Tagged: insinööri
Luovuus – Suomalaisen vientiteollisuuden uusi kivijalka
Suomalainen työelämä ei tule enää koskaan olemaan samanlainen kuin aiemmin. Talous on nykyään globaali. Tavarat ja pääomat virtaavat rajoista ja valtameristä piittaamatta. Keskeinen kysymys ei ole, onko tämä hyvä vai huono asia. Keskeinen kysymys on, miten Suomi sopeutuu tähän tilanteeseen, jossa perusteollisuuden ja valmistuksen työpaikat valuvat rajan taakse Puolaan ja Kiinaan. Eivätkä tule takaisin. Selluntuoksuisten menneiden aikojen haikailun sijasta on katse käännettävä tulevaan. On kysyttävä, mitä sellaista Suomi voi tuottaa, jota muut eivät voi tuottaa?
Heti aluksi on tiedostettava muutama perusasia. Me emme voi kilpailla työn halpuudella, joten työvoimaintensiiviset alat ovat meiltä pois. Samaten meillä on kovin vähän ainutlaatuisia raaka-aineita ja esimerkiksi suomalainen puu kasvaa turkasen hitaasti verrattuna brasilialaiseen kilpakumppaniinsa. Eli perusteollisuudesta ei ole enää vientivaltiksi.
Meidän tärkein valttimme on lopulta suomalaiset itse, erityisesti korkea koulutuksemme. Vaikka sanaa on hoettu kyllästymiseen asti, on selvää, että innovaatiot ovat Suomen tulevan menestyksen perusta. Paikallisesti kilpailluilla aloilla voi pärjätä vanhoilla resepteillä: pizzaa ja keskiolutta kivijalassa on toimiva resepti myös vuonna 2050. Mutta kansainvälisesti kilpailluilla aloilla me voimme menestyä vain sillä, että luomme uusia asioita, että olemme edelläkävijöitä, että tuotamme jotakin sellaista, jota kukaan muu ei vielä tuota. Se, mikä ei luo uutta, voidaan tuottaa jossakin halvemmalla. Voimme myydä rajojemme ulkopuolelle pitkässä juoksussa vain luovuuttamme.
Orastavia menestystarinoita on. Tätä kirjoittaessani kolme suomalaista iPad-peliä taistelee Yhdysvaltojen tuottavimman iPad-pelin tittelistä ja pelialalla ihmetellään mistä Suomi-ihme johtuu. Suomalaiset Supercell ja Rovio tahkoavat näillä peleillä reilusti yli miljoona euroa. Päivässä. Tulevaisuudessa Suomen vienti on uudenlaista sisältöä tuottavien nörttien kapeilla harteilla. Kuuluisa suomalainen insinööritaito taas pääsee oikeuksiinsa siellä, missä tuotetaan radikaalilla tavalla uudenlaisia keksintöjä. Esimerkiksi kierrätysrobottialalla. Tai matkapuhelinalalla kaksikymmentä vuotta sitten. Ei siellä, missä tekninen kehitys on hidastunut ja kulujen optimointi kasvattaa markkinaosuuksiaan. Kulujen karsinnassa luova suomalainen insinööri ei pärjää Etelä-Korealaiselle. Siksi insinöörien katseet on suunnattava markkinoille, joita ei vielä ole.
Miten sitten vahvistamme tulevaa luovuuttamme? Panostamalla tärkeimpään voimavaraamme, eli työntekijöihin. Eli ihmisiin. Panostus on aloitettava jo kouluvaiheessa.
Klassinen peruskoulupedagogiikka syntyi teollisen aikakauden tarpeisiin. Tärkeintä oli tuottaa työläisiä, jotka tottelevat käskyjä kyselemättä ja jaksavat istua paikallaan 8 tuntia putkeen. Valitettavasti tällainen opetusmalli on suunniteltu luovuuden tappamiseen ja onneksi siitä ollaan asteittain pyristelemässä eroon. Tulevaisuuden koulun tulisi rakentua yksilöiden kiinnostuksen kohteiden vaalimisen ja omaehtoisen etsimisen varaan. Nykyjärjestelmä tentteineen fokusoi faktojen opetteluun ja virheisiin, kun fokuksen pitäisi olla taitojen hankkimisessa ja uusien, yllättävien ratkaisujen tuottamisessa.
Työelämässä keskeinen muutos on siirtyminen ajanhallinnasta luovuuden vaalimiseen. Liian moni nykyjohtaja elää vielä lineaarisessa maailmassa, jossa yksi yksikkö työntekijän aikaa tuottaa yhden yksikön tulosta. Tällöin järkevää johtajuutta on pitää huolta, että työntekijä istuu mahdollisimman tiiviisti mahdollisimman monta tuntia työpöytänsä äärellä. Sekä tutkimukset kuin myös edelläkävijäyritysten käytännöt osoittavat kuitenkin, että työtunneilla on eroa. Tunti, jolloin työntekijä puhkuu intoa, voi tuottaa firmalle enemmän hyötyä kuin kuusitoista turtunutta tuntia näyttöpäätteen ääressä. Luovuus kukkii, kun työntekjä on innostunut ja virkeä, kun hänellä on vahva sisäinen motivaatio, kun tiimityö toimii. Tällöin voi syntyä jotakin, mitä muut eivät jo tee. Ja vain sillä voi kilpailla globaaleilla markkinoilla.
