Ymmärrätkö elämäsi projektina vai tarinana?
Tatuoidun miehen kävellessä vastaani Helsingin yössä ymmärsin, että oman elämänsä voi hahmottaa kahdella tavalla: projektina tai tarinana. Nämä kaksi elämänymmärrystä johtavat varsin erilaisiin elämänasenteisiin ja vaikuttavat suuresti esimerkiksi kykyymme kohdata vastoinkäymisiä. Protestanttisessa Suomessa ensin mainittu asenne lienee dominoiva: Palkinto odottaa maalissa ja otsa hiessä on sinun tehtävä töitä sinne päästäksesi.
Ensinnäkin elämän voi siis hahmottaa projektina. Tällöin olennaista on löytää itselleen mielekkäät päämäärät ja pyrkiä onnistumaan niiden toteuttamisessa. Elämä on jonkinlainen suoritus, jossa voi menestyä paremmin tai huonommin. Useimmiten tämä projektiasenne ei sisällä päämäärien aktiivista omaehtoista valitsemista, vaan yksilö kasvaa sisään ympäröivän yhteisön asettamiin elämän mittapuihin. Isompi asunto, ylennys työpaikalla, urheilusaavutukset ovat tällöin elämän suuria asioita, koska ne viestittävät projektin onnistumisesta. Tällöin tietysti myös vertailu toisiin ihmisiin muodostuu keskeiseksi tavaksi mitata oman elämänprojektinsa onnistumista. Elämään on siis sisäänrakennettu tietty kilpailuasenne.
Vaihtoehtoisesti elämänsä voi hahmottaa tarinana. Tällöin elämän suuret ja pienet tapahtumat kytkeytyvät yhdeksi merkityksellisyyden punokseksi. Elämäntarinan kauneus kasvaa näiden eri osasten keskinäisestä vuoropuhelusta; ilon ja surun, kiihkeyden ja suvantohetkien, rakkauden ja kuoleman vuorottelusta. Elämää ei siis arvioida ensisijaisesti sen mukaan, miten on onnistunut joidenkin tiettyjen, usein yhteiskunnan asettamien, tavoitteiden saavuttamisessa, vaan sitä katsotaan kokonaisuutena, jonka tärkein arvo on kauneus.
Nämä kaksi elämänasennetta eroavat erityisesti siinä, miten ne suhtautuvat vastoinkäymisiin ja tappioihin, joita elämässämme väistämättä kohtaamme. Projektihahmotuksessa ne ovat epäonnistumisia. Ne ovat esteitä, jotka haittaavat mahdollisuuksiamme saavuttaa asettamamme tavoitteet. Siksi ne tulisi lakaista pois näkyvistä mahdollisimman pian ja minimoida niiden aiheuttamat haitat. Tarina-asenteessa traagiset hetket ja vastoinkäymiset ovat yksi keskeinen elementti, joka tekee elämästä niin kauniin. Puhdas menestystarina on tarinoista tylsimpiä, juuri vastoinkäymiset ja surun hetket kasvattavat tarinasta ylevästi värähtelevän.
Miten tuo naamastaan tatuoitu mies, jonka näin, sitten liittyy asiaan? Hän toi mieleeni urbaanin legendan eräästä Helsingin portsarista, jolla on kyynel tatuoituna silmäkulmaan. Tarinan mukaan hän oli vahingossa tappanut miehen ja tämän tragedian muistaakseen oli kyseisen tatuoinnin ottanut. Projektiperspektiivistä kyseinen temppu on tietysti käsittämätön: tuollaisen epäonnistumisen jälkeen pitäisi minimoida sen aiheuttamat vahingot ja kätkeä tapahtunut mahdollisimman hyvin. Tarinaperspektiivistä kyseinen tapaus näyttäytyy miehen elämän yhtenä määrittävänä hetkenä, jonka jälkeen mikään ei ole entisensä. Siksi sen tuominen iholle on perusteltua miehelle itselleen sekä hänen ympäristölleen: jos haluamme ymmärtää kyseistä miestä ja hänen elämäänsä, on meidän ymmärrettävä mitä hän on käynyt lävitse.
Lopuksi kysymys sinulle: Oletko lukenut viime aikoina kasan tietokirjoja ja elämänhallinnan oppaita, mutta et yhtään romaania? Tiedä silloin, että olet huomaamattasi vahvasti omaksunut projektinäkemyksen elämääsi kohtaan. Sillä mitä muuta kaikki nuo kirjat ovat kuin työkaluja siinä projektissa, joka elämä on? Kaikkiin opastaviin kirjoihin sisältyy piilevänä taustaoletuksena näkemys elämästä projektina. Romaanit taasen tarinoina elämästä elävöittävät kykyämme nähdä elämänkaaret merkityksellisinä kokonaisuuksina. Ne herkistävät meidät löytämään jokaisesta elämästä sen ainutlaatuisen kauneuden elementit.
Frank Martela 
Hahaa, viimeaikoina eniten satukirjoja!
