Haluatko ymmärtää mitä joukkosurmaajan päässä liikkuu? Tehkäämme tutkimus ”valkoisesta vihasta”
Haluatko ymmärtää mitä koulusurmaajan päässä liikkuu? Älä lue nettipalstojen yhden selityksen profeettoja. Lue tämä kirjoitus Suomen Kuvalehdestä: ”Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja”. Siinä eräs potentiaalinen koulusurmaaja kertoo miksi hän oli valmis tappamaan, mikä ajoi hänet siihen pisteeseen, että toisten tappaminen tuntui oikeutetulta. Ja mikä lopulta esti häntä toteuttamasta tappofantasiaansa. Se auttaa ymmärtämään miten paha olo sisällä kasvaa vuosi vuodelta, miten ihminen ikäänkuin irtautuu itsestään, ja on lopulta valmis tunnekylmästi kostamaan ahdistuksensa ympäröiviin ihmisiin. ”Lauri” puhuu valkoisesta, laskelmoidusta vihasta, mustan impulsiivisen vihan vastakohtana.
Jokaista joukkosurman toteuttanutta henkilöä kohtaan on varmasti sata ahdistunutta nuorta, joiden päässä vastaavat veriset kostofantasiat pyörivät. Valtaosa heistä pääsee masennuksestaan ylitse ja monista kasvaa kunnon kansalaisia. He ovat tämän aiheen todellisia asiantuntijoita, he kykenisivät kertomaan, miten päädytään näihin silmittömiin joukkomurhiin. Olisi siis tehtävä tutkimus, johon rekrytoitaisiin esimerkiksi 50 tällaista entistä totaalisella kostolla fantasioinutta. Moni heistä ei tietystikään ole valmis puhumaan, mutta varmasti löytyisi riittävä määrä sellaisia, jotka kokisivat, että auttamalla yhteiskuntaa he löytäisivät uuden positiivisen merkityksen sysimustille kokemuksilleen.
Nämä olisivat synkkiä haastatteluita. Tarinoista paljastuisi varmasti raakaa ja systemaattista koulukiusaamista. Sieltä paljastuisi puutteita sosiaalisissa taidoissa. Sieltä paljastuisi arkoja, sisäänpäinkääntyneitä nuoria, jotka ovat työntyneet sivuun äänekkämpien tovereidensa edestä. Ja joiden on ollut vaikea löytää todellista ystävää. Sieltä paljastuisi vuosia haudottua katkeruutta ja kateutta menestyvämpiä kanssatovereita kohtaan. Sieltä paljastuisi ahdistusta sellaisen yhteiskunnan edessä, jossa tilaa on vain menestyjille. Sieltä paljastuisi nuoria, jotka haluaisivat osoittaa olevansa arvokkaita. Sieltä paljastuisi suuruudenhulluja kuvitelmia omasta erinomaisuudesta, jotka murskautuvat yhä uudelleen todellisuuden kallioseinää vasten. Sieltä paljastuisi virtuaaliyhteisöjä, jotka tukevat nuorten eristäytymistä ja todellisuuspakoa vainoharhaiseen mielikuvitusmaailmaansa.
Kaikki nämä tekijät varmaan vaikuttavat sillä pimeyteen syöksevällä polulla, joka johtaa lopulta aseeseen tarttumiseen. Mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että tuhansia nuoria käy läpi samat kokemukset, mutta eivät päädy tekemään järkyttävän raukkamaisia veritekoja. Valtaosa syrjäytyneistä on hiljaa kärsimyksensä kanssa. Jotkut ovat saattaneet käydä lähellä kuilun reunaa, mutta jotkin tekijät ovat pitäneet heidät pinnalla. Synkkien selitysten lisäksi tarvitsemme ymmärrystä myös näistä valoisista seikoista, eli tekijöistä, jotka auttavat nuoren lopulta takaisin jaloilleen. Sieltä saattaa löytyä jonkun terveydenhoitajan aito huoli nuoren hyvinvoinnista. Opettajan tai satunnaisen luokkatoverin antama tuki kiusaamisen ollessa pahinta. Luottamuksellisen suhteen syntyminen terapeutin kanssa. Tai se yksi syvällisempi keskustelu isän kanssa saunan jälkeen syysillassa. Näiden nostattavien tekijöiden löytäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin alaspäin suistavienkin tekijöiden löytäminen. Niillä voidaan pelastaa ahdistuneen nuoren henki. Ja joskus jopa häntä ympäröivien nuorten henki.
