Category: Thaimaa

Miesten valisesta kaveruudesta

Miesten valinen kaveruus on aina herkka aihe, jonka analyysia harvemmin nakee johtuen perinteisen maskuliinisen miehen mallin tunnekielteisyydesta. Vahvan miehisen imagoni menettamisenkin uhalla ajattelin tasta aiheesta kertoa.

Oon pitanyt kolmea tanskalaisvaihtaria melko kaukaisina hahmoina oman elamani kannalta johtuen heidan varsin erilaisesta maailmankatsomuksestansa. Tama on tosin perustunut keskusteluihini kahden heista kanssaan jolloin kolmannen profiili on mielessani rakentunut ekstrapolaation varaan. Any way, en ole heidan kanssaan paljon ollut tekemisissa ja ajattelin tilanten jatkuvan siten.

Keskiviikkona Magnus, tama kolmas tanskalaisjatka oli pelaamassa futista. Taklasin miehen rehdin lujasti nurmen pintaan pitkallisen pallokamppailun jalkeen jossain vaiheessa ottelua. Tyyppi lensi mutaisen nurmen pintaan kauniissa kaaressa. Pyysin anteeksi ja ajattelin, etta eipa tulla jatkossakaan juttelemaan paljoa taman jalkeen.

Samana paivana jaba soitti mulle ja kutsu niiden jarkkaamiin bileisiin. Kun menin paikalle, oli han yhtakkia parasta kaveria kanssani.Heitettiin hyva jatka – lappaa, juotiin olutta ja puhuttiin naisista. Tyyppi olikin innoissaan siita, etta joku ei pelaa aasialaista neiti-palloa, vaan kunnon futista.

Seurauksena tasta lahdin seuraavana paivana tan tanskalaisjaban, sen Marokkolaisen tyttoystavan, tyttoystavan ranskalaisen kaverin ja yhden ecuadorilaisen jatkan kanssa Koh Chang – saarelle viikonloppua viettamaan. Viikonloppu oli varsin lystikas ja rantalomapainotteinen. Tanskalaisjaba paljastui varsin kiinnostuneeksi yhteiskuntatieteista ja aiheesta syntyi useampi hyva keskustelu, jossa Etela-Amerikan poliittista nykytilannetta tai systeemialya tuli analysoitua paatoksella. Ecuadorilainen Santiagokin paljastui pinnan alta paremmaksi jatkaksi kuin Hong Kong – retkella (jolloin hanen kaytostaan ilmeisesti maaritti yritys iskea eras ranskalais-tytto, josta projektista oli nyt luovuttu) olin ymmartanyt. Ranskalaistytto onnistui olemaan ylivoimaisen oikukas laittaen erityisesti Santiagon hermot koetukselle ja todentaen omalla tavallaan kliseista ranskalaisnaiskuvaa. Paadyttiin Santiagon kanssa siihen, etta ranskalainen nainen vaimona johtaisi ennenaikaiseen kuolemaan vatsahaavan, alkoholismin tai muun stressioireen seurauksena. Opin myos miten ’Ma en ole koskaan’ – juttua oikeaoppisesti pelataan juomapelina.

Paikkana Koh Chang oli ihan mukava trooppinen saari. Hiekkarannat ihan chillit, rantakahviloita ja baareja taynna mutta ei liian taynna ihmisia nain low seasonina. Ruoka oli hyvaa ja halpaa. Saaren keskusta oli viela varsin neitseellista trooppista metsaa ja kavimmekin patikointiretkella vesiputouksella metsan keskella. Se oli varsin vaikuttava ja mahdollisuus uida sen juurella virkisti vasynytta matkustajaa. Iltaelama yllatti positiivisesti turistien vahyydesta huolimatta. Thaimaalaiset nuoret eivat ole keskimaarin omaksuneet lansimaista baari-yokerho – kulttuuria ja ei-turistikaupungeissa yoelama on aika olematonta, mutta Koh Changille eksyneet lokaalit eivat onneksi muodostaneet tilastollisesti patevaa otosta kansasta, vaan voimakas bile-bias oli havaittavissa. Erityisesti hiphop-coverbandi tokana iltana osoittautui erinomaiseksi tanssi-innostajaksi.

Kaiken kaikkiaan oli hauskaa olla reissussa siten, etta ranskalaiset olivat vahemmistona ja englanti yleiskielena. Kaiken lisaksi Magnus ja Santiago paljastuivat varsin hyviksi jatkiksi, joka lammittaa aina tallaisen kaukana kotoa olevan kosmopoliitin mielta. Varsinkin Magnus paljastu sellaiseksi tyypiksi, etta se ei ole vain ’paremman puutteessa’ valiaikaiskaveri, vaan sita olis hauska nahda myohemminkin.

Tanaan menen katsomaan espanjalaista elokuvaa tyottomien miesten maleksimisesta ja keskusteluista.

Hyvä, perinteinen viikonloppu

Tässähän ikäänkuin tuntee itsensä lähes arkithaimaistuneeksi, kun
viikonloppu tuli vietettyä jo Suomessa hyväksi havaitulla kaavalla. Eli
olin baarissa sekä perjantaina että lauantaina, enkä tehnyt mitään
produktiivista tahi turistillista toimintaa koko viikonloppuna.

