Kari Rajamäki, paperittomien ihmisoikeudet ja miksi en näissä vaaleissa äänestä Sdp:tä

Posted on March 12 2015 by frank

Kävin alkuvuodesta tutustumassa paperittomien klinikkaan Helsingissä. Siellä vapaaehtoiset lääkärit ja hoitajat hoitavat niitä, joilla ei ole paikkaa tässä yhteiskunnassa. Vaikka asiasta olikin lukenut lehdistä, oli silmiä avaavaa nähdä ja kohdata kasvokkain tämä ihmisryhmä, josta moni puhuu, mutta jota harva tuntee. Havaita, että he ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä: Yksi on puheliaampi, toinen vetäytyvämpi. Yksi heiveröinen kerjäläismummo, toinen lumenpudotuksella itsensä elättävä, työsopimustaan ylpeänä esittelevä nuori mies.

Ehkä tämä henkilökohtainen – vaikkakin lyhyt – kontakti näiden elävien ihmisten kanssa selittää, miksi kansanedustaja Kari Rajamäen tiistainen tempaus tuntui niin julman epäoikeudenmukaiselta. SDP:n Rajamäki esitti ja Perussuomalaisten Hanna Mäntylä kannatti ehdotusta, joka jättää paperittomien terveydenhuoltoa koskevan lakiesityksen pöydälle siten, että sitä ei ehditä käsitellä ennen kuin nykyinen eduskunta päättää työskentelynsä lauantaina 14.3. Näin esitys jää pöydälle hamaan tulevaisuuteen asti.

Hallituksen esitys – jota eduskunnan selkeä enemmistö tuki – pyrki takaamaan paperittomille alaikäisille lapsille ja raskaana oleville naisille oikeuden perusterveydenhuoltoon. Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään huolenpitoon, johon kuuluu esimerkiksi välttämätön kiireellinen sairaanhoito. Samaten YK:n ihmisoikeuksien julistus linjaa että äideillä ja lapsilla on kansalaisuudestaan riippumatta oikeus erityiseen huoltoon ja apuun terveyteensä liittyen.

Hallituksen tekemä esitys pyrki siis takaamaan sen, että Suomi noudattaisi sekä omaa perustuslakiaan että YK:n linjaamia ihmisoikeuksia. Sen avulla sairasta lasta tai viimeisillään raskaana olevaa naista ei voitaisi käännyttää pois sairaalasta.

On vaikea ymmärtää miksi entinen ministeri haluaa viimeisenä poliittisena tekonaan vaarantaa oman maineensa ja halventaa eduskunnan pelisääntöjä, vain onnistuakseen estämään raskaana olevien naisten hoidon. Vaikka kyseessä on yksittäisen radikalisoituneen savolaisen teko, josta SDP haluaa irtisanoutua, on kyseessä kuitenkin puolueen kansanedustaja ja entinen ministeri.

Siksi olen päättänyt, että näissä vaaleissa en tule äänestämään ainakaan SDP:tä.

Tämä voi tuntua epäreilulta kaikista niistä sosiaalidemokraattien ehdokkaista, jotka kannattivat lakia. Puolueen piirissä on muutama ehdokas, jotka olisivat varmasti olleet sillä listalla, josta lopulta valitsen henkilön jota äänestän. Ja tänään aamupäivällä kuunnellessani peruspalveluministeri Susanna Huovista näin, että hän on sekä asiantunteva että heikoimpien puolella. Olen siis pahoillani, että boikottini koskee myös monia hyviä ihmisiä.

Mutta minulle tämä on ihmisoikeuskysymys. Paperittomat on päähänpotkittu ryhmä, jolla ei ole mahdollisuuksia puolustaa omia etujaan. Itse olen valkoinen, koulutettu, hyvinverkottunut keski-ikäinen mies, jota kuunnellaan. Arvokkain tapa käyttää sitä mielipidevaltaa, joka minulle on suotu, on tuoda esiin niiden ääni, joilla tätä valtaa ei ole.

