Tagged: demarit
Kari Rajamäki, paperittomien ihmisoikeudet ja miksi en näissä vaaleissa äänestä Sdp:tä
Kävin alkuvuodesta tutustumassa paperittomien klinikkaan Helsingissä. Siellä vapaaehtoiset lääkärit ja hoitajat hoitavat niitä, joilla ei ole paikkaa tässä yhteiskunnassa. Vaikka asiasta olikin lukenut lehdistä, oli silmiä avaavaa nähdä ja kohdata kasvokkain tämä ihmisryhmä, josta moni puhuu, mutta jota harva tuntee. Havaita, että he ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä: Yksi on puheliaampi, toinen vetäytyvämpi. Yksi heiveröinen kerjäläismummo, toinen lumenpudotuksella itsensä elättävä, työsopimustaan ylpeänä esittelevä nuori mies.
Ehkä tämä henkilökohtainen – vaikkakin lyhyt – kontakti näiden elävien ihmisten kanssa selittää, miksi kansanedustaja Kari Rajamäen tiistainen tempaus tuntui niin julman epäoikeudenmukaiselta. SDP:n Rajamäki esitti ja Perussuomalaisten Hanna Mäntylä kannatti ehdotusta, joka jättää paperittomien terveydenhuoltoa koskevan lakiesityksen pöydälle siten, että sitä ei ehditä käsitellä ennen kuin nykyinen eduskunta päättää työskentelynsä lauantaina 14.3. Näin esitys jää pöydälle hamaan tulevaisuuteen asti.
Hallituksen esitys – jota eduskunnan selkeä enemmistö tuki – pyrki takaamaan paperittomille alaikäisille lapsille ja raskaana oleville naisille oikeuden perusterveydenhuoltoon. Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään huolenpitoon, johon kuuluu esimerkiksi välttämätön kiireellinen sairaanhoito. Samaten YK:n ihmisoikeuksien julistus linjaa että äideillä ja lapsilla on kansalaisuudestaan riippumatta oikeus erityiseen huoltoon ja apuun terveyteensä liittyen.
Hallituksen tekemä esitys pyrki siis takaamaan sen, että Suomi noudattaisi sekä omaa perustuslakiaan että YK:n linjaamia ihmisoikeuksia. Sen avulla sairasta lasta tai viimeisillään raskaana olevaa naista ei voitaisi käännyttää pois sairaalasta.
On vaikea ymmärtää miksi entinen ministeri haluaa viimeisenä poliittisena tekonaan vaarantaa oman maineensa ja halventaa eduskunnan pelisääntöjä, vain onnistuakseen estämään raskaana olevien naisten hoidon. Vaikka kyseessä on yksittäisen radikalisoituneen savolaisen teko, josta SDP haluaa irtisanoutua, on kyseessä kuitenkin puolueen kansanedustaja ja entinen ministeri.
Siksi olen päättänyt, että näissä vaaleissa en tule äänestämään ainakaan SDP:tä.
Tämä voi tuntua epäreilulta kaikista niistä sosiaalidemokraattien ehdokkaista, jotka kannattivat lakia. Puolueen piirissä on muutama ehdokas, jotka olisivat varmasti olleet sillä listalla, josta lopulta valitsen henkilön jota äänestän. Ja tänään aamupäivällä kuunnellessani peruspalveluministeri Susanna Huovista näin, että hän on sekä asiantunteva että heikoimpien puolella. Olen siis pahoillani, että boikottini koskee myös monia hyviä ihmisiä.
Mutta minulle tämä on ihmisoikeuskysymys. Paperittomat on päähänpotkittu ryhmä, jolla ei ole mahdollisuuksia puolustaa omia etujaan. Itse olen valkoinen, koulutettu, hyvinverkottunut keski-ikäinen mies, jota kuunnellaan. Arvokkain tapa käyttää sitä mielipidevaltaa, joka minulle on suotu, on tuoda esiin niiden ääni, joilla tätä valtaa ei ole.
