Himasen raportin viisi parasta ehdotusta
Myrsky alkoi heti kun Pekka Himasen ja Manuell Castellsin toimittama loppuraportti Kestävän kasvun malli – Globaali näkökulma oli julkaistu. Sekä raportin tieteellisyys, realistisuus kuin päämäärätkin kyseenalaistettiin – osin ihan aiheesta, usein kuitenkin lukematta koko raporttia. Rakentava kritiikki on olennaisen tärkeätä poliittisessa keskustelussa. Mutta päätin kokeilla myös vaihtoehtoista lähestymistapaa, niin sanottua tulevaisuususkoista kasvun perspektiiviä: Mitä jos ottaisi raportin käteensä ja lukisi sen lävitse tarkoituksenaan etsiä sieltä ne parhaat ideat? Laittaisi siis kritiikkivaihteen tilapäisesti pois päältä ja etsisi Himasen ne avaukset, jotka mieluiten soisi muuttuvan todellisuudeksi. Näin tein. Tässä siis henkilökohtainen top 5:
1. Mittaamalla kohti arvokkaan elämän yhteiskuntaa
Kuten viime kirjoituksessani totesin, kirja liputtaa vahvasti sen puolesta, että arvokkaan elämän tulisi olla kaiken politiikan päämäärä. ”Visiona on yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus elää arvokasta elämää.” (s. 321) Arvokas elämä on kuitenkin niin abstrakti käsite, että jos se halutaan käytännön tasolla politiikan päämääräksi, tarvitaan selkeä mittari, jonka avulla suomalaisten kokemaa elämän arvokkuutta voidaan mitata. Himanen tarjoaa tähän omaa dignity-indeksiään ja itse ehdotan psykologista arvokuusmittaria. Ranskassa vastaavaa mittaria on etsitty presidentin johdolla ja Nobel-palkittujen taloustieteilijöiden avustuksella. Mittarin lopullinen muoto on vielä avoin, mutta pääpointti on selvä: Jotta politiikka ei olisi pelkkää gallupeihin ja taloudellisiin lukuihin tuijottelua, tarvitsemme korkean profiilin mittarin, jonka avulla voimme mitata politiikan kykyä tuottaa arvokasta elämää. Toivotaan että pääministeri Kataisen kiinnostus mittaria kohtaan muuttuu käytännön työksi sopivan mittarin jalkauttamiseksi osaksi suomalaista poliittista päätöksentekoa.
2. Informaatiotaloudessa kansalaisten hyvinvointi on talouskasvun edellytys
Jälkiteollisessa maailmassa tuottavuuskasvu on yhä enemmän innovaatiovetoista. Innovaatiovetoinen talous edellyttää rahoitukseen ja muuhun infrastruktuuriin liittyviä rakenteita, jotka mahdollistavat luovan idean muuttamisen globaaliksi kasvubisnekseksi. Mutta ennen kaikkea se edellyttää ihmisiä, jotka kokevat olonsa niin turvatuksi että he uskaltavat heittäytyä luovaan prosessiin, jonka lopputulos ei ole varma. Manuel Castells innostui alunperin Suomesta 2000-luvun alussa, kun hän havaitsi maamme olevan ainutlaatuinen yhdistelmä innovaatiokykyistä taloutta ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Esimerkiksi professori AnnaLee Saxenian arvioi raportin luvussa 2, että Piilaakson suurin kehityshaaste liittyy vahvaan eriarvoistumiskehitykseen ja Castells ja Himanen näkevät tämän myös yhtenä vuonna 2008 alkaneen talouskriisin taustatekijöistä (s. 33).
Castells ja Himanen tähdentävät että ”hyvinvointivaltio ei ole vain kustannus vaan todellisuudessa investointi, sillä se tuottaa koulutettuja ihmisiä, joilla on hyvä terveys ja sosiaaliturvan luomaa luottamusta jatkaa innovatiivisen talouden menestystä” (s. 16). Luovuus ja riskinotto kukkivat paremmin turvallisessa ympäristössä, jossa yhteiskunnallinen turvaverkko pitää huolta myös konkurssin, työttömyyden tai uudelleenkouluttautumisen hetkellä.
