Aivojen plastisuus on yksi modernin aivotutkimuksen keskeisiä havaintoja. Aivomme eivät ole staattisia rakenteita, jotka passiivisesti ottavat vastaan aistihavaintojemme tarjoamaa tietoa. Sen sijaan ne muokkautuvat voimakkaasti sen mukaisesti miten niitä käytetään. Monet idän kansat ovat vuosituhansia luottaneet meditaatioon tehokkaana keinona muokata mieltämme ja olemisemme tuntua, nyt aivokuvantamismenetelmät ovat osoittaneet, että tämä todellakin muuttaa mieltämme ja nämä muutokset ovat havaittavissa tieteellisissä tutkimuksissa.

Ihmisten hämmästyttävä suvereenisuus saa meidät lipeämään lapsenomaiseen ihailuun. Taiturimaisen kitaristin sormityöskentely ja jumalainen musiikillinen varmuus syöksevät meidät transsiin, piilokärjen pallotaituruus häkellyttää mestareiden liigassa tai filosofin partaveitsenterävä analyysi kimuranttiin kysymykseen saa meidät haukkomaan henkeämme. Helposti ajattelemme, että taituruuden taustalla on yksilön uskomaton synnynnäinen lahjakkuus. Tutkimukset kuitenkin tukevat enemmän niin sanottua kymmenentuhannen tunnin sääntöä. Kun harjoittelet jotakin asiaa määrätietoisesti kymmenisentuhatta tuntia, olet todennäköisesti tavallisen kansan silmissä uskomaton tekijä, mitä ikinä teetkään.

Taustalla on aivojen plastisuus. Niillä on uskomaton taipumus sopeutua sen mukaisiksi, miten niitä käytetään. Aivokuvauksissa näemme kuinka ammattiviulistin sormituksia kontrolloiva aivojen osa on valtavasti laajempi kuin naapurin Epulla. Pitkään on myös ajateltu, että työmuistimme koko olisi kolmesta seitsemään yksikköä. Uudempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että tämä rajoite koskee lähinnä sellaisia asioita, joihin emme ole intohimoisesti paneutuneet. Laajennettu työmuisti viittaa siihen tietomäärän muistamiskykyyn, joka koskee meille tuttuja aihealueita. Ammattilaistarjoilija kykenee muistamaan uskomattoman määrän informaatiota päässään, kunhan ne vain esitetään pöytätilauskohtaisesti. Pikashakin pelaajat kykenevät tasokkaaseen shakinpeluuseen, vaikka aikaa yksittäisten siirtojen miettimiseen on vain muutamia sekunteja, koska he kykenevät esitajuntaisesti hahmottamaan pelitilanteita kokonaisuuksina. Ihmisen sokeutuessa kuuloaisti kavereineen valtaavat ne aivojen osat, jotka aikaisemmin käsittelivät visuaalista signaalia.

Meditaation ideana on nimenomaisesti tämän plastisuuden hyödyntäminen. Perusmeditaatiossa pyritään oppimaan irtautumaan ulkomaailman ja tiedostamattoman mielemme meille syöttämistä ajatuksista ja nousemaan oman mielemme kuhinan yläpuolelle. Tavoitteena on saavuttaa eräänlainen läsnäolon tai tiedostamisen tila, jossa ollaan tietoisia kaikesta ympärillä ja omassa mielessä tapahtuvasta, mutta ei takerruta niistä mihinkään. Ajatuksia tulee ja menee, aistimuksia ja ääniä tulee ja menee, tunteita tulee ja menee. Olemme läsnä ja havaitsemme niitä, mutta emme antaudu minkään niistä pauloihin, emme uppoa mihinkään niistä, vaan tarkastelemme niitä ikäänkuin pinnan yläpuolelta. Ulkoisen ja sisäisen maailman annetaan virrata itsenäisesti, meidän toimiessa ihastelevana tarkkailijana.

Toisessa meditaatiotyypissä, niin sanotussa loving kindness -meditaatiossa, pyritään puolestaan positiivisten ajatusten ajattelemiseen kaikista lähimmäisistämme. Keskitämme mielemme läheisiimme, ystäviimme, vihamiehiimme, perheeseemme, meitä ärsyttäviin ihmisiin ja pyrimme toivomaan kaikille heille hyvää. On helppo sanoa, että rakasta lähimmäistäsi, mutta vaikea elää arkensa aina sen mukaisesti. Ideana tässä harjoitteessa on nimenomaisesti, että harjoittamalla tällaista toimintaa tietoisesti opimme rakastamaan lähimmäistämme enemmän ja toimimaan myös tämän rakkauden mukaisesti.

Ja tuloksia syntyy. Länsimainen tiede on viime vuosina innostunut meditaation tutkimuksesta ja tulokset vahvistavat käsityksiä, joita meditoijilla on ollut toimestaan vuosituhansia. Aivotutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että magneettikuvauksissa havaittava vasemman ja oikean etuotsalohkon aktiivisuuden määrä ennustaa melko tarkasti sekä henkilön senhetkisen mielentilan positiivisuutta tai negatiivisuutta, että hänen yleisen elämänasenteensa myönteisyyttä tai kielteisyyttä. Karkeasti ottaen mitä aktiivisempi vasempi aivopuolisko on suhteessa oikeaan, sen onnellisempi henkilö on.
Kun ensimmäinen buddhalainen munkki pistettiin tällaiseen aivokuvaukseen löi hän kaikki senhetkiset ennätykset vasemman aivopuoliskon aktiivisuudessa verrattuna oikeaan. Hän olikin harjoittanut buddhalaista kärsimyksistä vapauttavaa meditaatiota kymmeniätuhansia tunteja.

Tulokset osoittivat myös, että aivoissa näkyvien muutosten aikaansaamiseksi ei tarvitse meditoida kahtakymmentä vuotta. Jo kymmenen minuutin päivittäinen meditaatio muutti ihmisten aivotoimintaa. Heillä alkoi esiintyä enemmän rentoutumiseen kytkeytyviä alpha-aaltoja ja samanaikaisesti heidän kokemiensa masennus- ja pelkotilojen määrä väheni. Toisessa tutkimuksessa 60 amerikkalaista joilla oli valtimokovettumatauti eli kolesterolia kertynyt suoniin harjoittivat meditaatiota 6-9 kuukautta. Heidän valtimokertymänsä laski, kun samanlaisella vertailuryhmällä, joka ei harjoittanut meditaatiota se nousi. Samoin eräässä biotech-alan firmassa työntekijöistä puolet sai meditaatioharjoitusta kolme tuntia viikossa kahden kuukauden ajan. Seurantatutkimuksissa oli selkeät erot näkyvissä verrattuna firman toiseen puoleen. Tämä näkyi sekä aivokuvauksissa, että ihmisten raportoidessa omia tuntemuksiaan. Meditoineet henkilöt olivat vähemmän stressaantuneita ja heillä oli ylipäänsä energisempi fiilis työnsä suhteen.

Aivomme ovat muokattavissa ja meditaatiolla siis kykenee muuttamaan aivojaan ja mieltään pysyvästi. Sen avulla on mahdollista saavuttaa rauhallisempi mielentila, pienentää stressiä, parantaa terveyttään, lisätä myötätuntoa kanssaeläjiä kohtaan. Sillä on mahdollista muuttaa sitä, miten me koemme maailman ja miten elämme siinä. Aika kovat lupaukset! Kysymys kuuluu, joko meditoin itse? Muutamia kokeiluja lukuunottamatta en ainakaan vielä.