Lauantain baari-ilta tosin alkoi äkki-arvaamatta, kun Bangkokissa
palloillessani päätin vilkaista yhden baarin sisällön, kun se ulkoapäin
näytti niin kivalta. Jotta voisin sitten tovereille sinne menoa
ehdottaa seuraavan kerran kun olisimme ’radalla’, kuten
ei-akateemisissa piireissä kuulee sanottavan. Kyseisenä iltana kukaan
muu ei nimittäin ollut tuntunut ulos lähtevän. Sisään törmätessäni
kuulin nimeäni huudettavan. Hämmentyneenä havaitsin kahden vaihtarin,
Marcion ja Marian, joiden kanssa en aiemmin pahemmin ole ollut
tekemisissä hengaavan sekalaisessa latinojengissä. Otin oluen heidän
seuranaan, ja kohta olin lähdössä heidän mukanaan Bangkokin
menomestoihin. Hyvää biletyssettiä ja iloista espanjalaista ja
italialaista jengiä, kolme eri yökerhoa, baarista poistuminen venyi yli
viiden.

Kuriositeettina mainittakoon eksymiseni hetkiseksi hiphop-baariin,
jossa sellaset 20v gangsta-kovikset, joilla bling bling-helmet, lippis
vinosti päässä ja joku pyyhe kiedottuna samalla takaraivolle, löysät
farkut ja muutenkin ’autenttinen ghetto-look’ tarjosivat drinkkiä. Tein
heidän kanssaan erilaisia nigga-tervehdyksiä ja hengasin
katu-uskottavan näköisesti. Jätkien intressi muhun vaikutti olevan se,
että toimin heille sopivana tyttömagneettina heidän faragn-frendinänsä.
Niiden olemus ja käytös oli niin täydellistä MTV-video-apinointia, että
harmittelin kamerani poissaoloa suunnattomasti.

Aamulla löysin yhden selkeän puutteen paikallisesta
ruoka-ainestarjonnasta. Marlin flavonoidi-mehua, josta on muodostunut
tavaramerkinomainen osa rankkaa juhlimista seuraavia aamupäiviä ei ole
korvattavissa millään paikallisella tuotteella.

Sunnuntai-iltana sain innovaation. Otin punttikselle mukaan iPodin ja
iTripin ja kohtalonomaisesti se oli tyhjä. Niinpä luukutin aluksi
täysillä Children of Bodomia saaden varsin adrenaliinitäyteisen olon.
Sulavasti siirryin sitten the Arkiin ja Darknessiin, kun tajusin
falsettilaulamishampaani jo krooniseksi muodostuneen kolotuksen.
’Haukkareiden’ ja ’takakääntöjen’ välissä ujelsin siis sydämeni
kyllyydestä Ola Salon sanomaa puskien taka-alalle ajatuksen siitä
minkälaisia huhuja tämä liikkeellelähettää yksinäistä spektaakkeliani
laajoista ikkunoista hämärän suojissa sisään näkevien ohikulkevien
opiskelijatovereiden keskuudessa.

Täytyy sanoa, että lauantai-illan tanssimisen ja sunnuntaisen
punttis-falsettilaulu-yhdistelmän jälkeen olo on ollut energisen
mahtava!

Huom1: Viimeisessä lauseessa sorrutaan markinoinninomaiseen lievään
liioitteluun.
Huom2: Toiseksi viimeinen lause ei ole kielellisesti pätevä.

Rauhaisa viikonloppu

01.10.2006 17.53
Torstaina tuli hilluttua neljaan asti koulun biletilassa. Perjantaina oli niin vasynyt olo, etten tehnyt mitaan, hengasin kampilla ja luin. Ehka vihdoin alan paasta ylitse siita 16v asti vaivanneesta ’pakko tehda jotain, on perjantai/lauantai’ syndroomasta. Suomessa en ole hyvalla omatunnolla onnistunut ”ottamaan aikaa itselleni” mutta ehka ian myota homma alkaa lutviutua. Toiseksi ehka myos sen takia, etta Hong Kongin jalkeen oli ehka yliannostus noista koulun muista tyypeista. Ihan hauskoja ja silleen, mut syvallista yhteytta en ole saavuttanut. Kirjat on paasaantoisesti kiinnostavampaa seuraa. Bilettaminen yksin on vaan vahan outoa.

Lauantaina pakenin sitten suhteellisen spontaanisti Ayutthayaan, vanhaan paakaupunkiin, jonka pitaisi olla yksi merkittavimpia turistikohteita Thaimaassa. ”Magnificent temples, vibrant city” tms. Ei todellakaan! Aivan turha paikka! Temppeleiden raunioita oli kaupungissa paljon, mutta ei todellakaan mitenkaan vaikuttavia. Iso buddha oli myos (20m korkea tai jotain), mutta kun on nahnyt tuhat yhta ilmeetonta buddha-patsasta ei suuri koko tai se, etta se kiiltelee kullasta aiheuta mitaan varistyksia. Kaupunki itse oli varsin tylsa ja ruma. Ei tarjonnut mitaan mita en olisi jo Thaimaassa nahnyt. Yoelamakin oli koyhaa. Pelatessani torninrakennusta kahden tanskalaisen ja yhden britin kanssa puolityhjassa kahvilassa oli fiilis, etta tassako se on. Tosin loysin sitten yhden paikallismestan, jossa jengi kuunteli live-rokkia. Se oli ihan siisti mesta. Yks porukka kutsu mut poytaansa ja tarjos olutta. Ihan jees meno. Vessassa vieruspoydan kaveri tuli varoittamaan, et se porukka kusettaa turisteja jatkuvasti liukenemalla poydasta jattaen humalaisen turistin maksamaan ison laskun. Olin tarkkailevana ja osasin liukenemishetkella olla ensimmaisten joukossa niin etta joku heidan porukastaan joutui laskun maksamaan.