Lisäksi demareilla oli mahdollisuus korjata Rajamäen virhe. Päätös jää pöydälle, koska eduskunnalla ei lauantain jälkeen ole istuntoja. Mutta mikään ei estäisi pitämästä ensi viikolla yhtä ylimääräistä istuntoa. Vihreiden Tuija Brax itse asiassa ehdotti ylimääräistä istuntoa ensi viikolle. Vihreiden lisäksi sekä vasemmistoliitto että RKP kannattivat tätä ylimääräistä istuntoa, jolla estettäisiin Rajamäen demokratiaa halveksivan tempun onnistuminen. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (SDP) ilmoitti kuitenkin ykskantaan, että ”mitään ylimääräisä vekslauksia ei tehdä.” Hän ei halunnut korjata sitä rikkomusta, jonka oman puolueen kansanedustaja teki.

Kari Rajamäen toiminnan vuoksi SDP on menettänyt luottamukseni siihen, että he pyrkivät edistämään pienen ihmisen asiaa. Eero Heinäluomalla olisi ollut mahdollisuus palauttaa tämä luottamus. Hän ei niin halunnut tehdä. Siksi en tule äänestämään Sdp:tä näissä vaaleissa.


Similar Posts:

Be Sociable, Share!

5 responses to “Kari Rajamäki, paperittomien ihmisoikeudet ja miksi en näissä vaaleissa äänestä Sdp:tä”

  1. frank says:

    Facebookin puolella kirjoitus on herättänyt keskustelua, joten tässä vastauksia muutamaan kysymykseen:

    Olisitko äänestänyt muutenkaan SDP:tä?

    En välttämättä. Pyrin pitämään mieleni avoimena eri puolueiden osalta ja tekemään päätöksen aika loppuvaiheessa. Demarit on kyllä sillä listalla, josta ehdokkaani valitsen, mutta niin ovat kaikki muutkin isommat puolueet Rajamäen hengenheimolaisia lukuunottamatta.

    Olisinko närkästynyt, jos joku muu isoista puolueista olisi toiminut samalla tavalla?

    Minua närkästytti tuossa enimmäkseen kaksi asiaa:
    a) Erittäin heikossa asemassa jo valmiiksi olevan ihmisryhmän ihmisoikeuksien toteutumisen estäminen.
    b) Menettelytapa eli eduskunnan pelisääntöjen vastainen pöydällejättö.
    Eli olisin närkästynyt kyllä ihan samalla tavalla, riippumatta mistä puolueesta tyyppi on.

    Valtio velkaantuu. Ei meillä ole varaa tähän.

    Valtio velkaantuu tällä hetkellä osapuilleen viitisen miljardia vuodessa. Hallituksen omassa esityksessä tuon lain arvioitu kustannusvaikutus on puoli miljoonaa euroa. Jotkut pessimistit ovat arvelleet kustannusten olevan kymmenkertaiset eli 5 miljoonaa euroa. Se on yksi tuhannesosa valtion velkaantumistahdista. Eli ei tässä asiassa velkaantumisesta ole kiinni. Se ratkaistaan tai ollaan ratkaisematta ihan eri mittaluokan ratkaisuilla.

    Rajamäki töpeksi, mutta onko oikein tuomita yhden mädän omenan vuoksi koko puoluetta?

    Puolueen yksi jäsen radikalisoitui ja on tietysti tyhmää syyttää koko puoluetta. Enkä niin olisi tehnyt, jos muu puolue olisi määrätietoisesti pyrkinyt korjaamaan jäsenensä virheen. Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP vaativat ylimääräistä istuntoa, jossa laki oltaisiin voitu käsitellä. Jos SDP olisi ollut mukana tässä rintamassa, olisi homma ollut sillä selvä. Mutta SDP ei halunnut korjata virhettään. Tässä vaiheessa tapauksesta tuli koko puoluetta leimaava asia.