Me tarvitsemme tämän tutkimuksen. Mahdollisimman pian. Syvähaastattelemalla nämä 50 nuorta saisimme huomattavasti paremman kuvan siitä, mitkä persoonallisuustekijät ja ympäristötekijät altistavat tällaiselle käytökselle. Kuulisimme varmasti rankkoja tarinoita. Näin osaisimme tulevaisuudessa puuttua hälyttäviin merkkeihin siinä vaiheessa, kun synkkä kehityskulku on vielä käännettävissä parempaan päin. Ja parhaimmassa tapauksessa tietäisimme myös, millä keinoilla pimeyttä kohti syöksyvä nuori voidaan pelastaa.
Tämä on toinen asia, mikä olisi pikimmiten toteutettava, jos haluamme estää tulevia joukkomurhia. Ensimmäinen keino oli klassinen, nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostaminen. Mutta silti ajankohtainen, koska puheista huolimatta asia ei tunnu edistyvän. Kolmas, huomenna ilmestyvä keino kertoo yhdestä jo olemassaolevasta hankkeesta, jonka uskon ennaltaehkäisevän useita tällaisia traagisia tapauksia tulevaisuudessa.
Frank Martela 
Kirjoituksen ideasta on kiitettävä Hanna Jäkälää, joka alunperin ehdotti, että paras tapa oppia ymmärtämään näitä joukkomurhaajia olisi etsiä melkein tekijöitä, jotka etäisyyden päästä pystyvät jäsentelemään omia aiempia motiivejaan.
TykkääTykkää
Uskotko siis, että luonteenpiirteiden perusteella voitaisiin tunnistaa massamurhaaja? Tai että potentiaalisia koulumurhaajia syvähaastattelemalla ympäristöstä löydetyt yhdistävät tekijät voitaisiin poistaa ja siten ennakoivasti estää tällaiset katastrofit?
Omat ajatukset kulkevat hiukan eri polkua ja siksi tuollainen yksittäistapauksiin pureutuminen tuntuu jotenkin seurausten metsästämiseltä – syiden ollessa jossain syvemmällä kulttuurissa. Voin toki olla väärässä, mutta SK:n artikkelissa kuvattua mustaa ja valkoista vihaa lienee aina ollut – ihmiset ovat erilaisia. Tuskin ihmisten tunteet ovat muuttuneet 50 vuodessa tai edes vuosituhannessa (Teksasin koulusurmat tehtiin vuonna -66), mutta (länsimainen) kulttuuri on muuttunut paljonkin. Ts. ihmisten tunteet olivat varmasti yhtä syviä 100 vuotta sitten kuin ne ovat nykyäänkin – kulttuurinen kehys vain antaa erilaisia tapoja niiden käsittelyyn. Minusta olisikin hedelmällisempää tutkia samantyyppisten ihmisten reaktioita eri kulttuureissa ja eri aikakausina.
Tuossa SK:n jutussa tarttui silmiin lause: ”Yhdysvalloissa tiedetään, että jokaisella uudella koulumurhaajalla on ollut selkeä tavoite päihittää edeltäjänsä”. Miksi? Mitä henkilö, joka hirmutyönsä päätteeksi useimmissa tapauksissa tappaa itsensä, kokee saavuttavansa? Mainetta? Seurausten tilkitsemistä olisi saavutetun maineen vähentäminen: lehtien sensuuri, internetin sensuuri. Jalkapallossa yrittävät jotain samaa, kun yli-innokas fani pääsee viuhahtamaan kentällä – viuhahdukset eivät ole kuitenkaan loppuneet. Kysymys kuuluukin, miksi koulukiusatut eivät tehneet mitään vastaavaa sukupolvi tai pari takaperin?