Himanen näkee että työhyvinvoinnin parantaminen yhden prosenttiyksikön verran toisi 2 miljardin euron säästöt. Käytännössä tämä vaatii asennepuolella työ- ja johtamiskulttuurin uudistamista kohti luottamusta ja sisäistä motivaatiota korostavaa suuntaa. Yhteiskunnan puolelta se vaatii hyvinvointipalveluiden nykyisen tason säilyttämistä ja lisääntynyttä panostusta työperäisen stressin ja masennuksen hoitoon. Himanen ja Castells uskovat vahvasti hyvän kierteeseen, jossa aktiivisesti kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiva valtio synnyttää parhaat olosuhteet yrittäjyydelle, joka vuorostaan synnyttää verotuloja hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi. Kaunis kierre, jonka soisi pitävän paikkansa. Siksi on upeaa huomata että nuoren polven menestysyrittäjät tiedostavat verovaroin ylläpidetyn hyvinvointiyhteiskunnan arvon.
3. Valtio ruohonjuuritason hankkeiden lannoittajana
Monesti parhaat uudistukset ja innovaatiot eivät synny keskusjohtoisesti. Tämä koskee myös hyvinvointia edistävien palveluiden kehittämistä. Kansalaisjärjestöt ja alaan erikoistuneet sosiaaliset yritykset ovat usein lähempänä hyvinvoinnin tarvitsijoita ja vähemmän kaavoihin ja määräyksiin kangistuneita kuin julkisen sektorin virastot. Siksi niistä löytyy paljon käyttämätöntä potentiaalia uusien hyvinvointia edistävien ratkaisujen luomiseen.
Himanen ehdottaa että valtio ottaa tässä aktiivisemman roolin näiden uusien käytäntöjen edistämisessä (s. 330). Valtion tulisi alkaa tietoisemmin etsiä ja rahoittaa lupaavia kokeiluja ja toimia tällaisten palveluiden ensiostajana. Tätä kautta löytyviä onnistuneita ratkaisuja julkinen sektori voisi sitten lähteä monistamaan, jotta parhaat käytännöt leviäisivät valtakunnalliseksi. Pitäisi luoda erillinen hyvinvointiratkaisuja etsivä taho, jolla olisi tietty kiinteä vuosibudjetti, jonka avulla se voisi rohkeasti tukea kiinnostavia ratkaisukokeiluja.
4. Valtion tietojärjestelmähankintojen keskitetty johtaminen
Valtio ja kunnat eivät osaa ostaa tietojärjestelmiä. Monet sairaaloissa ja yliopistoissa käytössä olevat järjestelmät ovat toimivuudeltaan ja käytettävyydeltään tolkuttoman huonoja. Siitä huolimatta ne ovat maksaneet aivan liikaa. Kahden miljardin potilastietojärjestelmä lienee se puhutuin esimerkki, mutta lopulta vain jäävuoren huippu. Himanen siteeraa laskelmia joiden mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeisiin on käytetty yli miljardi euroa, josta vähintään puolet eli 500 miljoonaa euroa on mennyt kokonaan hukkaan. Lisäksi julkinen sektori ei useimmiten osaa vaatia avointa lähdekoodia, ja näin se lukitsee itsensä yhden toimittajan varaan, joka voi käyttää monopoliasemaansa hyväkseen laskuttamalla välttämättömästä ylläpidosta ja jatkokehityksestä tolkutonta ylihintaa.
IT-järjestelmien hankinta on hyvin erilaista kuin porkkanoiden ostaminen ja julkiselta puolelta on puuttunut ostamisen ammattitaito. Kun Suomessa terveydenhuollon järjestelmää on rakennettu vuosikymmen ja lasku liikkuu miljardeissa, toteutettiin Virossa vastaava järjestelmä vuodessa 11 miljoonalla eurolla. Suomessa nykyiset hankintalait ja osaamaton ostaja estävät järkevät IT-hankinnat. Tämän seurauksena valtio ostaa järkyttävällä ylihinnalla surkeaa laatua.