    Iltalehti siteeraa asiantuntijoita, joiden mukaan uhkana on kroonisiin tartuntatauteihin liittyvä terveysturismi ja Pietarista tulevat paperittomat hiv-positiiviset tuberkuloosipotilaat. Onko tähän uhkaan varauduttu?

    Jos Iltalehden epämääräisten asiantuntijoiden sijasta siteerattaisiin suoraan hallituksen tekemää lakiesitystä niin huomataan, että asiaa on kyllä pyritty selvittämään:

    “Ainakin Ruotsissa, Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa ja Italiassa luvatta maassa oleskelevilla on oikeus kiireellisen hoidon lisäksi myös laajempiin terveydenhuollon palveluihin.”

    “Ruotsissa on arvioitu olevan 10 000—35 000 lain soveltamisalan piirissä olevaa luvatta maassa oleskelevaa ulkomaalaista.”
    “Aikuiset eli yli 18-vuotiaat luvatta oleskelevat ulkomaalaiset ovat oikeutettuja hoitoon samojen kriteerien mukaan kuin turvapaikanhakijat. Tällä tarkoitetaan sellaisia potilaan tarvitsemia terveyspalveluja tai hammashoitoa, mitä ei voida lykätä aiheuttamatta potilaalle välitöntä terveysriskiä. Kyseessä on hoito, jonka antamatta jättämisellä voisi olla vakavia seurauksia henkilölle itselleen, muille ihmisille tai väestölle. Hoidon tarpeen määrittelee viime kädessä hoitava lääkäri. Lisäksi aikuisille järjestetään äitiyshuollon palvelut, raskauden keskeytykset ja ehkäisyneuvontaa. Myös terveystarkastus annetaan, jollei tämä ole ilmeisen tarpeetonta. Alle 18-vuotiaat saavat kaikki samat terveydenhuollon palvelut kuin Ruotsissa vakituisesti asuvat alle 18-vuotiaat.”
    “On arvioitu, että Ruotsissa luvatta oleskelevista henkilöistä noin 22 500 tarvitsisi vuosittain terveyspalveluja, ja että uuden lain mukainen hoito lisäisi maakäräjien kustannuksia vuosittain noin 210—300 miljoonalla kruunulla (23—33 miljoonaa euroa).”

    Tanskassa:
    “Luvatta maassa oleskelevilla on oikeus kiireelliseen hoitoon, jolla tarkoitetaan äkillisen sairastumisen, synnytysten ja kroonisten tautien tilan vaikeutumisen takia annettua hoitoa. Lisäksi ilmainen hiv-testaus ja hiv-positiivisten hoitoa annetaan nimettömänä erityisklinikoilla, joita ei kuitenkaan ole joka kunnassa.”

    Eli tämä terveyspalveluiden perässä tulevien paperittomien invaasio on sellainen uhka, joka on hyvä selvittää. Mutta näyttäisi siltä, että kyllä tässä on selvitetty mitä lähimaissa on tapahtunut, silloin kun laki takaa laajemmat palvelut. Eikä näytä siltä, että mitään tuhansien tuberkuloosia sairastavien hiv-positiivisten invaasiota olisi näissä maissa tullut vastaan. Eli, jos jollakin on esittää näyttöä siitä, että uhkakuvat ovat jossakin noista maista toteutuneet, niin olen valmis harkitsemaan asiaa uudestaan. Mutta nykyisten tietojen pohjalta en pitäisi tätä invaasiouhkaa kovin vakavana.

  2. Pertti Väli-Koponen says:

    Olet sinänsä kyllä suuttunut ihan oikeista syistä, ei siinä mitään, mutta vähän kyllä huvittaa tuo julistus olla äänestämättä demareita, kun et ollut heitä ennenkään äänestänyt tai muutenkaan äänestämässä. Asiaa olisi ajanut varmaan paljon paremmin asiallinen kirjoitus ilman merkityksetöntä ukaasia, joka suisti bluffin epäonnistuessa huomion sivuraiteelle. Mieti sitä hetki ja onnistut ensi kerralla paremmin.

