Tagged: päämäärä
Mutta mitä se tahdonvoima oikeastaan edes on?
Meidät on heitetty maailmaan, jossa kohtalonamme on tehdä joka hetki valintoja sen suhteen, mitä teemme. Eläminen on aktiivinen tapahtumasarja, ja ihmisenä oleminen on toimimista. Vaihtoehtojen kirjo on loputon. Voin jatkaa tämän lauseen kirjoittamista ja lähestyä näin päämäärääni, eli tämän blogikirjoituksen kirjoittamista. Voisin kuitenkin koska vain kääntää katseeni vasemmalle ja ihailla vielä kesäisen vihreätä nurmikenttää, jota pitkin yliopiston uudet opiskelijat tepastelevat. Voisin myös aloittaa keskustelun nojatuolissa istuvan miehen kanssa, joka univormustaan päätellen on yliopiston työntekijä, jonka olen huomannut pakenevan tänne salaa lepäilemään useammaksikin tunniksi päivittäin. Voisin ostaa viereisestä kioskista Budweiserin ja korkata sen, vaikka on vasta lounasaika. Tai voisin nousta pöydälle ja kajauttaa spontaanisti Finlandia-hymnin ilmoille palleasta asti kumpuavalla äänellä, niin että kaikki ympärillä olevat opiskelijat antaisivat minulle hämmentyneen huomionsa. Valintoja, valintoja, valintoja.
Jatkan kuitenkin kirjoittamista. Joka ikinen sekunti voisin tehdä täyskäännöksen, lopettaa nykyisen toimintani ja tehdä jotakin radikaalisti erilaista. Samoin sinä. Voit jatkaa tämän kirjoituksen lukemista. Tai sulkea näyttöpäätteen, mennä lattialle ja kokeilla, kuinka konttaaminen luonnistuu takaperin. Voit myös alkaa viheltää läpi Mozartin sinfonioiden pääteemoja. Elämä on jatkuvaa valitsemista. Ihmiselämän perimmäinen kysymys onkin, miten pystyy tekemään elämässään niitä asioita, jotka ovat oikeita ja merkityksellisiä. Sekä pitkällä tähtäimellä että juuri nyt. Tällöin meidän pitää ensinnäkin selvittää, mitä nämä asiat ovat. Siihen en tässä nyt puutu. Mutta sen jälkeen kun olemme päättäneet, mitä haluamme tehdä, vaikeudet vasta alkavat.
Miten sitten saamme itsemme tekemään niitä asioita, joita oikeasti haluamme? Meillä on tähän neljä keinoa:
1) Oikeista asioista motivoituminen
2) Tahdonvoima
3) Oikeiden tapojen rakentaminen
4) Ympäristön muokkaus oikeaa toimintaa tukevaksi
Jos olemme tarpeeksi vahvasti motivoituneita tekemään jotakin, emme juuri tarvitse tahdonvoimaa päämäärän saavuttamiseksi. Se itsessään ikään kuin vetää meitä puoleensa. Leikkivä lapsi ei tarvitse tahdonvoimaa leikin jatkamiseen, koska se on niin kivaa. Mutta kun motivaatio ei yksin riitä, astuu peliin tahdonvoima. Sen avulla saamme pidettyä fokuksen oikeassa kohteessa.
Monesti emme kuitenkaan tarvitse kumpaakaan – motivaatiota tai tahdonvoimaa – tehdäksemme jotakin. Olemme nimittäin tapojemme orjia. Iso osa käytöksestämme perustuu rutinoitumiseen. Pestyäni kasvot illalla kylpyhuoneessa en tavallisesti uhraa ajatustakaan sille, pesenkö hampaat vai en. Se kuuluu kuvioon ja tapahtuu samalla tavalla joka ilta. Jopa niin automaattisesti, että joskus joudun sängyssä tunnustelemaan hampaitani varmistuakseni siitä, olenko käynyt iltapesulla vai en. Siksi oikeiden tapojen rakentaminen on keskeistä oikeiden asioiden saavuttamiseksi.
Myös ympäristö ohjaa vahvasti sitä, mitä teemme. Se tekee jonkin toiminnan helpommaksi ja toisen vaikeammaksi, ohjaa meitä vaivihkaa kohti tiettyä toimintaa ja poispäin toisesta. Me olemme yhtä paljon ympäristömme kuin tapojemme vankeja. Esimerkiksi päihderiippuvuuden hoidossa eräs keskeinen seikka on sekä sosiaalisen että fyysisen ympäristön muokkaaminen niin, että se tukee päihteettömyyttä: pullot pois, kävelyreitti kulkemaan muualta kuin lähipubin edestä ja enemmän vuorovaikutusta päihteettömien ystävien kanssa. Oikein rakennettu ympäristö ohjaa meidät oikeaan toimintaan ilman, että edes huomaamme tehneemme mitään valintaa.
