Tagged: koulukiusaus

Koulukiusausta voidaan estää. Ja se on uutisen arvoinen juttu!

Toimittajat huomio: Kuuntelin tiistaina professori Christina Salmivallin luentoa koulukiusausta ehkäisevästä KiVa Koulu-toimenpideohjelmasta Terveyspsykologian päivillä. Kyse on kansainvälisestikin katsoen harvinaisen tehokkaasta tutkimusperusteisesta ohjelmasta, joka todistetusti ehkäisee kiusaamista erityisesti opettamalla ja aktivoimalla kanssaoppilaat ottamaan kiusausta ehkäisevän roolin.

Ohjelma ei vain väitä ehkäisevänsä kiusausta, vaan voi vakuuttavasti osoittaa, että niissä kouluissa, joissa ohjelma on otettu käyttöön, kiusaustapaukset vähenevät. Esimerkiksi sellaisten 4.-9. -luokkalaisten määrä, jotka eivät tunne oloaan turvalliseksi koulussa, on Kiva-kouluissa laskenut kymmenestä prosentista neljään prosenttiin eli yli puolittunut. Toisia kiusaavien oppilaiden määrä on vähentynyt 49 prosenttia ja kiusatuksi joutuvien oppilaiden määrä 28 prosenttia. Joissakin erityisen aktiivisesti ohjelmaa toteuttaneissa kouluissa luvut ovat vielä selvästi suuremmat.

Kun tietää minkälaiset arvet koulukiusaus voi jättää ja miten se voi vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin, mielenterveyteen ja koko elämänkulkuun vuosikymmeniä eteenpäin, niin olen kyllä harvinaisen vaikuttunut ohjelman aikaansaamista myönteisistä tuloksista. Inhimillisen tärkeytensä lisäksi sillä on ihan kansantaloudellisiakin vaikutuksia, kun kasvavasta sukupolvesta selvästi pienempi osuus traumatisoituu koulussa. Hienoa siis, että Kiva Koulu-toimenpideohjelma on jo käytössä 90 % suomalaiskouluista.

Christina kuitenkin valitteli, että mediaa tällaiset tulokset eivät kiinnosta. Ne ovat haukkana paikalla vain silloin, kun jossakin koulussa ohjelma ei tuota toivottuja tuloksia. Ohjelma valitsee joka vuosi vuoden KiVa-koulun eli sellaisen koulun, joka on tehnyt kaikkein parasta työtä kiusaamisen ehkäisemiseksi. Esimerkiksi vuonna 2015 Maikkulan koulu valittiin voittajaksi tunnustuksena siitä pitkäjänteisestä ja aktiivisesta työstä, jota he ovat tehneet kiusaamisen vähentämiseksi. Voittajasta tehdään lehdistötiedote, mutta ei siihen mikään media tartu.

Tämä on todella sääli! Kiusaamista tehokkaasti ehkäisevä koulu ansaitsisi tunnustusta ihan vain sen hienon työn vuoksi mitä tekevät. Paljon mielekkäämpää olisi lukea toimittajan reportaasi elämästä tällaisessa koulussa kuin joku tyhjänpäiväinen klikkiuutinen tositv-tähden ryyppyreissusta. Lisäksi jos koulusta tehtäisiin reportaasi, auttaisi se siellä kehitettyjen hyvien käytäntöjen leviämistä muihin kouluihin ja tuottaisi siis hyvää myös muualle Suomeen.

Edellinen vuoden KiVa-koulu -palkinto jaettiin näköään marraskuussa 2015. Nyt siis toimittajat hereillä: Seuraava palkinto jaettaneen lähiaikoina. Pitäkää huolta, että joku toimituksestanne menee paikan päälle kouluun, haastattelee rehtoria sekä välituntia valvovia oppilaita ja tekee aiheesta laajan raportin!

