Yritystoiminnassa on Suomen toivo. Peruskalliomme alle tai päälle ei kätkeydy maailman havittelemia raaka-aineita. Perushyödykkeiden tuotannossa emme voi kilpailla niiden maiden kanssa, joiden keskimääräisellä kuukausipalkalla ei saisi yhtä ostoskärryä täyteen Alepassa. Ainoa tulevaisuuden vientivalttimme voi löytyä uusien oivallusten luomisesta ja kaupallistamisesta. Siitä, että olemme askeleen edellä tuotekehityksessä. Uskon, että tulevaisuudessa tässä yhtälössä yhä isompaa roolia esittävät start-up -yritykset.

Hatunnosto siis kaikille yrittäjille. Yritystoiminta luo työpaikkoja. Se luo tuonnin mahdollistavaa vientiä. Eikä pidä väheksyä sen vaikutuksia kansakunnan henkiseen ilmapiiriin: se luo tunnetta eteenpäinmenosta, pystyvyydestä, innostuksesta, uuden luomisesta. Uskon näiden henkisten seikkojen olevan lopulta vähintään yhtä merkittäviä kuin noiden materiaalisempienkin.

Yritykset tuottavat siis välineellisen hyödyn eli rahan lisäksi myös paljon aidosti hyviä asioita. Samalla kuitenkin ne aiheuttavat myös inhimillistä kärsimystä. Erityisesti monet liian isoiksi ja anonyymeiksi kasvaneet suuryritykset irtisanovat ihmisiä vaikka se ei olisi välttämätöntä, liikkuvat luonnon hyväksikäytössä harmaalla alueella ja vähät välittävät halpatuotantomaissa tapahtuvan alihankintansa eettisyydestä. Me tarvitsemme yrityksiä ja niiden tuottamaa hyvinvointia. Kysymys kuuluukin, miten saamme ne tuottamaan entistä enemmän hyvää ilman pahoja sivuvaikutuksia?

Kaksi keskeistä keinoa nousee esiin: Laki ja asenne. Keppi ja porkkana. Aloitetaan ensimmäisestä, vaikka toivoni lepää toisessa.

Klassinen vastaus yritysten ylilyönteihin on lainsäädäntö. Tupakkatuotteiden mainoskiellot, ympäristösäädökset, minimipalkat. Tämä on se perusta. Otetaanpa kuitenkin käsittelyyn viime aikoina paljon puhuttanut ongelma: mainosten ja mallimaailman epärealistiset kauneusihanteet ja se kaikki inhimillinen kärsimys, mitä se nuorten tyttöjen elämään syömishäiriöiden, hauraan itsetunnon ja masennuksen muodossa aiheuttaa. Inhottava juttu, mutta ei kai sille oikein mitään voi tehdä? Vapaassa maailmassa mallit saavat näyttää miltä haluavat.

Mutta kun asialle itse asiassa voi tehdä jotakin. Briteissä ja Ranskassa on käyty laajoja keskusteluja siitä, miten kuvankäsittelyn avulla epärealistisen hoikiksi ja hyvännäköisiksi maalatut mainoskuvat voitaisiin kieltää. Israel otti askeleen pidemmälle ja kielsi sellaisten muotikuvien käytön, joissa mallin painoindeksi on alle 18.5 tai joissa malli näyttää tällaiselta. Jos yritykset tuottavat pahoinvointia, on valtion tehtävä säätää lakeja, jotka kieltävät tämän. Vaikka lakeja voitaisiin kiertää, lähettävät ne selkeän viestin siitä, mikä on yhteiskunnassamme sallittua ja mikä ei.

Lakiteknisin keinoin voidaan siis puuttua inhimillistä haittaa aiheuttaviin tuotteisiin. Mutta usein yritysten tuottama pahonvointi liittyy työntekijöiden ja muiden sidosryhmien huonoon kohteluun. Tässäkin laki voi jossakin määrin auttaa, mutta useimmiten tärkeämpi tekijä on työnantajien asenne työntekijöitään kohtaan. Kyse on siitä, välittävätkö he työntekijöistään aidosti vai vain juhlapuheissa.

Usein kuulee toistettavan, että yrityksen ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Ei ole. Yksittäisen yrityksen tarkoitus on tasan se, minkä ihmiset päättävät sen tarkoituksen olevan. Jotkut päättävät perustaa yrityksen tehdäkseen intohimoisesta harrastuksestaan työn. Jotkut kouluttaakseen maailman lapsia. Jotkut puhtaasta rahanhimosta. Kaikki he tekevät valinnan. On yrityksen johdon vastuulla päättää, mikä yrityksen tarkoitus on. He myös kantavat vastuun siitä, mitä hyviä tai huonoja asioita tavoitteen seuraamisesta seuraa.

Väite siitä, että yrityksen tarkoitus on voiton tuottaminen on siis lopulta vain yritys väistää se vastuu, joka yrityksen johdolla yrityksen päätöksistä on. Potkittuaan parisataa ihmistä pois saa varmaan yöllä paremmin unta, kun toistaa kuin itämaista mantraa: ”Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa. Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa.” Päätös saattoi olla vaikea, mutta vastuu pitää kantaa. Olisikin jo aika heittää voiton maksimoinnin ideologia samaan romukoppaan olkatoppausten, neonvärien ja muiden kahdeksankymmentäluvun ylilyöntien kanssa.

Onneksi nuori start-up -sukupolvi eroaa tässäkin yksisilmäisemmistä edeltäjistään. Nuoriso vaatii työltään yhä enemmän muitakin arvoja kuin pelkkää toimeentuloa. Halutaan tehdä työtä, jolla on jotakin positiivista merkitystä. Tämä näkyy suoraan monien tuoreiden yritystulokkaiden kulttuurissa. Jotkut rakentavat koko yrityksensä vastaamaan johonkin sosiaaliseen tarpeeseen: Yhteiskunnallinen yrittäjyys, jossa muut kuin rahan ansaitseminen on nostettu eksplisiittisesti päämääräksi, on nousussa. Toiset rakentavat yrityskulttuurinsa niin, että työntekijä on kuningas ja ympärillä olevilla ihmisillä on väliä. He haluavat pitää huolen, että yritys tuottaa voiton lisäksi myös hyvinvointia.

Ei siis ole mitään pahaa siinä, että yritys tuottaa voittoa, kasvaa ja työllistää ihmisiä. Kaikki nämä ovat hyvinvointimme kannalta hyviä, suorastaan välttämättömiä asioita. Jos joku haluaa maksaa intohimosi hedelmästä miljardin, niin kyllä sille saa vähän nauraakin! Tappiollinen yritys kuolee pois, joten vähintään nollatulokseen on pitkällä tähtäimellä päästävä.

Hengissäpysymisen ja voittojen maksimoimisen väliin jää kuitenkin usein iso alue operoida enemmän tai vähemmän vastuullisesti. Olennaista on, mitä valintoja yritysjohto tällä alueella tekee. Palveleeko heidän jokapäiväinen yli kahdeksantuntinen uhrinsa vain liikevoiton epäjumalia. Vai onko heidän työllään sen lisäksi myös jotakin aidosti positiivista sisältöä?

Yrittäjyys on vapautta tehdä asiat omalla tavallaan. Se on haaste, johon soisin monien tarttuvan – sekä sen sisäisten hyötyjen että kansantaloudellisten hyötyjen vuoksi. Mutta se on myös vastuuta omista päätöksistään. Sekä taloudellista että moraalista vastuuta. Hyvinvointimme rakentuu niiden yritysten varaan, jotka pystyvät molemmissa tuottamaan hyvän tuloksen!