Tagged: oikeuspositivismi
Inhimillinen maahanmuuttopolitiikka ja usko oikeuspositivismiin
Suomen pakolaispolitiikka on ollut viime aikoina paljon kritiikin kohteena. Media on adoptoinut tiettyjä karkotettavaksi esitettyjä ihmisiä ja tuonut esiin heidän karkoituspäätöksensä epäinhimillisyyden. Myös evankelisluterilainen kirkko on herännyt ja asettunut vastustamaan ihmisyyttä loukkaavia päätöksiä suojellen karkotusuhan alla eläviä yksilöitä. Samaan aikaan virkamiehet jatkavat moraalisen vastuunsa pakoilua piiloutumalla oikeuspositivismin taakse.
Ulkomaalaispolitiikan ongelmana on suvaitsemattomien asenteiden* lisäksi illuusio oikeuspositivismista. Virkamiehet haluavat elää uskossa, jossa säännöt ja asetukset ovat kaikkivoipaisia ja pystyvät kattamaan kaikki yksilölliset ja erilaiset tapaukset. Päätöksenteko on helppoa: joko maahanmuuttaja A) täyttää tarkasti rajatut ehdot ja pääsee maahan tai B) ei täytä tarkasti määriteltyjä kriteereitä, jolloin hänet karkoitetaan maasta. Virkamiehen tehtävä ei ole muuta kuin relevanttien faktojen selvittäminen, jonka jälkeen säännöt luovat päätöksen automaattisesti. Virkamiehen ei tarvitse ajatella mitään moraalista vastuuta, koska hänen tehtävänsä on vain kylmien ja puolueettomien faktojen keruu.
Valitettavasti todellinen maailma ei ole näin yksioikoinen. Ensinnäkin säännöt eivät ole täydellisiä. Ne sisältävät reikiä ja isoja tulkinnanvaraisuuksia puoleen ja toiseen. Joka kerta kun sääntöä käytetään, tekee virkamies myös oman valintansa siitä, miten hän sääntöä soveltaa. Tämä on siis ensimmäinen kohta, jossa virkamiehen omat arvot astuvat peliin. Toiseksi yksittäiset tapaukset ovat monimutkaisia ja sisältävät ristiriitaisia elementtejä. Tästä johtuen suurin osa tapauksista ei ole siististi ja yksinkertaisesti niputettavissa tiettyyn koriin. Virkamies tekee siis myös valinnan sen suhteen, miten hän yksittäistä tapausta tulkitsee.
Merkittävintä kuitenkin on, että säännöt epätäydellisyydessään eivät ikinä kykene ottamaan kaikkia inhimillisyyteen liittyviä seikkoja huomioon. Yksinäisen mummon erottaminen kaikista Suomessa asuvista sukulaisistaan ja karkottaminen yksinäisyyteen kotimaahansa on epäinhimillistä mutta valitettavasti mikään pykälä ei tällaista tapausta tunne. Sääntöjen mukaan päätös on siis oikeudenmukainen, vaikka se kaikista inhimillisistä näkökulmista on julma ja sydämetön.
Antautuminen sääntöjen sokeaan noudattamiseen tekee ihmisestä koneen. Koneella ei ole omatuntoa, vastuuta eikä sydäntä. Sääntöjen taakse piiloutuminen ja tätä kautta oman vastuun häivyttäminen on helppo selviytymisstrategia silloin, kun joutuu tekemään oman moraalinsa vastaisia asioita. Näin toimi saksalaisten hiljainen enemmistö Toisen maailmansodan aikaan. Kylmät, selvärajaiset säännöt ja inhimillinen, kompleksinen todellisuus ovat lähtökohtaisesti ristiriitaisia. Tämän vuoksi sääntöjen soveltamiseen tarvitaan aina joku inhimillinen henkilö, joka pitää huolta siitä, että säännöt eivät kovuudessaan tule tappaneeksi jotain oikeasti arvokasta.
Ulkomaalaisvirasto vaatisi mielestäni täydellisen asennemuutoksen. Vastuun häivyttämisen sijasta pitäisi korostaa virkamiesten moraalista vastuuta. Pitäisi tuoda esiin se seikka, että jokainen turvapaikkapäätös on moraalinen valinta, joka vaikuttaa oikeiden ihmisten elämään. Sääntöjen soveltamisessa pitäisi antaa tilaa ns. inhimilliselle tekijälle. Virkamiehillä tulisi olla päätöksiä tehdessä oikeus huomioida myös sellaiset inhimilliset tekijät, joita lain pykälä ei tunne. Vain moraalisesti vastuullinen inhimillinen toimija on kykenevä tekemään päätöksiä, jotka olennaisesti vaikuttavat ihmisten elämään. Tähän eivät lait ja asetukset kykene. Siihen kykenee vain ihminen.
- Suvaitsemattomista asenteista ja Kari ”turvapaikkashoppaajat” Häkämiehestä voisi luonnollisesti kirjoittaa oman pitkän kirjoituksensa. Myös Harry ”Minä ja mun kaverit” Bogomoloff on viimeaikaisissa lausunnoissaan osoittanut valtiomiesmäisen ymmärryksensä ulkomaalaisasiaa kohtaan. Nämä ovat kuitenkin kohteita, joista ei ole mitään älyllistä sanottavaa ja pelkkä tyhmäksi haukkuminen on tylsää. Toivottavasti Astrid Thors onnistuu tuomaan jotain inhimillisyyttä virastoon Kari Rajamäen sydämettömän kauden jälkeen.