Tässä vielä muutama otsikkoehdotus, joilla oikeasti merkittävä journalismi voi yrittää taistella tilastaan turhapäiväisen klikkienkalastelun keskellä:
* ”Näillä kolmella niksillä peruskoulu Savossa onnistui puolittamaan koulukiusauksen”
* ”Rehtorin rohkea päätös pelasti satoja oppilaita kiusaukselta: ”En olisi koskaan voinut uskoa…”
* ”Tämä yksitoistavuotias osaa ehkäistä kiusausta ja kertoo nyt miten se tapahtuu”
* ”Make ei enää kiusaa: ”Sen videon nähtyäni vasta tajusin…”

Edit: Olen näköjään viimeksi kuunnellut Christinan luentoa ohjelmasta neljä vuotta sitten ja silloinkin vaikutuin niin, että kirjoitin aiheesta blogikirjoituksen. 🙂

Tehokas menetelmä koulukiusauksen ehkäisyyn: KiVa-koulu -hanke

Koulukiusaus on vakava asia, ja liian usein kuulee tarinoita, joissa kiusattu ei saa tukea opettajilta eikä muilta aikuisilta. Koulukiusauksen aiheuttamat henkiset haavat arpeutuvat hitaasti ja pahimmilaan tuhoavat nuoren elämän. Koulukiusaus on usein myös yksi keskeinen tekijä itsetuhoisten nuorten henkilöhistoriassa. Siitä huolimatta tuntuu, että monissa kouluissa koulukiusausta tapahtuu täysin hyväksymätön määrä.

Onneksi tällä saralla myönteistä kehitystä on jo tapahtunut. Kuuntelin taannoin Christina Salmivallin esitelmää KiVa-koulu-hankkeesta ja vakuutuin. Hankkeessa tiedostettiin, että kiusaus ei lopu, jos puututaan vain kiusaajaan ja kiusattuun. Kyseessä on nimittäin ryhmädynaaminen ilmiö. Kyse on vallasta: kiusaaja hakee kiusaamisellaan sosiaalista statusta. Ja tavallisesti kokee sitä myös saavansa. Eli kiusaus kannattaa. Kuten hankkeen tutkijat toteavat: Se on helppoa, se on hauskaa ja se toimii. Siksi se ei lopu.

Kiva-koulu -hankkeessa ideana oli muuttaa tämä yhtälö. Kiusaaja jatkaa kiusaamista, koska kiusaamisen avulla hänen statuksensa ryhmässä nousee. Siksi ratkaisu vaatii, että vaikutetaan koko ryhmään niin, että kiusaaja ei enää saakaan sitä havittelemaansa hyväksyntää muilta. Kun tämä yhtälö saadaan muutettua – kun kiusaus ei enää olekaan helppoa, hauskaa, eikä enää toimi – niin systemaattinen kiusaaminen vähenee dramaattisesti. Tämä muutos aikaansaadaan opetuksen, ryhmäkeskusteluiden, opettajien valmennuksen ja kiusaustilanteisiin puuttuvan KiVa-tiimin avulla.

Hankkeen kautta ymmärryksemme kiusauksesta muuttuu radikaalisti. Kyse ei ollutkaan uhrista, joka jostakin syystä olisi altis tulla kiusatuksi. Kyse ei myöskään ole kiusaajasta, joka hankalien kotiolojen pakottamana purkaa ahdistustaan kiusaamiseen. Kyse on siitä, että yksilö löytää itselleen ominaisen tavan nostaa omaa arvostustaan luokkatovereiden silmissä – kiusaamisen – ja valikoi sitten uhrinsa sellaisten tyyppien joukosta, jotka uskoo kykenevänsä alistamaan. Kyse on yleisöstä, niistä kanssatovereista, joiden silmissä henkilön sosiaalinen status nousee kiusauksen ansiosta. Muuttamalla yleisön lopetamme valtaosan kiusaamisesta.

Tulokset hankkeeseen osallistuneissa kouluissa ovat olleet merkittävät. Vuoden jälkeen kiusaus oli hankkeeseen osallistuvissa kouluissa vähentynyt 40% verrokkikouluihin verrattuna. Vähennys koski sekä kiusaajia, että kiusauksen kohteeksi joutuneita. Eli antamalla oppilaille välineet ryhmänä toimia kiusaamista vastaan saatiin järkyttävän hyviä tuloksia aikaan. Hanke on monivuotinen ja uskoakseni tulokset ovat vielä vaikuttavampia, kun oppilaat oppivat KiVa-koulutavoille jo ekasta luokasta lähtien. Onneksi hanke on levinnyt nopeasti ja nykyään jo 2500 peruskoulutuksesta vastaavaa koulua on osa hanketta.