Himanen ehdottaa että teknisen infrastruktuurin johtaminen ja hankinta tulisi palauttaa kansalliselle tasolle. Sen sijaan että jokainen kunta hankkii omat järjestelmänsä, olisi asiaa lähestyttävä ”samanlaisena strategisena, kuntatasoa laajempana kysymyksenä kuin vaativin erikoissairaanhoito” (s. 329). Kun yksi keskitetty, ammattimainen taho hoitaisi hankinnat, olisi seurauksena parempia järjestelmiä, jotka avoimen lähdekoodin sekä eri järjestelmien välisten synergiaetujen vuoksi tulisivat maksamaan murto-osan nykyisestä.
5. Kansalaisten hyvinvointitili
Ehkä kiehtovin kaikista ehdotuksista on Himasen lopussa ”villinä korttina” heittämä ehdotus siitä, että ”jokaiselle ihmiselle perustettaisiin hyvinvointitili, jonka resurssien käytöstä hän saa itse päättää” (s. 332). Ymmärrän idean niin että jokaiselle kansalaiselle perustettaisiin tili, johon hän saisi vuodessa x määrän hyvinvointivaluuttaa, jota tässä kutsun hylikoksi. Yksilö voisi sitten käyttää tätä hylikkoaan itse katsomallaan tavalla erilaisiin hyvinvointipalveluihin, oli niiden tuottajana sitten valtio, yksityinen sektori, kansalaisjärjestöt tai naapurin Erkki. Luonnollisesti varsinainen sairauksien ja hätätapauksien hoito olisi järjestelmän ulkopuolella ja kaikkien kansalaisten saatavilla nykyiseen tapaan. Järjestelmä kannustaisi kuitenkin kansalaisia käyttämään erilaisia hyvinvointia edistäviä ja terveyttä vahvistavia palveluita.
Tämänkaltaisella radikaalilla hyvinvointipalveluiden rahoituksen uudelleenjärjestämisellä olisi monia hyviä seurauksia:
A. Laadukkaammat palvelut. Se aktivoisi hyvinvoinnin tuottajia kehittämään palveluitaan, kun kansalaiset kuluttajina voisivat helpommin siirtyä niihin palveluihin, joissa he kokevat saavansa hylikolleen parhaan vastineen.
B. Tasa-arvoisempi terveydenhoitojärjestelmää. Nykyisin ne, jotka eniten tarvitsevat hyvinvointipalveluja, ovat useimmiten huonoimmassa asemassa ostamaan niitä vapailta markkinoilta. Hyvätuloisilla työssäkävijöillä on rahaa hoidattaa vaivojaan ennaltaehkäisevästi, kun riskiryhmissä olevat joutuvat tyytymään oireiden hoitoon. Hylikon myötä kaikilla kansalaisilla olisi saman verran kyseisiä pelimerkkejä joilla ostaa itselleen hyvinvointia.
C. Parempi työllisyys. Ratkaisu lisäisi hyvinvointipalveluiden kysyntää ja tätä kautta työllistäisi ihmisiä työhön, jolla on tarkoitus. Teollisuuden rakennemuutoksen suurimpia uhkia on matalan koulutuksen työpaikkojen katoaminen ja tästä seuraava kasvava työttömyys. Osa hyvinvointipalveluista ei vaadi järin pitkää koulutusta ja siten niiden kysyntä lisäisi näitä paljon kaivattuja työpaikkoja. Hylikko voisi hyvin toteutettuna luoda valtaisan määrän uusia työpaikkoja.
