Tagged: jalkapallo

Elämä on hauras – siksi se kannattaa tuhlata kaikkeen merkityksettömään kuten jalkapalloon

Itsekin olen sen joskus – leikkimielellä toki – lausahtanut: “Mikään ei ole tärkeämpää kuin jalkapallo.” Ja kun sukupolvien unelma vihdoin toteutui ja Suomen miesten maajoukkue pääsi ensimmäistä kertaa pelaamaan arvokisoissa, niin moni tuli varmasti uhonneeksi kuinka äärettömän tärkeä hetki on kyseessä. Kaikki he, jotka ovat vuosikymmeniä stadioneilla ja televisioiden ääressä uskollisesti seuranneet Huuhkajien vaiheita niin myötä- kuin vastamäissä, saivat vihdoin tänä kesänä kaipaamansa täyttymyksen.

Sitten, Suomen ensimmäisen arvokisapelin 42. minuutilla, saimme kipeän muistutuksen asioiden tärkeysjärjestyksestä: Elämä on tärkeämpää kuin jalkapallo. Kun näimme silmiemme edessä Christian Eriksenin kamppailevan hengestään, kun näimme sydänelvytyksen alkaneen, ei jalkapallolla ollut yhtäkkiä mitään väliä. Nuoren, monien rakastaman ihmisen elämä oli ainoa mikä merkitsi.

Onneksi – äärettömän pitkiltä tuntuneiden epätietoisuuden minuuttien jälkeen – elämä voitti tämän kamppailun. Elämä jatkuu – ja jalkapallo-ottelu pääsi jatkumaan, vaikka orientoituminen takaisin peliin ei varmasti ollut helppoa yhdellekään pelaajalle, kuten se ei ollut meille katsojillekaan.

Kaikessa kauheudessaan tragedia kuitenkin näytti jalkapallon kauneimmat puolet. Yhteisöllisyyden, toisen kunnioittamisen, keskinäisen välittämisen. Suomalaisfanien ‘Christian’-huudot, joihin tanskalaisfanit vastasivat ‘Eriksen’. Kaikki pienet ja isot eleet yli rajojen, Tanskan puolustusministeri Trine Bramsenin kiitos-kirjeestä suomalaispelaajien ja -fanien arvostavasta asenteesta Belgian Romelo Lukakun “Chris, Chris, I love you” -huutoon hänen tehtyään maalin myöhemmin samana iltana. Yhtäkkiä olimme kaikki osa yhtä suurta jalkapalloperhettä. 

Suomen kielessä on hieno erottelu kilpailun ja kilvoittelun välillä. Kilpailu on raaka nollasummapeli, jossa toisen voitto on toisen tappio. Sota ja taistelu elintilasta on kilpailua. 

Kilvoittelussa otetaan myös mittaa toisesta, mutta tietoisena siitä että tämä ei ole niin totista: Lopulta tässä ollaan kokoonnuttu kilvoittelemaan sen takia, että kaikkien meidän elämä on hauskempaa ja rikkaampaa, kun saamme olla mukana tässä yhteisessä leikissä. Lasten pihapelit ovat kilvoittelua. 

Ja – vaikka sen välillä unohdamme – jalkapallon EM-kisat ovat lopulta vain kilvoittelua. 22 miestä nurmikentällä potkimassa nahkaista palloa sata vuotta sitten keksittyjen mielivaltaisten sääntöjen mukaisesti. Se on leikkiä, se on kilvoittelua – ja juuri siksi niin äärimmäisen tärkeää. 

Ihmiselämän arvo syntyy pitkälti juuri siitä ylimääräisestä, joka ei ole vain pelkkää taistelua hengissä pysymiseksi. Elämänlaatu syntyy siitä, että on aikaa tuhlattavaksi kaikkeen turhaan: Tanssiin, lauluun, lukemiseen, läheisten kanssa oleiluun, taiteeseen, urheiluun. Selviytyminen mahdollistaa elämän, mutta kaikki se turha, joka ei palvele selviytymistä, mahdollistaa merkityksellisen elämän.

Elämä on hauras. Koskaan ei voi tietää milloin itse kunkin meistä viimeinen hetki on edessä. Siksi kannattaa pyrkiä elämään nämä hetket, jotka meille on annettu. 

Paradoksaalisesti merkityksellisin tapa elää on tuhlata elämänsä päivät kaikkeen merkityksettömään – kuten jalkapalloon. Ainakin oma elämäni on tänä kesänä ollut onnellisempaa, rikkaampaa ja merkityksellisempää sen takia, että olen saanut seurata mitä 22 miestä 24 eri maasta tekevät nahkapallolle 7000 neliömetrin nurmikentällä. Kiitos siitä Huuhkajille, kiitos siitä kaikille muillekin joukkueille. Kävi tänään Huuhkajien matsissa mitä tahansa, olen onnellinen, että elämä tarjosi minulle tämänkin kesän.

Elämä on tärkeämpää kuin jalkapallo. Mutta niin kauan kuin on elämää, jalkapallo voi tehdä siitä merkityksellisemmän!

