Tagged: maahanmuuttopolitiikka

Suomen maahanmuuttopolitiikasta

Halusimmepa tai emme, kunnallisvaalien tulos kertoo siitä, että Suomen maahanmuuttopolitiikasta on keskusteltava. Tietty osa kansasta on sitä mieltä, että meillä on ongelmia maahanmuuttajien kanssa ja että vallankäyttäjät eivät halua puhua asiasta. Maahanmuuttajat esimerkiksi aiheuttavat suhteettoman suuren osan rikollisuudesta Suomessa, mutta valtaeliitti ei ole esittänyt, mitä se aikoo tälle asialle tehdä. Puhutaanpa siis aiheesta vähän.

Ihmisillä on paha tapa käsitellä kansanryhmiä hyvin yleistävien stereotypioiden kautta. Yksi tällainen stereotypia syntyy siitä, että ulkomaalaiset ovat rikollistilastoissa lukumääräänsä nähden yliedustettuina Suomessa. Keskimäärin he tekevät puolitoistakertaisesti rikoksia valtaväestöön nähden, mutta erityisesti raiskauksien ja ryöstöjen kohdalla heidän osuutensa on vielä suurempi. Tämän voi tarkistaa esimerkiksi
Oikeusministeriön sivuilta
. Toivottavasti tämän faktan esiintuominen ei leimaa suoraan ketään rasistiksi, koska lakaisemalla ongelma maton alle sille ei voida tehdä mitään.

Tämän tosiasian pohjalta syntyy eräiden ryhmien ylläpitämä stereotypia ulkomaalaisista työtä pakoilevina, sosiaalietuuksista nauttivina ja rikoksia tekevänä ongelmaryhmänä. Esitän kuitenkin vastakohtaisen stereotypian, jonka uskon olevan totuudenmukaisempi useamman maahanmuuttajan kohdalla. Väitän, että maahanmuuttajien enemmistö on rehellistä ja työtäpelkäämätöntä porukkaa. He eivät ole käyneet suomalaista pullamössöperuskoulua, vaan joutuneet tekemään työtä elämänsä eteen. Siksi heistä on kasvanut tunnollista ja ahkeraa kansaa. Vaikka suomalainen yhteiskunta ei usein tarjoa heille kuin ns. paskaduuneja, ovat he kiitollisia mahdollisuudestaan olla Suomessa ja haluavat kaikin keinoin kantaa kortensa kekoon maamme hyvinvoinnin eteen.

Kumpikin stereotypia on huomattavan yleistävä ja kadottaa sen tosiseikan, että maahanmuuttajien joukko on monenkirjava, koostuu useista kansallisuuksista, hyvin eri olosuhteista tulleista ja hyvin eri syistä Suomeen saapuneista henkilöistä. On nuorta ja vanhaa, korkeasti koulutettua ja kouluttamatonta. Jos mietimme rikollisuutta ja muuta ongelmakäyttäytymistä, niin on muistettava, että sekä supisuomalaisten, että maahanmuuttajien joukossa hyvin pieni osa ryhmästä vastaa valtaosasta häiriökäyttäytymisestä.

Mitä meidän sitten pitäisi tehdä, jotta harvempi maahanmuuttaja olisi syrjäytynyt tai oireilisi ongelmiaan ulospäin? Syy ongelmakäyttäytymiseen ei ole ihonvärissä tai geeneissä, eikä useimmiten myöskään kulttuurisissa piirteissä itsessään. Enemmänkin ongelmana on kahden erilaisen kulttuurin kohtaaminen ja niiden integraation epäonnistuminen. Ihminen, joka kokee olevansa tietyn yhteiskunnan jäsen, on valmis puolustamaan sen arvoja. Jos jäät ulkopuoliseksi tai sinut torjutaan, et myöskään niin helposti omaksu ympäröivän yhteisön arvoja.