Lopulta tahdonvoima on se kyky, joka jää jäljelle, jos emme turvaudu mihinkään näistä strategioista. Se on kykyä tuijottaa suklaakeksejä suoraan silmiin ja sanoa vakaalla mutta kuuluvalla äänellä: ”En koske teihin!” Se on kykyä tuntea kiusaus kehossaan mutta kieltäytyä. Tahdonvoimalla siis osoitamme, että mieli hallitsee ruumista ja että tietoinen mielemme kykenee vastustamaan mieleemme hiipiviä houkutuksia. Haluatko määritelmän?
Tahdonvoima on kykyä valita tietoisesti kahden halun väliltä. Se on voimaa sanoa EI hetken houkutukselle ja KYLLÄ pitkän tähtäimen tavoitteellemme. Tahdonvoima on siis kykyä valita erilaisista mieleen tulvivista impulsseista se, joka on pitkän tähtäimen arvojemme ja tavoitteidemme mukainen. Se jota me todella haluamme, jos saamme asiaa rauhassa miettiä.
Tahdonvoima on se voima, jonka ansiosta emme seuraa sokeasti jokaista impulssiamme. Sen avulla emme ahmi liikaa popcornia coctail-kutsuilla emmekä pura kiukkuamme huutamalla naama punaisena asiakkaalle neuvottelujen sujuessa huonosti. Tahdonvoima on kykyä kieltäytyä viidennestä oluesta. Se on kykyä sanoa ei houkuttelevalle syrjähypylle. Sen avulla pysymme kuuliaisesti näyttöpäätteen ääressä vilkuilematta Facebookia. Se on kykyä sanoa lapselle, että tänään ei ole karkkipäivä, eikä karkkia tipu vaikka piltti parkuisi kaupan lattialla kuinka kauan tahansa.
On tärkeätä huomata, että tahdonvoimaa tarvitaan vain silloin, kun yksilön sisällä on ristiriita: kun kaksi eri halua taistelee siitä, kumman yksilö toteuttaa. Lapsi, joka inhoaa vaahtokarkkeja, saisi vaahtokarkkitestissä täydet pisteet, koska häntä ei alun perinkään kiinnosta koko asia. Vasta siinä vaiheessa, kun yksilö haluaa kahta asiaa, tarvitaan tahdonvoimaa päättämään kumpaa mielihalua seuraamme. Valitettavasti mielemme on sellainen, että monesti ei ole vain kahta vaan useita erilaisia asioita, joita voisimme haluta. Joudumme väkisinkin valitsemaan. Joka päivä.
Mutta olennaista on ymmärtää, että kun päämääränä on oikeiden asioiden tekeminen, tahdonvoima ei suinkaan ole ainoa aseemme. Ja hyvä niin, sillä tahdonvoimamme kuluu nopeasti käytössä eikä usein yksinään riitä. Siksi tehokkain tapa vahvistaa tahdonvoimaa on useimmiten keksiä keinoja, joiden ansiosta meidän ei tarvitse alun perinkään sitä käyttää. Näin teet tavoitteestasi sen helpoimman vaihtoehdon. Siksi puhun itse tahdonvoiman sijasta mieluummin tahdonvoiman työkaluista. Itse tahdonvoiman lisäksi työkaluihin kuuluvat oikeiden tapojen rakentaminen sekä ympäristön sopiva muokkaaminen.
Kun siis kohtaat tahdonvoiman haasteen – ja varmasti sellaisia kohtaat – niin aloita kysymällä itseltäsi kaksi kysymystä:
1) Voinko muokata ympäristöni sellaiseksi, että päämäärään pääseminen ja haasteen voittaminen on mahdollisimman helppoa?
2) Mitkä toimintatapani tukevat tavoitettani ja mitkä ovat sen tiellä? Miten minun kannattaisi rutiinejani muokata, jotta ohjautuisin kohti oikeata päämäärää niiden työntämänä?
Tutkimukset osoittavat, että tahdonvoiman ammattilaiset ajautuvat harvemmin houkutuksille alttiiksi kuin vähemmällä tahdonvoimalla varustetut yksilöt. Tämä johtuu siitä, että he käyttävät tahdonvoimaansa nimenomaan haasteiden ennaltaehkäisyyn eivätkä haasteista selviämiseen. Seuraa siis heidän esimerkkiään: Suuntaa tahdonvoimasi ympäristön ja tapojesi muokkaamiseen, niin matka itse päämäärään on yllättävän kevyt.
Saat asioita aikaan, mutta osaatko olla? Eli miksi älypuhelin pilaa kesäloman
Lapsuuteni kesälomalla, jossakin päin Saaristomerta, uutiset kuunneltiin radiosta. Uutisten jälkeen seurasivat kuulutukset: ”Pekka Virtanen, otatko yhteyttä lähiomaisiin.” Lomailija katosi kesä-Suomeen, kännykättömässä suvessa ihmistä saattoi olla mahdotonta tavoittaa. Työmurheet oli helppo unohtaa: mikään ei niistä muistuttanut – eikä niille mökkirannasta käsin voinut muutenkaan mitään tehdä.