Isot tappelut tultaisiin luonnollisesti käymään siitä, mitkä hoitomuodot pääsevät hylikko-järjestelmän piiriin. Energiakristallit eivät varmaan, mutta mitenkä akupunktio, jooga ja erilaiset liikuntamuodot ylipäänsä? Järjestelmä vaatisi jonkinlaisen kansallisen komission joka arvioisi mitkä palvelut voidaan järjestelmän piiriin ottaa. Ylipäänsä ehdotuksen yksityiskohdat ovat toistaiseksi täysin avoimet ja on varmasti monia kriittisiä kysymyksiä jotka pitää ratkaista. Mutta kuulisin mielelläni minua asiantuntevampien mielipiteitä siitä onko tällainen järjestelmä ylipäänsä mitenkään järkevä? Ja miten tällainen järjestelmä parhaiten voitaisiin toteuttaa?
Yhteenveto
Raportti on tilattu, tehty ja maksettu. Tulevaisuuden kannalta paras mitä voimme tehdä on katsoa eteenpäin ja miettiä, mitkä siitä löytyvät ehdotukset parhaiten voisivat palvella tulevaisuuden Suomea.
Jos Suomelta puuttuu visio, olemme pelkkä ajopuu globaalissa kehityksessä, jossa ylikansallisten finanssijättiläisten ajama säästämisen ja säännöstelyn purkamisen politiikka nähdään ainoana vaihtoehtona. Kuten Himanen raportin viimeisellä sivulla korostaa ”käsillä on valinta demokratian tai globaalien finanssimarkkinoiden välillä” (s. 354). Jälkimmäiset ”pyrkivät pakottamaan eurooppalaisia maita – Suomen mukaan lukien – koko ajan suurempiin julkisten menojen leikkauksiin.” Tämä on Himasen mukaan väärin. Ja juuri siksi tarvitsemme visionääristä poliittista johtajuutta, aitoa pyrkimystä tehdä politiikkaa kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Olisiko jokin näistä viidestä ehdotuksesta sellainen, joka voisi olla osa tätä tulevaisuuden visionäärisempää suomalaista politiikkaa?
Lue myös aiempi kirjoitukseni Miten mitata arvokasta elämää? Himanen, Katainen ja hyvän elämän peruspilarit sekä arvioni Sinisestä kirjasta otsikolla Mikä on Pekka Himasen agenda? Sinisen kirjan ydinteesit.
Frank Martela 
Suomeen kannattaisi Aalto-yliopiston rinnalle – yhtenä huippuyliopistoista – perustaa mielen tutkimisen yliopisto.
Siinä perusopetuksena olisi ensin kuusi vuotta kestävä mielen systemaattinen harjoittaminen:
– keskittymiskyvyn parantaminen
– tarkkaavaisuus
– instrospektiokyvyn kehittäminen (mielen havainnointi)
– metakognitiiviset taidot (omien kognitiivisten toimintojen havainnointi)
Perusjakson aikana tehtäisiin tutkimusta näiden taitojen kehittymisestä, samaan aikaan kun kehitettäisiin ja vertailtaisiin eri oppimismenetelmiä (jokaiselle eri menetelmälle voisi olla oma ryhmänsä – näin saataisiin vertailukelpoista tietoa millä menetelmillä kutakin mielen kykyä voi parhaiten kehittää).
