Tagged: bkt

Onnellisuutta tasa-arvolla, ei talouskasvulla

Pekka Mykkänen kirjoittaa Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla (24.5) onnen taloustieteestä, joka on noussut esiin uutena poliittisena vaihtoehtona erityisesti Britanniassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja pikkuhiljaa myös Suomessa. Kirjoituksessaan hän hämmästelee sitä kuinka bkt:n kasvu ei ole enää useaan vuosikymmeneen lisännyt onnellisuuttamme ja kannustaa ottamaan onnellisuustutkimukset poliittisen päätöksenteon välineiksi.

Hänen kiintoisia avauksia tekevä kirjoituksensa kaipaa kuitenkin erään tarkennuksen. Mykkänen toteaa, että keskimäärin rikkaissa maissa asuu onnellisempia ihmisiä kuin köyhissä maissa. Tästä hän vetää sen johtopäätöksen, että politiikkojen ei pidä luopua taloudellisen kasvun tavoittelusta. Tämä on kuitenkin vain puoli totuutta. Rikkaat maat tosiaan ovat keskimäärin onnellisempia kuin köyhät maat, mutta tietyn tulotason jälkeen tämä talouden ja onnellisuuden välinen yhteys katkeaa. Karkeasti arvioituna voidaan sanoa, että sen jälkeen kun bruttokansantuote per asukas ylittää 25.000$ ei taloudellinen kasvu enää kasvata onnellisuutta. Kansakunnan henkisen hyvinvoinnin kannalta Suomenkin talouden myllyt ovat siis jauhaneet tyhjäkäynnillä jo muutaman vuosikymmenen.

Mikä sen sijaan vaikuttaa kansakunnan keskimääräiseen onnellisuuteen myös rikkaiden maiden keskuudessa, on tasainen tulonjako. Kirjassaan
Spirit Level – Why Equality is Better for Everyone

Wilkinson & Pickett osoittavat, että maailman 20 rikkaimman maan joukossa tulonjaon tasaisuus vaikuttaa positiivisesti paitsi keskimääräiseen onnellisuuteen, myös esimerkiksi eliniänodotteeseen ja ihmisten kykyyn luottaa toisiinsa. Isot erot rikkaiden ja köyhien varallisuuden välillä vuorostaan lisäävät laajaa joukkoa sosiaalisia ongelmia kuten lapsikuolleisuutta, henkirikoksia ja huumausaineiden käyttöä.

Me suomalaiset olemme niin onnellisia, että kuulumme näiden kahdenkymmenen rikkaimman maan joukkoon. Tämän vuoksi on aika tiedostaa, että talouskasvun tie kohti onnellisuutta on kuljettu loppuun. Jos aidosti haluamme edistää kansalaistemme onnea, olisi meidän sen sijaan keskityttävä rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kaventamiseen. Tämä kuilu on valitettavasti maassamme kasvanut viimeiset parikymmentä vuotta. Ainoata kestävää onnellisuuspolitiikkaa poliittisilta päättäjiltämme olisikin talousmittareiden tuijottamisen sijasta pyrkiä takaamaan, että kaikilla olisi tasa-arvoiset edellytykset onnelliselle elämälle.