Unelma-ammatti
Pikkupojat haaveilevat mäkihyppääjän tai jalkapallotähden urasta ja vähän isommat pojat haluavat olla rokkitähtiä. Vain harva näihin ammatteihin päätyy ja katsoessa varsinkin viimeisen ammatin itsemurhatilastoja ja päihdeväärinkäyttöä tulee mieleen, että ovatkohan kaikki nämä tähdet varmasti tekemässä sitä mitä eniten haluavat. Mistä sitten tietää, että on unelma-ammatissaan?
Yksinkertainen vastaus on varmaankin se, että sitten kun tekee sitä, mistä eniten pitää ja joku maksaa siitä vielä palkkaakin, niin tämä on aika vahva indikaattori siitä, että nyt ollaan oikeassa paikassa tekemässä oikeata asiaa.
Itse olen yhä vahvemmin nähnyt, että ura tutkijan ja filosofin välimaastossa on se jokin, joka minua eniten sytyttää. Pienenä osoituksena tästä seuraava vignetti: Kun henkilö on perjantaina hiukan liian vähillä yöunilla paahtanut aamusta asti pitkän päivän konttorilla, pelannut sen jälkeen salibandya, käynyt baarissa kavereiden kanssa kaljalla, juonut muutaman konjakin ja saapuu puoliltaöin keskustaan, jossa joutuukin odottamaan yksin tunnin tyttöystäväänsä, niin mitä hän tekee? Työasiat ovat tässä kohtaa ehkä harvalla päällimäisenä. Itse innostuin heti mahdollisuudesta lukea ja editoida tunnin aikana tällä hetkellä työksi kirjoittamaani artikkelia. En siis asiaa enempää ehdi analysoida, työt kutsuvat!
P.S. Itse halusin pienenä olla maailmantutkija.
Frank Martela 
Pohitessani tätä tajusin, etten oikeastaan edes osaisi valita, että mitä sitä sitten rupeisi tekemään, jos olisi vapaat kädet. Luulen, että rönsyäisin moneen suuntaan. Haluaisin opetella koko ajan uusia asioita, ja ehkä opettaa toisinaan joitain osaamaani. Olen melko varma, että tykkäisin toimia osa-aikaisesti urheiluhierojana. Varsin mukavaa olisi enemmän nykertää noiden itsepuolustuslajien parissa, ja ties vaikka jotain ryhmiäkin joskus ohjata. Oma mytologia/teologia pitäisi kehittää, jos aikaa olisi. Satoja kirjoja pitäisi lukea !!!
En usko, että haluaisin tehdä mitään yhtä asiaa koko elämääni. Kymmenisen vuotta yhtä juttua alkaa olla tarpeeksi useimmiten. Sitä vaan jää nalkkiin siihen mitä osaa, ja mistä muut on valmiita maksamaan. Luonnollistahan se, että puunattuja taitoja halutaan ostaa, ja sadan asian aloittelijaa ei juuri mihinkään haluta. Toisaalta taas ajattelen, että suuremmalla palkalla saa nopeammin asunnon maksettua, minkä jälkeen onkin ihan toisenlainen tilanne – pidän mahdollisena, että teen jotain hyvinkin radikaalia hieman myöhemmin elämässäni. Ties vaikka luen kaikista maailman asioista appron verran. 😉
TykkääTykkää
Tärkeintä siis minulle lienee se, että saan opetella uusia asioita. Se lienee unelma-ammattini: ikuinen oppija. Tottakai oppimaansa on myös voitava soveltaa, se on osa sitä oppimista ja oppimisen iloa. Tylsäksi käy, jos taas ajautuu tilanteeseen, jossa tekeminen muodostuu liian rutiininomaiseksi – huomaan, että puhun itseasissa flow:sta. Niin – ehkä unelma-ammatti on yksinkertaisesti sanoen se, jossa voi pysytellä flow-tilassa, eikä vain aluksi, vaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Tämä kuulostaa silti, että poikittaista liikettä on tehtävä, tai löydettävä flow opettamisesta. Tietty poislukien just tyyliin puhdas pohdiskelu, jossa toki voi edetä läpi elämän.
Ehkä eräs merkki siitä, että työ tuottaa flow:n on se, ettei asiaa juurikaan tule pohtineeksi… Ehkä juuri siksi monet järjestävät itselleen kiireen, n.s. lataavan stressin, että he eivät ennätä pohtia meta-tasolla, että mitä he ovat tekemässä. Pohdiskelu kun voi tehdä kipeää.
Kiireestä puheen ollen, tätä olisi kiva jatkaa, mutta gtg.
TykkääTykkää