurinkomatkojen mainokselta.

Tiedemiehet ovat tutkineet tätä ruusuisten muistojen ilmiötä. Eräässä tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin arvioimaan kuukausi etukäteen, kuinka onnellisia he tulevalla lomallaan ovat. Kuukausi jälkikäteen heiltä kysyttiin myös, kuinka onnellisia he lomallaan olivat. Nämä kaksi arviota olivat hyvin lähellä toisiaan: Sekä lomaodotukset että lomamuistot olivat täynnä myönteisiä tunteita ja iloa. Harmi vain, että samat ihmiset pitivät myös loman aikana reaaliaikaista päiväkirjaa tunteistaan. Kävi ilmi, että loman aikana oli monenlaista harmia, joka vähensi riemua: sadepäiviä, ihmissuhdekonflikteja, väsymystä, pahaa ruokaa. Lomamatkalla koetut huonot hetket olivat kuitenkin pyyhkiytyneet muistojen roskakoriin, kun ihmiset jälkikäteen muistelivat lomansa autuutta.

Tutkimukset osoittavat, että ihmiset eivät ole kovin hyviä arvioimaan jälkikäteen, kuinka onnellisia he tiettynä hetkenä olivat. Itse asiassa rakennamme tällaiset muistot erilaisten vihjeiden perusteella: Muistamme muutaman avainhetken lomamatkalta ja tiedämme, miltä lomalla kuuluisi tuntua. Näiden vihjeiden perusteella muodostuu ideaalikuva lomastamme, johon todelliset kokemukset vaikuttavat vain osittain. Mitä tulee lomamatkoihin, lomaileva minämme ja lomaamme muisteleva minämme ovat siis kaksi eri henkilöä. Ja jälkimmäinen on tavallisesti onnellisempi.

Tämä ei sinänsä vielä haittaa, koska kauniit muistot ovat positiivinen asia – olivat ne totta tai eivät. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta. Ongelmana on, että tämä muisteleva minä tekee valinnat myös sen suhteen, lähdemmekö uudelleen vastaavalle retkelle. Toisessa tutkimuksessa pyydettiin opiskelijoita arvioimaan kokemuksiaan Spring break -lomamatkastaan (amerikkalaisopiskelijoiden vappu) ennen, jälkeen ja loman aikana. Jälleen sekä ennen että jälkeen annetut arviot antoivat huomattavasti myönteisemmän kuvan lomamatkasta kuin itse loman aikana tehdyt arviot (ks. alla oleva kuvio). Kun opiskelijoilta jälkikäteen kysyttiin, haluaisivatko he tehdä matkan uudestaan, eivät varsinaiset lomakokemukset suoraan vaikuttaneet tähän halukkuuteen. Ratkaisevaa oli, kuinka mukava lomamatka oli muistoissamme.

Tämä on avain risteilymysteeriin. Mainoksissa Tukholman-risteilyt vaikuttavat ihanilta: nauravia seurueita, viehkeitä katseita kynttilänvalossa, iltapukuja ja kaunista merimaisemaa. Oikeasti laivat ovat varsin tylsiä paikkoja – ellei ole jatkuvasti kännissä. Etkä halua edes ajatella, mitä kaikkia eritteitä hyttisänkyysi on viimeisen viikon aikana ryöpsähtänyt. Mutta kun vuosi risteilyn jälkeen muistelemme kokemustamme, sekoittuvat mainosten luomat mielikuvat ja oikeat muistomme toisiinsa niin saumattomasti, että kuvittelemme, että meillä oli hauskaa ja romanttista.

Pariskunta saattaa siis käydä vuosittaisella kevätristeilyllä ja joka vuosi pettyä. Ruoka ei vastaa odotuksia ja maksaa liikaa. Diskossa ei viitsi käydä, kun se on täynnä öriseviä teinejä. Korttipelin pelaaminen keskeytyy, kun loppuillasta joku känninen kaljamahainen ahdistelija tekee itseään liikaa tykö. Pettymysten täyttämä ilta päättyy turhaan riitaan. Onneksi hytissä on kaksi erillistä sänkyä.

Mutta vuoden päästä kevätristeilymainoksia katsoessaan pariskunta päättää lähteä uudestaan. Koetut pettymykset unohdettiin aktiivisesti parissa päivässä, jotta etukäteen eletty tarina onnellisesta risteilystä ei särkyisi. Ja vuoden aikana mainokset ovat sekoittuneet todellisuuteen siinä määrin että he alkavat jälleen uskoa, että laivalla oli hauskaa.

Seuraavassa kirjoituksessani jatkan samaa teemaa kertomalla kuinka meissä asuu kaksi erillistä minää – kokeva ja arvioiva – ja miten ne elävät osittain toisistaan irrallista elämää. Kumman hyvinvointiin meidän kannattaa panostaa? Pysy kanavalla!