Lisäksi demareilla oli mahdollisuus korjata Rajamäen virhe. Päätös jää pöydälle, koska eduskunnalla ei lauantain jälkeen ole istuntoja. Mutta mikään ei estäisi pitämästä ensi viikolla yhtä ylimääräistä istuntoa. Vihreiden Tuija Brax itse asiassa ehdotti ylimääräistä istuntoa ensi viikolle. Vihreiden lisäksi sekä vasemmistoliitto että RKP kannattivat tätä ylimääräistä istuntoa, jolla estettäisiin Rajamäen demokratiaa halveksivan tempun onnistuminen. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (SDP) ilmoitti kuitenkin ykskantaan, että ”mitään ylimääräisä vekslauksia ei tehdä.” Hän ei halunnut korjata sitä rikkomusta, jonka oman puolueen kansanedustaja teki.
Kari Rajamäen toiminnan vuoksi SDP on menettänyt luottamukseni siihen, että he pyrkivät edistämään pienen ihmisen asiaa. Eero Heinäluomalla olisi ollut mahdollisuus palauttaa tämä luottamus. Hän ei niin halunnut tehdä. Siksi en tule äänestämään Sdp:tä näissä vaaleissa.
Perussuomalaiset voittivat, on arvopolitiikan aika
Tapahtui niin, että viidesosa suomalaisista äänesti vaaleissa Perussuomalaisia. Mitä nyt pitäisi tehdä? Lyömmekö hanskat tiskiin, toteamme suomalaisten olevan liian juntteja meille ja fantasioimmeko muuttamisesta johonkin maahan, jossa kaikilla on oma espressokeitin ja suosikkirypäle? Vai tunnustammeko tosiasiat ja mietimme miten tässä tilanteessa rakennamme paremman Suomen. Itse ajattelin tässä kirjoituksessa pohtia jälkimmäistä vaihtoehtoa ja tarjota kolme vastausta kysymykseen mitä tehdä nyt: (1) paluu arvopolitiikkaan, (2) perussuomalaisen agendan ottaminen vakavasti ja (3) oma aktiivinen osallistuminen.
Syyt: Syy Perussuomalaisten nousuun lienee jo tässä vaiheessa selvä: Valtapoliitikot ovat menettäneet yhteytensä tiettyyn kansanryhmään. He eivät kykene puhuttelemaan ihmisjoukkoa, joka kokee oman tilanteensa, kulttuurinsa ja arvonsa uhatuiksi ja joilla on tunne siitä, että heitä koskeva päätöksenteko tapahtuu kaukana ja ilman että he voivat siihen vaikuttaa. Kannattajista on piirretty kuvaa maaseudun ja kaupungin isiltä perittyjä arvoja kunnioittavina enimmäkseen kouluttamattomina miehinä ja naisina, jotka tekevät tai yrittävät tehdä työuransa teollisuudessa, hoiva-alalla ja muilla perinteisillä aloilla.
Syitä katkeruuteen ja turhautumiseen on helppo löytää viime vuosikymmenten politiikasta: Pienituloisten määrä on lähes kaksinkertaistunut 20 vuodessa, noin 700 000 suomalaista joutuu nykyään tulemaan toimeen alle 1183 eurolla kuukaudessa. Samalla aikavälillä toimeentulotulotuen todellinen arvo on jäänyt 42 prosenttia jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Talouskasvu on toki tuonut meille Nokian ja lukuisia IT-alan menestystarinoita, mutta rakennemuutos on pitänyt huolta siitä, että perinteisen teollisuuden alueella irtisanomiset ja epävarmuus ovat lisääntyneet ja julkisen sektorin, erityisesti hoiva-alan, palkkakehitys ja työolosuhteet ovat kurjistuneet. Sanalla sanoen, Suomi on menestynyt, mutta tämä menestys on jakautunut jyrkemmin kuin aiemmin. Iso kansanryhmä kokee jääneensä sen ulkopuolelle. He äänestivät perussuomalaisia.
Muut puolueemme ovat totaalisesti unohtaneet tämän ihmisryhmän. Niin kokoomuslaiset, demarit, keskustalaiset, vihreät kun vasemmistoliittolaisetkin tuntuvat mainostoimistojensa johdolla pyrkivän puhumaan koulutetun kaupunkilaisväestön kieltä. Oikeistolaisilla tuntuu olevan vaikea käsittää, että ahdingossa olevia ihmisiä ylipäänsä on tai että heidän murheensa voivat olla todellisia. Heidän kaikilla kavereillaanhan tuntuu menevän hyvin, talous kasvaa ja menestys on vain itsestä kiinni: ainahan voi vaikkapa perustaa oman yrityksen. Liberaalin kaupunkilaisvasemmiston tuntuu puolestaan olevan vaikea samaistua työttömään, joka ei kykene kirjoittamaan kohtalostaan 20 sivun yhteiskuntarakenteita analysoivaa pamflettia. Puolueet kykenevät puhuttelemaan vain itsensä kaltaisia ihmisiä ja perinteisissä puolueissa ei ole perussuomalaistenkaltaisia ihmisiä.
