Tagged: kunnallisvaalit

Vihreät on seuraavan sukupolven Demarit – Mitä kuntavaalit kertovat vasemmiston tulevaisuudesta?

Vihreät on uusi Demarit! Kun vaalianalyysejä kunnallisvaaleista on nyt muutaman päivän lukenut niin tämä teema nousee kyllä esiin aika monesta eri lähteestä. Ei ehkä vielä, mutta tähän suuntaan kehitys tuntuu kulkevan. Vihreiden vaalivoitto oli merkittävä ihan puhtaasti äänimäärällisesti, kun kannatus nousi 8,6 prosentista 12,5 prosenttiin. Mutta tulevaisuutta petaava psykologinen vaikutus saattoi olla vielä merkittävämpi: Vihreät nousi suurimmaksi ryhmäksi Jyväskylässä sekä Nokialla ja Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa Vihreät oli Oulua lukuunottamatta kaikissa kolmen kärjessä, Helsingissä, Espoossa ja Turussa peräti kakkonen. Näin se piirtyy ihmisten mieliin uudella tavalla potentiaalisena suurena yleispuolueena, joka ei vain vähemmistöläisenä muistuta vihreistä arvoista, vaan voi johtaa toimintaa tasavertaisena muiden suurten puolueiden kanssa. Vihreistä on tullut yleispuolue, jossa on tilaa jopa ydinvoiman kannattajille.

Samalla SDP:n tulosta ei voida pitää minään muuna kuin tappiona. Oikeistohallitus on tehnyt kipeitä leikkauksia minkä pitäisi lähes itsestäänselvästi sataa vasemmistolaisen oppositiopuolueen laariin. Mutta ei, vaikka hallituspuolueiden kannatus laski 5,8 prosenttia, eivät Demarit onnistuneet kasvattamaan kannatustaan lainkaan, vaan tippuivat 0,2 prosenttia. Näin jo 1990-luvulla alkanut laskeva trendi sai jatkoa. Vuoden 1992 kunnallisvaalien, jolloin kannatus oli peräti 27,1% jälkeen Demarien kannatus on yksiä vaaleja lukuunottamatta jatkuvasti laskenut. Kyse ei siis ole vain Antti Rinteestä, vaan laskusuhdanne on jo pidempiaikainen trendi.

Hallituksen menettämiä ääniä valui varmasti vasemmistolaiselle oppositiopuolueelle. Mutta se puolue olikin SDP:n sijasta Vihreät. Sekä Helsingin Sanomien vaalikoneen että Ylen vaalikoneen pohjalta puolueita on sijoitettu arvokartalle ja molemmissa tapauksissa Vihreät löytyivät maltillisesta talousvasemmistosta. Sosiologi Tuomas Ylä-Anttila toteaakin HS:n vaalikoneen Uudenmaan ehdokkaiden vastausten pohjalta, että ”Vihreät vaikuttaisi olevan pikemminkin vasemmistoliberaali puolue.”

Ja tällaiselle vasemmalle kallellaan olevalle arvoliberaalille puolueelle on selvästi ollut suuri tilaus urbaanin koulutetun väestön keskuudessa – mikä nykyään on varsin merkittävä demografia. Tälle ryhmälle Demarit näyttäytyvät liikaa menneisyyteen ja ay-liikkeeseen takertuneelta ja uusiutumiskyvyttömältä puolueelta, kun Vihreät edustaa enemmän tulevaisuuteen katsovaa ja nykymaailman haasteet tunnustavaa puoluetta. Demareiden kannatuskato näyttäisikin olevan merkittävintä suurissa kaupungeissa – eli juuri samoissa paikoissa, joissa Vihreät vaalivoittonsa otti.

SDP:llä alkaa olla kiire, jos se haluaa ettei sen kannattajakunta entisestään kutistu luonnollisen poistuman kautta. Peräti kaksi kolmasosaa puolueen jäsenistä on eläkeläisiä ja sen jäsenistön keski-ikä (61,5) on isoista puolueista korkein. Valitettavasti muutamasta kiinnostavasta nuoresta ja nuorekkaasta edustajasta – Timo Harakka, Sanna Marin ja Pilvi Torsti tulevat mieleen – huolimatta ei Antti Rinteen johtama puolue ole hirveästi osoittanut merkkejä muutoshalukkuudesta.

