Tagged: nuoruus

30: Kun täytin vuotaakseni yli, tähdellistyäkseni

Mitä ovat ajan merkkipaalut siinä kokemuksen loputtomassa virrassa, jonka jäsennämme tarinallisesti ihmiselämäksi? Itse asettamiamme rajaviivoja, joihin takerrumme jaksottaaksemme kokemustamme, luodaksemme käänteen pisteitä, keinotekoisia katkoksen perspektiivejä kudelmaan. Mutta juuri sen vuoksi, että ne luovat pysäyksen saarekkeita elämän vuokseen, ovat ne tuon virtauksen suuntaamisen suhteen tärkeitä. Tarkastelen omasta näkökulmasta niistä läheisintä.

Olemiseni rajallisuus, minuudelleni varattu päättyvä pelitila ajassa. Tämän sisäistäminen kytkeytyy vahvasti tähän nyt ylitettävään merkkipaaluuni. Nuoruus on ikuisuuden aikaa, kaiken ehtii tehdä vielä huomenna, mikään valinta ei ole lopullinen koska aikaa on vielä aloittaa alusta. Rajapyykilläni katson nyt taakseni ja tiedostan, että tiettyjä asioita ei koskaan tullut aloitettua. Ne olisivat voineet olla osa nuoruuttani, mutta eivät tule sitä koskaan olemaan.

Tämän hyväksyminen on vihlaissut kipeästi minua useaan otteeseen lähimpien kuukausien aikana. Mutta hiljalleen alan antamaan periksi sille ajatukselle, että päätöstä kohti juoksevassa ajassa ei aivan kaikkea voi saada. Elämysteni tilikirjaa täyttäessäni olen ajoittaisista vihlaisuista huolimatta todennut saldoni olevan monessa suhteessa edulliset lähtökohtanikin huomioon ottaen ihan mukava. Ajan vääjämättömän virtaamisen täysi hyväksyminen vaatii vielä työtä, mutta matkalla olo on jo hyvä alku.

Post-materiaalisen yhteiskuntamuotomme asettama kehitystehtävä noin kolmeenkymmeneen jatkuvalle myöhäisnuoruudelle on etsintä, kokeilu ja oman itseyden toteuttamisen tavan löytäminen. Tässä voin sanoa onnistuneeni. Irtauduin ja etsin, hakeuduin mahdollisuuksien puitteissa erilaisten elämänkatsomusten pariin, hain aktiivisesti mieltä avartavia uusia näkökulmia, pyrin ottamaan vakavasti kaikki tarjotut asennoitumistavat. Ja näiden toiseuden peilien kautta sain kokea yhä uudestaan niitä oivalluksen hetkiä, joissa oman perspektiivini rajoittuneisuus tuli näkyväksi minulle. Asteittain, välillä hiipien, välillä jymähtäen päin kasvoja, kasvoi etsinnälleni toivottu tulos.

Peace, Love & Harmony

Ihmisen osa on kohdata maailmallisuus siinä määrin kuin on siihen valmis. Harsoiset, pehmeän viettelevät kudelmat haihtuivat silmieni edestä usvamaisesti, eivät missään vaiheessa terävästi naksahtaen. Hiljaa alkoi niiden takana oleva musta tyhjyys kuultaa lävitse. Katsoin kiellettyyn, mutta kokemus ei ollut koskaan säikäyttävä, vain miellyttävän melankolinen. Lähempää tulviva lämpö kannatteli minua, kelluin turvassa allani levittäytyvää tyhjyyttä tunnustellen.

Halusin löytää tuon lämmön lähteet. Halusin kasvaa kohtaamaan tuon tyhjyyden kirkkain silmin ja levollisin mielin. Halusin ymmärtää missä tiedostava elämä kelluu; mikä voi kannattaa, vaikka jalkojen alla ei voi olla mitään vakaata? Halusin tutustua niihin erilaisiin harsomisen muotoihin, joilla ihmiset ja kulttuurit ovat tuon tyhjyyden torjuneet sekä rakentaneet merkitykselliseksi kuroutuneet elämänmuodot. Ja sidoin itseni tekemään työtä sen eteen, että voin jakaa kasvuni hedelmät muiden poimittaviksi heidän omalla matkallaan kahden tyhjyyden välisessä välähdyksessä. Löysin sen mitä haluan vuotaa yli.

Eteenpäin kulkevalla elämälläni on nyt selkeä suunta. Olen löytänyt ne arvot, ne päämäärät ja ne läheisyyden muodot sekä monet niistä elävistä lähimmäisistä, joihin haluan oman minuuteni sitoa. Toki koen että velvollisuuteni itseäni kohtaan on pitää tämä suuntautuneisuuteni kenttä muovautumiselle alttiina – sulkeutuminen on hengen kuolema -, mutta kentän selkeytyminen on saavuttanut asteen jossa elämänvalintojen tekeminen sen pohjalta tuntuu vakaalta.

