Miten päädyin professorin uralle? Aloitan nyt 1.1.2024 apulaisprofessorina Aalto-yliopistossa. Tämä tuntui relevantilta hetkeltä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, miten tälle polulle päädyin. Reflektio paisui niin pitkäksi, että päätin jakaa sen kolmeen osaan.

Valistunut sivustaseuraaja olisi saattanut nähdä merkkejä tulevasta tutkijasta jo lapsuudessani. Kun minulta kysyttiin, mikä minä haluan olla isona, oli vakiovastaukseni jostakin esikoulusta lähtien ’maailmantutkija.’ Kotialbumista löytyy kuva, jossa noin kahdeksanvuotiaana työpöydälleni on kerätty tietokirjoja, kaukoputki, sun muuta rekvisiitta ja taustalla on ’Maailmantutkijat Ry’ kyltti. Siinä vaiheessa kiinnostuksen keskiössä oli vielä luonnontieteiden maailma – maantieto, avaruus, miten asiat toimivat – mutta yläasteelta lähtien kiinnostukseni kohdistui yhä enemmän ihmisen maailmaan: filosofisiin peruskysymyksiin, psykologiaan, ihmiskunnan historiaan. Luin myös aina paljon, Tapiolan kirjastosta kannoin ala-asteen alusta lähtien säännöllisesti ison pinon romaaneja, tietokirjoja ja sarjakuvia kotiin.

Laajasti maailmasta kiinnostuneelle Tapiolan lukio oli paratiisi: Kiinnostavia kursseja innostavien opettajien opettamana sai valita omaan lukujärjestykseen niin paljon kuin mahtui. Luin pitkän matematiikan ja pitkän fysiikan. Luin kaikki viisi filosofiankurssia, kaikki psykologiankurssit, lukuisia historian syventäviä ja soveltavia kursseja. Päivät olivat pitkiä, kun yritin saada kaikki kiinnostavat kurssit mahtumaan lukujärjestykseen. Kun kursseja piti suorittaa 75, niin itselleni niitä kertyi kolmessa vuodessa 104,5 – eli yhden ylimääräisen lukiovuoden verran. Tähän ei ohjannut mikään ulkoinen pakko, urasuunnittelu tai vanhempien painostus, vaan varsin puhdas innostus lähes kaikkia aineita kohtaan.

Tulevan tutkijan merkit olivat siis ilmassa.

Mutta itse en tätä tiedostanut. Suvussa tai muussa lähipiirissä ei ollut professoreita, joten tutkijan ura ei ollut valinta-avaruudessa tulevaisuuttani pohtiessani. Lukiossa en muista ylipäänsä hirveästi pohtineeni tulevaa työuraani – luin kursseja ensi sijassa omaksi ilokseni. Abivuonna, kun seuraavia askeleita piti oikeasti alkaa miettiä, vaihtoehdot olivat osapuilleen Oikis, Lääkis, Kauppis ja TKK. Niistä abit ympärillä puhuivat, kun pohdittiin mihin korkeakouluun kukakin on hakemassa. Se otettiin tässä kuplassa annettuna, että kaikki ovat hakemassa (Helsingissä olevaan) korkeakouluun. Tiesin että Oikis, Lääkis ja Kauppis eivät kiinnostaneet. Niinpä selasin TKK:n valintaopasta. Tuotantotalous tuntui relevantilta vaihtoehdolta, erityisesti koska sinne oli kaikista vaikein päästä. Sitten törmäsin Informaatioverkostojen koulutusohjelman kuvaukseen: Monitieteellinen ohjelma pyrki yhdistämään liiketoiminnan, tietotekniikan ja ihmisyyden ymmärtämistä uudenlaisella tavalla. Kuulosti kiehtovalta monesta asiasta kiinnostuneelle, joten päätin hakeutua sinne.

Jos tulevaisuudensuunnitelmia olisi kysytty ensimmäisenä opiskeluvuotena Teknisessä Korkeakoulussa Java-koodausta ja yritystoimintaa lukiessani, oli vastaukseni selvä: Ryhtyisin startup-yrittäjäksi. Luin kaikki Tuotantotalouden yrittäjyyttä koskevat kurssit ja naureskelimme kurssitovereiden kanssa korporaatio- tai konsultinurasta haaveileville. Ilokseni useampi heistä, joiden kanssa yrittäjyyskurssien harkkatöitä teimme on tätä nykyä perustanut yhden tai useamman yrityksen. Se tuntui silloin myös omalta polulta: Oman firman tarjoama itsenäisyys houkutti, siinä olisi mahdollisuus haastaa itseään ja näyttää mihin pystyy!

Samalla filosofia oli kuitenkin kiehtonut kolmetoistavuotiaana lukemastani Sofian Maailmasta lähtien. Toinen samoihin aikoihin vaikutuksen tehnyt ja maailmankuvaa avartanut teos oli Herman Hessen Narkissos ja Kultasuu. Ymmärsin että ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa elää ja halusin ymmärtää, miten erilaisissa maailmoissa ihmiset elivät ja miten erilaisten maailmankatsomusten kautta he tätä maailmaa katsoivat. Lukiossa filosofian kursseilla käydyt keskustelut elämän perustavista kysymyksistä innostivat ja filosofian opiskelu yliopistossa tuntui kiehtovalta vaihtoehdolta.

Ilmoittauduin pääsykokeisiin jo lukiovuonna mutta koska oli mahdollista vastaanottaa vain yksi korkeakoulupaikka yhtenä vuotena ja koska olin täysin varma, että pääsen Informaatioverkostoihin vahvan matemaattisen osaamiseni ansiosta, en nähnyt syytä filosofiaan tosissani hakea. Kävin kuitenkin pääsykokeissa hakemassa kysymyspaperin, jotta näkisin millainen se oli: Olin päättänyt hakea sinne seuraavana vuonna, kun voisin toisen opiskelupaikan ottaa vastaan.

Seuraava vuosi meni armeijassa, jossa yritin löytää aikaa lukea filosofian pääsykokeisiin. Sain filosofian pääsykoekirjaa kohtalaisesti luettua ja sain lomaa pääsykokeissa käymistä varten mutta en päässyt sisään. Ironista kyllä, ratkaisevaa oli se, että sain tilastomatematiikasta melko huonot pisteet. Ajattelin matikan olevan vahvuuteni mutta vuosi armeijassa oli ehtinyt ruostuttaa taidot. Vuotta myöhemmin, fuksivuoden keväällä TKK:lla luin kurssien ohella Svante Nordinin Filosofian Historiaa ja Tilastomatematiikkaa. Tällä kertaa pääsin sisään Helsingin yliopiston käytännön filosofian laitokselle melko selvällä marginaalilla.

Seuraavat vuodet menivät siis kahdessa paikassa opiskellessa: Informaatioverkostoja TKK:lla, käytännöllistä filosofiaa Helsingin yliopistolla. Innostukseni eri aiheisiin sai minut taas lukemaan laajasti eri asioita filosofian ja yritystoiminnan ohella: koodausta, sosiologiaa, yhteiskuntatieteitä, kognitiotiedettä, psykologiaa, sukupuolentutkimusta. Kuten lukiossa, kurssivalintoja ohjasi innostus eikä mikään selkeä tulevaisuudensuunnitelma.

Kaksi opiskelupaikkaa mahdollisti kahden erilaisen maailmankuvan välissä elämisen. Teekkareiden opiskelijabileissä elettiin tietynlaisessa maailmassa, tietynlaisessa poliittisessa todellisuudessa ja tietynlaisen ura-avaruuden avautuessa eteen, filosofian laitoksella hyvin erilaisessa. Kuvaava esimerkki oli suhtautuminen armeijaan: Siinä missä TKK:lla saunassa vertailtiin armeijakokemuksia ja siviilipalveluksen käyneet saivat vastata ’miksi’-kysymykseen, filosofian laitoksella me vähemmistössä olevat armeijan käyneet miehet saimme vastata vastaavaan ’miksi’-kysymykseen. Toki TKK:llakin hakeuduin piireihin, joissa maailmaa ja elämää ajateltiin laaja-alaisesti: Päädyin Esa Saarisen TKK:n kurssin kurssiassistentiksi, kaksi kertaa hänen Pafos-seminaariin opiskelijastipendillä ja Esan ja Raimo Hämäläisen vetämään Luovan Ongelmanratkaisun seminaariin, joissa kaikissa sai antautua syvällisiin keskusteluihin elämän perusteemoista.