Matkustus (varsinkin yksin, kun puhuminen ei hairitse vapaata assosiaatiota), tarjotessaan uusia maisemia ja uutta stimulaatiota aivoille johtaa aivojen holistisen luonteen vuoksi hedelmallisiin ajatuksiin aivan muilla sfaareilla. Sain alustavan idean kahteen potentiaaliseen vaitoskirja-artikkeliin, keksin ratkaisevan epatarkkuuden kandityossani, kehitin idean 3 opintoviikon filska-artikkelille ja loin rungon Minervan Polloon tulevasta artikkelistani ’Mita hyotya on filosofiasta?’ Varsin hyva viikonloppusaldo.

Demokratian itseisarvoisuudesta Thaimaassa

27.09.2006 13.24
Viimeviikkoinen sotilasvallankaappaus sekä kansan myötämielisyys tai hiljainen hyväksyntä sille ovat hyvä excuse herätellä kysymystä demokratian itseisarvoisuudesta.

Nykyisessä valtapoliittisessa retoriikassa ja ilmeisen usein myös käytännössä demokratia nähdään eräänlaisena itseisarvona, joka täytyy tuoda joka maahan ja joka toimii kaikkien kansan ongelmien perusratkaisuna. Yhdysvallat toi sotavoimiensa avulla demokratian Afganistaniin ja Irakiin näin uskoen vapauttavansa kansan ja antaen mahdollisuuden kaikille onnen tavoittelemiseen heidän oman Itsenäisyysjulistuksensa hengessä. Nyt Thaimaan sotilasvallankaappaus on saanut kaikki tahot EU:sta lähtien ilmaisemaan pahoittelunsa ja nuhteensa demokraattisen järjestyksen uhmaamisesta. Demokratia on aina oikea ratkaisu kaikille valtioille, tuntuu olevan länsimaiden yksimielinen näkemys. Demokratia on itseisarvo, josta ei voida tinkiä.

Näkemys on luonnollisesti hieno ja pitkällä tähtäimellä olen itsekin ainakin tällä hetkellä sitä mieltä, että kaikenlainen deliberatiivisuuden ja mahdollisimman monen ryhmän ja yksilön mielipiteen mukaanottaminen päätöksentekoprosessiin on lähtökohtaisesti hyvä asia ja se suuntaus mihin tulee pyrkiä, ehkä jopa oikeudenmukaisuuden suositeltavin kriteeri. Ongelma on se, edistääkö demokraattinen valtiojärjestys kaikissa tilanteissa tätä päämäärää.

Thaimaan tapaus valaisee ehkä erästä keskeistä demokratian ennakkoehtoa, sitä, että kansan pitää olla valmis siihen. Kuningas on Thaimaassa uskomattoman suosittu hahmo. Hänestä ei pidetä, vaan häntä nimenomaisesti rakastetaan kaikissa kansanryhmissä, erityisesti kouluttamattoman enemmistön joukossa. Jos järjestettäisiin kansanäänestys, jossa kysyttäisiin pitäisikö kuninkaalle luovuttaa yksinvaltius, olisi melko varmaa, että kansa riemumielin luovuttaisi vallan hänelle koulutetun vähemmistön protesteista huolimatta. Kansan suurille riveille demokratia ei ole näyttäytynyt minään vapauden airueena, vaan on lähinnä monimutkaistanut ja hämärtänyt valtaapitävien joukon.

Samanaikaisesti poliittiset asiantuntijat painottavat sitä, että Thaimaassa ei ole yhtään puoluetta, joka nousisi kansan joukosta. Vallassa olevat puolueet ovat lähes järjestään olleet rikkaiden liikemiesten ympärilleen kokoamia ryhmittymiä, jotka ovat rahalla kyenneet ostamaan mainoksia ja ääniä valtaan päästäkseen. Thaksin, nyt vallastapoistettu pääministeri edusti juuri tätä tyyppiä. Kansan edun lisäksi pääministerin sydäntä lähellä olivat omat rahalliset edut, joita edistäessään hän traditionaalisen korruption ja rahan välistävedon lisäksi muutteli lakeja businessimperiuminsa tarpeiden mukaan kiertäen näin mm. 1,3 miljardin dollarin yrityskauppansa verovapaaksi.

Koulutettu kansanosa oli näistä väärinkäytöksistä varsin kuohuksissa vaatien pääministerin eroa eri mielenosoituksissa. Suomen kaltaisessa vakaan demokratian ja korkean koulutuksen maassa Vanhanen ei olisi pallillaan istunut päivääkään tällaisten syytösten julkitulon jälkeen. Thaimaassa mitään ei kuitenkaan tapahtunut, koska kansan suurelle kouluttamattomalle enemmistölle maaseudulla, ongelmat olivat liian epämääräisiä ja abstrakteja, jotta he olisivat niihin reagoineet. Sen sijaan Thaksinin vakuuttelut siitä, että ongelmat johtuivat hänen vastustajiensa käyttämästä mustasta magiasta sekä tähtien epäedullisesta asennosta olivat kansalle ymmärrettävempiä.

Kaupunkien koulutettu väestö järjesti suuria mielenosoituksia ja erilaisin protestimuodoin koetti kammeta korruptoitunutta pääministeriä vallasta. Tästä huolimatta hänen voittonsa seuraavissa vaaleissa oli melko selvä galluppien ja asiantuntijoiden mukaan. Äänten kalastelussa Thaksin osasi nimittäin maaseudulla käyttää kaikkia klassisia temppuja. Thaksinin agitaattorit pelottelivat kansaa noituudella, antoivat tyhjiä lupauksia rahallisesta tuesta, lahjoivat ja manipuloivat äänestystä. Ja vaikka nyt armeija poisti yhden tällaisen vallasta tuntuvat kansainväliset thaimaan-asiantuntijat olevan varsin skeptisiä sen suhteen, että seuraava demokraattisesti valittu pääministeri olisi mainittavasti parempi, vaikka vielä on liian aikaista sanoa mitään.