Yhteistyötä tehtäisiin neuropsykologian, neurologian, lääketieteen, psykologian, filosofian ja sosiologian laitosten kanssa (taattaisiin puolueettomat, tieteelliset todentamismenetelmät)
Perusjakson jälkeen opiskelijat voisivat erikoistua jatkossa vaikkapa:
– yhteistyöhön Aalto-yliopiston mediapuolen kanssa, tuottaen dokumentteja sekä animaatioita mielen harjoittamisen vaikutuksista
– kehittämään sopivia harjoitusmenetelmiä ja oppimateriaalia eri kohderyhmille
– tekemään tutkimusta ”kadunmiesten” parissa siitä, miten mielen kehittäminen vaikuttaa: itsetuntoon, omanarvontuntoon, hyvinvointiin, terveyteen, tunne-elämään, sosiaalisiin suhteisiin yms. (tarjolla olisi eripituisia kursseja, vertailuryhmiä jne, ja kaikista tutkimuksista tehtäsiin tilastot)
– tekemään ehdotuksia opetusministeriölle peruskoulun oppimäärän lisäämiseksi oppiaineilla, joilla olisi em. tutkimusten valossa kiistatonta näyttöä esimerkiksi ihmisen omanarvontunnon ja kriittisen ajattelun kehittymisessä
– tekemään yhteistyötä sairaanhoidon ja lääkäreiden kanssa ADHD-potilaiden tilan parantamiseksi
– tekemään yhteistyötä ja tutkimusta mielenterveyspuolen kanssa mielen harjoittamisen vaikutuksesta masennukseen
– tekemään yhteistyöprojekteja ja tutkimusta sekä luovien alojen että urheilun ja urheiluvalmennuksen parissa
– kehittämään ja testaamaan psykologisen valmentamisen menetelmiä
Mielen tutkimisen ylipisto olisi ensimmäinen laatuaan maailmassa, ja saisi osakseen paljon kiinnostusta ja huomiota, edelläkävijänä. Kymmenessä vuodessa tulokset puhuisivat puolestaan, ja psykologian saralla saataisiin merkittävää uutta tietoa mielen toiminnasta, oppimiskyvystä ja kehitysmahdollisuuksista. Äly ja käytännön tilanteissa ilmenevä viisaus olisivat hyviä vientituotteita joka puolelle maailmaa. Yliopistosta tulisi kansainvälisesti myös psykologisen valmentamisen lippulaiva.
Saisiko ehdotus kannatusta Suomessa? Rakennettaisiin tällainen vaikkapa uuden ydinvoimalaan sijaan.. (Ei varmaan maksaisi juurikaan enempää..). Kumpi olisi parempi vientivaltti?
”University of Mind and Science”, Suomeen?
(taustatietoa: arviolta noin 90% suomalaisista ei kykene laskemaan mielessään kymmentä normaalitahtista hengitystään – keskittymiskyky herpaantuu jo kolmen, neljän hengityksen jälkeen, eli 90% suomalaisista ei pysty hallitsemaan mieltään (saati ajatuksiaan) edes minuuttia. Harjoittamaton mieli ei ole tahdonalainen – siitä johtuu osa ongelmistamme. Sen sijaan keskittymiskyvyn systemaattisessa parantamisessa ei ole tutkimuksissa havaittu ylärajaa. Keskittymiskyky on luku- ja laskutaidon tapaan opittavissa; sen kuuluisikin olla osa perusterveyttämme, tämän taidon opetus olisi mahdollista aloittaa lapsille jo esi- ja peruskoulussa.)
TykkääTykkää
Otetaan käyttöön perustulo, jotta saataisiin purettua suuri osa siitä byrokratiasta, joka pyörii kelan ja toimeentuloturvan ympärillä, ja joka maksaa paljon. Hyöty: kaiken, pienipalkkaisenkin työn vastaanottaminen muuttuu kannattavaksi, ihmiset säästyvät stigmatisoinnilta (vähempiarvoisuudelta) kun eriarvoisuus hälvenee ja monipuolisempi tekeminen saa arvostusta. Miksipä ei perustuloa voisi kokeille vaikkapa kahta vaalikautta? Palattaisiin sen jälkeen vanhaan, jos näytöt eivät vakuuta. (itse uskon, että vaikutukset puhuisivat kyllä puolestaan).
Integroidaan aikapankit osaksi julkista sektoria. Osa ihmisistä voisi tehdä työtä ajalla, saaden palveluja sitä vastaan. Osa ihmisistä voisi maksaa veronsa suoraan tekemällä niitä töitä, joita yhteiskunta verovaroillamme tarjoaa. Hyöty: kaikkien ei tarvitse ansaita miljoonia. Työt tulevat tehdyksi kysynnän ja tarjonnan mukaan, ei pelkästään silloin, kun jollain on varaa maksaa siitä rahaa. Moni tekemätön työ löytäisi tekijän, ja tekevä töitä. Mielekkään tekemisen mahdollisuudet lisääntyvät myös niillä, joita ei enää huolita varsinaiseen työelämään. Myös työttömät hyväksyttäisiin näin tasaveroisiksi arvokkaiksi yhteiskuntaa rakentaviksi ihmisiksi.
