Olin töissä Nokian yhteiskuntavastuun osastolla kesällä 2005. Nuorena ja sinisilmäisenä ajattelin, että maailmaa voisi parantaa yritysten sisältä käsin, että suuryritysten eettisillä ponnisteluilla olisi maailmaa parempaan muuttava vaikutus. Paljon pieniä tekoja parempaan suuntaan onkin tapahtunut ja nämä ponnistelut ovat varmasti parantaneet monen kehitysmaan asukkaan elämänlaatua.
Lex Nokiasta
olen kuitenkin hyvin pettynyt. Siinä suuryritys käyttää taloudellista valta-asemaansa väärin, pyrkii jyräämään alleen perustuslaillisia oikeuksia ja näin murentaa demokraattisen yhteiskuntamallin perustusta.

Kyse on uudesta sähköisen viestinnän tietosuojalaista, joka mediassa on yleisesti Lex Nokiaksi ristitty. Toteutuessaan se antaisi yrityksille ja muille internet-palvelinta ylläpitäville tahoille yliopistoista taloyhtiöihin oikeuden tarkkailla sähköpostiliikenteen tunnistetietoja, kuten viestin vastaanottajaa, lähetysaikaa, liitetiedostojen kokoa jne. Lain perusteluna on, että se antaisi yhtiöille paremman mahdollisuuden estää yrityssalaisuuksien vuotamisen yhtiön ulkopuolelle. Paitsi, että laki on tehoton – tyhmempikin yrityssalaisuuksia eteenpäinlevittävä osaa lähettää viestinsä vaikkapa kotikoneeltaan otettuaan usb-tikulle tarvittavat liitetiedostot – on se myös perustuslain vastainen. Tämän ovat todenneet monet oikeusalan professorit, joilta on
asiantuntijalausuntoa
asian tiimoilta kyselty.

Miksi lakia on ajettu väkisin lävitse, vaikka asiantuntijat pitävät sitä perustuslain vastaisena? Koska Nokia on lobannut niin voimakkaasti sen puolesta sekä suoraan, että EK:n kautta. ”Elinkeinoelämän keskusliiton viesti oli hyvin selvä: jos lakia ei hyväksytä, Nokia lähtee Suomesta” eräs valtion virkamies toteaa (HS 1.2). Lisäksi Nokia on jo
harjoittanut toistaiseksi laitonta urkintaa
, mutta virkamiehet eivät ole uskaltaneet asiaan puuttua.

Demokratian keskuspilari on kansanvalta. 2000-luvun keskeisin uhka länsimaiselle demokratialle eivät ole vieraat diktaattorit tai kotimaiset vallankumousta havittelevat ääriliikkeet. Paljon vakampi uhka ovat suuryritykset, jotka taloudellisen valtansa ja lobbauskoneistonsa avulla kykenevät sanelemaan minkälaisia poliittisia päätöksiä kansan valitsemat päättäjät todellisuudessa tekevät. Tästä seuraava ’vaihtoehdottomuuden politiikka’ on keskeisellä tavalla vieraannuttanut kansaa politiikasta. Suuryritysten yhä aktiivisemmasta sanelupolitiikasta ja valtioiden kilpailuttamisesta johtuen elämme nykyään vähemmän demokraattisessa valtiossa kuin pari vuosikymmentä sitten. Lex Nokian myötä Nokia on osoittanut haluavansa olla myös tämän kehityksen kärjessä.

Oireellista on, että suuryritysten joukossa Nokia on esiintynyt yhteiskuntavastuun mallioppilaana. Se on tuottanut yhteiskuntavastuuraportteja, ollut listattuna kansainvälisillä vastuullisimpia yrityksiä kartoittavilla indexeillä, sitouttanut alihankkijansa eettisiin sääntöihinsä ja rahoittanut erilaisia maailmaaparantavia projekteja. Nämä ovat kaikki positiivisia kehityksiä, eikä niiden merkitystä pidä unohtaa. Lapsityövoiman käytön ja vastaavien seikkojen osalta suuret brändiyhtiöt ovat uskoakseni oikeasti paljon eettisempiä kuin parikymmentä vuotta sitten.

Lex Nokia ja muut Nokian eettisyyttä koetelleet skandaalit kuitenkin osoittavat, että suuryritysten eettisyys ei ole kokonaisvaltaista, vaan markkinaehtoista ja alisteista taloudellisille arvoille. Yleisön vaatimusten alla yritykset kyllä luovat edustavat eettiset ohjeistot ja tekevät monia hienoja muutoksia, mutta yritys on eettinen vain niillä alueilla, jotka sopivat sen laajempiin tavoitteisiin. Yritys ikäänkuin poimii eettisyyden voileipäpöydältä ne osa-alueet, jotka sille parhaiten sopivat. Voi olla, että monet Nokiallakin haaveilevat eettisemmistä toimintatavoista, mutta kova kilpailutilanne pakottaa sen turvautumaan samoihin keinoihin kuin kilpailijansakin.

Tämän vuoksi yritysten eettisyyden varmistaminen on valtion ja ylikansallisten demokraattisten organisaatioiden varassa. Illuusio yrityksistä, jotka itse huolehtivat omasta eettisyydestä on murrettava. Ensimmäinen askel on kitkeä pois yritysten demokratiaa rapauttava päätöstenteon manipulaatio. Kokonaan siitä ei eroon päästä millään lainsäädännöllä, koska vaikuttamisen tapoja on niin monia suorasta epäsuorempaan. Tämän vuoksi medialla ja meillä kansalaisilla on suuri vastuu demokratian puolustustaistelussa. Kun Lex Nokian kaltaiset skandaalit paljastetaan, tulee lakia puoltaneet politiikot asettaa selkä seinää vasten, kuulustella ja lopuksi ampua alas politiikan pelikartalta muutama
varoittava esimerkki
. Demokratian puolustaminen vaatii välillä kovia otteita.