Johtajan on tehtävä valinta: joko hän kontrolloi työntekijöidensä luovuuden tukahduksiin. Tai sitten hän keskittyy johtamaan työntekijöidensä energisyyttä. Eli näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen pitää huolta, että firman tuotantovälineet – eli työntekijöiden luovat mielet – ovat parhaassa mahdollisessa iskussa. Siltä osin kuin suomalaiset yritykset haluavat kilpailla kansainvälisillä markkinoilla, työntekijöiden innostus ei ole kiva bonus. Se on elinehto.
Tämä on ensimmäinen osa kolmeosaisesta suomalaisen työn tulevaisuutta kartoittavasta kirjoitussarjasta. Kirjoitukset kytkeytyvät osaksi valtioneuvoston eduskunnalle tuotettavan tulevaisuusselonteon ennakointiprosessia. Seuraavat osat ilmestyvät perjantaina ja maanantaina. Ne käsittelevät työelämästä syrjäytyvien työllistämistä sekä sisäisen motivaation keskeisyyttä sekä nuorten lahjakkuuksien houkuttelemisessa että eläkepommin ratkaisemisessa.
Diplomi-insinööri ja Filosofi
Minusta tuli diplomi-insinööri keskiviikkona. Pääsin kättelemään rehtoriakin. Tänään aloitin filosofian praktikumin vetämisen TKK:lla. On aika kertoa pieni satu, joka kärjistyksien kautta paljastaa jotain olennaista sekä filosofeista, että insinööreistä.
Ismo ja Finch olivat nääntyä janoon. He olivat jo usean päivän tarponeet etsimässä jokea. Herätessään tänä aamuna, he tiesivät, etteivät näkisi iltaa, jolleivät löydä jokea. Heti herättyään heille tuli kuitenkin kiista siitä mihin lähtisivät etsintäänsä jatkamaan ja heidän tiensä erosivat, ehkä viimeistä kertaa.
Ismo lähti seuraamaan valmiiksi tallattua, melko suoraa, polkua. Tästä ovat muutkin menneet, hän ajatteli, se ei voi olla väärin. Ismo oli tehokas etenijä, hänellä oli tarmoa vielä vaikka voimat olivatkin lopussa. Hän samosi kilometrejä huomattavan määrän määrätietoisesti ja varmana siitä, että suunta oli oikea. Hän oli nopean toiminnan mies – aprikointi on heikkous – hän oli tottunut olemaan oikeassa ja tiesi, että näin tehokas etenijä ei voi joutua pulaan. Kunnes voimat loppuivat ja hän kuoli. Joki oli vain kilometrin päässä polulta sivuun.
Finch katsoi Ismon määrätietoisesti etenevää selkää päätään pudistellen. Hölmö, tuolla hosumisella et ikinä pääse joelle, hän ajatteli. Itse hän käytti aamun ensimmäisen tunnin ympäristönsä analysoimiseen. Hän tutki muurahaisten polkuja, maaston kaltevuuksia, millä puolella naava kasvaa puissa. Hän analysoi ohijuoksevia jäniksiä pohtien näyttikö niiden juokseminen siltä, että ne olisivat matkalla juomaan vai siltä, että ne olisivat jo juoneet. Lopulta hän suoalueen suuntautuneisuudesta vakuuttui, että joki oli tietyssä suunnassa ja lähti talsimaan sinne päin. Vähän aikaa käveltyään hänen mielensä kuitenkin valtasi epäily. Uusien vastaväitteiden tulva läpäisi hänen aikaisemman teoriansa ja hän pysähtyi. Hän aloitti uuden päättelyprosessin ja analysoi luonnonilmiöitä jälleen pitkälti. Hän vakuuttui uudelleen ja jatkoi matkaa. Kunnes epäilys jälleen vei voiton. Tällä tavalla hiukan edeten ja jälleen pysähtyen hän eteni koko päivän. Kunnes voimat loppuivat ja hän kuoli. Hän oli kävellyt oikeaan suuntaan ja joki oli jo seuraavan kummun takana.
Tarinan opetus on, että ihminen tarvitsee sekä määrätietoisesti valmista polkua seuraavaa insinööriä, että oikean suunnan määrittävää filosofia pärjätäkseen elämässä.
Samoin yhteiskunta tarvitsee sekä tehokkaita toteuttajia, että teorioihinsa eksyviä haihattelijoita. Tällä hetkellä heidän suhdelukunsa on noin sata diplomi-insinööriä ja insinööriä yhtä filosofia kohden. Tämä on hyvä, sillä filosofeista koostuva yhteiskunta olisi varsin tehoton. Toisaalta nämä sata insinööriä tarvitsevat jonkun, joka kertoo heille mihin suuntaan heidän on mentävä.