Vuonna 1968 Jane Elliott, ala-asteenopettaja Iowasta, teki kyseenalaisen kokeen: Hän ilmoitti oppilaille, että tiede on osoittanut, että ruskeasilmäiset ihmiset ovat älykkäämpiä ja puhtaampia kuin sinisilmäiset. Siksi luokka jaettaisiin kahtia: Kaikille sinisilmäisille laitettiin ranneke, jotta he eivät varmasti menisi sekaisin parempien ruskeasilmäisten kanssa.

Tilanne riistäytyi käsistä nopeasti: Ruskeasilmäiset alkoivat syrjiä ja pilkata sinisilmäisiä. He vaativat itselleen etuoikeuksia, kun taas sinisilmäiset vetäytyivät kuoreensa. Aiemmat kaverussuhteet unohtuivat, kun ruskeasilmäiset olivat vain keskenään ja sinisilmäiset omissa porukoissaan. Silmien väri oli jakanut luokan kahteen keskenään vihamieliseen leiriin.

Ihmisessä asuu syvällä tapa jakaa maailma meihin ja muihin. Martin Luther King ammuttiin 4.4.1968. Elliot aloitti kokeensa 5.4.1968. Hän halusi auttaa oppilaitaan näkemään, miltä tuntuu olla syrjitty ulkonäkönsä vuoksi. Kun jaamme maailman ryhmiin, niin yksilöt katoavat. Pekka ei ole enää Pekka, vaan ’yksi sinisilmäisistä’. Ja sinisilmäiset ovat ’kaikki samanlaisia’.

Elliotin koe tuli mieleen, kun seuraa joidenkin autoilijoiden ja pyöräilijöiden välistä vihanpitoa. He ovat jakaneet maailman leireihin: On ’me autoilijat’ ja ’me pyöräilijät’. Ja kun maailma on näin jaettu, on auton ratissa helppo nähdä kaikki pyöräilijät yhtenä massana: ”Toissapäivänä se yksi pyöräilijä ajoi väärässä paikassa. Joten tänään kostan asian tuolle toiselle pyöräilijälle.”

Näin ajatteleva ihminen on yhtä tyhmä kuin ne teini-ikäiset tytöt Pukinmäessä, jotka pahoinpitelivät kymmenvuotiaan tummaihoisen pojan ja haukkuivat tätä raiskaajaksi. Kyseinen pikkupoika ei ollut millään lailla syyllinen siihen, että joku toinen mies jossakin muualla oli syyllistynyt raiskauksen. Samoin tänään aamuruuhkassa näkemäsi pyöräilijä ei ole syyllinen niihin sikailuihin, joita joku toinen pyöräiljä on joku toinen päivä tehnyt.

Eli eiköhän ole jo aika lopettaa tämä typerä autolijat vastaan pyöräilijät -asetelma. Me olemme kaikki ihmisiä. Ja aika monet meistä ovat sekä autolijoita että pyöräilijöitä. Jotkut autoilijat käyttäytyvät liikenteessä tyhmästi ja lainvastaisesti. Jotkut pyöräilijät käyttäytyvät liikenteessä tyhmästi ja lainvastaisesti. Molemmat ovat yksilöitä, eivätkä edusta ’kaikkia autoilijoita’ tai ’kaikkia pyöräilijöitä’.

Samalla on hyvä muistaa yksi olennainen ero voimasuhteissa: Suhteessa pyöräilijään auto on tappava ase.

Samalla tavalla leipäveitsi on tappava ase. Auto ja leipäveitsi ovat arkisia asioita, jotka löytyvät melkein joka perheeltä. Ja kumpikin on tehty aivan muuta käyttötarkoitusta varten. Mutta siinä vaiheessa kun se suunnataan toista ihmistä kohti, kyse on tappavasta aseesta. Jos sohit leipäveitsellä toista ihmistä, et voi puolustautua sillä, että et tiennyt iskujen voivan olevan tappavia. Samoin jos tahallasi kiilaat autolla toista ihmistä kohti, et voi puolustautua sillä, että et tiennyt tonnien painoisen metalliesineen voivan tappaa tämän ihmisen.

Jos tulevaisuudessa halutaan välttyä turhilta kuolemilta, on muutama asia mitä eri tahojen pitäisi tehdä:

Poliisi ja lainsäätäjä:
Tee uhkailusta rangaistavaa ja tutki tapaukset, joissa autoilija uhkailee pyöräilijää. Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen kertoo Helsingin Sanomissa (16.8) etteivät ”ilmoitetut liikenteen vaarantamiset tunnu kiinnostavan poliisia edes silloin, kun uhrilla on tiedossa todistajia ja kypäräkameran tallenne tilanteesta.” Jos viranomaisten asenne ei muutu, vaan se suojelee uhkailijoita, niin he ovat välillisesti syyllisiä seuraaviin tahallisiin yliajoihin: Heidän välinpitämättömyytensä tarjoaa sikailijoille mahdollisuuden jatkaa hengenvaarallisia leikkejään, kunnes vahingossa osuu.

Verrataan asiaa aseen käyttöön: Päätän nakkikioskilla ’kouluttaa’ jonossa etuilijaa. Kaivan siis aseen esiin ja ammun muutaman varoituslaukauksen hänen päänsä yli. Eli uhkailen tappavalla voimalla, vaikka en yritäkään ampua kohti. Poliisi tutkii asian varmasti. Mutta jos autolla kiilaan tahallani liian läheltä pyöräilijää, niin uhkailen myös tappavalla voimalla, vaikka en yritäkään osua. Yhtä vakava asia. Ja ansaitsee siksi tulla tutkituksi ja rangaistuksi samalla vakavuudella.

Pyöräilijät:
Jos koette uhkailua, ilmoittakaa siitä poliisille ja pyöräilyjärjestöille. Uhkailun kulttuuri pitää saada loppumaan. Tukholmankadulla sattuneen kuolemantapauksen yhteydessä järkytyin kun kuulin kuinka monella muullakin on kerrottavanaan läheltä piti -tarinoita. Tahallista kiilaamista ja liian läheltä ajamista ei tule sallia. Se on saatava loppumaan.

Samalla on pyöräilijöitä, joilla on parannettavaa omassa liikennekäyttäytymisessään. Maanteillä voi paahtaa niin kovaa kuin jaksaa, mutta kun lähellä on kävelijöitä, kuten keskustassa usein, niin tilannenopeutta pitäisi osata vähentää, jotta ei tule törmäyksiä.

Autoilija:
Ehkä tärkein viestini on kuitenkin tämä: Jos keittää yli, niin huuda ja näytä keskisormea, mutta älä pelottele ajamalla liian lähelle. Joskus pyöräilijä toimii vääriin ja se voi suututtaa. Se ei oikeuta uhkailemaan tappamisella.

Kun vituttaa, niin avaa ikkuna ja huuda tälle ihmiselle. En sano tätä sen takia, että suosittelisin ihmisten solvaamista. Jos tapanasi on joutua liikenneraivon valtaan, niin parempi käyttää julkisia kulkuneuvoja tai hakeutua hoitoon. Mutta sanon tämän sen takia, että jos on pakko purkaa kiukkua, niin keskisormen näyttäminen on sata kertaa harmittomampi tapa tehdä se. Kun näytät keskisormea, niin pahimmassa tapauksessa pahoitat toisen mielen. Mutta kun ajat tahallasi liian läheltä, niin saatat tappaa toisen ihmisen ja pilata myös oman loppuelämäsi. On vittuilua ja on tappoyrityksiä. Muista että niillä on aika iso ero.