Koulutetaan psykoterapeutteja myös kuntien palvelukseen ja sidotaan hoitotakuu koskemaan myös henkisen hyvinvoinnin hoitoa (eli ihminen pääsisi esim 3 viikon kuluessa terapiaan, kun tarve on havaittu). Hyöty: monin verroin vähemmän työkyvyttömiä ja eläkkeitä, vähentynyt henkinen pahoinvointi ja lisääntyvä tunne siitä, että ihmisestä välitetään. Nyt hoitotarpeen ilmettyä ihminen jätetään yksin etsimään terapeuttia yksityiseltä puolelta ja on täysin oman onnensa nojassa onnistuuko sellaisen löytämään vaiko ei. Vaikka KELAn puolto terapian korvaavuudesta olisi saatu, monella terapiaan pääsy tyssää siihen, ettei terapeuttia löydy. Tälle asialle sietäisi kyllä tehdä jotain. Miksei meillä voisi olla myös kunnallista psykoterapiaa? Kiitos.
TykkääTykkää
Hei vielä, oletko tietoinen tällaisesta Valtioneuvoston kanslian teettämästä ja saamasta raportista, jo vuodelta 2011: http://vnk.fi/julkaisukansio/2011/r1211_bkt/PDF/fi.pdf
Sisältönä mm:
* PÄÄTTÄJÄT KAIPAAVAT LISÄÄ TIETOA HYVINVOINNISTA
1.1 Keskustelu uusista mittareista
bruttokansantuotteen rinnalle
* HYVINVOINNIN JA YMPÄRISTÖNTILAN MITTAAMISELLE VALMIINA MONIA KEINOJA
2.1 Keskeiset kotimaiset hyvinvoinnin mittaristot
2.2 Kartoitus mahdollisista hyvinvoinnin yhdistelmäindikaattoreista
* ASIANTUNTIJARYHMÄN EHDOTUKSET TOIMENPITEIKSI:
4.1 Kehitetään tiivishyvinvoinnin mittaristo
4.1.1 Mittariston rakenne
4.1.2 Valintakriteerit mittariston indikaattoreille
4.1.3 Alustavia ehdotuksia mittariston indikaattoreiksi
4.2 Kehitetään Findikaattori.fi-palvelua
4.2.2 Käytettävyys ja markkinointi
4.3 Lisätään julkista keskustelua hyvinvoinni
sta ja käynnistetään korkean tason arviointi-
foorumit
Onko tämä edes ollut julkisessa keskustelussa tai esillä Kataisen toimesta? Raportti on kuitenkin tehty ennen Himasen selontekoa. Ja vilisee konkreettisia ehdotuksia. Ei kai sillä ole pyyhitty vain lattioita? 😦
TykkääTykkää
Enni: Keskittymiskyvyn parantaminen, introspektiokyky ja metakognitiiviset taidot ovat arvokkaita ja hyödyllisiä asioita. Erillinen yliopisto on iso askel, mutta jo sillä voisi olla hyviä vaikutuksia jos niihin liittyvää harjoitusta liitettäisiin osaksi koulutusjärjestelmää peruskoulusta lähtien.
Ken: Ehdotuksesi ovat kiintoisia.
* Toimeentulojärjestelmä kaipaisi perustavaa remonttia, jotta kaikki työ olisi kannattavaa ottaa vastaan ilman nykyisenkaltaisia kannustinloukkuja. Perustulo on tässä yksi keskeinen vaihtoehto.
* Aikapankkien osalta jäin miettimään että mitä on se työ jota tyypit aikapankin kautta tekisivät. Onko meillä sopivaa työtä tarjota heille ja jos on, miksi siitä ei voisi maksaa myös ihan vain palkkaa?
* Mitä tulee tuohon mielenterveystyöhön panostamiseen, niin siitä olen täysin samaa mieltä. Paitsi että henkisen hyvinvoinnin hoito estäisi monia inhimillisiä tragedioita, on se ennaltaehkäisevänä työnä myös pitkällä tähtäimellä taloudellisesti kannattavaa, kun vähemmän ihmisiä syrjäytyy työelämästä. Himanen taisi jossakin kritisoida nykyhallitusta siitä että tämä Siniseen kirjaan kirjattu tavoite oli yksi niistä, jonka hallitus on täysin sivuuttanut.