Jos KiVa-kouluhanke toimii käytännössä yhtä hyvin kuin miltä se julkisuuskuvansa perusteella näyttää, on sillä kauaskantoiset positiiviset seuraukset suomalaiselle yhteiskunnalle. Sillä on potentiaalia vähentää ensiksi nuorten pahoinvointia ja sitä kautta myös aikuisiän pahoinvointia, masennusta ja syrjäytymistä. Näin se voi ennaltaehkäistä monta tulevaa murhenäytelmää, joista valtaosa olisi henkilökohtaisia, mutta joista osa järkyttäisi koko kansakuntaa. Hanke osoittaa, että ongelmiin voidaan vaikuttaa, kunhan niiden todelliset syyt ymmärretään. Se on myös suunnannäyttäjä ennaltaehkäisevän toiminnan tärkeydestä masennuksen ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

Tämä kirjoitus on kolmas sarjassa, jossa pyrin miettimään ratkaisuja, joilla estettäisiin tulevat Jokelat, Kauhajoet ja Hyvinkäät. Kaiken kaikkeaan ehdotan siis kolmea asiaa:

1. KiVa-koulu hankkeen vahvistamista, jotta suomesta tulisi koulukiusaamisen ehkäisyn edelläkävijämaa. Pisa-tulokset ovat ihan kivat, mutta tämä olisi jo jotakin, josta voisi olla suomalaisessa peruskoulussa ylpeä!

2. Tutkimusta valkoisesta vihasta, jotta meillä olisi mahdollisuus ymmärtää mistä silmitön, ihmisyyttä halveksuva viha kumpuaa. Näin oppisimme tunnistamaan hälytysmerkit paremmin ja voisimme tulevia tapauksia estää.

3. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kokonaisremonttia. Nykyään järjestelmä on pirstaloitu eri ministeriöiden välille. Jokainen vahtii omaa tonttiaan ja pyrkii säästämään omista rahoistaan. Siksi nuorten kokonaisetu ei toteudu. Tarvittaisiin koko järjestelmän uudistamista sellaiseksi, että nuorten etu olisi siinä todella etualalla.

Haluatko ymmärtää mitä joukkosurmaajan päässä liikkuu? Tehkäämme tutkimus ”valkoisesta vihasta”

Haluatko ymmärtää mitä koulusurmaajan päässä liikkuu? Älä lue nettipalstojen yhden selityksen profeettoja. Lue tämä kirjoitus Suomen Kuvalehdestä: ”Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja”. Siinä eräs potentiaalinen koulusurmaaja kertoo miksi hän oli valmis tappamaan, mikä ajoi hänet siihen pisteeseen, että toisten tappaminen tuntui oikeutetulta. Ja mikä lopulta esti häntä toteuttamasta tappofantasiaansa. Se auttaa ymmärtämään miten paha olo sisällä kasvaa vuosi vuodelta, miten ihminen ikäänkuin irtautuu itsestään, ja on lopulta valmis tunnekylmästi kostamaan ahdistuksensa ympäröiviin ihmisiin. ”Lauri” puhuu valkoisesta, laskelmoidusta vihasta, mustan impulsiivisen vihan vastakohtana.

Jokaista joukkosurman toteuttanutta henkilöä kohtaan on varmasti sata ahdistunutta nuorta, joiden päässä vastaavat veriset kostofantasiat pyörivät. Valtaosa heistä pääsee masennuksestaan ylitse ja monista kasvaa kunnon kansalaisia. He ovat tämän aiheen todellisia asiantuntijoita, he kykenisivät kertomaan, miten päädytään näihin silmittömiin joukkomurhiin. Olisi siis tehtävä tutkimus, johon rekrytoitaisiin esimerkiksi 50 tällaista entistä totaalisella kostolla fantasioinutta. Moni heistä ei tietystikään ole valmis puhumaan, mutta varmasti löytyisi riittävä määrä sellaisia, jotka kokisivat, että auttamalla yhteiskuntaa he löytäisivät uuden positiivisen merkityksen sysimustille kokemuksilleen.

