Category: Yleinen
Demokratian itseisarvoisuudesta Thaimaassa
27.09.2006 13.24
Viimeviikkoinen sotilasvallankaappaus sekä kansan myötämielisyys tai hiljainen hyväksyntä sille ovat hyvä excuse herätellä kysymystä demokratian itseisarvoisuudesta.
Nykyisessä valtapoliittisessa retoriikassa ja ilmeisen usein myös käytännössä demokratia nähdään eräänlaisena itseisarvona, joka täytyy tuoda joka maahan ja joka toimii kaikkien kansan ongelmien perusratkaisuna. Yhdysvallat toi sotavoimiensa avulla demokratian Afganistaniin ja Irakiin näin uskoen vapauttavansa kansan ja antaen mahdollisuuden kaikille onnen tavoittelemiseen heidän oman Itsenäisyysjulistuksensa hengessä. Nyt Thaimaan sotilasvallankaappaus on saanut kaikki tahot EU:sta lähtien ilmaisemaan pahoittelunsa ja nuhteensa demokraattisen järjestyksen uhmaamisesta. Demokratia on aina oikea ratkaisu kaikille valtioille, tuntuu olevan länsimaiden yksimielinen näkemys. Demokratia on itseisarvo, josta ei voida tinkiä.
Näkemys on luonnollisesti hieno ja pitkällä tähtäimellä olen itsekin ainakin tällä hetkellä sitä mieltä, että kaikenlainen deliberatiivisuuden ja mahdollisimman monen ryhmän ja yksilön mielipiteen mukaanottaminen päätöksentekoprosessiin on lähtökohtaisesti hyvä asia ja se suuntaus mihin tulee pyrkiä, ehkä jopa oikeudenmukaisuuden suositeltavin kriteeri. Ongelma on se, edistääkö demokraattinen valtiojärjestys kaikissa tilanteissa tätä päämäärää.
Thaimaan tapaus valaisee ehkä erästä keskeistä demokratian ennakkoehtoa, sitä, että kansan pitää olla valmis siihen. Kuningas on Thaimaassa uskomattoman suosittu hahmo. Hänestä ei pidetä, vaan häntä nimenomaisesti rakastetaan kaikissa kansanryhmissä, erityisesti kouluttamattoman enemmistön joukossa. Jos järjestettäisiin kansanäänestys, jossa kysyttäisiin pitäisikö kuninkaalle luovuttaa yksinvaltius, olisi melko varmaa, että kansa riemumielin luovuttaisi vallan hänelle koulutetun vähemmistön protesteista huolimatta. Kansan suurille riveille demokratia ei ole näyttäytynyt minään vapauden airueena, vaan on lähinnä monimutkaistanut ja hämärtänyt valtaapitävien joukon.
Samanaikaisesti poliittiset asiantuntijat painottavat sitä, että Thaimaassa ei ole yhtään puoluetta, joka nousisi kansan joukosta. Vallassa olevat puolueet ovat lähes järjestään olleet rikkaiden liikemiesten ympärilleen kokoamia ryhmittymiä, jotka ovat rahalla kyenneet ostamaan mainoksia ja ääniä valtaan päästäkseen. Thaksin, nyt vallastapoistettu pääministeri edusti juuri tätä tyyppiä. Kansan edun lisäksi pääministerin sydäntä lähellä olivat omat rahalliset edut, joita edistäessään hän traditionaalisen korruption ja rahan välistävedon lisäksi muutteli lakeja businessimperiuminsa tarpeiden mukaan kiertäen näin mm. 1,3 miljardin dollarin yrityskauppansa verovapaaksi.
Koulutettu kansanosa oli näistä väärinkäytöksistä varsin kuohuksissa vaatien pääministerin eroa eri mielenosoituksissa. Suomen kaltaisessa vakaan demokratian ja korkean koulutuksen maassa Vanhanen ei olisi pallillaan istunut päivääkään tällaisten syytösten julkitulon jälkeen. Thaimaassa mitään ei kuitenkaan tapahtunut, koska kansan suurelle kouluttamattomalle enemmistölle maaseudulla, ongelmat olivat liian epämääräisiä ja abstrakteja, jotta he olisivat niihin reagoineet. Sen sijaan Thaksinin vakuuttelut siitä, että ongelmat johtuivat hänen vastustajiensa käyttämästä mustasta magiasta sekä tähtien epäedullisesta asennosta olivat kansalle ymmärrettävempiä.
Kaupunkien koulutettu väestö järjesti suuria mielenosoituksia ja erilaisin protestimuodoin koetti kammeta korruptoitunutta pääministeriä vallasta. Tästä huolimatta hänen voittonsa seuraavissa vaaleissa oli melko selvä galluppien ja asiantuntijoiden mukaan. Äänten kalastelussa Thaksin osasi nimittäin maaseudulla käyttää kaikkia klassisia temppuja. Thaksinin agitaattorit pelottelivat kansaa noituudella, antoivat tyhjiä lupauksia rahallisesta tuesta, lahjoivat ja manipuloivat äänestystä. Ja vaikka nyt armeija poisti yhden tällaisen vallasta tuntuvat kansainväliset thaimaan-asiantuntijat olevan varsin skeptisiä sen suhteen, että seuraava demokraattisesti valittu pääministeri olisi mainittavasti parempi, vaikka vielä on liian aikaista sanoa mitään.
Kaikki tämä osoittaa minusta sitä, että demokratian toimimisen eräänä ennakkoehtona on kansan siedettävä koulutustaso. Tietty peruskoulutus vaaditaan, jotta keskimääräinen kansalainen olisi kiinnostunut valtakunnan tason poliittisista ongelmista ja ymmärtäisi valtionhallinnon monimutkaista kokonaisuutta tarpeeksi ymmärtääkseen sen epäkohtia. Euroopassakin demokratialla oli pitkä etsikkoaikansa, jonka aikana erilaiset epädemokraattiset hallitsijat ottivat vallan milloin Ranskassa, milloin Saksassa, Espanjassa tai Portugalissa. Vasta kansan noussut koulutustaso ja demokratian sisäistäminen ovat tehneet euroopan valtioista niitä vakaita demokratioita, joita ne tänä päivänä ovat.
Muutama muukin seikka saattaa lisätä kiinnostusta demokratiaan koulutuksen ohella. Ensinnäkin tietty perustoimeentulo lienee ehtona sille, että on aikaa ja voimia katsoa oman välittömän tulevaisuuden ja hengissäpysymisen ylitse ja kiinnostua valtakunnan tason asioista, (vaikka oma köyhyys saattaisi johtua osaltaan rakenteista joiden muuttamiseen oikealla äänestyskäyttäytymisellä voisi vaikuttaa). Lisäksi voisi ajatella, että mitä enemmän ihminen siirtyy osaksi rahataloutta, sitä merkittävämmäksi valtakunnan asiat muotoutuvat niiden vaikuttaessa häneenkin. Luontaistaloudessa elävä kylä voi olla melko omavarainen, jolloin perspektiivin siirtäminen kylän ulkopuolelle kaukaiseen pääkaupunkiin voi tuntua turhalta. Siellä tapahtuvien vallanvaihdosten merkitys kylälle voi olla varsin olematon (kerrotaan, että jotkin omavaraiset yhteisöt Siperian perukoilla elivät Neuvostoliitossa vielä 2000-luvun alussa). Mitä enemmän talous on riippuvainen rahasta ja integroitunut osaksi maailmankauppaa, sitä selkeämmin valtion asiat vaikuttavat omaan leipäänkin. Oman elintason turvaaminen on kuitenkin se voima, jolla ihmiset saadaan liikkeelle kaikista ideologioista riippumatta. Tämän logiikan perusteella Euroopan Unionikin alunperin perustettiin turvaamaan rauha Euroopassa tekemällä ne taloudellisesti liian riippuvaisiksi toisistaan.
Thaimaassa demokratia on vasta nuori ja kouluttamaton kuningasta palvova kansa ei ole vielä ottanut sitä omakseen. Niinpä demokraattinen päätöksentekojärjestelmä voi tuottaa valtaan henkilöitä, jotka eivät ole kansakunnalle hyödyksi. Tällöin jonkin valistuneen tahon interventio voi olla kansakunnalle hyväkin asia. Nyt vallan ottanut armeijan johto tuntuu varsin vakavasti olevan ajamassa thaimaalaisten etua ja pyrkivän uuden perustuslain ja vaalien avulla vakauttamaan maan, jonka hallitus on viimeiset kuusi kuukautta ollut varsin toimimaton Thaksinin aiheuttamien ristiriitaisuuksien johdosta. Niin kauan kuin sotilashallinnon päämäärät ovat vilpittömät, eivätkä he rakastu liikaa valtaan, voi tämä antidemokraattinen interventio olla keskimääräiselle thaimaalaiselle ja kansalle kokonaisuudessaan hyväksi.
Filosofisesti ongelma on tietysti kimuranttia perustella, koska valistuneen itsevaltiaan kriteereitä on ehkäpä kovin vaikeata kiveen hakata. Myöskään sen osoittaminen, milloin demokraattinen järjestelmä toimii liian huonosti, jotta interventio olisi sallittu, on melko mahdoton tehtävä. Mutta pragmaattiselta kannalta vaikuttaisi, että tässä yksittäistapauksessa ainakin ovat nämä sumeat ehdot toteutuneet.
’Valloittava Hong Kong’
26.09.2006 09.16
Vietin kolme intensiivistä päivää Hong Kongissa seuranani yksi suomalainen, yksi ecuadorilainen ja viisi ranskalaista, sekä osan aikaa jopa yksi kanadalais-hongkong – lainen.
Hong Kong oli varsin innostava kaupunki. En ollut ymmärtänyt kuinka kaipaan Eurooppaa ennen kuin Hong Kong tarjosi sitä häilyvinä paloina. Rauhallinen sunnuntaikävely läpi organisoidun ja siistin kaupungin, jossa ’people mind their own business’ eikä kukaan puhu sulle tai yritä myydä mitään. Kiertelet muutamassa taidegalleriassa katsomassa moderneja taideteoksia, jotka Kaakkois-Aasialaisista luojistaan huolimatta kuuluvat vahvasti Eurooppalaisen taidejatkumoon. Välillä pysähdyt miellyttävään kahvilaan, jossa kaikki puhuvat englantia, juot laadukasta kahvia, innostut ehkä ottamaan oluenkin. Kahvilan mielenkiintoinen sisustus paljastuu paikalla olevan sisustusarkkitehdin luomukseksi. Keskustelet sisustustyyleistä, selailet epähuomiossa sisustuskirjoja, jatkat matkaa. Tapaat muut europpalaiset, syöt mainiota ruokaa ilman mausteiden yliannosta ranskalaisen viinin kanssa ennen kuin illalla lähdet baarikadulle, jossa ihmiset pitävät hauskaa, dj:t soittavat muutakin kuin energy-kiss fm – hittejä, eikä kukaan yritä myydä itseään. Illalla nukkumaan mennessäsi tajuat kuinka paljon olet kaivannut tätä kaikkea.
Hong Kongin innostavuudessa kyse oli isoista ja pienistä asioista. Kommunikaation helppous, tuttu sisustustyyli, asioiden toimivuus ja ymmärrettävyys, kahvi, viini, taide, siisteys, lämmin suihku, viileämpi lämpötila, ostamani farkut, kala, josta maistaa itse kalankin maun eikä vain mausteita.
Toinen syy Hong Kong – innostukseeni on pelkkä suurkaupunki – kokemus. Helsinki on kuitenkin kansainvälisillä mittapuilla kohtuullisen kompakti kaupunki. Kokoonsa nähden se on täynnä kulttuuria ja yöelämää mutta siltikin olen haaveillut muutamasta vuodesta suurkaupungissa, jossain elämäni vaiheessa. New York tai Barcelona ovat ehkä eräänlaisia primäärivaihtoehtoja mutta hyvin mielenkiintoinen vaihtoehto olisi myös suurkaupunki, joka yhdistää idän ja lännen vaikutteita tarjoten kaikki europpalaiset mukavuudet – rikkaan kulttuuri ja yöelämän – ja lisäksi tuo aasialaiset vaikutteet tarjottimella eteesi sopivasti suodatettuna ja siistittyinä. Shanghai, Tokio tai Hong Kong edustavat tätä vaihtoehtoa.
Lisäksi täytyy jälleen mainita seikka, jonka olen aiemminkin havainnut. Olen addiktoitunut tanssimiseen. Edellisenä viikonloppuna en päässyt sitä yhtään suorittamaan, melkein kaksi viikkoa oli siis kulunut, joten tämän viikonlopun alla huomasin kehoni reagoivan tanssimaisin liikkein pienimpiinkin musikaalisiin ärsykkeisiin. Kun lauantaina vihdoin pääsin kunnolla tanssimaan kohtuullisen hyvän DJ:n komennossa, koin varsin suurta täyttymystä ja Csikszentmihalyin virtausta.
Itse asiassa tanssiminen tarjoaa yhden intensiivisimmistä virtauskokemuksista minulle. Musiikkiin uppoutuessa annat kehosi reagoida siihen nopeammin kuin ehdit tietoisesti ajatella, samalla kuitenkin tietoisesti kontrolloiden reagointityylejäsi. Parhaimmillaan pääset kokemaan olevasi vahvasti yhtä musiikin kanssa kaikkien tietoisten ajatusten kadottua mielestäsi.
Eilen illalla saavuimme takaisin Bangkokin uudelle vasta-avatulle lentokentälle väsyneinä mutta täyteläisinä. Tätä kirjoitan Business Communication – luennolla, jonka luentoajasta noin kaksi kolmasosaa menee luennoitsijan läpänheittoon, siksipä tämä on sopiva paikka näitä kirjoitella.
Veretön vallankaappaus
21.09.2006 19.55
Sotilaat ottavat parlamenttitalon ja muut strategiset kohteet haltuunsa, armeija kaappaa vallan maassa. Taysin verettomasti, ilman pieniakaan konflikteja tai laukauksia. Thaimaa on kulttuurisesti ihmeellinen maa!
Ihmiset tuntuvat ottavan homman kevyesti. Monet taalla urbaanissa Bangkokissa vaikuttavat tyytyvaisilta, jotkut ehka hiukan skeptisilta mutta paa-asiassa hommaa ei huomaa mitenkaan katukuvassa. Perusvallankaappaus vain, ei sen kummempaa.
Itse en kaappausta lahtenyt eilen katsomaan, vaikka jotkut kaverit intoilivat kameran kanssa keskustaa kohti tankkeja katsomaan. Olin paattanyt, etta se paiva oli henkilokohtainen deadline filosofian kandidaattityon palauttamiseen. Kun tehdaan vakavaa filosofiaa niin sita eivat maalliset – kuten sotilasvallankaappaus parinkymmenen kilometrin paassa -asiat hetkauta. Tanaan tosin nain tankkeja ja sotilaita matkalla lentokentalle ja keskustaan, jossa nyt hengailen taman yon. Myohastyin nimittain lennolta Hong Kongiin, kyytiin ei ilmeisesti paase kun saapuu kentalle varttia ennen lahtoa. Puolen tunnin neuvotteluilla, joissa paa-asiallainen strategiani oli vain hengata virkailijan edessa niin kauan, etta han kyllastyy sain lennon siirrettya huomiseksi muutaman euron lisamaksusta (toinen, ansioni mukainen vaihtoehto olisi ollut ostaa 150e menolippu Hong Kongiin, mitapa uppouduin filosofiaan niin etta lahdin kentalle aivan liian myohaan).
Takaisin vallankumoukseen. Jos sotilasjohto pitaa lupauksensa, voi tama olla Thaimaalle ihan hyvakin juttu. Poliittinen skandaali, joka oli tehnyt parlamentista pitkaksi aikaa varsin toimintakyvyttoman saatiin ratkaistua ja pahasti korruptoitunut Thaksin pois vallan kahvasta. Ongelma on tietysti se, mista loytaa se seuraaja, joka ei olisi korruptoitunut ja joka kykenisi palauttamaan uskon demokraattisen paaministerin toimintakykyyn. Ja jota kansa tajuaisi myos aanestaa, karismaattisten ja kalliisiin mainoskampanjoihin kykenevien kieroutuneiden suurliikemiesten sijaan, jotka tuntuvat taalla vallassa helposti viihtyvan. Tosin sotilaiden ollessa vallassa vaarana on aina, etta valta alkaa kiehtoa liikaa, koetaan olevan ainoa vaihtoehto Thaimaan pelastamiseksi.
Kuninkaan asema taalla on kylla mielenkiintoinen. Kaikki kansalaiset pohjoisen maanviljelijoista etelan business-opiskelijoihin, armeijasta liike-elamaan seka kaikki puolueet vannovat uskollisuutta kuninkaalle. Tavalliset kansalaiset kantavat keltaisia rannekoruja hanen 60v-vallassaolojuhlan vuoksi ja keltaiset kunkku-t-paidat ovat erittain yleinen naky katukuvassa. Kuningasta rakastetaan vakaasti ja antaumuksella. Niinpa, vaikka hanella on formaalista valtaa yhta paljon kuin Kalle Kustaalla, on hanen todellinen valtansa merkittava, silloin kun han sita kayttaa.
Viime sotilaskaappaus v.1992 paattyi kun kuningas otti juntan puhutteluun ja ilmoitti, etta nyt riittaa. Ikaan kuin isa olisi tullut sanomaan pikkupojille, etta nyt leikki on loppu. Muuta ei tarvittu, vaikka juntalla oli koko armeija puolellaan, kuninkaalla vain kansansuosionsa. Nykyinenkin kaappaus tehtiin ilmeisesti hanen hiljaisella suostumuksellaan. Valtaapitavien vaihtuessa, demokratian vaarantuessa milloin armeijasta, milloin korruptoituneista ministereista johtuen, muodostaa kuningas vakauttavan voiman, joka lempeilla kaskyilla luotsaa Thaimaan irti karikoista nuoren demokratian vaikeakulkuisella vaylalla.
Uskonkin, etta homma tulee sujumaan varsin rauhallisesti. Thaimaalainen luonteenlaatu on varsin mukavuudenhaluinen ja buddhalaisen lempea, turhia konflikteja ja ahnehtivaa vallantahtoa valtetaan. Paluu demokratiaan on siis varsin todennakoinen. Lisaksi, jos sotilasjohto kay liian ahneeksi, aina voi kuningas kayda nuhtelemassa heita ja siten palauttaa heidat ruotuun.
Paratiisisaarien turistoimista
13.09.2006 14.58
Viikonloppua vietin Thaimaan länsirannikolla kuuluisien turistirysien Krabin ja Phuketin tuntumassa. Tosin tukikohtanamme oli pienempi Ao Nangin turistikylä hiekkarantoineen ja rantabaareineen. Sinne saavuimme aikaisin lauantaiaamuna ja maanantai-iltana lähti yöbussi takaisin koulua kohti.
Nämä rantakohteet itsessään taitavat olla uusia elämyksiä etsiville melko yllätyksettömiä. Hiekkaranta, baareja, thai-hierontapaikkoja (raajojen voimakasta vääntelyä, kehon painamista käsin ja kyynärpäin sekä selän päällä kävelyä – melko miellyttävää) ja turistiorientoitunutta kaupustelua. Itse elämykset ovatkin rannikon saaristoissa. Kahden intialaisen toimiessa ohjelmamestarina itse omaksuessani sivukommentoijan roolin päädyimme kahteen pakettipäiväretkeen, joista ensimmäinen kohdistui kuuluisille Phi Phi – saarille ja toinen James Bond – saarelle (Golden Gun -leffan pahojen päämaja oli täällä). Maisemat olivat varsin vaikuttavia, snorklaus koralliriuttoja ja kalaelämää tarkkaillen siistiä, kanooteilla meno rentouttavaa ja se, että joku tiesi aina missä seuraava attraction sijaitsi oli vapauttavaa. Itsenäisesti samaan elämysmäärään olisi tarvinnut viikon. Eläköön pakettituristimatkat!
Sinänsä ihmisten suuri paratiisisaarten kaipuu tulee tarpeesta saada ulkoiset puitteet sille mielenrauhalle, joka niiden sisältä puuttuu. Paratiisisaaren harmoninen ympäristö luo illuusion harmoniasta myös ihmisen sisälle. Näin epätyydyttävää työtä tekevät toimistotyöläiset saavat hetkellisen olon elämän merkityksellisyyden löytymisestä. Hetkellinen merkityksellisyyden illuusio auttaa jatkamaan jälleen työelämässä yhden vuoden. Näin se lisää yksittäisen työntekijän tehokkuutta ja vastaavasti firman osakkeenomistajille tuottamaa lisäarvoa.
Luonnollisesti paratiisisaaret voivat olla myös hyvä metodi matkalla kohti aitoa merkityksellisyyden ja harmonian löytämistä. Zen-munkitkin saattoivat vetäytyä vuorille saavuttaakseen niiden tarjoaman rauhan kautta suuremman sisäisen rauhan. Tällöin kuitenkaan pakettimatkojen kiireinen rytmi ja elämysten maksimointi ei auta. Pitää pysähtyä yhteen paikkaan ja oleilla siellä pidempi aika, jotta tilan erityisellä ilmapiirillä on aikaa vaikuttaa ja tarttua. Tällöin vasta voi se kontribuoida pysyvää mielen muutosprosessia. Osana tätä prosessia paratiisisaaret ovat siis hyvä metodi, mutta lisäksi prosessin pitää jatkua myös kotiinpaluun jälkeen, eikä paratiisisaaren merkityksellisyyskokemusta saa jättää vain arkielämästä irrotetuksi kokemukseksi. Lisäksi pohjimmiltaan kuitenkin ”Vuorien huipulta löytyy vain se zen, jonka vie ylös mukanaan” kuten Robert M. Pirsig sanoi parempina aikoinaan. Kun todellinen mielenrauha on saavutettu voi mestari vaipua transsiin, vaikka Onnelan tanssilattialla.
Sananen lopuksi tästä oman yksityisen beachin kaipuusta, joka monilla turisteilla välittyy jonkinlaisena unelmana ja joka tulee esiin esimerkiksi ”the Beach” – leffassa. Se voi suomalaisnäkökulmasta tuntua vähän turhan isolta missiolta. Eihän se nyt niin elämää isompi juttu ole. Tämä liittyy siihen, että suomessa yksityisen tilan löytäminen on niin helppoa. Metsien ja jopa omien tyhjien rantojen löytämiseksi ei tavallisesti tarvitse kovinkaan pitkälle kulkea. Tämä johtuu harvasta asutuksesta ja lisäksi jokamiehenoikeudesta, joka mahdollistaa kaikkien tyhjien tilojen hyödyntämisen tyhjinä tiloina. Monissa maissa yksityinen tila on vain rikkaiden erikoisoikeus, jota he vaalivat aidoin ja vartijoin.
Sinänsä oman rannan löytäminen on aika upea kokemus, kuten jokainen Saaristomeren luonnonsatamissa yöpyneistä varmasti tietävät. Kyllä toistaisen kokemuksen perusteella rankkaan vielä Saaristomeren kauas Thaimaan saarten ja rantojen edelle, vaikka vaihteluna ne toki ovat ihan innostavia.
Poolparrrty
08.09.2006 10.10
Tanskalaisjäbät on vuokrannut kämpän kampuksen ulkopuolelta. Vakiovarustukseen kuuluu kaksi kerrosta ja kohtuullisen iso uima-allas. Allasbileet kuuluivat luonnollisesti agendaan tällä viikolla. Viina virtasi saaveissa, jengi heilui uimapuvuissa ja tyttöjä tönittiin altaaseen. Peruskuviota.
Silti alko jossain vaiheessa olemaan sellainen olo, että on vähän väärässä paikassa. Ensinnäkin bileissä oli alunperinkin vähän turhan vähän porukkaa kunnon allasbileiksi. Sen lisäksi bileiden henkilöt eivät olleet kaikkein herkullisimpia. Ranskalaisia tyttöjä ja poikia aimo liuta, he tykkäsivät puhua omaa kieltään eivätkä viitsineet vaihtaa sitä, vaikka seurassa oli tyyppejä, jotka kieltä eivät taitaneet. Tämä ei tee mitenkään ystävällistä vaikutusta eikä innosta kommunikaatioon heidän kanssaan. Tämän lisäksi paikalla oli kolme saksalaista ja kolme tanskalaista jätkää. Muutaman lasillisen jälkeen he alkoivat puhua armeijasta, eikä sille puheelle tullut loppua. Kaksi tanskalaista olivat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi Irakin ja Afganistanin sotiin ja hehkuttivat loputtomiin seikkailujaan siellä. Armeijahenkisyys oli siis vahvasti läsnä. Sivumennen sanoen heidän puheensa armeijan kovuudesta ja sankaritarinansa eivät oikein kohdanneet. Jos illan hehkutetuin tarina kertoo siitä kuinka joukkojensiirrossa aavikon poikki kuljetusautojen moottorit hajoilivat ja matkassa kestikin kahdeksan tuntia kahden sijasta niin en ymmärrä asian hienoutta.
Huomasin, että maailmankuvamme eivät oikein kohdanneet alkuunkaan. Kun tanskalainen kysyi minulta olenko käynyt armeijan, sanoin käyneeni mutta aloin samantien selittää asian eettistä puolta pyrkien selittämään miksi näin sen eettisesti oikeaksi valinnaksi vaikka perusluonteeltani olen pasifistinen. Tanskalainen taasen alkoi hehkuttaa Suomi-konekiväärin tehokkuutta taisteluolosuhteissa. Molemmat varmaankin huomasivat, kuinka kaukana näkökulmamme maailmasta ovat toisistaan. Saman kaverin urafilosofia: ”Its not about getting a Mercedes and a swimming-pool. I mean, I have them both, but its more important to have fun on the way.” Ihan jees, mutta vaikea jotenkin samaistua tuollaiseen egoistis-hedonistiseen maailmankuvaan, jossa muut ihmiset ovat pelkkiä oman hauskanpidon maksimointivälineitä, jotka voidaan hylätä kuin superpallo, jos he eivät enää lisää tarpeeksi omaa hauskaa. Tämä porukka oli viikonloppuna lähdössä Koh Samuille bilettämään ja olin lähdössä mukaan. Bileiden jälkeen päätinkin lähteä Krabille intialaisen huonetoverini ja hänen kaverinsa kanssa. Ranskalaisia puhumassa ranskaa ja tanskalaisia puhumassa armeijasta. Ei kiitos.
Kun tästä porukasta näyttää muodostuneen vaihtareiden bailujengin ydin, voi tämä pidemmän päälle muodostua ongelmaksi. Pitänee pyrkiä löytämään parempia bileitä muiden vaihtareiden suunnasta. Onneksi muutama ranskalainen vaikuttaa ihan hyviltä tyypeiltä, ajatusmaailma on avara ja kiinnostuksena Thaimaassa ovat muutkin kuin rantakohteissa bilettäminen, lisäksi he suostuvat vaihtamaan kielen englanniksi, kun seurassa on ei-ranskalaisia. Se on jo paljon.
No niin, nyt lähden kohti Krabin-bussia. Se puksuttaa yön yli ja aamulla kuudelta olemme perillä.
Heinäsirkkoja, vettä ja vaalit
07.09.2006 21.45
Syötiin tänään ulkona terassin alla vimmaisen vesisateen viuhtoessa ympärillä. Sademäärän suuruus konkretisoitui veden noustessa lattialla nilkkoihin asti. Myös ruokapaikan katoksen alle torilta juostessa läpimäräksi kastuessa ymmärsi, että nämä trooppiset sateet sisältävät tavallisesti isomman vesimäärän kuin suomalaiset kolleegansa. Torilla leikin eksoottista ja söin paistettuja heinäsirkkoja päineen ja raajoineen. Pienet olivat pieniä mutta isot sellaisia seitsensenttisiä. Rapeilta maistuivat.
Tänään oli myös koulun student unionin vaalit, jossa vastakkain olivat sympaattinen ja empaattinen, mukavanoloinen ja yhteistyökykyinen nainen sekä itsevarma, puku päällä esiintyvä, itsevaltaisen oloinen itseriittoisa mies. Naiskandidaatti on samoilla Gender and Development kursseilla kanssani ja luokan hyvän yhteishengen sekä kaikkien innostuksen kautta hänen ehdokkuuteensa itsekin innostuin hänen kannattajakseen eilen. Mies voitti. Jälkikäteen ymmärsin, että hänen markkinointikoneistonsa oli ollut tehokkaampi ja selvästi käynyt enemmän markkinoinnin kursseja osaten luoda mainoksien kautta välittyvän asiallisemman ja professionaalisemman kuvan henkilöstä. Paneelikeskustelussa nainen oli selkeästi vahvempi. Ongelma on juuri se, että nämä ihanat humanistinaiset harvemmin osaavat markkinoinnin raakoja lakeja. Itseriittoiset pukumiehet taas osaavat menestyksen askeleet suvereenilla varmuudella. Siksi tarvittaisiin enemmän linkittyneitä ihmisiä, jotka vaikka ovatkin eettisesti tiedostavia, osaisivat silti esiintyä piinkovina ja professionaalisina varteenotettavina henkilöinä.
Kandissa totesin tänään, että normatiivisuus on illuusio. Kyseenalaistin myös viimeisen kahdenkymmenen vuoden metaeettisen mainstream – keskustelun vääriä lähtöoletuksia sisältävänä. Nautin siis kirjoittamisesta!
Trafikointia ja ruoantuoksua
06.09.2006 16.26
Menin tuossa mielenkiinnolla kuuntelemaan Gender and Development osaston tohtorivaittelijan esitelmaa aiheesta Gender and Trafficking. Aihe tuntui polttavan laheiselta, kun katselee todellisuutta Bangkokin (ja ilmeisesti rantakohteiden, joissa viela en ole kaynyt) yossa, jossa erilaisia itsensa tyrkyttajia liimautuu lansimaisen miehen ymparille melko tiuhasti. Tosin vaikuttaisi silta (ja tutkimukset tukevat havaintoa), etta valtaosa on ihan aidostikin yksityisyrittajina liikkeella, ilman isoveljea tai pakottamista.
Luokassa jouduin hymahtelemaan itsekseni muutaman kerran, kun vaarinkasitys paljastui. Luennon aiheena olikin Gender and Traveling. Tutkija oli paneutunut miesten ja naisten erilaisiin matkustus-tarpeisiin (kodista kauppaan, tyohon, kouluun, baariin jne.) seka matkustuspreferensseihin ja huomannut tilastollisesti merkittavia eroja. Ideana oli, etta vaikuttaisi silta, etta julkinen liikennesuunnittelu on vastaanottavaisempi miesten liikkumistarpeille ja diskriminoi nain naisten tarpeita. Ihan mielenkiintoista silti siis. Tosin tutkijan faktat tassa kohdin olisivat voineet olla vakuuttavampiakin. Hyva perspektiivi silti Suomessa virastot ja ministeriot lapaisevaa tasa-arvovaikutusten arviointia silmallapitaen.
Talla hetkella tyoskentelyani taalla tietokoneluokassa hairitsee huomattavasti jostain tuleva tuoksu, joka erehdyttavasti muistuttaa uusia perunoita ja grillausta. Orastavaa suomi-ruoan kaipuuta ilmassa. Paikallinen ruoka on muuten kylla maistunut ihan hyvin ja etukateen varoitettu tulisuus-aste on ollut mielestani jopa liian loyha, joten olen joutunut itse erilaisia vakevia kastikkeita ruokaan lisailemaan. Ruoka on jotakin intialaisen ja kiinalaisen valista olevaa paljon kasviksia ja mausteita hyodyntavaa ihan maittavaa sekasotkua. Riisi on ollut lahes eksklusiivinen hiilihydraatti-lahde kaikissa ruoissa. Kavereiden kanssa syodessa tapana on tilata useampi annos keskelle kulhoihin ja nostella siita sitten makupaloja omalle riisilautaselle. Puikkojen sijasta kaikki tuntuvat ainakin urbaanilla alueella syovan lusikalla ja haarukalla. Veista ei nay ruokapoydissa ikina ja haarukan laittaminen suuhun on etiketin vastaista kuin veitsi meilla. Kampuksen vietnamilainen ja intialainen ravintola tuovat lievaa vaihtelua ruokavalioon.
Unelma Euroopalle
04.09.2006 20.25
Klo 05.12 viime yönä tulimme juhlavaan johtopäätökseen, Euroopalle on saatava uusi, yhteinen unelma. Se on se, mikä Euroopalta nyt puuttuu. Kansalliset poliittiset elimet, ja erityisesti Euroopan Unioni näyttäytyy kansalaisille pölyyntyneen byrokraattisena, taloudelliseen retoriikkaan juuttuneena hankalana normittavana organisaationa. Se ei sytytä positiivista intohimoa kenellekään, kukaan ei katsele kyynel silmäkulmassa EU:n lippua.Unioni on vain välttämätön paha, vähän kuin hammaslääkärissä käynti.
Samanaikaisesti Amerikka onnistuu köyhemmän kansanosan tehokkaasti demobilisoivalla ”amerikkalaisella unelmallaan” luomaan vahvaa patriarkaalisuutta kuohuvan yhteiskunnan, jossa ihmiset ovat valmiita työskentelemään kovasti unelmansa eteen, mutta jossa kaikki uskovat, että kovalla työllä unelmat ovat saavutettavissa. Samanaikaisesti tämä järjestely sysää kaiken vastuun pois rakenteista ja poliittiselta eliitiltä, jos joku ei onnistu saavuttamaan unelmaansa. Se ei johtunut köyhästä perhetaustasta, köyhien alueiden julkisten koulujen huonosta tasosta ja maksullisesta korkeakoulujärjestelmästä johtuvasta kouluttamattomuudesta, että sairastuit joutuessasi tekemään kahta työtä samanaikaisesti 15 tuntia päivässä selvitäksesi hengissä minimipalkan ollessa liian alhainen ja työttömyyskorvauksen olematon. Eikä yhteiskunnan vika ole sekään, ettei sinulla ollut varaa sairausvakuutusmaksuihin, jolloin olet olemattoman julkisen terveydenhuollon varassa ja menetettyäsi kotisi sinut ammutaan surutta maassa, jonka löyhä asepolitiikka ja sosiaalisen turvan puute johtavat kymmenen kertaa esimerkiksi Eurooppaa korkeampiin murhatilastoihin. Et vain yrittänyt tarpeeksi. Et vain uskonut riittävästi unelmaasi.
Eurooppa on taasen jonkinlaisessa yltäkylläisyyden koomassa, postmodernissa ajassa, jossa mikään ei tunnu enää missään. Eurooppalaisuus yhdistää – sen huomaa täällä Aasiassa, sen huomaa myös kun keskustelee Amerikkalaisten kanssa. Meillä on jokin yhteinen maailmankatsomuksellinen lähtöpiste, jossa eroamme muista maanosista. Sen sanoiksi pukemisessa epäonnistuimme aamuyön maailmanparannustuokiossamme.
Sen sijaan visioimme tuota unelmaa. ”Rauha meidän aikanamme” ei tunnu enää relevantilta unelmalta, sillä länsi-Eurooppalaisille alle kuusikymppisillle rauha on jo niin itsestäänselvä asia, ettei siitä ole sytyttäväksi visioksi. Taloudelliset unelmat, kuten ”maailman kilpailukykyisin talousalue”, joita erilaiset organisaatiot aina ilmoille heittävät, eivät luonnollisesti myöskään innosta taloudelliseen turvaan tottuneita Eurooppalaisia. Unelman pitää olla jotain suurempaa, jotain inhimillisempää, jotain, joka sytyttää. ”Eurooppa – maanosa joka välittää”, ”Eurooppa – suvaitsevaisuuden ja rauhaisan rinnakaiselon airut”, ”Eurooppa – se onnellisin maanosa”. Jotain tuohon suuntaan. Mutta ei, emme onnistuneet löytämään sitä ratkaisevaa unelmaa toistaiseksi. Ehkä tilaisuuksia visiointiin vielä tulee.
Aikaisemmin illalla pelasin pari tuntia tennistä lyöntiä hakien ja julmetusti hikoillen. Pienen kandi-kirjoittelun jälkeen lähdimme Arthurin kanssa Thammasatin baareihin sunnuntaimenoa seuraamaan (oli huhua grillausjuhlasta). Baarissa bileet olivat kovassa nousussa, kunnes jostain syystä, jota emme ihan ymmärtäneet, poliisit katkaisivat musiikit ja ihmiset valuivat ulos. Arthur, joka juuri oli ostanut ”ämpärin” ja minä lyöttäydyimme sitten lokaalien seuraan ja istuimme heidän kanssaan huulta heittäen, joka tosin oli haastavaa heidän hyvin rajoittuneen englantinsa vuoksi. Yllättävän hauskaa onnistuimme pitämään kielimuurista huolimatta toistemme kustannuksella. Opettelin muun muassa thain-kielistä laulua varsin antaumuksellisesti. Kotiin palattuamme jäimme vielä hetkeksi parantamaan maailmaa mainituin seurauksin.
Aamulla olin kymmeneltä luennolla, mutta luennon jälkeen painuin saman tien unia jatkamaan. Iltapäivällä kirjoitin jälleen viisi tuntia kandia. Aikaansaamisesta saa aina hyvän tunteen!
Pirun sosiaalinen elämä
01.09.2006 10.35
Eilen olin hyvassa virtauksessa kandityoni kanssa. Ajatukseni liikkuivat terhakasti sellaisilla abstrakteilla tasoilla, jotka – paitsi etta tarjosivat haastavuudessaan suurta nautintoa itsessaan – tuottivat tuloksenaan mielestani onnistuneita konkretisointeja erilaisista paatelmista, jotka olivat jo hahmottomammassa muodossa paassani itaneet mutta jotka saivat nyt onnistuneen ja vakuuttavan muodon paperilla. Sitten puhelimeni keskeytti minut ja ilmoitti, etta pitaa lahtea paikallisiin baareihin tutustumaan. Harvemmin on tallainen mahdollisuus harmittanut niin paljon. Hyvaa virtausta ei millaan tehnyt mieli katkaista ja harkitsinkin etta ilmoittaisin, etta ehka tulen perassa taksilla parin tunnin paasta sinne minne he nyt ovatkaan paatyneet. Sitten pitkan tahtaimen jarkeni kuitenkin totesi, etta nain vaihtarielaman alkutaipaleella sosiaalisen verkoston luomisen ja vahvistamisen tarkeys on eras ensisijaisia prioriteetteja, joten taivuin mukaanlahtoon.
Kavimme ensin torilla paikallisia ruokapaloja maistelemassa (soin sushia ja paahdettua banaania) ja sitten suuntasimme viereisen Thammasat Universityn baarikadulle, jossa vieri vieressa on useampi pieni baari, jotka nain viikolla ovat taynna opiskelijoita, elamaa ja muutamat myos live-musiikkia (thaimaalaisia soittamassa lansimaalaistyylista rokkia). Siella sitten kahdeksan hengen ranskalaisvoittoinen joukkiomme biletti paikallisten opiskelijoiden seassa yhdeksasta yhden jalkeen, jolloin baari alkoi suljeskella itseaan. Nain ehdin nukkumaan kahdeksan tuntia ennen yhdentoista aikaan ollutta luentoa, jossa katsoimme dokumentin. Tosin 8.30 olisi alkanut eras luento, mutta paatin jattaa kurssin kokonaan omaan arvoonsa. Mitas tekevat virheita aikatauluttamisessa.
Muutenkin sosiaalinen integraatio on ollut varsin sutjakkaa. Tamankaan illan suunnitelmia ei ole tarvinnut paljoa luoda kun ensin girgiisialainen Alia, sitten kamppikseni Deepak ja asken marokkolainen Elisabeth kaikki ovat kutsuneet mukaan johonkin juhlintaan (joka toivon ja oletukseni mukaan kaikilla on sama). Paikallisiinkin tutustuminen on ollut helppoa, koska he ovat aktiivisesti ottaneet kontaktia kursseilla ja kaytavilla. Nytkin olin lounaalla kahden Gender & Development tyton kanssa, jotka olivat innokkaita kuulemaan kaikkea mahdollista Suomesta. Paikallisten kuuluisa ystavallisyys on ainakin koulumme ihmisten osalta tullut siis vahvasti konfirmoiduksi. Suomessa vaihtarin taytyy todennakoisemmin paljon aktiivisemmin tehda tyota paastakseen yhteyteen englanninkielista keskustelua karttavien suomalaisten kanssa. Taalla vaihtarille tarkea tervetullut olo tulee kylla helposti ja ihmisten kanssa on helppo paasta yhteyteen mika on hieno asia.
Mutta nyt alan tekemaan kandiani ja valtan kaikkea sosiaalista seuraavien neljan tunnin ajan. Piru perikoon sen thaimaalaisen tai vaihtarin, joka tulee minua jollain ystavallismielisella eleella lahestymaan.
Pamukin Lumi
31.8.2006 09.52
Neljään asti yöllä jatkuneen sängyssä tapahtuneen aktiviteetin tuloksena sain loppuun Orhan Pamukin Lumi – romaanin. Täytyy sanoa, että hyvän romaanin löytäminen on aina uskomattoman lämmittävä ja inspiroiva tunne. Jouduin välillä oikein säästelemään kirjaa, jotta en kuluttaisi sitä loppuun saman tien. Hyvän kirjan tunnistaa myös siitä, että heti sen lopetettuasi sinulla on tunne, että haluaisit lukea sen uudestaan. Tämän kirjan ansioita olivat mm. päähenkilön persoonan samanaikainen sympaattisuus, urpous ja heikkous, loistava henkilöhahmokavalkadi, tekstin sisäiset viittaukset, kertojan mukaantulo tarinaan pala palalta ja siihen liittyvät ajalliset hyppäykset, muutamat loistavalla silmällä luodut suuret traagis-koomiset kohtaukset ja ylipäänsä juonen innovatiivisuus ja sopiva absurdisuus.
Ennen kaikkea kirjan käsitellessä islamistien ja sekularistien herkkää suhdetta Turkissa ja mm. naisten huntupakkoa onnistui se näin päivänpolttavaan aiheeseen tuomaan sellaista syvyyttä, jota suurelta kirjallisuudelta odottaakin. Tällaisissa tapauksissa kirjallisuudelle voitaisiin asettaa yksi velvollisuus: Päästää ihmiset irti musta-valkoisen maailmankuvan aihiosta näkemään todellisen elämän nyanssit ja vivahteet. Pamukin kirja tarjoaa äänen niin äärimuslimeille kuin separatisteillekin osoittaen, että molemmat ovat vain ihmisiä, kumpikaan ei ole läpeensä paha mutta että kumpikin tekee vakavia virheitä ja aiheuttaa paljon pahaa jäädessään kapean maailmankuvansa vangiksi. Kirja siis auttaa purkamaan yksipuoliset mielipiteet, opettaa sitä kautta ymmärtämään toista puolta. Tätä kautta se osallistuu suureen suvaitsevaisuuden missioon, jonka näkisin filosofian ja kirjallisuuden yhdeksi tärkeimmistä missioista, niin kauan kuin maailma on sellaisessa tilassa kuin se on.