Suomen maahanmuuttopolitiikan ongelma ei ole maahanotettujen määrä. Lukumääräisesti Suomi ottaa pakolaisia vastaan alle kymmenesosan siitä, mitä Ruotsi. Esimerkiksi vuonna 2007 Ruotsiin päätyi noin 7000 Irakilaista, kun Suomeen pääsi 113. Ongelma on siinä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun maahanmuuttaja on päässyt Suomeen. Hän on kielitaidottomana kulttuurissa, jota hän ei tunne. Hän ei tiedä, mitkä ovat suomalaisen yhteiskunnan keskeisiä arvoja, mitä asioita täällä arvostetaan. Suomalainen yhteiskunta ei yksinkertaisesti avaudu hänelle. Useimmiten hän joutuu myös kokemaan enemmän tai vähemmän syrjintää valtaväestön taholta.

Tässä vaiheessa maahanmuuttaja tarvitsee paljon omaa tahtoa päästäkseen osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Useimmiten tätä myös aluksi löytyy. Valitettavasti haasteet ovat niin suuria ja apua niin vähän, että tämä ei aina riitä. Ilman opastavaa karttaa, joka kertoisi miten luovia vieraassa yhteismaailmassa – mitä haasteita ylittää, mihin suuntaan pyrkiä ja mihin asioihin panostaa – ei helposti löydä perille. Ilman avoimia ovia ja tietoa tarjolla olevista mahdollisuuksista voi hakata päätään seinään loputtomiin.

Tarvitaan huomattavasti enemmän panostusta maahanmuuttajien suomalaiseen yhteiskuntaan integroimiseen. Tarvitaan pätevää kieliopetusta, kulttuurikasvatusta, mahdollisuuksia ja foorumeita kohdata valtaväestöä, oppia ymmärtämään heitä. Tarvitaan mahdollisuuksia kouluttaa itseään, mahdollisuuksia löytää oma kutsumuksensa ja uskoa siihen, että mahdollisuudet ovat Suomessa avoimia tämän kutsumuksen toteuttamiseksi. Ehkä myös jonkinlaisia yhteiskunnan järjestämiä työpaikkoja, joissa saadun työkokemuksen kautta ponnistus vapaiden markkinoiden työpaikkoihin johtaa parempiin tuloksiin. Yleisesti ottaen tarvitaan sellainen ilmapiiri, jossa Suomeen saapuva maahanmuuttaja kokee olevansa inhimillisesti arvokas ja näkee, että häntä varten on luotu mahdollisuuksia, joiden kautta toteuttaa itseään ja antaa panoksensa yhteiskunnalle.

Maahanmuuttajien integroimiseen panostaminen on inhimillisesti äärettömän arvokasta ja rikastaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. Sillä vältetään myös monia surkeita ihmiskohtaloita ja tragedioita. Panostaminen on myös pitkällä tähtäimellä taloudellisesti hyödyllistä, kun maahanmuuttajista suurempi osa pääsee sellaiseen palkalliseen työhön, jossa he pystyvät käyttämään parasta osaamistaan. Tiivistäen: Maahanmuuttopolitiikka ei lopu vakituisen oleskeluluvan myöntämiseen, se vasta alkaa siitä.

Inhimillinen maahanmuuttopolitiikka ja usko oikeuspositivismiin

Suomen pakolaispolitiikka on ollut viime aikoina paljon kritiikin kohteena. Media on adoptoinut tiettyjä karkotettavaksi esitettyjä ihmisiä ja tuonut esiin heidän karkoituspäätöksensä epäinhimillisyyden. Myös evankelisluterilainen kirkko on herännyt ja asettunut vastustamaan ihmisyyttä loukkaavia päätöksiä suojellen karkotusuhan alla eläviä yksilöitä. Samaan aikaan virkamiehet jatkavat moraalisen vastuunsa pakoilua piiloutumalla oikeuspositivismin taakse.

Ulkomaalaispolitiikan ongelmana on suvaitsemattomien asenteiden* lisäksi illuusio oikeuspositivismista. Virkamiehet haluavat elää uskossa, jossa säännöt ja asetukset ovat kaikkivoipaisia ja pystyvät kattamaan kaikki yksilölliset ja erilaiset tapaukset. Päätöksenteko on helppoa: joko maahanmuuttaja A) täyttää tarkasti rajatut ehdot ja pääsee maahan tai B) ei täytä tarkasti määriteltyjä kriteereitä, jolloin hänet karkoitetaan maasta. Virkamiehen tehtävä ei ole muuta kuin relevanttien faktojen selvittäminen, jonka jälkeen säännöt luovat päätöksen automaattisesti. Virkamiehen ei tarvitse ajatella mitään moraalista vastuuta, koska hänen tehtävänsä on vain kylmien ja puolueettomien faktojen keruu.

Valitettavasti todellinen maailma ei ole näin yksioikoinen. Ensinnäkin säännöt eivät ole täydellisiä. Ne sisältävät reikiä ja isoja tulkinnanvaraisuuksia puoleen ja toiseen. Joka kerta kun sääntöä käytetään, tekee virkamies myös oman valintansa siitä, miten hän sääntöä soveltaa. Tämä on siis ensimmäinen kohta, jossa virkamiehen omat arvot astuvat peliin. Toiseksi yksittäiset tapaukset ovat monimutkaisia ja sisältävät ristiriitaisia elementtejä. Tästä johtuen suurin osa tapauksista ei ole siististi ja yksinkertaisesti niputettavissa tiettyyn koriin. Virkamies tekee siis myös valinnan sen suhteen, miten hän yksittäistä tapausta tulkitsee.

Merkittävintä kuitenkin on, että säännöt epätäydellisyydessään eivät ikinä kykene ottamaan kaikkia inhimillisyyteen liittyviä seikkoja huomioon. Yksinäisen mummon erottaminen kaikista Suomessa asuvista sukulaisistaan ja karkottaminen yksinäisyyteen kotimaahansa on epäinhimillistä mutta valitettavasti mikään pykälä ei tällaista tapausta tunne. Sääntöjen mukaan päätös on siis oikeudenmukainen, vaikka se kaikista inhimillisistä näkökulmista on julma ja sydämetön.

Antautuminen sääntöjen sokeaan noudattamiseen tekee ihmisestä koneen. Koneella ei ole omatuntoa, vastuuta eikä sydäntä. Sääntöjen taakse piiloutuminen ja tätä kautta oman vastuun häivyttäminen on helppo selviytymisstrategia silloin, kun joutuu tekemään oman moraalinsa vastaisia asioita. Näin toimi saksalaisten hiljainen enemmistö Toisen maailmansodan aikaan. Kylmät, selvärajaiset säännöt ja inhimillinen, kompleksinen todellisuus ovat lähtökohtaisesti ristiriitaisia. Tämän vuoksi sääntöjen soveltamiseen tarvitaan aina joku inhimillinen henkilö, joka pitää huolta siitä, että säännöt eivät kovuudessaan tule tappaneeksi jotain oikeasti arvokasta.

Ulkomaalaisvirasto vaatisi mielestäni täydellisen asennemuutoksen. Vastuun häivyttämisen sijasta pitäisi korostaa virkamiesten moraalista vastuuta. Pitäisi tuoda esiin se seikka, että jokainen turvapaikkapäätös on moraalinen valinta, joka vaikuttaa oikeiden ihmisten elämään. Sääntöjen soveltamisessa pitäisi antaa tilaa ns. inhimilliselle tekijälle. Virkamiehillä tulisi olla päätöksiä tehdessä oikeus huomioida myös sellaiset inhimilliset tekijät, joita lain pykälä ei tunne. Vain moraalisesti vastuullinen inhimillinen toimija on kykenevä tekemään päätöksiä, jotka olennaisesti vaikuttavat ihmisten elämään. Tähän eivät lait ja asetukset kykene. Siihen kykenee vain ihminen.

  1. Suvaitsemattomista asenteista ja Kari ”turvapaikkashoppaajat” Häkämiehestä voisi luonnollisesti kirjoittaa oman pitkän kirjoituksensa. Myös Harry ”Minä ja mun kaverit” Bogomoloff on viimeaikaisissa lausunnoissaan osoittanut valtiomiesmäisen ymmärryksensä ulkomaalaisasiaa kohtaan. Nämä ovat kuitenkin kohteita, joista ei ole mitään älyllistä sanottavaa ja pelkkä tyhmäksi haukkuminen on tylsää. Toivottavasti Astrid Thors onnistuu tuomaan jotain inhimillisyyttä virastoon Kari Rajamäen sydämettömän kauden jälkeen.