TykkääTykkää
Hyvä ja rohkea kirjoitus!
On totta, että nuorilla ihmisillä yksittäisetkin sattumat saattavat muuttaa elämän suuntaa radikaalisti. Nuoren oman kokemuksen kuunteleminen ja analysoiminen vähintään puolitieteellisesti olisi tärkeää useasta syystä. Väkivallan tekoja ei voida ymmärtää pelkästään ulkopuolelta analysoiden. Suurin osa meistä ei pysty samaistumaan tekijän mielenmaailmaan eikä halua samaistua sairaisiin ajatuksiin ja mielikuviin. Siksi päädymme helposti etäännyttämään psyykkisesti sairaan ihmisen kokemusmaailman omastamme emmekä mielellämme käsittele heitä samalla tavalla ihmisinä kuin itseämme. ”Heidän kokemuksensa, vihansa, surunsa, ilonsa ja sairautensa ei liity meihin. Me emme voi eikä meidän tarvitse ymmärtää sitä, koska me olemme terveitä ja heidän kokemusmaailmansa on sairas. Jos heidän kokemuksiinsa samaistuu, sairastuu helposti itsekin.” Minusta on tärkeä kysymys, onko tällainen psyykkisesti terveiden ihmisten terve suhtautumistapa seurausta psyykkisesti sairastuvien ihmisten oireista ja teoista vai onko se sittenkin yksi olennaisimmista sairastumisen selittävistä tekijöistä?
Nuori, joka ei vielä ole tehnyt hirmutekoja tarvitsee nimenomaan yhteyttä terveisiin nuoriin ja etupäässä aikuisiin. Sosiaalistuminen edellyttää psyykkistä yhteyttä, empatiaa, vastavuoroisuutta. Miten rakentaa yhteiskuntaan lisää kuuntelua ja mahdollisuuksia empatiaan ilman uhkaa, että psyykkinen sairaus ”leviää” ja tartuttaa sairasta tapaa hahmottaa todellisuutta. Reflektoiva, rakenteellinen, käsitteitä avaava ja sanavalinnoissaan harkitseva tiede päihittää iltapäivälehdet mennen tullen.
TykkääTykkää
Kiitos kommenteista Gnito ja Hanna!
Lienee totta, että kulttuurissamme on tapahtunut jokin nyrjähdys viimeisten vuosikymmenten aikana, jonka seurauksena ahdistus joskus purkautuu ulospäin noin väkivaltaisesti. Jokin ajaa muutaman nuoren tällaiseen nykyään. Mutta juuri sen ymmärtäminen, mikä nykyajassamme heidät siihen ajaa, on jotakin, jota voitaisiin ymmärtää paremmin näitä samanlaisia ajatuksia hautoneita haastattelemalla.
Hanna saattaa osua oikeaan, kun ehdottaa, että meidän terveiden suhtautuminen saattaa myös vaikuttaa negatiivisesti ahdistuneen kehityskulkuun. Tuntuu, että nykyään normaalin kenttä on kaventunut. Ollaksesi normaali sinun pitää olla paljon paremmin menestynyt kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Pitää olla valkoiset hampaat ja positiivinen elämänasenne, korkea koulutus ja iloinen supliikki. Tämän seurauksena yhä useampi nuori putoaa normaalin ulkopuolelle. Ja tällöin usein myös muiden ihmisten suhtautuminen heihin muuttuu. Heitä katsotaan etäisyyden päästä, heille puhutaan kuin heikkomielisille. Näin kasvatetaan entisestään sitä kuilua ahdistuneen nuoren ja ympäröivän yhteiskunnan välillä. Kun etäisyys lisääntyy, vähenee empatia, ja nuoren on yhä helpompi suhtautua toisiin ihmisiin tunnekylmästi.
TykkääTykkää
Huomenta. Suht tuorre topiikki vielä, niin kirjoitan tähän, kun tällainen googleen tarttui. Lukaisin tuon linkkisi artikkelin ja olihan siinä selitetty aika selvästi ne syyt joukkomurhiin tuon artikkelin näkökulmasta.
