Minusta tuli diplomi-insinööri keskiviikkona. Pääsin kättelemään rehtoriakin. Tänään aloitin filosofian praktikumin vetämisen TKK:lla. On aika kertoa pieni satu, joka kärjistyksien kautta paljastaa jotain olennaista sekä filosofeista, että insinööreistä.

Ismo ja Finch olivat nääntyä janoon. He olivat jo usean päivän tarponeet etsimässä jokea. Herätessään tänä aamuna, he tiesivät, etteivät näkisi iltaa, jolleivät löydä jokea. Heti herättyään heille tuli kuitenkin kiista siitä mihin lähtisivät etsintäänsä jatkamaan ja heidän tiensä erosivat, ehkä viimeistä kertaa.

Ismo lähti seuraamaan valmiiksi tallattua, melko suoraa, polkua. Tästä ovat muutkin menneet, hän ajatteli, se ei voi olla väärin. Ismo oli tehokas etenijä, hänellä oli tarmoa vielä vaikka voimat olivatkin lopussa. Hän samosi kilometrejä huomattavan määrän määrätietoisesti ja varmana siitä, että suunta oli oikea. Hän oli nopean toiminnan mies – aprikointi on heikkous – hän oli tottunut olemaan oikeassa ja tiesi, että näin tehokas etenijä ei voi joutua pulaan. Kunnes voimat loppuivat ja hän kuoli. Joki oli vain kilometrin päässä polulta sivuun.

Finch katsoi Ismon määrätietoisesti etenevää selkää päätään pudistellen. Hölmö, tuolla hosumisella et ikinä pääse joelle, hän ajatteli. Itse hän käytti aamun ensimmäisen tunnin ympäristönsä analysoimiseen. Hän tutki muurahaisten polkuja, maaston kaltevuuksia, millä puolella naava kasvaa puissa. Hän analysoi ohijuoksevia jäniksiä pohtien näyttikö niiden juokseminen siltä, että ne olisivat matkalla juomaan vai siltä, että ne olisivat jo juoneet. Lopulta hän suoalueen suuntautuneisuudesta vakuuttui, että joki oli tietyssä suunnassa ja lähti talsimaan sinne päin. Vähän aikaa käveltyään hänen mielensä kuitenkin valtasi epäily. Uusien vastaväitteiden tulva läpäisi hänen aikaisemman teoriansa ja hän pysähtyi. Hän aloitti uuden päättelyprosessin ja analysoi luonnonilmiöitä jälleen pitkälti. Hän vakuuttui uudelleen ja jatkoi matkaa. Kunnes epäilys jälleen vei voiton. Tällä tavalla hiukan edeten ja jälleen pysähtyen hän eteni koko päivän. Kunnes voimat loppuivat ja hän kuoli. Hän oli kävellyt oikeaan suuntaan ja joki oli jo seuraavan kummun takana.

Tarinan opetus on, että ihminen tarvitsee sekä määrätietoisesti valmista polkua seuraavaa insinööriä, että oikean suunnan määrittävää filosofia pärjätäkseen elämässä.

Samoin yhteiskunta tarvitsee sekä tehokkaita toteuttajia, että teorioihinsa eksyviä haihattelijoita. Tällä hetkellä heidän suhdelukunsa on noin sata diplomi-insinööriä ja insinööriä yhtä filosofia kohden. Tämä on hyvä, sillä filosofeista koostuva yhteiskunta olisi varsin tehoton. Toisaalta nämä sata insinööriä tarvitsevat jonkun, joka kertoo heille mihin suuntaan heidän on mentävä.