Uskoisinkin, että vasemmalle kallellaan olevalle nuoremmalle väestönosalle Vihreistä tulee yhä vahvemmin ykkösvaihtoehto. Sanna Marinkin oli harkinnut Vasemmistoliiton ohella Vihreitä ennen kuin – puolueensa tulevaisuuden kannalta onnekkaasti – valitsi Demarit. Jos SDP jatkaa profiloitumistaan eläkeläisten puolueena, ei seuraavan sukupolven Marin enää valitse SDP:tä puolueekseen.

Demareiden ja Vihreiden välinen sukupolvenvaihdos pakottaa vasemmiston miettimään strategiansa uusiksi. Suomessa suurimman puolueen puheenjohtajasta on tapana tulla pääministeri. Kun Demarien kannatus laskee ja Vihreillä on vielä pitkä matka Suomen suurimmaksi puolueeksi, voi tämä tarkoittaa että Keskusta ja Kokoomus pääsevät vuorottelemaan pääministerin paikalla lähivuosikymmenet. Kun Sipilän hallitus vuonna 2019 vaihtuu, ovat Demarit olleet ilman pääministerin paikkaa 16 vuotta – kaksi kertaa pidemmän ajan kuin kertaakaan sitten Toisen maailmansodan. Ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että kuiva kausi jatkuu sen jälkeenkin.

Jos vasemmisto haluaa tätä asetelmaa vastaan taistella, lienee ainoa vaihtoehto Ruotsin mallin mukaisesti muodostaa ennen vaaleja punavihreä blokki, joka enemmistön ottaessaan ottaa myös pääministerinpaikan. Demareiden, Vihreiden ja Vasemmistoliiton yhteenlaskettu kannatus kunnallisvaaleissa oli 40,7 %. Mutta kolmestaan niillä oli jo nyt enemmistö kaupunginvaltuutetuista esimerkiksi Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Vaikka valtakunnallisesti enemmistöön on vielä pitkä matka, voi demareiden kannatuksen kutistuessa tällainen blokkivaali ja sen synnyttämä liikehdintä äänestäjissä olla vasemmiston ainoa tie pääministerin paikalle lähivuosikymmeninä.

Ketä Buddha äänestäisi kunnallisvaaleissa?

On taas sinun aikasi käyttää sitä poliittista valtaa, jonka puolesta monissa maissa tänäkin päivänä taistellaan oman hengen uhalla. Eli äänestää. Mutta ketä? Ehdokkaan arvojen ja mielipiteiden lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan seikkaan. Erityisesti puolueeseen. Mutta myös siihen, hyväksyisikö Buddha ehdokkaan vai ei?

Buddhalaisessa etiikassa ei tunneta sitä hyvän ja pahan jyrkkää kahtiajakoa, johon me länsimaalaiset liian usein sorrumme. Sen sijaan puhutaan taitavista ja taitamattomista teoista. Taitavat teot kumpuavat taitavista motiiveista ja johtavat hyviin lopputuloksiin. Taitamattomat teot taasen ovat taitamattomien motiivien tuotosta, ja johtavat huonoihin seurauksiin.

Mitä sitten ovat taitamattomat motiivit? Negatiivisia tunteita, kuten viha, katkeruus, ylimielisyys tai kateus. Jos ehdokkaasi motivoituu näistä asioista, älä missään tapauksessa äänestä häntä. Viha ja katkeruus eivät koskaan ratkaise mitään, vaan synnyttävät vain pahan noidankehän, jossa yhden viha ruokkii toista. Jos ehdokastasi motivoi viha ulkomaalaisia kohtaan, älä äänestä häntä. Jos ehdokastasi motivoi katkeruus rikkaita kohtaan, älä äänestä häntä. Jos ehdokkaasi halveksuu laiskoja ja saamattomia ihmisiä, älä äänestä häntä. Jos ehdokkaasi nauraa ylimielisesti ihmisille, jotka pukeutuvat tuulipukuun, älä äänestä häntä. Niin yksinkertaista se on.