Ratkaisu 1: Paluu arvopolitiikkaan Aiemmin puolueet ovat kyenneet puhuttelemaan laajoja kansanryhmiä. Tämä johtuu siitä, että aiemmin puolueiden toiminta on ollut arvojohtoista. Puolueet ovat avoimesti liputtaneet omien arvojensa puolesta niin puheissaan kuin toiminnassaankin. Nyt tilanne on toinen: puheissaan valtapuolueet pyrkivät mahdollisimman tarkasti häivyttämään omat erityispiirteensä ja puhumaan vain latteista yleishyväksytyistä arvoista kuten ’hyvinvointivaltiosta’. Kaikki päätökset esitetään välttämättöminä ja niiden takana jylläävät arvot häivytetään näkyvistä. Kuten sosiologian professori Risto Heiskala toteaa (HS 23.4), 1990-luvun lamasta lähtien kaikki poliittiset ratkaisut Suomessa on pyritty naamioimaan mahdollisimman epäpoliittisiksi.
Toiminnassaan valtapuolueet vuorostaan ovat alistuneet talousrationaliteetin vietäväksi. Kun arvoihin ei voi enää vedota, voidaan vedota vain taloudelliseen menestykseen. Kyseenalaistamattomaksi tavoitteeksi asettuu talouskasvun optimointi. Puolueet ovat siis ulkoistaneet puheensa mainostoimistoille ja toimintansa taloustieteellisille asiantuntijoille. Ei ihme, että talouskasvusta osattomaksi jäänyt joukko on hakenut vaihtoehtoa ja perussuomalaisista löytänyt sen.
Miten Perussuomalaisten nousuun olisi sitten vastattava? Parhaimmillaan Perussuomalaisilla kansanedustajilla voisi olla esittää vastuullisia ja oikeasti toimivia ratkaisuja siihen, miten heidän kannattajakuntansa elämänlaatua parannettaisiin. Pelkään kuitenkin, että heillä on enemmänkin ollut kyky sanoa ääneen juuri se, mitä heidän kannattajansa haluavat kuulla. He ovat tarjonneet äänen katkeroituneille, helppoja ratkaisuja tyytymättömille ja syntipukkeja kuten EU tai maahanmuuttajat, joihin viha kohdistaa. Jos muut puolueet haluavat tarjota näille ihmisille heidän itsensä kannalta parempia vaihtoehtoja, on heidän ensin kyettävä puhuttelemaan heitä. Se onnistuu vain puhumalla suoraselkäisesti arvoista.
Politiikka on usein monimutkaista ja vastuullisen politiikan tekeminen vaatii usein ikäviäkin ratkaisuja, joita on vaikea kommunikoida asioihin perehtymättömille. Lyhyellä tähtäimellä perinteiset puolueet voivat napata muutamia äänestäjiä takaisin menemällä mukaan Perussuomalaiseen yksinkertaistuksiin ja populismiin, mutta pitkällä tähtäimellä Soinin peliä pelaa parhaiten Soini itse. Vain tuomalla esiin oman puolueensa perusviestin ja perusarvot ja kytkemällä vaikeatkin päätökset niihin on mahdollista saada kestävää kannatusta omalle politiikalleen. Arvoihin vaikuttaminen on pitkäjänteisintä politiikkaa, mutta lopulta hedelmällisintä. Kun ihmisen saa uskomaan puolueen edustamiin arvoihin, saa hänestä elinikäisen puolueen kannattajan – olettaen että puolue itse pysyy uskollisena arvoilleen.