Suomen maajoukkueen kannattajat Olympiastadionilla vuonna 2009 / Wikimedia Commons

Oodi Cristiano Ronaldolle

On suuria jalkapalloilijoita. Ja on suuria persoonia. Lionel Messi on valittu viisi kertaa maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi. Hänen kykynsä liikkua nopeassa vauhdissa pallo kuin jalkaan liimattuna on ilmiömäinen. Kentän ulkopuolella ”Kirpuksi” kutsuttu mies on mukavan oloinen, vähän hömelö, jopa lutuinen. Eli hajuton ja mauton. Hänen ainoa rikkomuksensakin maistuu pölyyntyneeltä paperilta: veropetos. Erityisesti hän on sopivan nöyrä protestanttiseen suomalaiseen makuun.

Cristiano Ronaldo on valittu kolme kertaa maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi. Hänen olemisensa tapa muistuttaa ihmisiä tästä joka sekunti. Hänen kuuluisa haara-asentonsa ennen vapaapotkuja. Hänen kykynsä löytää jatkuvasti uusia syitä ottaa paitansa pois esitelläkseen täydellisiä vatsalihaksiaan. Hänen viimeisen päälle oleva kampauksensa ja pukeutumisensa: Kehonsa kielellä hän kertoo sinulle olevansa sinua parempi. Hän on ylimielinen, itseään täynnä ja kiinnostunut vain omasta menestyksestään.

Ronaldo ei varmaan ole maailman mukavin ihminen. Mutta oliko Zeus mukava? Zeus tappoi isänsä, vietteli erinäisiä naisia eläinhahmossa ja teki monia moraalittomia tekoja. Mutta Zeus ei ollutkaan ihminen, Zeus oli jumala.

Ronaldo ei ole kristillinen nöyrä pyhimys, joka pesee pilkkaajiensa jalat. Hän on enemmän kotonaan Olympos-vuorella. Hän on antiikin Kreikan itsetietoinen, omaa ylivertaisuuttaan täynnä oleva jumalhahmo. Siksi häntä ei tule arvioida ihmisten standardien pohjalta. Ei jumalten tarvitse olla mukavia.

Katso Ronaldon kasvoja ohimenneen laukauksen jälkeen. Ne ovat täynnä draamaa. Jokainen menetetty maali on pieni kuolema, joka raastaa hänen kasvonsa tuskan ilmeeseen. Ronaldo on kuin antiikin Sisyfus, joka tuomittiin työntämään samaa kiveä ylös vuorenrinnettä yhä uudelleen ja uudelleen. Ronaldo on tuomittu tekemään jatkuvasti lisää maaleja ilman että hän koskaan on tyytyväinen saavutuksiinsa. Vaikka maaliennätys olisi jo rikottu, aina ovat jäljellä ne kaikki paikat, joista hän ei tehnyt maalia. Ja ne korventavat täydellisyyttä tavoittelevan urheilijan sisintä. Jokin demoni riivaa miestä, joku syvällä asuva riittämättömyyden tunne estää häntä ikinä olemasta tyytyväinen. Tämä demoni ajaa häntä eteenpäin ja sen demonin tuotokset voimme lukea hänen kasvoiltaan sekä voiton että tappion hetkellä.

Ronaldo on juuri sellainen urheilija, jota keskivartalolihavat suomalaiset penkkiurheilijat vihaavat. Hän on kaikkea sitä, mitä he eivät ole. Hyvännäköinen, itsevarma, menestynyt. Hänen tahdonvoimansa ja päättäväisyytensä ovat piinkovia. Hän ei menesty sattumalta, vaan siksi että tekee enemmän työtä menestyksensä eteen kuin kukaan toinen. Suomalainen penkkiurheilija ei halua että häntä muistutetaan siitä, kuinka kaukana hänen oma elämänsä on tähden elämästä. Ja koska Ronaldo ei koskaan kyllästy muistuttamasta ihmisiä siitä, että hän on maailman paras, on hän helppo kohde, jota voi yhdessä vihata ja pilkata.

Jalkapallo ei ole elämää, vaan jotakin paljon suurempaa. Siksi katsoessani jalkapalloa en halua nähdä pientä draamaa. Haluan nähdä suurta draamaa. Ja Cristiano Ronaldon kasvot, niistä kuvastuu klassinen olymposlainen draama.

Katso hänen täydellisiä vatsalihaksiaan. Katso hänen maagista pallotaituruuttaan. Katso hänen jatkuvasti vaihtuvia supermallityttöystäviään. Katso hänen pankkitiliään ja ennätyslistaansa. Ennen kaikkea katso hänen kasvojaan. Cristiano Ronaldo on jumala. Sinä olet ihminen.

Älä kadehdi jumalia.

– Turussa sunnuntaina 10.7 tunteja ennen EM-finaalia, CR7 mikrokuitubokserit jalassa

Taustaksi:

Ennen kuluneen kesän EM-kilpailuja minulla ei ollut mitään vahvoja tunteita Cristianoa kohtaan. Maajoukkuepuolella olen kannattanut Portugalia vuodesta 1996, joten sitä kautta tunsin tiettyä sympatiaa joukkueen tähteä kohtaan, toisaalta Barcelonan kannattajana Real Madridin tähti ei kiinnostanut.