Eläköön teknologia: Se on tehnyt meistä tehokkaampia ja yhdistää ihmiset uudella syvyydellä. Kaukomatkoilla on upeata että voi skypen kautta olla yhteydessä valtameren takana oleviin läheisiin. Mutta samaan aikaan se tekee töistä irtipäästämisestä yhä vaikeampaa. Monet älypuhelimet puskevat sähköpostit automaattisesti kännykän ruutuun ja lomailijan riesaksi. Olemme koko ajan periaatteessa saatavilla ja raja loman ja työn välillä hämärtyy. Moni kesäloma saastuu, kun ”isi kirjoittaa vain yhden sähköpostin”, ”äidin on pakko vastata tähän puheluun” tai ”menkää kaverit edeltä saunaan, mun pitää nopeasti kirjoittaa yksi memo.”
Nobel-voittaja Daniel Kahnemanin mukaan meissä ihmisissä on kaksi minuutta: kokeva minä ja arvioiva minä, joista olen aiemminkin kirjoittanut. Kokeva minä on se, jolle elämä tapahtuu. Se elää ikuisessa nykyhetkessä ja elää lävitse hetken tuskat ja nautinnot. Se tarttuu hetkeen ja sykkii elävää elämää.
Arvioiva minä elää askeleen etäänpänä: se muistaa menneet, arvioi nykytilannetta ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, se tekee suunnitelmia ja päättää mihin pyrimme. Länsimainen tehokkuuskulttuuri on virittänyt huippuunsa arvioivan minän: Koskaan ei planeettamme pintaa ole kansoittanut näin päämääräorientoitunut, pitkällä tähtäimellä ajatteleva, itsekuriin ja uhrauksiin kykenevä otus. Nykyihmisen kyky hoitaa menestyksellä kotiin pitkällisiä ja monimutkaisia projekteja on osoitus paitsi ihmislajin aivojen biologisesta kehityksestä, myös huippuunsahiotusta metodisesta osaamisesta: olemme mestarillisesti oppineet käyttämään erilaisia ajattelun-, itsensä- ja muistinhallinnan keinoja kyetäksemme saavuttamaan asettamamme kunnianhimoiset päämäärät.
Ongelmana on se, että jos olemme jatkuvasti matkalla johonkin, unohdamme helposti nauttia itse matkasta. Ja tämän matkan nimi on elämä. Tavoitteet ovat arvokkaita ja vievät meitä eteenpäin. Mutta samalla ihminen voi jäädä päämääriensä vangiksi. Keskittäessään kaiken tarmonsa niihin hän unohtaa kokea sen elämän, jonka lävitse hänen määrätietoiset askeleensa kulkevat. Liian ankara arvioiva minä laiminlyö totaalisesti kokevan minän hyvinvoinnin. Lähihistoriamme on täynnä tarinoita miehistä ja naisista, jotka ovat saaneet huomattavia asioita aikaan, mutta samalla kulkeneet elämänsä lävitse hampaat tiukasti yhteenpuristettuina, kykenemättä koskaan nauttimaan olostaan. Kun uhraamme elämämme aikaansaamiselle, saatamme unohtaa miten voi vain olla.
Tässä suhteessa meillä länsimaisilla on paljon opittavaa erilaisilta luonnonkansoilta. Luin taannoin matkailijasta Keski-Aasian kesyttömillä aroilla. Hän päätyi viettämään muutaman yön eristyksissä asuvan maanviljelijän matalassa majassa. Suoritettuaan päivän askareensa kyseinen maanviljelijä istui alas majansa eteen – ja sitten vain tuijotti hiljaa lähimetsää tunnista toiseen seesteinen ilme kasvoillaan. Miksi riuhtoa itseään muualle, kyllä se vilja itse itseään kasvattaa? Itsekin olen matkoillani usein ihaillut sitä hetkestä nauttimisen kykyä, johon ovat pystyneet niin Nicaraguan rannikon pikkukylän kuin myös Ilosaarirockin Linnunlaulun leirintäalueen asukkaat. Liian moni suomalainen tarvitsee alkoholia irtautuakseen suorittamisen ikeestä, kun se voisi olla myös sydämen luontainen tila.
Suomalainen kesäloma on arvokas instituutio, joka parhaimmillaan tarjoaa päämääräorientoituneelle konttorirotalle mahdollisuuden irtautua suorituskeskeisestä elämästään ja antautua hetken vietäväksi. Se on temmellyskenttä, jonka kokeva minämme ansaitsee elettyään yksitoista kuukautta arvioivan minän kontrollin alaisena. Älä anna älypuhelimen pilata sitä: vaihda luurisi antiikkiseen pikselinäyttöiseen malliin tai laita ainakin sähköpostit pois päältä. Näin ne eivät tunkeudu tukkimaan hetkestä nauttivia huomiokanaviasi. Päästä irti älypuhelimestasi, päästä irti työtehtävistäsi, se on vähintä mitä voit tehdä kokevan minäsi puolesta.
Elämää ei kuulu vain tehdä, sen voi myös kokea.