Mainitsiko joku kuoleman? Hyvä on, vaikka elinvoimani saa sen vielä tuntumaan horisontin takaiselta kuilulta, on se tietysti tänäänkin läsnä, rajana jota vasten olemiseni suuntautuneisuus virittyy. Ja kutsumukseni vuoksi sen läsnäolon toistuva tiedostaminen ja hyväksyminen on lahja kehitykselleni. Olen tehnyt työtä kyetäkseni kohtaamaan kuoleman ammatinvalintani vaatimalla tyyneydellä. Toki toivon, että näiden harjoitteideni koetinkiveen olisi ajallista etäisyyttä vielä useampi vuosikymmen. Niin paljon on vielä elämyksiä, joita maailma voi antaa minulle. Niin paljon on läheisiä, joiden tarinan osana haluan olla. Ja niin paljon on mielessäni asioita, jotka haluan maailmalle lahjoittaa ennen ajallisuuteni päättymistä. Jos tietäisin elinpäivieni lähestyvän päätepistettään lähiaikoina, haluaisin ennen kaikkea kirjoittaa. Haluaisin jättää jotakin sisälläni olevista siemenistä muiden viljeltäväksi ja korjattavaksi.

Ei kuitenkaan pidä kätkeä totuutta pelkkiin vakaviin lauseisiin: Ilakoiva olen ollut ja olen edelleen! Eksistentiaalisten kirjoitushaasteiden synkistävästä vaikutuksesta huolimatta. Reipas elämänilo on minua pukenut, mieleeni on voimakkaana juurtunut kyky kääntää vastoinkäyminen ympäri, löytää sen alta haaste tai ratkaisu johon huomioni keskitän. Kaiken kaikkiaan kasvuympäristöni lempeys antoi mahdollisuuden eläytyä elämään kevyen leppoisasti. Perhosen lailla olen lepatellut sen lävitse, suuntaa seuraten tai sitä hakien, mutta myös suunnattomuuksille huomattavasti tilaa antaen. Rehellisesti sanottuna, en ole pohjimmiltani kyennyt ottamaan mitään oman tai muun ihmiselämän suurta tai pientä ilmiötä täysin vakavasti, tietty pilke on värittänyt kaikkien kokemusteni kohtaamista. Ehkä juuri siksi jouduin hakemaan olemiselleni ankkurin syvälle menevistä peruskysymyksistä.

Kypsyin hitaasti, koska välttelin äärimmäisyyksiä, radikaaleja siirtymiä ja suoria yhteenottoja. Erilaisilla kypsyntäkeinoilla on puolensa, mutta tämäkin tapa tuotti tuloksen, jonka olen valmis allekirjoittamaan. Nyt lepattelullani on suunta. Ja osa minusta huokaa: jo oli aikakin. Lepattelulla on toki puoltajansa minuuteni monimutkaisessa kudelmassa, mutta syvempään suuntaan ankkuroitunut osio on ajan kulumisen kautta jatkuvasti vahvistunut. Ja nuoruuteen liittyvät hedonistiset velvoitteet ovat jo usein tuntuneet sisäisesti haaleilta ja ulkoisesti kahleilta. Koetan käyttää tämän rajaviivan niiden liiallisesta palvomisesta irtautumiseen.

Tähde on se mikä jää ylitse. Elämä on tähdellistä, kun se tuottaa jotakin itsensä ylittävää. Kun siitä riittää annettavaa toisille. Olen toteuttanut kehitystehtäväni, olen löytänyt tähdellistymiselleni kanavan. Seuraava askel on sen täyttäminen.

TheSea

Syntymäpäiväpuhe

Syntymapaivani olivat viime viikolla ja kaikille niille, jotka eivat paasseet paikalle kunniakseni jarjestetyille gaalaillallisille lupasin toimittaa pitamani puheen kirjallisessa muodossa. Tassapa se siis. Helpottaakseni luku-urakkaanne olen kaantanyt sen suomeksi.

Herra presidentti, arvon kunniavieraat, arvon lehdiston ja poliisin edustajat! Hyvat naiset ja herrat! Iloni on suuri kun olette nain suurella joukolla keraantyneet tanne Bangkokin Millenium Bowliin kunnioittaman elamani taipaleen ensimmaista virstanpylvasta: neljasosavuosisadan tayttymista tassa noyrassa ihmiselossa. Kiitoksia myos kaikille radion kautta osallistuville lahettamistanne onnittelusahkeista sun muista muistamisista.