Mutta heti kesän EM-kisojen ensimmäisen ottelun kohdalla kiinnostukseni heräsi. Havahduin siihen suorastaan yksimieliseen inhoon, jota tähti tuntui suomalaisissa herättävän. Jopa näennäisen neutraalit selostajat heittivät heti Ronaldon kaatuessa vitsiä filmaamisesta. Hidastuksesta sitten katsoin kuinka puolustajan rike oli täysin selvä. Sosiaalinen media sun muu täyttyi Ronaldoa halventavista kommenteista ja kun itse kirjoitin myönteisen statuksen hänen pelistään, se sai tasan 0 tykkäystä. Minulla on taipumus kiinnostua hahmoista, joita ihmiset tuntuvat yksimielisesti vihaavan. Siksi olen aiemmin kirjoittanut Arttu Wiskarista ja Cheekistä. Ja siksi Ronaldo alkoi kiehtoa: Mikä tässä miehessä on sellaista, joka kirvoittaa noin primitiiviset vihareaktiot raavailta miehiltä ja naisilta?

Ronaldon itsekorostus on kiistatonta. Hänen selfiensä ilman paitaa, hänen tapansa korostaa haastatteluissa sitä että on maailman paras, hänen ulkonäkökeskeisyytensä. On hyvä esimerkiksi tietää, että Ronaldo on palkannut stylistin, joka kerran kuussa käy päivittämässä miestä esittävän Madridissa sijaitsevan vahapatsaan hiustyylin vastaaamaan päivän tyyliä. Ja vaikka ajatus Ronaldoa esittävästä pronssipatsaasta miehen itsensä perustaman Ronaldo-museon edessä ei ilmeisesti tullut häneltä itseltään, rahat patsaan toteuttamiseen tulivat Ronaldon suunnalta.

Toisaalta, siinä missä Messi sai juuri 21 kuukauden ehdollisen vankeustuomion veronkierrosta, Ronaldo on tunnettu hyväntekeväisyydestään. Vuoden 2004 tsunamin jälkeen Ronaldo esimerkiksi matkusti Indonesian Acehiin kerätäkseen rahaa hyökyaallon uhreille. Vuonna 2012 hän vuorostaan huutokauppasi voittamansa Kultaisen kengän 1,5 miljoonalla eurolla ja antoi rahat koulujen perustamiseen Gazaan. Hän luovuttaa myös säännöllisesti verta ja osallistuu erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin. Hänet valittiinkin vuonna 2015 maailman eniten hyväntekeväisyyttä tekeväksi urheilijaksi.

Kiehtovia ristiriitaisuuksia. Lisäksi on mysteereitä, kuten hänen vuonna 2010 syntynyt poikansa (nimeltään tietysti Cristiano Jr.), jonka yksinhuoltaja Ronaldo on, ja jonka äidin identiteetistä kukaan ei vieläkään tiedä mitään.

Lopulta kuitenkin tärkeintä Ronaldossa on hänen päättäväisyytensä. Moni pikkupoika ja aikuinen pelaaja haluaa olla maailman paras. Mutta kukaan ei halua sitä yhtä paljon kuin Ronaldo. Kukaan ei ole tehnyt sen eteen yhtä systemaattista työtä. Se näkyy hänen kasvoillaan voiton ja etenkin tappion hetkillä. Mutta se näkyy myös hänen toiminnassaan (josta Iltalehden EM-kisaliite kertoi seuraavat tarinat). Siirryttyään 18-vuotiaana Manchester Unitediin hän marssi heti fysiikkavalmentaja Mike Cleggin puheille ilmoittaen: ”Minusta tulee maailman paras. Nyt tarvitsen sinun apuasi.” Apulaismanageri Mike Phelanille hän kertoi saman tavoitteen (vai faktan) ja antoi käskyn: ”Sinun täytyy antaa minulle joka päivä jotakin, että onnistun siinä.” Joka päivä hän sitten armottomasti vaati näiltä jotakin, joka auttaisi häntä kehittymään. Mike Clegg onkin todennut, että keskeinen tekijä joka erotti superlahjakkuudet Wayne Rooneyn ja Ronaldon toisistaan oli se disipliini, jota Ronaldo osoitti fyysistä harjoittelua kohtaan. ”Se teki Ronaldosta erityisen. Hän teki joka ikisen harjoitteen, jonka hänelle määräsin ja enemmän. Hän eli ja hengitti jalkapalloa 24/7 ja hänen omistautumisensa oli aivan uskomatonta.”

Ronaldo ei ole maailman paras sattumalta. Vaan koska on ollut valmis tekemään sen eteen töitä enemmän kuin kukaan muu. Annetaan siis ManU:n entisen puolustajan Gary Nevillen päättää tämä analyysi: ”Hän ei koskaan saavu tai lähde varmistamatta, että näyttää moitteettomalta tiukasti istuvassa Dolce & Gabbanan t-paidassaan. Jos pöyhkeilee tuolla tavalla, on syytä olla hyvä – ja hän on ilmiömäinen.”