Kuten siinä kirjoitettiin, kyse olisi dissosiaatiosta. Dissosiaatio littyy kieltämiseen hallitsevana defenssirakenteena, eli dissosiaatiota käyttävä henkilö on tutummin sanottuna persoonallisuushäiriöinen, tai psykoottinen.
Artikkelin mukaan joukkomurhaan päätyvä henkilö olisi siis koulukiusattu persoonallisuushäiriöinen henkilö. Olen tässä mielessä artikkelin kanssa samoilla linjoilla.
Minua on kiusattu hyvin väkivaltaisesti jo hyvin pienenä, enkä ole ajatellut kostavani kiusaamista millekään suurille massoille. Pitäisikö sitten miettiä sellaisia ihmisiä, jotka selviävät kiusaamisesta ilman tukea? Jotka eivät halua kostaa, eivätkä tappaa itseään, vaikka valoa ei ole näkyvissä, vaan kaikki on itseä vastaan…
TykkääTykkää
Hyvä Saviola, pitäisi miettiä myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua kostaa kiusaamistaan. On tietysti tyhmää, että kiusaaminen nousee parrasvaloihin vain silloin, kun joku kiusattu päättää kostaa. Kaikki kiusaaminen on väärin ja siksi olisi tärkeää miettiä keinoja sen ehkäisemiseksi. Ja kiusattujen auttamiseksi. Kirjoitin tähän liittyen tuosta Kiva-koulu -hankkeesta, joka tulevaisuudessa toivottavasti ehkäisee kiusaustapauksia yhä laajemmin.
Tsemppiä elämääsi, toivon, että sinullekin se valo vielä löytyy!
TykkääTykkää
Haluaisin lähteä kyseiseen tutkimukseen mukaan, jos joku vielä haluaa tällaista tehdä. Voisin kertoa omia kokemuksiani ja siitä, miten noista olen päässyt yli.
TykkääTykkää
Olen isäni raiskaama, ja raalla tavalla pahoinpitelemä aikuinen nainen.
Väkivalta fantasiat ovat pääasiassa kohdistuneet minulle dissosiaatio identiteettihäiriön aiheuttaneeseen ihmiseen, eli isääni. Tosin olen miettinyt myös kaikkia niitä naapureita jotka kuulivat meillä jatkuneet pahoinpitelyn ja raivon äänet, niitä jotka eivät reagoineet kolmen lapsen hätään mitenkään.
Myös ne ihmiset ovat käyneet mielkuvissani jotka näkivät minussa jatkuvat paihoinpitelyn jäljet, koulun henkilökunta, ym…
Erityisesti mielessäni on usein ollut ne perheneuvolan naiset, jotka lähettivät minut isäni mukana takaisin kotiin, kun olin ensin heille kertonut meillä tapahtuneista asioista rehellisesti. Minua ei vain uskottu, ei ymmärretty sellaisen pahuuden olevan läsnä, joka voi tehdä ne asiat omalle lapselleen. Isäni on yhä se viehättävä oman tilan ottava mies. Aikuinen kun kielsi kaikki tapahtuneet, ja kertoi minulla olevan harvinaisen voimakas mielikuvitus. Asia oli sillä selvä, ja sain selkääni heti perhenuvolan parkkipaikalla.
Sen selkäsaunan muistan erityisen voimakkaana.
Isäni oli kuitenkin täysin oikeassa ilman mielikuvitustani ja psyykkeeni joustavuutta en olisi aikuisuuteen selvinnyt. Dissosiaatio taipumus on suojellut minua psyykkiseltä romahtamiselta, ja suojelee yhä.
Eli ei ainoastaan koulukiusaaminen ole taipumuksen aiheuttaja, tämän voi aiheuttaa sietämättömät vanhemmat ja heidän itsekäs käyttäytymisensä. Ilmottaudun myös mukaan tutkimukseen jos joku sellaista tekee…
TykkääTykkää