Taitavat motiivit ovat vuorostaan myönteisiä motiiveja: myötätunto, halu tehdä hyvää, oikeudenmukaisuus. Nämä motiivit synnyttävät hyviä tekoja. Etsi siis ehdokkaita, jotka on politiikkaan ajanut hyväntekemisen motiivit. Heillä on kapasiteettia katsoa tilannetta vihan kaventamaa perspektiiviä laajemmin ja sitä kautta tehdä parempia päätöksiä. Heidän toimintansa ei kasvata epäluulon ja vihan kierrettä, vaan rakentaa parempaa maailmaa.

Tämä ei tietystikään tarkoita sitä, että epäkohdilta suljettaisiin silmät ja keskityttäisin vain hyviin asioihin. Maailman näkeminen sellaisena kuin se on – kaikkine vääryyksineen ja epäkohtineen – on viisauden alku. Tästä Buddha ja Paasikivi ovat yhtä mieltä. Kyse on siitä, mitä epäkohdan näkemisestä seuraa. Jotkut sulkevat silmänsä – ehkä siksi, että eivät kestä katsoa kipeitä asioita, ehkä siksi että se ei sovi heidän maailmankuvaansa. He pakenevat pilvilinnaansa, jossa kaikki ovat menestyviä ja hyvähampaisia. Siinä maailmassa ei ole heikkoutta, eikä kukaan tarvitse toista. Älä äänestä tällaista henkilöä, jolla ei ole kapasiteettia katsoa maailmaa silmiin.

Epäkohdan kieltämisen lisäksi siitä suuttuminen on myös väärä tapa reagoida. Myös valaistunut munkki saattaa suutahtaa jonkin ilmiselvän vääryyden edessä, mutta hän antaa suuttumuksen mennä ohitse ennen kuin toimii. Taitavasti motivoituneet ihmiset eivät koskaan suuntaa tarmoansa väärintekijöiden vihaamiseen. He keskittyvät väärintehtyjen auttamiseen. Tämä on lähes aina sekä parempaa että tuloksellisempaa politiikkaa. Kysy vaikka Nelson Mandelalta.

Sitten on vielä yksi erityisesti poliitikkoja vaivaava taitamaton motiivi, joka tulee karsia pois. Kyse on oikeassaolemisesta. Kannattaa jättää omaan arvoonsa ne ’minä vastaan maailma’ – poliitikot, jotka yksin tietävät oikean vastauksen kaikkiin kysymyksiin. He keskittyvät kritisoimaan muiden toimintaa sen sijaan, että miettisivät, miten asioita käytännössä voisi muuttaa parempaan. Heitä ei motivoi myötätunto kärsiviä kohtaan, vaan halu olla oikeassa. Joillakin heistä on tärkeitä ja oivaltavia kriiitikin aiheita, toisilla mielipiteet ovat varsin foliohattuisia. Sillä ei ole niin väliä, koska kummankaan mielipiteet eivät tule vaikuttamaan käytännön päätöksentekoon. Älä siis anna vahingossa ääntäsi oikeassaolijalle. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, ei oikeassa olemista yksin.

Kun olet näin saanut karsittua kaikki taitamattomilla motiiveilla politiikassa huseeraavat pahanaiheuttajat ehdokaslistaltasi, niin on vielä kaksi askelta, jotka sinun kannattaa ottaa.

Ensinnäkään hyvätkään motiivit eivät auta, jos ehdokas ei tunne asioita tarpeeksi laajasi. Taitavat teot vaativat oikeiden motiivien lisäksi myös asiantuntemusta monimutkaisten kysymysten ratkaisemiseen. Joskus parhaat ratkaisut voivat olla lyhyellä tähtäimellä kipeitäkin. Mutta jos ne on pakko tehdä, niin ne on tehtävä. Pidä siis huolta, että ehdokkaallasi on asiantuntemusta tehdä oikeat päätökset. Tässä hän ei ole tietystikään yksin, vaan hänen puoluetoverinsa ja muu tukiryhmänsä laajentaa tuntuvasti hänen kykyään tehdä oikeat päätökset. Jokainen poliitikko tekee ison osan päätöksistään luottaen häntä ympäröiviin asiantuntijoihin. Katso siis ensinnäkin, kuinka hyvin poliitikko osaa asiansa. Ja katso myös tarkkaan, kenen kanssa hän aikaansa viettää ja neuvoa kysyy.