Kaikki tämä osoittaa minusta sitä, että demokratian toimimisen eräänä ennakkoehtona on kansan siedettävä koulutustaso. Tietty peruskoulutus vaaditaan, jotta keskimääräinen kansalainen olisi kiinnostunut valtakunnan tason poliittisista ongelmista ja ymmärtäisi valtionhallinnon monimutkaista kokonaisuutta tarpeeksi ymmärtääkseen sen epäkohtia. Euroopassakin demokratialla oli pitkä etsikkoaikansa, jonka aikana erilaiset epädemokraattiset hallitsijat ottivat vallan milloin Ranskassa, milloin Saksassa, Espanjassa tai Portugalissa. Vasta kansan noussut koulutustaso ja demokratian sisäistäminen ovat tehneet euroopan valtioista niitä vakaita demokratioita, joita ne tänä päivänä ovat.

Muutama muukin seikka saattaa lisätä kiinnostusta demokratiaan koulutuksen ohella. Ensinnäkin tietty perustoimeentulo lienee ehtona sille, että on aikaa ja voimia katsoa oman välittömän tulevaisuuden ja hengissäpysymisen ylitse ja kiinnostua valtakunnan tason asioista, (vaikka oma köyhyys saattaisi johtua osaltaan rakenteista joiden muuttamiseen oikealla äänestyskäyttäytymisellä voisi vaikuttaa). Lisäksi voisi ajatella, että mitä enemmän ihminen siirtyy osaksi rahataloutta, sitä merkittävämmäksi valtakunnan asiat muotoutuvat niiden vaikuttaessa häneenkin. Luontaistaloudessa elävä kylä voi olla melko omavarainen, jolloin perspektiivin siirtäminen kylän ulkopuolelle kaukaiseen pääkaupunkiin voi tuntua turhalta. Siellä tapahtuvien vallanvaihdosten merkitys kylälle voi olla varsin olematon (kerrotaan, että jotkin omavaraiset yhteisöt Siperian perukoilla elivät Neuvostoliitossa vielä 2000-luvun alussa). Mitä enemmän talous on riippuvainen rahasta ja integroitunut osaksi maailmankauppaa, sitä selkeämmin valtion asiat vaikuttavat omaan leipäänkin. Oman elintason turvaaminen on kuitenkin se voima, jolla ihmiset saadaan liikkeelle kaikista ideologioista riippumatta. Tämän logiikan perusteella Euroopan Unionikin alunperin perustettiin turvaamaan rauha Euroopassa tekemällä ne taloudellisesti liian riippuvaisiksi toisistaan.

Thaimaassa demokratia on vasta nuori ja kouluttamaton kuningasta palvova kansa ei ole vielä ottanut sitä omakseen. Niinpä demokraattinen päätöksentekojärjestelmä voi tuottaa valtaan henkilöitä, jotka eivät ole kansakunnalle hyödyksi. Tällöin jonkin valistuneen tahon interventio voi olla kansakunnalle hyväkin asia. Nyt vallan ottanut armeijan johto tuntuu varsin vakavasti olevan ajamassa thaimaalaisten etua ja pyrkivän uuden perustuslain ja vaalien avulla vakauttamaan maan, jonka hallitus on viimeiset kuusi kuukautta ollut varsin toimimaton Thaksinin aiheuttamien ristiriitaisuuksien johdosta. Niin kauan kuin sotilashallinnon päämäärät ovat vilpittömät, eivätkä he rakastu liikaa valtaan, voi tämä antidemokraattinen interventio olla keskimääräiselle thaimaalaiselle ja kansalle kokonaisuudessaan hyväksi.

Filosofisesti ongelma on tietysti kimuranttia perustella, koska valistuneen itsevaltiaan kriteereitä on ehkäpä kovin vaikeata kiveen hakata. Myöskään sen osoittaminen, milloin demokraattinen järjestelmä toimii liian huonosti, jotta interventio olisi sallittu, on melko mahdoton tehtävä. Mutta pragmaattiselta kannalta vaikuttaisi, että tässä yksittäistapauksessa ainakin ovat nämä sumeat ehdot toteutuneet.

’Valloittava Hong Kong’

26.09.2006 09.16
Vietin kolme intensiivistä päivää Hong Kongissa seuranani yksi suomalainen, yksi ecuadorilainen ja viisi ranskalaista, sekä osan aikaa jopa yksi kanadalais-hongkong – lainen.

Hong Kong oli varsin innostava kaupunki. En ollut ymmärtänyt kuinka kaipaan Eurooppaa ennen kuin Hong Kong tarjosi sitä häilyvinä paloina. Rauhallinen sunnuntaikävely läpi organisoidun ja siistin kaupungin, jossa ’people mind their own business’ eikä kukaan puhu sulle tai yritä myydä mitään. Kiertelet muutamassa taidegalleriassa katsomassa moderneja taideteoksia, jotka Kaakkois-Aasialaisista luojistaan huolimatta kuuluvat vahvasti Eurooppalaisen taidejatkumoon. Välillä pysähdyt miellyttävään kahvilaan, jossa kaikki puhuvat englantia, juot laadukasta kahvia, innostut ehkä ottamaan oluenkin. Kahvilan mielenkiintoinen sisustus paljastuu paikalla olevan sisustusarkkitehdin luomukseksi. Keskustelet sisustustyyleistä, selailet epähuomiossa sisustuskirjoja, jatkat matkaa. Tapaat muut europpalaiset, syöt mainiota ruokaa ilman mausteiden yliannosta ranskalaisen viinin kanssa ennen kuin illalla lähdet baarikadulle, jossa ihmiset pitävät hauskaa, dj:t soittavat muutakin kuin energy-kiss fm – hittejä, eikä kukaan yritä myydä itseään. Illalla nukkumaan mennessäsi tajuat kuinka paljon olet kaivannut tätä kaikkea.