(joskin toki opiskelukirjallisuus taitaa viedä voiton)
(Myös romaanien lukeminen voi olla osa projektia olemalla projektin ei-projektimainen osuus. Tyyliin laatuaika. Haluaisin, että romaanit eivät olisi sitä minulle, mutta voiko siitä olla varma? Ovatko luonnossa kävely, päämäärätön hengailu ja epätarkoituksenmukainen runous ja romaanit koskaan vllpittömiä, vai ovatko ne aina osa projektia? )
TykkääTykkää
Onko tietokirjan lukeminen maailman ihmeiden ymmärtämiseen välttämättä projekti? Ehkä se on vain kappale, jolla syventää oman tarinansa ymmärrystä. Hetki romaanista nimeltä Kaikkeus, jossa tuo jae selittää menneitä tai tulevia juonenkäänteitä…
TykkääTykkää
Lievää jeesustelua..
TykkääTykkää
Kuten kommenteissanne tuotte esiin, tuota jaottelua romaanien ja. tietokirjojen välillä ei tule tehdä liian jyrkästi. Lopulta kyse on enemmänkin siitä, millä asenteella lukee. Jos motiivi on suoritusorientoitunut ja tarkoituksena on kehittää itseä lukemisen kautta, olemme lähellä projetkiasennetta. Jos motiivina on uppoutuminen kauniiseen tarinaan, niin lienemme tarina-asenteen ytimessä. Esimerkiksi Esko Valtaojan kirjat ovat oiva esimerkki tietokirjoista, jotka tarjoavat kiehtovan matkan maailman ihmeiden äärelle.
TykkääTykkää
Hieno kirjoitus. Jako muistuttaa jossain määrin myös kulttuurieroja idän (hitaus, syvällisyys, metaforat) ja lännen (hektisyys, pinnallisuus) välillä.
TykkääTykkää
Moi vaan! Olen lukenut monta kertaa tämän kirjoituksen, aina silloin tällöin. Sen enempää kommentoimatta haluan vaan sanoa, että hiton oivaltavasti ja kauniisti kirjoitettu (kuten toki monet muutkin jutut blogissasi). Jatkan lukemista ja koitan kasvaa ihmisenä 🙂 Hyvä Frank!!
TykkääTykkää
Kiitoksia kehuista H ja Maner!
Jotain yhteyksiä tuohon idealisoituun kuvaan idän ja lännen välisistä kulttuurieroista voi tosiaan myös lukea tuohon. Tulee mieleen erityisesti pitkän tähtäimen perspektiivi, jonka Geert Hofstede havaitsi olevan eräs keskeinen ero länsimaisen ja itämaisen maailmankuvan välillä. Me elämme pitkälti itseämme varten, kun monille itämaisille on luontevampaa nähdä itsensä yhtenä osana sukupolvien välistä ketjua, osana pidempää historiallista tarinaa.
Siten henkilö on esimerkiksi valmis uhraamaan oman elämänsä, jotta hänen lapsensa pääsisivät elämässään johonkin mihin hänellä tai hänen vanhemmillaan ei ollut mahdollisuutta. Toisaalta tämä ei välttämättä ole mikään länsimaat vastaan itämaat -juttu, vaan oikeastaan enemmänkin 1900-luvun individualistiset länsimaat vastaan melkeinpä kaikki muut historiallis-kulttuuriset ajanjaksot ja paikat. Koska ei tarvitse mennä montaakaan sukupolvea taaksepäin, kun meidänkin esivanhempamme eivät ponnistelleet vain itseään varten, vaan vahvasti ollakseen sukupolvien ketjussa se linkki, joka nosti suvun uuteen tilaan. Etsimättä mieleen tulee Väinö Linnan tarina suosta, kuokasta ja Jussista.
TykkääTykkää
Pidin tuosta oivalluksesta, että suhtautumisen elämään voi hahmottaa noilla kahdella eri tavalla (ainakin karkeasti jaoteltuna). Koen, että tuohon projekti-hahmotukseen liittyy vahvasti probleema elämän arvosta: jos ei elästä ei ”suoriudu” omien, tai muiden asettamien tavoitteiden mukaisesti, elämän merkitysellisyys ja arvo kyseenalaistuvat nopeasti. SIinä vaiheessa viimeistään kannattanee miettiä suhtautumista elämään uudestaan. En ole ehkä ihan samaa mieltä siitä, että elämän tärkein arvo on kauneus, mutta ainakin jotain sinnepäin se voisi olla 🙂
TykkääTykkää
Molemmat ajattelutavat ovat hyviä. Kysymys on pikemmin siitä, miten ajattelu vaikuttaa tekemiseeni, juuri nyt. Suoraviivainen projektiajattelu (alusta loppuun) koetaan nykyään merkityksellisenä (panos/tuotos). Tarina-ajattelu (lopusta alkuun) koetaan helposti tehottomammaksi (tuotos/panos), jos ei ajatella lopputulosta loppuun asti. Jos esim lääkärin elämää tarkastellaan lopusta alkuun, niin tähän päivään tultaessa; mitkä asiat olisivat lopputuloksen kannalta olennaisia ja mitkä eivät. Jos henkilö esim. ei tiedä tai määrittele lopputulosta, hänen on hyvin vaikea tehdä oikean suuntaisia päätöksiä tässä hetkessä. Vastoinkäymisten kanssa tulee huomattavasti paremmin toimeen, kun tietää minne on menossa :-D.
TykkääTykkää