Nämä olisivat synkkiä haastatteluita. Tarinoista paljastuisi varmasti raakaa ja systemaattista koulukiusaamista. Sieltä paljastuisi puutteita sosiaalisissa taidoissa. Sieltä paljastuisi arkoja, sisäänpäinkääntyneitä nuoria, jotka ovat työntyneet sivuun äänekkämpien tovereidensa edestä. Ja joiden on ollut vaikea löytää todellista ystävää. Sieltä paljastuisi vuosia haudottua katkeruutta ja kateutta menestyvämpiä kanssatovereita kohtaan. Sieltä paljastuisi ahdistusta sellaisen yhteiskunnan edessä, jossa tilaa on vain menestyjille. Sieltä paljastuisi nuoria, jotka haluaisivat osoittaa olevansa arvokkaita. Sieltä paljastuisi suuruudenhulluja kuvitelmia omasta erinomaisuudesta, jotka murskautuvat yhä uudelleen todellisuuden kallioseinää vasten. Sieltä paljastuisi virtuaaliyhteisöjä, jotka tukevat nuorten eristäytymistä ja todellisuuspakoa vainoharhaiseen mielikuvitusmaailmaansa.

Kaikki nämä tekijät varmaan vaikuttavat sillä pimeyteen syöksevällä polulla, joka johtaa lopulta aseeseen tarttumiseen. Mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että tuhansia nuoria käy läpi samat kokemukset, mutta eivät päädy tekemään järkyttävän raukkamaisia veritekoja. Valtaosa syrjäytyneistä on hiljaa kärsimyksensä kanssa. Jotkut ovat saattaneet käydä lähellä kuilun reunaa, mutta jotkin tekijät ovat pitäneet heidät pinnalla. Synkkien selitysten lisäksi tarvitsemme ymmärrystä myös näistä valoisista seikoista, eli tekijöistä, jotka auttavat nuoren lopulta takaisin jaloilleen. Sieltä saattaa löytyä jonkun terveydenhoitajan aito huoli nuoren hyvinvoinnista. Opettajan tai satunnaisen luokkatoverin antama tuki kiusaamisen ollessa pahinta. Luottamuksellisen suhteen syntyminen terapeutin kanssa. Tai se yksi syvällisempi keskustelu isän kanssa saunan jälkeen syysillassa. Näiden nostattavien tekijöiden löytäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin alaspäin suistavienkin tekijöiden löytäminen. Niillä voidaan pelastaa ahdistuneen nuoren henki. Ja joskus jopa häntä ympäröivien nuorten henki.

Me tarvitsemme tämän tutkimuksen. Mahdollisimman pian. Syvähaastattelemalla nämä 50 nuorta saisimme huomattavasti paremman kuvan siitä, mitkä persoonallisuustekijät ja ympäristötekijät altistavat tällaiselle käytökselle. Kuulisimme varmasti rankkoja tarinoita. Näin osaisimme tulevaisuudessa puuttua hälyttäviin merkkeihin siinä vaiheessa, kun synkkä kehityskulku on vielä käännettävissä parempaan päin. Ja parhaimmassa tapauksessa tietäisimme myös, millä keinoilla pimeyttä kohti syöksyvä nuori voidaan pelastaa.

Tämä on toinen asia, mikä olisi pikimmiten toteutettava, jos haluamme estää tulevia joukkomurhia. Ensimmäinen keino oli klassinen, nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostaminen. Mutta silti ajankohtainen, koska puheista huolimatta asia ei tunnu edistyvän. Kolmas, huomenna ilmestyvä keino kertoo yhdestä jo olemassaolevasta hankkeesta, jonka uskon ennaltaehkäisevän useita tällaisia traagisia tapauksia tulevaisuudessa.