  3. frank says:

    Pertti: Olen demareita äänestänyt aiemmin (ainakin kerran) ja kyseinen puolue oli myös täysin mahdollinen äänestyskohde tällä kertaa. En ole vielä ehtinyt perehtyä puolueohjelmiin tai vaalikoneisiin, joten kaikki vaihtoehdot olivat tätä ennen auki.

    Siinä saatat olla oikeassa, että retorisesti homma ei toiminut. Tämän kirjoituksen on lukenut noin 400 ihmistä, kun tavallisesti viimeaikaisten kirjoitusteni lukijat on mitattu tuhansissa. Eli joko aihe ei kiinnostanut tai homma oli jotenkin epäkiinnostavasti muotoiltu.

    Lisäksi tämän kirjoituksen kirjoittaminen todennäköisesti vaikuttaa negatiivisesti kohta ilmestyvän kirjani myyntiin ja suhteisiini erinäisiin demareita lähellä oleviin tahoihin. Eli henkilökohtaiselta kannalta ei olisi varmaan kannattanut kirjoittaa näin kärjekästä kirjoitusta. Mutta minusta ihmisellä pitää olla tiettyjä rajoja. Tiettyjä periaatteita, joita vastaan rikkominen saa ihmisen toimimaan vaikka oman etunsa vastaisesti. Ja kuten sanottua niiden ihmisten puolustaminen, joilla ei ole mahdollisuutta itseään puolustaa, on sellainen päämäärä, jota haluan elämässäni edistää. Siksi koin, että jotakin on pakko tehdä. Äänestämättä jättäminen on tietysti heikko protesti, kun en muutenkaan olisi millään varmuudella puoluetta äänestänyt. Mutta se oli ainoa mitä kykenin asialle tekemään. Ja siksi päätin tehdä edes sen. Ja päätin myös nostaa asian julkisesti esiin.

  4. Ajattelija2008 says:

    Laittomasti maassa olevat ovat rikollisia, jotka pitäisi käännyttää välittömästi pois Suomesta. “Paperittomien” terveydenhuolto on siis rikollisuutta edistävää toimintaa ja siksi moraalitonta.

    Lisäksi “paperittomien” terveydenhuolto syö resursseja maassa laillisesti olevien palveluista, eli voi aiheuttaa pysyvää terveydellistä vahinkoa ja jopa kuolemantapauksia palveluja laillisesti käyttäville.

    Romanikerjäläiset ovat Suomessa laillisesti, jos eivät syyllisty rikoksiin. Ilmaispalveluiden tarjoaminen heille on siis moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, kunhan rahat tulevat yksityisiltä lahjoittajilta.

    Yhteenvetona voi todeta, että ilmaisterveydenhuollon järjestäminen laittomille siirtolaisille on moraalitonta toimintaa ja rikollisuuden tukemista. Kari Rajamäki toimi moraalisesti, kun sen sijaan tämän blogin kirjoittaja haluaa edistää rikollisuutta. On turha ylpistellä korkealla moraalilla, kun ei sitä omaa.

    Terveyspalveluja toki voi tarjota laittomille siirtolaisille myös laillisesti. Se tapahtuu siten, että poliisi käännyttää laittomat siirtolaiset omaan maahansa ja perään lähetetään rahaa terveyspalveluiden ostoon omasta maasta. Tämä laillinen ja moraalisesti oikea menettelytapa ei kuitenkaan kelpaa bloggarille, koska sillä tavalla ei voi edistää rikollisuutta. “Paperittomien” terveydenhuollon takana on ikäviä motiiveja.

  5. Ajattelija2008 says:

    Olet näköjään filosofiasta väitellyt, mutta et kykene analysoimaan “paperittomien” terveydenhuollon eettisyyttä. Takaisin koulun penkille.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *