Suomen tuleva talouskasvu vaatii sukupolvenvaihdoksen. On aika kammeta irti vallankahvasta ”ruikuttavat sedät”* eli yritysjohtajat ja muut elinkeinoelämän edustajat, joiden ratkaisu kaikkiin ongelmiin on lähinnä julkinen valittaminen. Ruotsissa ja muissa maissa elinkeinoelämän edustajat ymmärtävät, että globaaleiksi muuttuneilla markkinoilla menestys syntyy innovaatioilla ja rohkealla brändinrakennuksella. Suomessa vallassa oleva sukupolvi elää edelleen uskoen lujasti valtiojohtoiseen kapitalismiin ja presidentin johdolla tehtäviin ”vienninedistämismatkoihin.”

Nämä kasinotalouden kasvatit tottuivat siihen, että kun vienti ei vetänyt, oli paras resepti julkinen ruikuttaminen ja tuomiopäivän ennusteiden esittäminen. Kun tarpeeksi rummutti perikatoa, niin valtio devalvoi ja taas alkoi vienti vetää. Markka-aikaan tämä saattoi olla osittain toimiva resepti, mutta sen jälkeen kun Suomi liittyi euroon, on ruikuttavista sedistä tullut muinaismuistoja, jotka lähinnä torppaavat menestyksen mahdollisuuksia. ”Yritysjohtajilta on jäänyt huomaamatta, että vastakkainasettelun ajan piti olla ohi”, kuten Jukka Luoman kanssa hiljattain Helsingin Sanomissa totesimme.

Hyvä esimerkki on Risto E.J. Penttilä, joka päätti tällä viikolla toimia. World Economic Forum listasi maailman kilpailukykyisimmät valtiot ja Euroopan ykkössijalle tämä arvovaltainen talousfoorumi rankkasi Suomen. Euroopan kilpailukykyisin maa, kova juttu!

Onneksi Risto E.J. Penttilä oli nopeasti korjaamassa väärinkäsitystä Financial Timesille kirjoittamassaan vastineessa, joka oli otsikoitu piristävästi: ”Jos Suomi on parasta mihin Eurooppa pystyy, meidän tulisi olla huolissaan.” Risto E.J.P. muistutti ettei Suomen talous ole kasvanut viiteen vuoteen, telakat ovat vaikeuksissa, metsäteollisuus sulkee tehtaitaan, julkinen velka kasvaa ja väki vanhenee. Hän epäileekin, että ehkä World Economic Forum on yksinkertaisesti väärässä tai ainakin mittaa vääriä asioita.

Ensinnäkin Risto E.J.P.n kirjoitus on mainio veto Suomen maabrändin kannalta. Olisi harmillista, jos ulkomaiset investoijat ja liikkuva koulutettu työvoima kuvittelisi Suomen olevan vetovoimainen paikka. Silloinhan he voisivat vaikka haluta sijoittaa yrityksensä tai rahansa tänne! On tärkeää muistuttaa heille, että kaikki on pielessä ja Nokiakin myi kännykkänsä pois. Kaikki män. ”On maamme köyhä ja siksi jää”, siinä kiteytettynä Risto E.J. Penttilän uusvanha suomalainen maabrändi.

Toiseksi Risto E.J.P. onnistuu myös olemaan sisäisesti ristiriitainen. Hän huomauttaa, että World Economic Forumin mittarit mittaavat lähinnä instituutioiden toimivuutta, mutta ”hyvintoimivat instituutiot eivät aina käänny kilpailukyvyksi.” Näinhän se on. Jos haluamme vahvistaa Suomen vientiä, ei ratkaisu löydy instituutioita muuttamalla, vaan bisnesjohdon asenteita ja toimintaa muuttamalla. Meillä on jo Euroopan parhaat edellytykset tehdä hyvää tulosta, meiltä vain puuttuu bisneksestä ne rohkeat toimijat, jotka osaisivat kääntää nämä lähtöasetelmat kansainvälisiksi menestystarinoiksi. Olemme edelleen se Euroopan etupenkin hikipinko, joka tekee kaiken institutionaalisesti oikein, mutta ei pärjää oikeilla, kansainvälisillä markkinoilla.

Mutta kun Risto E.J.P. on todennut, että ongelma ei ole suomalaisissa instituutioissa, niin mitkä ovatkaan hänen ratkaisunsa? Tietysti muutokset suomalaisissa instituutioissa. Hänen mielestään ratkaisuna on ”julkisen sektorin koon pienentäminen ja verotaakan vähentäminen” sekä se että ”työttömille tarjotaan enemmän keppiä ja porkkanaa.” Samat ratkaisut muuten, jotka Risto E.J.P. tarjoaa ihan kaikkiin ongelmiin. En yllättyisi, jos Riston ratkaisu Suomen jalkapallomaajoukkueen menestyksen puutteeseen olisi ”julkisen sektorin koon pienentäminen.” Eipä siinä mitään, näistä mielipiteistä hänelle palkkaa maksetaan.

Valitettavasti Risto E.J.P.:ltä on mennyt ohitse, että maailma ympärillä on siirtynyt jälkiteolliseen aikakauteen. ”Piilaaksossa ei haeta kannattavuutta verotuksella tai halvalla työvoimalla”, kuten professori Liisa Välikangas on osuvasti todennut. Siellä luotetaan intohimoiseen yrittämiseen ja uuden luomiseen. Ne eivät ole rakenteista kiinni, vaan asenteesta.

Siksi en panisi paljoa toivoa sukupolveen, jonka liikkeenjohdon koulutus on Kekkosen aikaista. Tankero-englannilla ei rakenneta globaaleja kasvuyrityksiä. Laitan toivoni nuoreen sukupolveen, joka on jo osoittanut kykynsä rakentaa kansainvälisiä menestystarinoita ennakkoluulottomasti uusille kasvualoille. Nämä maailman parhaan koulujärjestelmän kasvatit uskovat sekä tulevaisuuten että itseensä – ja erityisesti siihen tuotteeseen, jota he myyvät. He uskaltavat markkinoida ja verkottuvat luontevasti niin Saksassa ja Silicon Valleyssä kuin Shanghaissa ja Singaporessakin. Toisin kuin härmäläisyyttään häpeävät vanhan polven Wahlroosit, nämä nuoret ovat rehdin ylpeitä kotimaastaan ja maksavat veronsa mielellään. Kun tekee bisnestä maailmalla, ei ole aikaa ruikuttaa Suomessa.

Olen ilolla seurannut kuinka tämä nouseva sukupolvi ei valita, vaan keskittyy tekemään bisnestä suurella sydämellä, kansainvälisen tason osaamisella ja rautaisella itsevarmuudella. Siksi Suomen toivo on heissä.

* Kirjoituksen inspiraationa toimi Facebookissa levinnyt Risto E.J.P.:n Financial Times -artikkelia kommentoinut toteamus, jonka mukaan: ”Ruikuttavat sedät on se suomalaisen yritysmaailman suurin syöpä. Suomi on kilpailukykyinen maa, ongelma on vaan että sedät ei oo enää oikeen millään mittarilla kilpailukykyisiä johtajia.”