* Kiitos linkistä tuohon ’Bkt ja kestävä hyvinvointi’-julkaisuun. Pitää tutustua siihen tarkemmin. Hienoa nähdä että valtioneuvosto on vaihtoehtoisia mittareita jo pohtinut. Toisaalta harmillista että moni laadukas raportti julkaistaan ainakin julkisen keskustelun osalta täysin pimennossa. Ja aika kummallista että Himanen ei tähän raporttiin viittaa lainkaan, vaikka se tuntuisi olevan hänen oman dignity-indeksin kannalta aivan keskeinen!
TykkääTykkää
Hei ja kiitos kommentistasi. Ehdottomasti olen kanssasi samaa mieltä, että ensiaskel on jo se, että näitä alettaisiin ylipäätään opettaa – lapsille ensin leikin avulla, ja siitä ylöspäin sitten vaikkapa peruspsykologia-nimikkeen alla tai rinnalla (opetettaisiin mm. se, ettei tunteisiin ja ajatuksiinsa tarvitse samaistua). Varmasti nämä aineet tukisivat ihmisiä sekä opintiellä että elämässä ja ihmissuhteissa – toisten ihmisten tunteiden ymmärtämisessä – kokonaisvaltaisesti. Jossain myöhemmässä vaiheessa sitten (ehkä 30-50 vuoden kuluttua? Villi arvaukseni 🙂 tämä ’perusopetus’ voisi jalostua ja johtaa mahdollisuuteen opiskella näitä osa-alueita myös ihan ammatikseen.
Omasta mielestäni on hieman sääli, että Suomessa voi olla psykologian tohtori, ilman että koulutukseen kuuluu oman mielen suoran havainnoinnin opettelu; jos kohta arvostan toki psykologian laitoksia erittäin suuresti jo nyt. Mutta tämän puolen soisin sinnekin mukaan, aluksi vaikka edes yhtenä kurssikokoneisuutena. (Tai edes yhtenä yksittäisenä kurssina! 🙂
Lienemme tällä hetkellä mielenharjoituksen osalta vastaavanlaisessa tilanteessa, jossa olisimme jos fysiikan osalta emme tietäisi liikunnasta ja lenkilläkäynnistä mitään, saati ymmärtäisi niiden tarkoitusta. Mutta toivotaan, että vuosikymmenten saatossa mielen kokonaisvaltainen kehittäminen astuu kuvaan mukaan.
Kiitos sinulle työstäsi jota teet.
TykkääTykkää
Mutta missä on konkretia? Kyllähän ihan kivaa diipadaapaa löytyy tuosta Himasen teennälmästä, josta vain muutama sivu koski Suomea mutta maksoi aivan tajuttomasti (tuohon hintaan olisi pitänyt saada täydet oikeudet koko pumaskaan) mutta ei mitään KONKREETTISTA.
Heitellään ajatuksia taivaalle ja siitä pitää maksaa satoja tuhansia euroja. Mutta mitään suoraa ja selkeää ohjetta jonka pohjalta joitain tehtäisiin ei ole. Lähinnä tarjonta on ”Pitäis tehdä silleen niinku et kaikil ois kivaa ja homma niiku toimis joo”. Eli käytännössä täysin yhdentekevää soopaa jonka jopa naurismaan aika älyäisi. Eikä pyytäisi yhtä paljon rahaa.
Olet oikeassa kyllä, tutkimus on tilattu, maksettu ja tehty. Mutta oikeasti saatiin vain muutama sivu jo olemassa olleesta tutkimuksesta, joten nyt pitäisi päätyä tilaajan ja toimittajan oikeuteen. Tilaajan eli ministerin virka-aseman törkeästä väärinkäytöstä ja toimittajan selvästä huijauksesta.
TykkääTykkää