Hong Kongin innostavuudessa kyse oli isoista ja pienistä asioista. Kommunikaation helppous, tuttu sisustustyyli, asioiden toimivuus ja ymmärrettävyys, kahvi, viini, taide, siisteys, lämmin suihku, viileämpi lämpötila, ostamani farkut, kala, josta maistaa itse kalankin maun eikä vain mausteita.

Toinen syy Hong Kong – innostukseeni on pelkkä suurkaupunki – kokemus. Helsinki on kuitenkin kansainvälisillä mittapuilla kohtuullisen kompakti kaupunki. Kokoonsa nähden se on täynnä kulttuuria ja yöelämää mutta siltikin olen haaveillut muutamasta vuodesta suurkaupungissa, jossain elämäni vaiheessa. New York tai Barcelona ovat ehkä eräänlaisia primäärivaihtoehtoja mutta hyvin mielenkiintoinen vaihtoehto olisi myös suurkaupunki, joka yhdistää idän ja lännen vaikutteita tarjoten kaikki europpalaiset mukavuudet – rikkaan kulttuuri ja yöelämän – ja lisäksi tuo aasialaiset vaikutteet tarjottimella eteesi sopivasti suodatettuna ja siistittyinä. Shanghai, Tokio tai Hong Kong edustavat tätä vaihtoehtoa.

Lisäksi täytyy jälleen mainita seikka, jonka olen aiemminkin havainnut. Olen addiktoitunut tanssimiseen. Edellisenä viikonloppuna en päässyt sitä yhtään suorittamaan, melkein kaksi viikkoa oli siis kulunut, joten tämän viikonlopun alla huomasin kehoni reagoivan tanssimaisin liikkein pienimpiinkin musikaalisiin ärsykkeisiin. Kun lauantaina vihdoin pääsin kunnolla tanssimaan kohtuullisen hyvän DJ:n komennossa, koin varsin suurta täyttymystä ja Csikszentmihalyin virtausta.
Itse asiassa tanssiminen tarjoaa yhden intensiivisimmistä virtauskokemuksista minulle. Musiikkiin uppoutuessa annat kehosi reagoida siihen nopeammin kuin ehdit tietoisesti ajatella, samalla kuitenkin tietoisesti kontrolloiden reagointityylejäsi. Parhaimmillaan pääset kokemaan olevasi vahvasti yhtä musiikin kanssa kaikkien tietoisten ajatusten kadottua mielestäsi.

Eilen illalla saavuimme takaisin Bangkokin uudelle vasta-avatulle lentokentälle väsyneinä mutta täyteläisinä. Tätä kirjoitan Business Communication – luennolla, jonka luentoajasta noin kaksi kolmasosaa menee luennoitsijan läpänheittoon, siksipä tämä on sopiva paikka näitä kirjoitella.

Veretön vallankaappaus

21.09.2006 19.55
Sotilaat ottavat parlamenttitalon ja muut strategiset kohteet haltuunsa, armeija kaappaa vallan maassa. Taysin verettomasti, ilman pieniakaan konflikteja tai laukauksia. Thaimaa on kulttuurisesti ihmeellinen maa!

Ihmiset tuntuvat ottavan homman kevyesti. Monet taalla urbaanissa Bangkokissa vaikuttavat tyytyvaisilta, jotkut ehka hiukan skeptisilta mutta paa-asiassa hommaa ei huomaa mitenkaan katukuvassa. Perusvallankaappaus vain, ei sen kummempaa.

Itse en kaappausta lahtenyt eilen katsomaan, vaikka jotkut kaverit intoilivat kameran kanssa keskustaa kohti tankkeja katsomaan. Olin paattanyt, etta se paiva oli henkilokohtainen deadline filosofian kandidaattityon palauttamiseen. Kun tehdaan vakavaa filosofiaa niin sita eivat maalliset – kuten sotilasvallankaappaus parinkymmenen kilometrin paassa -asiat hetkauta. Tanaan tosin nain tankkeja ja sotilaita matkalla lentokentalle ja keskustaan, jossa nyt hengailen taman yon. Myohastyin nimittain lennolta Hong Kongiin, kyytiin ei ilmeisesti paase kun saapuu kentalle varttia ennen lahtoa. Puolen tunnin neuvotteluilla, joissa paa-asiallainen strategiani oli vain hengata virkailijan edessa niin kauan, etta han kyllastyy sain lennon siirrettya huomiseksi muutaman euron lisamaksusta (toinen, ansioni mukainen vaihtoehto olisi ollut ostaa 150e menolippu Hong Kongiin, mitapa uppouduin filosofiaan niin etta lahdin kentalle aivan liian myohaan).

