Pitääkö lasten olla huomaavaisia vai hyvätapaisia? Tämä kysymys ennustaa hämmentävän hyvin sitä, ketkä kannattivat Donald Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Kysymys mittaa ihmisen autoritarismia eli kuinka paljon hän arvostaa kuria ja järjestystä, kaipaa voimakasta johtajaa ja on hyökkäävä omaan ryhmäänsä kuulumattomia kohtaan. Jo tammikuun puolessavälissä autoritarismia tutkiva Matthew MacWilliams katsoi tilastoja Yhdysvalloissa vahvistuneesta autoritarismin kaipuusta ja ennusti, että se tulee siivittämään silloin vasta Republikaanipuolueen ehdokkuudesta kilpailleen Trumpin presidentiksi asti.

Ketkä Trumpia sitten äänestivät? CNN:n julkaisemien exit poll -tilastojen pohjalta 1) vanhat 2) valkoihoiset 3) collegen käymättömät 4) miehet 5) maaseudulta olivat vahviten Trumpin takana*. Kaikkia näitä viittä ryhmää yhdistää kaksi seikkaa: Ensinnäkin heillä on konservatiivisemmat arvot kuin vastinparillaan. Ja toiseksi monilla heistä on tunne siitä, että heidän elämäntapansa on katoamassa ja heidän kaltaisiaan ei enää arvosteta samalla tavalla kuin ennen. Globalisaatio ja automatisaatio on iskenyt pahiten entisille tehdaspaikkakunnille ja juuri nämä Demokraattiselle puolueelle perinteisesti uskolliset ’Rusty Belt’ -osavaltiot kuten Michican, Pennsylvania ja Wisconsin olivat avainasemassa Trumpin voitossa. Talouskasvun hedelmät ovat jo parin vuosikymmenen ajan tippuneet koulutettujen kaupunkilaisten syliin, kun muiden palkkakehitys on polkenut paikallaan tai laskenut samalla kun oman alan työn saanti on ylipäänsä muuttunut yhä epävarmemmaksi.

Talouden lisäksi samat ihmiset kokevat olevansa hyökkäyksen kohteena kahdella muullakin rintamalla. Ensinnäkin valkoihoisten määrä Yhdysvalloissa kutistuu, kun erityisesti latinoiden määrä kasvaa voimakkaasti. Trumpin suosio olikin kovinta niiden valkoihoisten keskuudessa, jotka asuivat sellaisilla paikkakunnilla, joiden latinoväestön määrä oli kasvanut voimakkaimmin.

Kaiken lisäksi myös kulttuuri on hylännyt nämä ihmiset. Samalla kun kaupungit ja kulttuurieliitti ovat muuttuneet yhä suvaitsevimmiksi etnisiä vähemmistöjä, seksuaalivähemmistöjä ja muunlaista ’erilaisuutta’ kohtaan, kouluttamaton maaseudun väki kokee joutuneensa alakynteen. Tyhjentyvillä paikkakunnilla he katsovat kun työt katoavat ja kokevat, että valtaapitävät ovat kyllä kovasti huolissaan latinoista ja mustista, mutta kukaan ei välitä heistä. ”Hard-working ordinary man”, joka ei mitään muuta halua kuin elättää perheensä kunniakkaasti, ei löydä paikkaansa uudessa taloudessa ja kulttuurissa.

Mikä on johtajan funktio? Mitä tarkoitusta varten ihminen tarvitsee johtajan? Tätä kysymystä kysytään aivan liian harvoin organisaatiotutkimuksessa, mutta se tulisi muistaa kysyä myös poliittisten vaalien yhteydessä. Organisaatioissa johtajan toimintaa tavataan katsoa klassisen leadership-management -jaottelun kautta. Johtajan tehtävä on toisaalta johtaa asioita eli esimerkiksi koordinoida työtehtäviä ja tehdä vaikeita valintoja eri vaihtoehtojen välillä. Toisaalta hänen tehtävänsä on johtaa ihmisiä eli inspiroida, sparrata ja ylipäänsä huomioida alaisensa ihmisinä.

Kun ihmiset valitsivat Trumpin johtajakseen, mihin funktioon he hänet valitsivat? Lienee selvää, että eivät ainakaan asioiden johtamiseen. Jos ihminen etsi ensi sijassa pätevää asioiden hoitajaa, kävi Trumpin vastauksista nopeasti selväksi, että häneltä puuttui kaikki asiantuntemus ottaa kantaa moniin keskeisiin asioihin. Asiajohtajaa etsivää ihmistä voisi myös arveluttaa valita näin tärkeään tehtävään henkilö, jolla ei ole käytännössä lainkaan kokemusta poliittisten asioiden hoitamisesta ja jonka ympäriltä puuttuvat tarvittavat asiantuntijat. Trumpia ei siis valittu ensisijassa hoitamaan asioita, vaan ihmiset etsivät itselleen johtajaa nimenomaan leadership-mielessä.

Trumpin funktio lieneekin ensisijassa psykologinen. Hän oli vastaus ihmisten tiettyihin psykologisiin tarpeisiin eikä ’rationaalinen’ valinta, jolla henkilö pyrki maksimoimaan oman taloudellisen etunsa. Ensinnäkin Trump toimi ukkosenjohdattimena kaikelle sille katkeruudelle ja ahdistukselle, jota katoavan elämäntapansa puolesta taistelevat tunsivat. Hän oli kuin valtava keskisormi, joka vihdoin haukkui ääneen kaikki ne valtaapitävät tahot, jotka olivat pettäneet nämä ihmiset.

