Koska viimeksi pohdit, pitäisikö lainsäädäntömme sallia nykyisenkaltaisen yritystoiminnan? Et ole tainnut asiaa hirveästi miettiä? On itsestäänselvää, että yhteiskunnassamme toimii joukko itsekkääseen voitontavoitteluun keskittyviä organisaatioita. Nykyiset itsestäänselvyydet ovat kuitenkin useimmiten pitkän historiallisen prosessin tuotoksia. Tehdäänpä siis pikainen ruumiinavaus yritystoiminnan historiaan. Voimme ehkä oppia, miten ajatella yritystoiminnasta toisin.

Avain nykyiseen yritystoimintaan löytyy osakeyhtiölain pykälästä 2: ”Osakkeenomistajat eivät vastaa henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista.” Osakeyhtiö on valtion suoma erityisoikeus, jossa yksilöille annetaan mahdollisuus kerätä vapaasti toimintansa voitot itselleen ilman että on henkilökohtaisesti vastuussa tappioista. Kun oma pää ei ole pölkyllä, uskaltaa ottaa suurempia riskejä, ja yhteiskunnat ovat katsoneet tämän toiminnan palvelevan yhteiskunnan kokonaisetua pitkällä aikavälillä.

Aina ei ole ollut näin. Taloudellista toimintaa on sivistyneissä yhteiskunnissa ollut jo vuosituhansia ja Kroisoksen ajoista lähtien (~550 ekr.) kultaraha on toiminut vaihdon välineenä. Valtaosan historiasta omistus ja kaupankäynti oli kuitenkin kasvollista ja vastuu henkilökohtainen. Jokin kiinalainen tai venetsialainen suku saattoi olla rikas ja mahtava, mutta vallankäyttäjä – suvun päämies – oli viime kädessä vastuullinen kaikesta kauppaimperiuminsa toimista. Itä-intian kauppakomppanian ja Stora Kopparberg -kaivosyhtiön kaltaiset suuria investointeja vaativat hankkeet olivat poikkeuksia, joiden omistustapa muistutti enemmän nykyisenkaltaista. Niitä oli kuitenkin 1800-luvulle asti vain kourallinen ja ne toimivat tavallisesti jonkinlaisella kuninkaan poikkeusluvalla.

Pidäkkeettömän kapitalismin luvattu maa Yhdysvallat on hyvä esimerkki kuvaamaan, mitä viimeisen reilun sadan vuoden aikana on tapahtunut. Brittien asettamista kauppamonopoleista vapautuminen oli yksi itsenäistymisen (vuonna 1776) keskeisistä motivaattoreista ja ’founding fathers’ olivatkin hyvin tarkkoja yritystoiminnan säätelystä. Yrityksille annettiin vain määräaikainen toimilupa, ja yritysten mahdollisuuksia lainata rahaa, omistaa maata ja joskus jopa voitontekoa rajoitettiin. Yritys sai myös tehdä vain sitä aktiviteettia, johon sillä oli lupa. Lainsäätäjillä oli yksipuolinen oikeus purkaa tai muuttaa toimilupaa. Rajoitusten rikkomisesta tai toimiluvan päättymisestä seurasi, että yritys lakkautettiin. Lupia myönnettiin lähinnä vain yleishyödyllisiin tarkoituksiin kuten siltojen rakentamiseen. Yritystoiminta oli siis tiukasti kontrolloitua.

Teollistuminen, Yhdysvaltojen sisällissota 1800-luvun lopulla ja rikastuneiden teollisuuspamppujen sekaantuminen politiikkaan muuttivat kaiken tämän. Yritykset alettiin nähdä yhteiskunnallisina työkaluina, joiden keskinäinen kilpailu ajaa teknologista kehitystä eteenpäin ja näin tuottaa valtaa ja hyvinvointia yhteiskunnalle. Yritysten toimintaa alettiin vapauttaa yhä enemmän säännöstelystä. Tämä johti eriarvoistumisen kasvuun (joidenkin tutkimusten mukaan parhaimmillaan 1% Yhdysvaltojen perheistä omisti 59% omaisuudesta), joka johti lakkoihin, kapina-aaltoihin, väkivaltaisiin yhteenottoihin ja ammattiyhdistysten vahvistumiseen. Viimeistään vuoden 1929 talousromahdus ja Toinen maailmansota pakotti muuttamaan kurssia ja yritystoimintaa ja eriarvoistumista pyrittiin jälleen hillitsemään yrityslakeja tiukentamalla ja progressiivisella verotuksella. Kehitys kulkikin pitkään toiseen suuntaan, kohti vahvempaa valtiota ja tasa-arvoisempaa tulonjakoa. Keskiluokan elämänlaatu parani ja hyvinvointi oli yhä useamman käsissä.

Viimeiset vuosikymmenet ollaan jälleen menty toiseen suuntaan, kohti yritystoiminnan ja erityisesti finanssisektorin yhä vähäisempää sääntelyä. Viimeistään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kapitalismin katsottiin ’voittaneen’ ja talouden vapauttaminen alettiin nähdä ainoana mahdollisena kehityssuuntana. Jotkut puolustavat tätä kehitystä, jotkut kritisoivat sitä, mutta molemmat katsovat, että se on väistämätön osa tämänhetkistä todellisuutta.

Mitä opimme tästä suurin linjoin piirretystä historiallisesta katsauksesta? Lähinnä sen, että nykyisenkaltainen ajatus yrityksestä itsenäisenä toimijana, jolla on itsestäänselvä olemassaolon oikeus, on historiallisesti varsin uusi ajatus. Viidenkymmenen vuoden päästä käsityksemme yrityksien oikeuksista ja velvollisuuksista voi olla jotain aivan muuta.

Lopulta yritystoiminta on valtion myöntämä etuoikeus: oikeus tehdä voittoa pelkäämättä tappiota. Sen olemassaolon oikeutus on siinä, että valtio katsoo toisiaan vastaan kilpailevien yritysten tuottavan enemmän kokonaishyötyä kuin haittaa. Valtion tehtävä on tällöin säännellä yritystoimintaa siten, että sen hyödyt ovat mahdollisimman paljon suuremmat kuin sen haitat. On ideologista tyhmyyttä uskoa, että mitä enemmän kilpailua vapautetaan, sitä enemmän yritystoiminta hyödyttää yhteiskuntaa. Toiminnan liika vapauttaminen johtaa eriarvoistumisen räjähdysmäiseen kasvuun, joka ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Yhtä ideologista tyhmyyttä on uskoa, että tukahduttamalla yritystoiminta sääntelyn avulla kokonaan saavutettaisiin jotakin hyödyllistä. Sopivasti kanavoitu kilpailu tuottaa parempia tuloksia kuin sokea sääntely.

Yritystoiminta on hyvä renki, mutta huono isäntä. Olennainen kysymys on, miten meidän tulisi sitä säännellä, jotta sen synnyttämä raadollinen kilpailu parhaiten palvelisi meidän kaikkien hyvinvointia ja aiheuttaisi mahdollisimman vähän pahoinvointia. Jos yritykset eivät tuota hyvinvointia, ei niillä ole olemassaolon oikeutusta ja yhteiskunnan tulee ne lakkauttaa. Pragmaattinen politiikka on pyrkimystä säädellä yritystoimintaa siten, että se väkisinkin johtaa hyvinvoinnin kasvuun.