Viimeiseksi, etsi ehdokas, jolla on kyky ylittää oman eturyhmänsä kapea perspektiivi. Jokainen meistä on joidenkin ryhmien jäseniä: miehiä, naisia tai jotain siltä väliltä, duunareita tai herroja, koulutettuja tai kouluttamattomia, pätkätyöläisiä tai yrittäjiä, yksisilmäisiä tai suvaitsevaisia. Moni etsii ehdokasta, joka ajaisi hänen oman ryhmänsä etuja. Se on hyvä alku, että ehdokas ajaa edes minunkaltaisteni asiaa, mutta se ei riitä. Silloin kun politiikasta tulee pelkästään eri eturyhmien välistä kamppailua, ei se ole mitään muuta kuin enemmistön diktatuuri. Aito demokratia edellyttää kokemusta yhteisestä, siitä että olemme kaikki samassa veneessä. Se tarkoittaa myötätunnon ulottamista myös niitä kohtaan, jotka ovat erilaisia kuin minä. Sekä ulkonäöllisesti että arvomaailmaltaan. Meillä kaikilla on opittavaa erilaisten ihmisten kohtaamisessa, mutta politiikan avainpaikoilla pitäisi olla vain sellaisia hahmoja, jotka ovat jo oppineen varsin paljon myötätunnon taitoa.

Jos jokaisesta puolueesta valittaisiin vain ehdokkaita, joita myötätunto motivoi ja jotka kykenevät kuuntelemaan muita, olisi poliittinen yhteiselomme huomattavasti sujuvampaa ja tehokkaampaa. Kaikkien katse pysyisi maalissa – yhteisessä hyvässä – eikä energiaa tuhlattaisi keskinäiseen nokitteluun ja vihanpitoon. Hyvää tarkoittavat päätökset eivät jumittuisi sisäisiin arvovaltakamppailuihin ja nollasummapeleihin. Luottamus lisääntyisi ja yhteinen ymmärrys eri ihmisten eri tavoitteista vallitsisi. Tällainen politiikka tuottaisi kaikkein eniten hyvinvointia kaikille. Sinun äänesi ratkaisee, mennäänkö tähän suuntaan.

Ketä Buddha äänestäisi kunnallisvaaleissa?

On taas sinun aikasi käyttää sitä poliittista valtaa, josta monissa maailman maissa vain salaa haaveillaan. Eli äänestää. Mutta ketä? Ehdokkaan mielipiteiden lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan seikkaan. Erityisesti puolueeseen. Mutta myös siihen, hyväksyisikö Buddha ehdokkaan vai ei?

Buddhalaisessa etiikassa ei tunneta sitä hyvän ja pahan jyrkkää kahtiajakoa, johon me länsimaiset liian usein sorrumme. Sen sijaan puhutaan taitavista ja taitamattomista teoista. Taitavat teot kumpuavat taitavista motiiveista ja johtavat hyviin lopputuloksiin. Taitamattomat teot taasen ovat taitamattomien motiivien tuotosta, ja johtavat huonoihin seurauksiin.

Mitä sitten ovat taitamattomat motiivit? Negatiivisia tunteita, kuten viha, katkeruus, ylimielisyys tai kateus. Jos ehdokkaasi motivoituu näistä asioista, älä missään tapauksessa äänestä häntä. Viha ja katkeruus eivät koskaan ratkaise mitään, vaan synnyttävät vain pahan noidankehän, jossa yhden viha ruokkii toista. Jos ehdokastasi motivoi viha ulkomaalaisia kohtaan, älä äänestä häntä. Jos ehdokastasi motivoi katkeruus rikkaita kohtaan, älä äänestä häntä. Jos ehdokkaasi halveksuu laiskoja ja saamattomia ihmisiä, älä äänestä häntä. Jos ehdokkaasi nauraa ylimielisesti ihmisille, joilla on Hankkija-lippis, älä äänestä häntä.

Taitavat motiivit ovat vuorostaan myönteisiä motiiveja: myötätunto, halu tehdä hyvää, oikeudenmukaisuus. Nämä motiivit synnyttävät hyviä tekoja. Etsi siis ehdokkaita, jotka on politiikkaan ajanut hyväntekemisen motiivit. Heillä on kapasiteettia katsoa tilannetta vihan kaventamaa perspektiiviä laajemmin ja sitä kautta tehdä parempia päätöksiä. Vaikka hekin saattavat suutahtaa jonkin ilmiselvän vääryyden edessä, ei se ole heidän kantava voimansa. Sen sijaan, että suuntaisivat tarmonsa väärintekijöiden vihaamiseen, he keskittyvät väärintehtyjen auttamiseen. Tämä on lähes aina sekä parempaa että tuloksellisempaa politiikkaa. Kysy vaikka Nelson Mandelalta.