Toiseksi, hän antoi monille arvokonservatiiveille kadonneen kunniantuntonsa takaisin. Puhumalla samaa kieltä ja käyttäytymällä samalla antielitistisellä tavalla Trump kertoi kannattajilleen että sinulla ja minulla – meidänkaltaisillamme – on väliä. Meitä ei ole unohdettu.

Kolmanneksi, hän osoitti yhteisen vihollisen. Historiallisista aineistoista on havaittu, että talouskriisit johtavat äärioikeistolaisen liikehdinnän tuntuvaan kasvuun. Ahdistus taloudellisesta turvattomuudesta, oman elämäntavan katoamisesta ja arvottomuudesta on niin musertava, että se on helppo kanavoida vihaksi erilaisuutta ja ’syyllisiä’ kohtaan. Populistit läpi historian Hitleristä Putiniin ovat talousvaikeuden hetkellä kääntäneet huomion yhteiseen viholliseen – Hitlerillä juutalaiset, Putinilla homoseksuaalit – ja Trump on puheillaan raiskaavista meksikolaisitsa ja väkivaltaan yllyttämisellään osoittanut olevansa heidän oppipoikansa. Kun Trumpille kerrottiin, että kaksi hänen kannattajaansa oli hakannut kodittoman meksikolaismiehen henkihieveriin, hän ei tuominnut väkivaltaa, vaan totesi: ”Kannattajani ovat hyvin tunteikkaita. He rakastavat tätä maata ja haluavat tehdä siitä jälleen hienon.” Make America great again!

Trumpin funktio johtajan on siis siinä, että hän sanoo ihmisille että se että sinulla on turvaton ja arvoton olo ei ole sinun oma vikasi. Vika on muissa – erityisesti kieroutuneissa poliitikoissa ja maahanmuuttajissa. Ihmisellä on niin perustava tarve tuntea, että hän on arvokas, että kun hän on liian kauan joutunut painimaan arvottomuuden kokemuksen kanssa, on hän valmis seuraamaan ketä tahansa johtajaa, joka antaa hänelle hänen arvokkuuden tunteensa takaisin.

Nykyään psykologiaa opiskeleva kaverini Hanna kiteytti asian hyvin: Parantumattomaan syöpään sairastunut on valmis kokeilemaan yksisarvishoitoa. Ei sen takia, että järki kertoisi sen olevan toimiva. Vaan sen takia, että hänellä on niin pakottava tarve tuntea toivoa, että hän tarttuu mihin tahansa toivoa antavaan oljenkorteen. Kun ihminen kokee olevansa uhattuna – oikeista syistä tai oikeanlaisen median lietsomana – syntyy psykologinen tarve, jonka täyttämiseen autoritaarinen johtaja sopii kuin nyrkki silmään. Siksi Trump.

Julkaistu alunperin suomalaisten johtajuustutkijoiden ’Johtajuuden kaipuu’-blogissa.

* CNN:n raportoimien exit pollsien mukaan valkoisista miehistä peräti kaksi kolmesta äänesti Trumpia (63% vs 31%) ja valkoisista naisistakin enemmistö (53% vs. 43 %) oli hänen takanaan. Vielä vahvempi oli kuitenkin Trumpin suosio collegen käymättömien valkoisten joukossa. Peräti 67% heistä antoi äänensä Trumpille ja vain 28% Clintonille. Yli 45-vuotiaiden joukossa Trump voitti Clintonin 53% vs. 44%, kun taas alle kolmekymppisten joukossa Clinton voitti yli 15 prosentin marginaalilla. Vaalikarttaa katsomalla selviää myös, että Clinton voitti selvästi kaupungit, kun taas taajamaat olivat Trumpin valtakuntaa.

Lisäksi on keskeistä huomata, että monin paikoin kyse ei ollut siitä, että enemmän ihmisiä olisi äänestänyt Trumpia, vaan siitä että vähemmän ihmisiä äänesti Clintonia. Jotkut gallup-tulokset ovat olleet osoittavinaan, että kyseessä oli kaksi epäsuosituinta ehdokasta vuosikymmeniin ja Clinton ei onnistunut vakuuttamaan monia sellaisia demografisia ryhmiä, jotka olivat vahvasti Obaman takana neljä ja kahdeksan vuotta sitten. Eli yllä kertomani tarina ei tietenkään kerro kaikkea ilmiöstä nimeltä Trump. Mutta uskon sen kertovan jotakin olennaista siitä, miksi Trump sai niin paljon ääniä kuin hän lopulta sai. Ja sama malli on selitysvoimainen myös kun haluamme ymmärtää Brexit-äänestyksen tulosta tai Suomessa tapahtunutta jytkyä. Kaikissa samankaltainen automatisaation ja globalisaation myötä työpaikkansa ja elämäntapansa uhatuksi kokenut ryhmä halusi sekä protestoida valtaapitäviä vastaan että suuntasi vihaansa maahanmuuttajia kohtaan.