Ratkaisu 2: Perussuomalaisen agendan ottaminen vakavasti Perussuomalaisten menestyksen yksi avain oli siinä, että mennessään Puotilan ostarille puhumaan ihmisille, he kykenivät kohtaamaan heidät samalla tasolla. Ihminen puhui toiselle ihmiselle, vertaiselleen. Tämä oli Soinin, maisterismiehen, poliittisen viestin ytimessä. Harva perinteisen oikeiston tai edes perinteisen vasemmiston ehdokas kykenee nykyään samaan. Useimmat kykenevät kohtaamaan vain omassa elämänpiirissään eläviä ihmisiä. Ihmiset voi tavoittaa kuitenkin lopulta vain sitä kautta, että oikeasti ymmärtää heitä, on aidosti valmis eläytymään heidän elämäänsä ja näkökulmaansa. Jos muut puolueet haluavat tavoittaa perussuomalaisia äänestäneen ihmisjoukon, on heidän välttämätöntä ymmärtää sitä elämää, josta perussuomalaisten kannattajien asenteet kumpuavat. Tässä on suuri oppimisen ja nöyrtymisen paikka.
Jos katse suunnataan eduskuntaan, niin on vuorostaan selvää, että perussuomalaisten kannatus nousee niin kauan kuin muiden puolueiden edustajat ylimielisesti ja halveksuen sivuuttavat heidän näkemyksensä. Tällöin kansan kapina jatkuu. Sen sijaan provosoivimpiinkin mielipiteisiin pitää pyrkiä vastaamaan vakavasti, provosoitumatta. Suoran lyttäämisen sijasta tulee katsoa kykeneekö toinen uskottavasti perustelemaan näkemyksensä ja arvioida mielipide sen mukaan. Näin paljastuu onko iskulauseiden takana pelkkää onttoutta vai perusteltuja mielipiteitä. Parhaimmillaan voi toisen arvopohjasta kumpuavin argumentein osoittaa, miksi esitetty ratkaisu ei ole kestävä. Minkäänlaista vihapuhetta ei tule suvaita – viha, katkeruus ja kateus ovat motiiveja, joita ei eduskunnassa tule hyväksyä – , mutta asiallisiin esityksiin tulee vastata asiallisesti. Vain näin kyseisten esitysten huonot puolet kitkeytyvät pois ja hyvät puolet voivat päätyä osaksi politiikkaamme. Koska varmasti Perussuomalaisilla kansanedustajilla voi olla myös paljon myönteistä annettavaa luutuneisiin poliittisiin rakenteisiimme ja käytäntöihimme.
Ratkaisu 3: Oma aktiivinen osallistuminen Lopulta maailma muuttuu paremmaksi vain sitä kautta, että ihmiset tekevät sen paremmaksi. Viime vuosikymmenten trendi on ollut se, että yhä pienempi joukko ihmisiä on ollut kiinnostunut muuttamaan maailmaa paremmaksi politiikan kautta. Puutteistaan huolimatta edustuksellinen demokratia on kuitenkin edelleen se paras ja vaikutusvaltaisin keino vaikuttaa yhteiskuntaamme. Perussuomalaisten vaalivoiton kestävin vaikutus toivottavasti on se, että se on tuonut politiikan takaisin suomalaiseen politiikkaan. Kolmen suuren puolueen kansalta kätkössä tapahtuvan konsensus-politiikan ja Vanhasen ’keskeneräisistä asioista ei puhuta’ –linjausten sijasta voimme päästä takaisin aktiivisen demokratian tilaan, jossa kansa voi kokea kykenevänsä keskustelemaan ja osallistumaan politiikkaan myös vaalien välissä.
Jos siis perussuomalaisten arvomaailma ei ole omasi, on aika aktivoitua. Vain näin voit tehdä Suomesta enemmän omien arvojesi näköisen. Moni onkin tämän jo ymmärtänyt. Positiivista on esimerkiksi se, että jytkyn jälkeen vasemmistoliittoon ja vihreisiin on liittynyt noin tuhat uutta jäsentä kumpaankin. Arvostan myös Thomas Wallgrenia, joka poiketen valtaosasta kaltaisistaan älymystön edustajista ei tyydy katkerana seuraamaan sivusta kyynisesti kommentoiden nyky-politiikkaa, vaan pyrkii omalla työllään muuttamaan sitä parempaan suuntaan. Perussuomalaiset myös selkeyttivät suomalaista poliittista karttaa siivoamalla paljon änkyröitä ja arvokonservatiiveja muista puolueista pois. Nyt on meidän suvaitsevaisten, solidaaristen, monipuolista kulttuuria arvostavien ja ihmisyyden kaikkia muotoja kunnioittavien aika näyttää, että meistäkin on joukkovoimaksi.