Kun olet näin saanut karsittua kaikki taitamattomilla motiiveilla politiikassa huseeraavat pahanaiheuttajat ehdokaslistaltasi, niin on vielä kaksi askelta, jotka sinun kannattaa ottaa.

Ensinnäkään hyvätkään motiivit eivät auta, jos ehdokas ei tunne asioita tarpeeksi laajasi. Taitavat teot vaativat oikeiden motiivien lisäksi myös asiantuntemusta monimutkaisten kysymysten ratkaisemiseen. Joskus parhaat ratkaisut voivat olla lyhyellä tähtäimellä kipeitäkin. Mutta jos ne on pakko tehdä, niin ne on tehtävä. Pidä siis huolta, että ehdokkaallasi on asiantuntemusta tehdä oikeat päätökset. Tässä hän ei ole tietystikään yksin, vaan hänen puoluetoverinsa ja muu tukiryhmänsä laajentaa tuntuvasti hänen kykyään tehdä oikeat päätökset.

Toiseksi, tuloksellinen politiikka vaatii kykyä tehdä yhteistyötä. Taitava poliittinen toiminta vaatii myötätuntoa paitsi äänestäjiä, myös kanssapoliitikkoja kohtaan. Kannattaa jättää omaan arvoonsa ne ’minä vastaan maailma’ – poliitikot, jotka yksin tietävät oikean vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Ja keskittyvät kritisoimaan muiden toimintaa sen sijaan, että miettisivät, miten asioita käytännössä voisi muuttaa parempaan. Heitä ei motivoi myötätunto kärsiviä kohtaan, vaan halu olla oikeassa. Joillakin heistä on tärkeitä ja oivaltavia kriiitikin aiheita, toisilla mielipiteet ovat varsin foliohattuisia. Sillä ei ole niin väliä, koska kummankaan mielipiteet eivät tule vaikuttamaan käytännön päätöksentekoon. Älä siis anna ääntäsi vahingossa oikeassaolijalle. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, ei oikeassa olemista yksin.

Viimeiseksi, etsi ehdokas, jolla on kyky ylittää oman eturyhmänsä kapea perspektiivi. Jokainen meistä on joidenkin ryhmien jäseniä: miehiä, naisia tai jotain siltä väliltä, duunareita tai herroja, koulutettuja tai kouluttamattomia, pätkätyöläisiä tai yrittäjiä, yksisilmäisiä tai suvaitsevaisia. Moni etsii ehdokasta, joka ajaisi hänen oman ryhmänsä etuja. On hyvä alku, että ehdokas ajaa minunkaltaisteni asiaa, mutta se ei riitä. Silloin kun politiikasta tulee pelkästään eri eturyhmien välistä kamppailua, ei se ole mitään muuta kuin enemmistön diktatuuri. Aito demokratia edellyttää kokemusta yhteisestä, siitä että olemme kaikki samassa veneessä. Se tarkoittaa myötätunnon ulottamista myös niitä kohtaan, jotka ovat erilaisia kuin minä. Sekä ulkonäöllisesti että arvomaailmaltaan. Meillä kaikilla on opittavaa erilaisten ihmisten kohtaamisessa, mutta politiikan avainpaikoilla pitäisi olla vain sellaisia hahmoja, jotka ovat jo oppineen varsin paljon.

Jos jokaisesta puolueesta valittaisiin vain ehdokkaita, joita myötätunto motivoi ja jotka kykenevät kuuntelemaan muita, olisi poliittinen yhteiselomme huomattavasti sujuvampaa ja tehokkaampaa. Kaikkien tähtäin pysyisi maalissa – yhteisessä hyvässä – eikä energiaa tuhlattaisi keskinäiseen nokitteluun ja vihanpitoon. Luottamus lisääntyisi ja yhteinen ymmärrys eri tavoitteista vallitsisi. Tällainen politiikka tuottaisi kaikkein eniten hyvinvointia kaikille. Sinun äänesi ratkaisee, mennäänkö tähän suuntaan.