Tuohon aikaan haluni hakeutua erityyppisten ihmisryhmien seuraan oli tietoista: Yksi avainkriteeri vaatevalinnoissani oli, että ne päällä voisi astua sisään sekä anarkistien talonvaltausbileisiin että oikeisto-opiskelijoiden talouspoliittiseen keskusteluiltaan niin että ei kummassakaan näyttäisi olevan väärässä paikassa. Matkustelin myös paljon yksin niin Marokossa kuin Meksikossa ja Uudessa Seelannissakin. Yksin matkustaminen mahdollisti hyvinkin erilaisten ihmisten kohtaamisen – sekä paikallisten että toisten matkustajien. Haluni ymmärtää ihmisyyttä sen eri muodoissa oli päämotiivi sekä opiskelussani, lukemisessani kuin myös vapaa-ajanviettotavoissani ja vaatetuksessakin.

Opiskelu innosti niin, että en hirveästi pohtinut tulevaa uraani. Eiköhän jotain kiinnostavaa tule eteen, ajattelin. Kun oli aika tehdä TKK:n diplomityö vuonna 2005, mietin että yhteiskuntavastuu voisi olla teema, jossa kiinnostukseni yritystoimintaan ja filosofiaan voisivat kohdata. Nokia oli voimiensa tunnossa ja pärjäsi hyvin myös kansainvälisissä yhteiskuntavastuuvertailuissa. Onnistuinkin pääsemään Nokian yhteiskuntavastuuosastolle tekemään diplomityötäni. Selvittäessäni miten alihankkijoiden vastuullisuutta pitäisi hoitaa eri tavoin Kiinassa verrattuna Intiaan luin monia kiinnostavia kirjoja ja tutkimuksia aiheesta. Välillä vinkkasin niistä pomolleni Nokialla. Hän oli fiksu ja näistä teemoista kiinnostunut mutta ”juuri nyt” oli kiire jonkin proggiksen kanssa eikä siksi ollut aikaa perehtyä aiheeseen syvällisesti.

Tajusin että itseäni kiinnostaa nimenomaan perehtyä yhteiskuntavastuun eettisiin ja muihin kysymyksiin syvällisesti, päästä kiinni perustaviin kysymyksiin. Samalla tajusin, että yrityksen yhteiskuntavastuuosastolla – Nokialla tai muualla – haluamaani syvällisyyden tasoon ei koskaan olisi aikaa. Missä sitten voisi olla? Tutkijana varmaankin. Nokialla viettämäni kesän aikana minulle alkoi kirkastua, että valmistumisen jälkeen haluaisin lähteä tekemään jatko-opintoja.

Kun sitten molemmat maisterintutkinnot olivat valmiita vuonna 2008, hain jatko-opiskelupaikkaa sekä Tuotantotalouden laitokselta että filosofian laitokselta. Molemmista paikka myönnettiin. Filosofia kiehtoi enemmän mutta Esa Saarinen, joka väitöskirjaani lähti Tuotantotalouden laitoksella ohjaamaan, houkutteli minut sinne töihin ja hommasi minulle palkallisen paikan ensimmäiseksi jatko-opintovuodekseni systeemianalyysin laboratoriosta. Siellä olin myös edellisen kesän ollut kesätyöntekijänä, saaden silloin ensikosketukseni tutkimusmaailmaan (jollei Ämmässuon kaatopaikalla tutkimusapulaisena viettämiäni muutamaa viikkoa paria kesää aiemmin lasketa). Niinpä kesäkuussa 2008 aloitin jatko-opintoni TKK:lla, ajatellen että ehkäpä tutkijan ura voisi olla se polku, jossa pääsisin omaa innostustani ihmisen maailman ymmärtämiseen toteuttamaan.

Osassa 2 kerron vaellusvuosistani tohtoriksi valmistumisen jälkeen.