Takaisin vallankumoukseen. Jos sotilasjohto pitaa lupauksensa, voi tama olla Thaimaalle ihan hyvakin juttu. Poliittinen skandaali, joka oli tehnyt parlamentista pitkaksi aikaa varsin toimintakyvyttoman saatiin ratkaistua ja pahasti korruptoitunut Thaksin pois vallan kahvasta. Ongelma on tietysti se, mista loytaa se seuraaja, joka ei olisi korruptoitunut ja joka kykenisi palauttamaan uskon demokraattisen paaministerin toimintakykyyn. Ja jota kansa tajuaisi myos aanestaa, karismaattisten ja kalliisiin mainoskampanjoihin kykenevien kieroutuneiden suurliikemiesten sijaan, jotka tuntuvat taalla vallassa helposti viihtyvan. Tosin sotilaiden ollessa vallassa vaarana on aina, etta valta alkaa kiehtoa liikaa, koetaan olevan ainoa vaihtoehto Thaimaan pelastamiseksi.

Kuninkaan asema taalla on kylla mielenkiintoinen. Kaikki kansalaiset pohjoisen maanviljelijoista etelan business-opiskelijoihin, armeijasta liike-elamaan seka kaikki puolueet vannovat uskollisuutta kuninkaalle. Tavalliset kansalaiset kantavat keltaisia rannekoruja hanen 60v-vallassaolojuhlan vuoksi ja keltaiset kunkku-t-paidat ovat erittain yleinen naky katukuvassa. Kuningasta rakastetaan vakaasti ja antaumuksella. Niinpa, vaikka hanella on formaalista valtaa yhta paljon kuin Kalle Kustaalla, on hanen todellinen valtansa merkittava, silloin kun han sita kayttaa.

Viime sotilaskaappaus v.1992 paattyi kun kuningas otti juntan puhutteluun ja ilmoitti, etta nyt riittaa. Ikaan kuin isa olisi tullut sanomaan pikkupojille, etta nyt leikki on loppu. Muuta ei tarvittu, vaikka juntalla oli koko armeija puolellaan, kuninkaalla vain kansansuosionsa. Nykyinenkin kaappaus tehtiin ilmeisesti hanen hiljaisella suostumuksellaan. Valtaapitavien vaihtuessa, demokratian vaarantuessa milloin armeijasta, milloin korruptoituneista ministereista johtuen, muodostaa kuningas vakauttavan voiman, joka lempeilla kaskyilla luotsaa Thaimaan irti karikoista nuoren demokratian vaikeakulkuisella vaylalla.

Uskonkin, etta homma tulee sujumaan varsin rauhallisesti. Thaimaalainen luonteenlaatu on varsin mukavuudenhaluinen ja buddhalaisen lempea, turhia konflikteja ja ahnehtivaa vallantahtoa valtetaan. Paluu demokratiaan on siis varsin todennakoinen. Lisaksi, jos sotilasjohto kay liian ahneeksi, aina voi kuningas kayda nuhtelemassa heita ja siten palauttaa heidat ruotuun.

Paratiisisaarien turistoimista

13.09.2006 14.58
Viikonloppua vietin Thaimaan länsirannikolla kuuluisien turistirysien Krabin ja Phuketin tuntumassa. Tosin tukikohtanamme oli pienempi Ao Nangin turistikylä hiekkarantoineen ja rantabaareineen. Sinne saavuimme aikaisin lauantaiaamuna ja maanantai-iltana lähti yöbussi takaisin koulua kohti.

Nämä rantakohteet itsessään taitavat olla uusia elämyksiä etsiville melko yllätyksettömiä. Hiekkaranta, baareja, thai-hierontapaikkoja (raajojen voimakasta vääntelyä, kehon painamista käsin ja kyynärpäin sekä selän päällä kävelyä – melko miellyttävää) ja turistiorientoitunutta kaupustelua. Itse elämykset ovatkin rannikon saaristoissa. Kahden intialaisen toimiessa ohjelmamestarina itse omaksuessani sivukommentoijan roolin päädyimme kahteen pakettipäiväretkeen, joista ensimmäinen kohdistui kuuluisille Phi Phi – saarille ja toinen James Bond – saarelle (Golden Gun -leffan pahojen päämaja oli täällä). Maisemat olivat varsin vaikuttavia, snorklaus koralliriuttoja ja kalaelämää tarkkaillen siistiä, kanooteilla meno rentouttavaa ja se, että joku tiesi aina missä seuraava attraction sijaitsi oli vapauttavaa. Itsenäisesti samaan elämysmäärään olisi tarvinnut viikon. Eläköön pakettituristimatkat!

Sinänsä ihmisten suuri paratiisisaarten kaipuu tulee tarpeesta saada ulkoiset puitteet sille mielenrauhalle, joka niiden sisältä puuttuu. Paratiisisaaren harmoninen ympäristö luo illuusion harmoniasta myös ihmisen sisälle. Näin epätyydyttävää työtä tekevät toimistotyöläiset saavat hetkellisen olon elämän merkityksellisyyden löytymisestä. Hetkellinen merkityksellisyyden illuusio auttaa jatkamaan jälleen työelämässä yhden vuoden. Näin se lisää yksittäisen työntekijän tehokkuutta ja vastaavasti firman osakkeenomistajille tuottamaa lisäarvoa.

Luonnollisesti paratiisisaaret voivat olla myös hyvä metodi matkalla kohti aitoa merkityksellisyyden ja harmonian löytämistä. Zen-munkitkin saattoivat vetäytyä vuorille saavuttaakseen niiden tarjoaman rauhan kautta suuremman sisäisen rauhan. Tällöin kuitenkaan pakettimatkojen kiireinen rytmi ja elämysten maksimointi ei auta. Pitää pysähtyä yhteen paikkaan ja oleilla siellä pidempi aika, jotta tilan erityisellä ilmapiirillä on aikaa vaikuttaa ja tarttua. Tällöin vasta voi se kontribuoida pysyvää mielen muutosprosessia. Osana tätä prosessia paratiisisaaret ovat siis hyvä metodi, mutta lisäksi prosessin pitää jatkua myös kotiinpaluun jälkeen, eikä paratiisisaaren merkityksellisyyskokemusta saa jättää vain arkielämästä irrotetuksi kokemukseksi. Lisäksi pohjimmiltaan kuitenkin ”Vuorien huipulta löytyy vain se zen, jonka vie ylös mukanaan” kuten Robert M. Pirsig sanoi parempina aikoinaan. Kun todellinen mielenrauha on saavutettu voi mestari vaipua transsiin, vaikka Onnelan tanssilattialla.