Nuoruus on ihmiselon etsimisen aikaa. Tama patee niin unelmiin, harrastuksiin, paamaariin, arvoihin kuin sosiaalisiin viiteryhmiin. Suomen nykyinen taloudellinen hyvinvointi yhdessa arvoliberalismin kanssa on tehnyt sen, etta tama lapsuuden ja aikuisuuden valimaastoon sisaltyva aikakausi on venynyt yha pidemmaksi sukupolvi sukupolvelta. Tama aikakausi, jolloin saamme nauttia aikuisuuden tuomasta vapaudesta ilman mainittavaa vastuullisuutta on varsinaista elamisen ja kokemusten aikakautta. Elama on taytelaisen rikasta ja monipuolista, kun mahdollisuuksien tavaratalon kaikki ovet ovat viela auki ja energiaa shoppailuun riittaa.

Vapaus synnyttaa kuitenkin omat ongelmansa. Kun perhetausta tai yleinen arvoilmasto ei determinoi tulevaisuuttasi, joudut itse tekemaan suuret valintasi elamasi suunnasta. Tama johtaa nuoren helposti eksistentialiseen ahdistukseen, kun paatos elamasta pitaisi kyeta tekemaan puutteellisen tiedon vallitessa kaikista mahdollisista tulevaisuudenvisioista. ’Oman jutun’ loytamisesta tulee haudanvakava kysymys, kun pitaa pystya valitsemaan itselleen paras mahdollinen elama ilman, etta on riittavasti informaatiota vaihtoehdoista.

Varsin yleinen ratkaisu, johon itsekin olen huomannut ajautuneeni on eraanlainen tulvametodi. Kaikki-pitaa-kokea-nyt-heti asenteella elaman taideteos tayttyy nopeasti erilaisista raikeista kokemuksista ja jutuista. Kaikkea mahdollista pitaa kokeilla, kaikkeen pitaa lahtea mukaan. Bungeehyppy, rock-festari, Irak, liftaus, frisbeegolf, akateemisten vuosijuhlien jarjestaminen, Alpit, vaihto-opiskelu, porvarillinen tyoskentely, naiset. Kaikki pitaa kokea. Tama kokeilunhalu ulottuu ulkoisten tapahtumien lisaksi myos persoonallisuuteen. Erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa kokeillaan ottaa erilaisia rooleja, esiinnytaan ja toimitaan erilaisilla arvomaailmoilla ja toiminta- seka puhetavoilla varustettuna, eri asenteella.

Nyt kun olen saavuttanut kahdenkymmenen viiden ikavuoden merkkipaalun on pienen retrospektiivin aika. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, monessa on oltu mukana. Harvaa asiaa kadun, enemmankin kaduttavat ne jotkin asiat, joihin en jostain sosiaalisesta pelkotilasta onnistunut hyppaamaan mukaan. Onneksi niita on vahan. Erityisen rikastavaa on ollut se, etta sita on tutustunut kaikenmoisiin ihmisiin hyvin erilaisilta elamanaloilta ja saanut ymmarrysta varsin moninaisista tavoista nahda maailma.

Tama rikastava joka soppaan sekoittuminen on kuitenkin energiaavievaa ja jossain maarin hajoittavaa. Erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa sita on oppinut liikkumaan hiukan eri avaimin ja sita kautta minuuteen on kertynyt monia hankalasti keskenaan sovitettavia rooleja. Vaikka peruspersoonallisuus on varsin vakaalla pohjalla tuntuu se pukevan tilaisuudesta riippuen hyvin erilaiset vaatteet paalleen. Monet elavat nain lapi koko keski-ikansakin. Minulle se ei kuitenkaan riita.

Julistankin alkaneen 25-vuotiselamani ensimmaiset vuodet persoonallisuuden integraation vuosiksi. Tavoitteena on siis alkaa rakentaa yhta ainoaa persoonallisuutta kaikkien naiden roolien yhdistamiseksi yhdeksi konsistentiksi kokonaisuudeksi. Tiedan, etta projekti on hankala ja harva kykenee viemaan sita loppuun asti aikuisiallakaan, kun tavoitteita on viela niin paljon. Koen kuitenkin sen olevan juuri se mita kaltaiseni nuori mies tassa elamanvaiheessa tarvitsee. Kokeilujen aika on ohitse, on aika niittaa tulokset. Hyvasti sosiaalisiin systeemeihin sopeutuminen, tervetuloa itsenainen uusi mina!

P.S. Paikallisissa sanomalehdissa ilmestynyt tiivistelma on jossain maarin totuutta vaaristeleva ja lienee paasyyllinen juhlapuheestani revittyihin otsikoihin. Tassa puhe siis kokonaisuudessa yleison arvioitavaksi.