Sananen lopuksi tästä oman yksityisen beachin kaipuusta, joka monilla turisteilla välittyy jonkinlaisena unelmana ja joka tulee esiin esimerkiksi ”the Beach” – leffassa. Se voi suomalaisnäkökulmasta tuntua vähän turhan isolta missiolta. Eihän se nyt niin elämää isompi juttu ole. Tämä liittyy siihen, että suomessa yksityisen tilan löytäminen on niin helppoa. Metsien ja jopa omien tyhjien rantojen löytämiseksi ei tavallisesti tarvitse kovinkaan pitkälle kulkea. Tämä johtuu harvasta asutuksesta ja lisäksi jokamiehenoikeudesta, joka mahdollistaa kaikkien tyhjien tilojen hyödyntämisen tyhjinä tiloina. Monissa maissa yksityinen tila on vain rikkaiden erikoisoikeus, jota he vaalivat aidoin ja vartijoin.

Sinänsä oman rannan löytäminen on aika upea kokemus, kuten jokainen Saaristomeren luonnonsatamissa yöpyneistä varmasti tietävät. Kyllä toistaisen kokemuksen perusteella rankkaan vielä Saaristomeren kauas Thaimaan saarten ja rantojen edelle, vaikka vaihteluna ne toki ovat ihan innostavia.

Poolparrrty

08.09.2006 10.10
Tanskalaisjäbät on vuokrannut kämpän kampuksen ulkopuolelta. Vakiovarustukseen kuuluu kaksi kerrosta ja kohtuullisen iso uima-allas. Allasbileet kuuluivat luonnollisesti agendaan tällä viikolla. Viina virtasi saaveissa, jengi heilui uimapuvuissa ja tyttöjä tönittiin altaaseen. Peruskuviota.

Silti alko jossain vaiheessa olemaan sellainen olo, että on vähän väärässä paikassa. Ensinnäkin bileissä oli alunperinkin vähän turhan vähän porukkaa kunnon allasbileiksi. Sen lisäksi bileiden henkilöt eivät olleet kaikkein herkullisimpia. Ranskalaisia tyttöjä ja poikia aimo liuta, he tykkäsivät puhua omaa kieltään eivätkä viitsineet vaihtaa sitä, vaikka seurassa oli tyyppejä, jotka kieltä eivät taitaneet. Tämä ei tee mitenkään ystävällistä vaikutusta eikä innosta kommunikaatioon heidän kanssaan. Tämän lisäksi paikalla oli kolme saksalaista ja kolme tanskalaista jätkää. Muutaman lasillisen jälkeen he alkoivat puhua armeijasta, eikä sille puheelle tullut loppua. Kaksi tanskalaista olivat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi Irakin ja Afganistanin sotiin ja hehkuttivat loputtomiin seikkailujaan siellä. Armeijahenkisyys oli siis vahvasti läsnä. Sivumennen sanoen heidän puheensa armeijan kovuudesta ja sankaritarinansa eivät oikein kohdanneet. Jos illan hehkutetuin tarina kertoo siitä kuinka joukkojensiirrossa aavikon poikki kuljetusautojen moottorit hajoilivat ja matkassa kestikin kahdeksan tuntia kahden sijasta niin en ymmärrä asian hienoutta.

Huomasin, että maailmankuvamme eivät oikein kohdanneet alkuunkaan. Kun tanskalainen kysyi minulta olenko käynyt armeijan, sanoin käyneeni mutta aloin samantien selittää asian eettistä puolta pyrkien selittämään miksi näin sen eettisesti oikeaksi valinnaksi vaikka perusluonteeltani olen pasifistinen. Tanskalainen taasen alkoi hehkuttaa Suomi-konekiväärin tehokkuutta taisteluolosuhteissa. Molemmat varmaankin huomasivat, kuinka kaukana näkökulmamme maailmasta ovat toisistaan. Saman kaverin urafilosofia: ”Its not about getting a Mercedes and a swimming-pool. I mean, I have them both, but its more important to have fun on the way.” Ihan jees, mutta vaikea jotenkin samaistua tuollaiseen egoistis-hedonistiseen maailmankuvaan, jossa muut ihmiset ovat pelkkiä oman hauskanpidon maksimointivälineitä, jotka voidaan hylätä kuin superpallo, jos he eivät enää lisää tarpeeksi omaa hauskaa. Tämä porukka oli viikonloppuna lähdössä Koh Samuille bilettämään ja olin lähdössä mukaan. Bileiden jälkeen päätinkin lähteä Krabille intialaisen huonetoverini ja hänen kaverinsa kanssa. Ranskalaisia puhumassa ranskaa ja tanskalaisia puhumassa armeijasta. Ei kiitos.

Kun tästä porukasta näyttää muodostuneen vaihtareiden bailujengin ydin, voi tämä pidemmän päälle muodostua ongelmaksi. Pitänee pyrkiä löytämään parempia bileitä muiden vaihtareiden suunnasta. Onneksi muutama ranskalainen vaikuttaa ihan hyviltä tyypeiltä, ajatusmaailma on avara ja kiinnostuksena Thaimaassa ovat muutkin kuin rantakohteissa bilettäminen, lisäksi he suostuvat vaihtamaan kielen englanniksi, kun seurassa on ei-ranskalaisia. Se on jo paljon.

No niin, nyt lähden kohti Krabin-bussia. Se puksuttaa yön yli ja aamulla kuudelta olemme perillä.

Heinäsirkkoja, vettä ja vaalit

07.09.2006 21.45
Syötiin tänään ulkona terassin alla vimmaisen vesisateen viuhtoessa ympärillä. Sademäärän suuruus konkretisoitui veden noustessa lattialla nilkkoihin asti. Myös ruokapaikan katoksen alle torilta juostessa läpimäräksi kastuessa ymmärsi, että nämä trooppiset sateet sisältävät tavallisesti isomman vesimäärän kuin suomalaiset kolleegansa. Torilla leikin eksoottista ja söin paistettuja heinäsirkkoja päineen ja raajoineen. Pienet olivat pieniä mutta isot sellaisia seitsensenttisiä. Rapeilta maistuivat.

Tänään oli myös koulun student unionin vaalit, jossa vastakkain olivat sympaattinen ja empaattinen, mukavanoloinen ja yhteistyökykyinen nainen sekä itsevarma, puku päällä esiintyvä, itsevaltaisen oloinen itseriittoisa mies. Naiskandidaatti on samoilla Gender and Development kursseilla kanssani ja luokan hyvän yhteishengen sekä kaikkien innostuksen kautta hänen ehdokkuuteensa itsekin innostuin hänen kannattajakseen eilen. Mies voitti. Jälkikäteen ymmärsin, että hänen markkinointikoneistonsa oli ollut tehokkaampi ja selvästi käynyt enemmän markkinoinnin kursseja osaten luoda mainoksien kautta välittyvän asiallisemman ja professionaalisemman kuvan henkilöstä. Paneelikeskustelussa nainen oli selkeästi vahvempi. Ongelma on juuri se, että nämä ihanat humanistinaiset harvemmin osaavat markkinoinnin raakoja lakeja. Itseriittoiset pukumiehet taas osaavat menestyksen askeleet suvereenilla varmuudella. Siksi tarvittaisiin enemmän linkittyneitä ihmisiä, jotka vaikka ovatkin eettisesti tiedostavia, osaisivat silti esiintyä piinkovina ja professionaalisina varteenotettavina henkilöinä.

Kandissa totesin tänään, että normatiivisuus on illuusio. Kyseenalaistin myös viimeisen kahdenkymmenen vuoden metaeettisen mainstream – keskustelun vääriä lähtöoletuksia sisältävänä. Nautin siis kirjoittamisesta!

Trafikointia ja ruoantuoksua

06.09.2006 16.26
Menin tuossa mielenkiinnolla kuuntelemaan Gender and Development osaston tohtorivaittelijan esitelmaa aiheesta Gender and Trafficking. Aihe tuntui polttavan laheiselta, kun katselee todellisuutta Bangkokin (ja ilmeisesti rantakohteiden, joissa viela en ole kaynyt) yossa, jossa erilaisia itsensa tyrkyttajia liimautuu lansimaisen miehen ymparille melko tiuhasti. Tosin vaikuttaisi silta (ja tutkimukset tukevat havaintoa), etta valtaosa on ihan aidostikin yksityisyrittajina liikkeella, ilman isoveljea tai pakottamista.

Luokassa jouduin hymahtelemaan itsekseni muutaman kerran, kun vaarinkasitys paljastui. Luennon aiheena olikin Gender and Traveling. Tutkija oli paneutunut miesten ja naisten erilaisiin matkustus-tarpeisiin (kodista kauppaan, tyohon, kouluun, baariin jne.) seka matkustuspreferensseihin ja huomannut tilastollisesti merkittavia eroja. Ideana oli, etta vaikuttaisi silta, etta julkinen liikennesuunnittelu on vastaanottavaisempi miesten liikkumistarpeille ja diskriminoi nain naisten tarpeita. Ihan mielenkiintoista silti siis. Tosin tutkijan faktat tassa kohdin olisivat voineet olla vakuuttavampiakin. Hyva perspektiivi silti Suomessa virastot ja ministeriot lapaisevaa tasa-arvovaikutusten arviointia silmallapitaen.

Talla hetkella tyoskentelyani taalla tietokoneluokassa hairitsee huomattavasti jostain tuleva tuoksu, joka erehdyttavasti muistuttaa uusia perunoita ja grillausta. Orastavaa suomi-ruoan kaipuuta ilmassa. Paikallinen ruoka on muuten kylla maistunut ihan hyvin ja etukateen varoitettu tulisuus-aste on ollut mielestani jopa liian loyha, joten olen joutunut itse erilaisia vakevia kastikkeita ruokaan lisailemaan. Ruoka on jotakin intialaisen ja kiinalaisen valista olevaa paljon kasviksia ja mausteita hyodyntavaa ihan maittavaa sekasotkua. Riisi on ollut lahes eksklusiivinen hiilihydraatti-lahde kaikissa ruoissa. Kavereiden kanssa syodessa tapana on tilata useampi annos keskelle kulhoihin ja nostella siita sitten makupaloja omalle riisilautaselle. Puikkojen sijasta kaikki tuntuvat ainakin urbaanilla alueella syovan lusikalla ja haarukalla. Veista ei nay ruokapoydissa ikina ja haarukan laittaminen suuhun on etiketin vastaista kuin veitsi meilla. Kampuksen vietnamilainen ja intialainen ravintola tuovat lievaa vaihtelua ruokavalioon.