Tagged: kesäloma
Kesälomalukemistopino / Summer vacation reading pile:
Kesälomalla tulee luettua. Tällaista:
Moore & Gibbons: Watchmen
Having never been an avid reader of superhero comics, I found Moore and his classics quite late. But this one was a very interesting blend of elements from the superhero genre mixed with more serious and psychological themes. In addition to having some intriguing characters, the book also raised some interesting philosophical questions. This was a comic one couldn’t put down as one wanted to know what’s going to happen to the (anti)heroes in the next moment.
David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö
Oli aika ottaa selvää Wallacesta ja Infinite Jestin sijasta valitsin pehmeämmän lähestymistavan: Suomennokseen on valittu novelleja Mooren kahdesta eri novellikokoelmasta vuosilta 1989 ja 2004. Ensivaikutelma oli myönteinen, nämähän ovat ihan helposti lähestyttäviä ja mukaansatempaavia tarinoita, joissa keskushahmot ovat psykologisesti aina jotenkin kummalliseksi nyrjähtäneitä ja siksi kiinnostavia. Suosikkitarinakseni nousi ’Vanha kunnon neon’, jossa haudantakainen ulkoisesti menestynyt päähenkilö kertoo kyvyttömyydestään elää autenttisesti ja miten tämän ongelman ratkaisemattomuus pakotti hänet lopulta lopulliseen ratkaisuun. Kaiken kaikkiaan Wallacen päähenkilöt ovat niin kiinnostavia, että heidän päänsisäisessä usein varsin assosiatiivisessa mutta silti juonellisesti etenevässä tajunnanvirrassaan viettää mielellään pidempiäkin aikoja.
Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut
Päähenkilön elämän toisteisuus virittää ajattelemaan elämän merkityksettömyyttä. Aurinko nousee, aurinko laskee. Ja aina samat aamutoimet, neuvottelut, parturissakäynnit, tärkeät tapaamiset. Maailmassa jossa on ikuinen torstai. ”Kauheasti töitä. Oi kauheaa. nyt ne voisivat jo loppua Muista: rättejä, shampoota ja harja.” Mutta synkkyyden sijasta tunnelma on kepeä, ilakoivakin – mitäpä muuta voisi olettaa päähenkilön ollessa pääkallo. Joka ”valotti etuuksiaan, astui kuin ylös, väläytti tappioitaan, liukui kuin alas, pureskeli tunnesidoksiaan ja suuntasi horisonttiin.”
Luc Ferry: What is good life?
In philosophy, one of the genres I am most inspired by are the books that trace the history of our worldview throughout centuries. Here, Luc Ferry offers an inquiry into how we define good life and meaningful life starting with our modern approach, but comparing it interestingly with both ancient Greeks, Nietzsche and other interesting perspectives. In all the historical periods he reviews, he tells us what were their theoretical ideas, how did their practice look like, and what were people striving for. All in all, this was a fascinating book that offered a deeper understanding of both our modern way of living and its historical alternatives.
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
’Akvarelleja’ nimenä kuvaa sisältöä sekä hyvässä että pahassa. Ihan kiva ja kevyttunnelmainen kirja: kauniiksi maalattuja tuokiokuvia ja haikailevaa utuisuutta. Mutta ei kirja ehkä mitään kovin syvää muistijälkeä jättänyt.
Mikko Ketokivi: Tilastollinen päättely ja tieteellinen argumentointi
Sitä herää pohtimaan omaa mielenterveyttään, kun kesälomalla huvin ja urheilun vuoksi päätyy lukemaan kirjan tilastollisesta päättelystä. Mutta Ketokivi on onnistunut kirjoittamaan aiheesta juuri sellaisen kirjan, jonka halusin lukea. Perusteellisen ja kriittisen, mutta ei kaavoihin kangistuvan, vaan kaavojen takana oleviin ennakko-oletuksiin ja filosofisiin valintoihin pureutuvan. Syvensi ymmärrystäni sekä tieteellisestä argumentoinnista yleensä että yleisimpien tilastollisten menetelmien vahvuuksista, heikkouksista ja soveltuvuudesta eri tilanteisiin. Ja kerran jo kaivoin kirjan esiin, kun erästä artikkelia vertaisarvioidessani heräsi kysymys käytetyn menetelmän soveltuvuudesta tutkimuskysymykseen.
Johannes Häyhä: Perhe ja kylä
1890-luvulla kirjoitettu kirja tarjoaa mainioita kuvaelmia vanhoista itäsuomalaisista juhlatavoista häistä hautajaisiin. Lupsakoissa tarinoissa joku kylänmies uhoaa, toinen juopuu liikaa, kolmas haastaa riitaa. Ja samalla saa kurkistuksen siitä minkälaista puheenparsi, elämäntapa ja perinteet ovat tuona aikana olleet. Häissä kiinnitti huomiota erilaiset leikit, joiden yhteisenä tekijänä tuntui olevan tavoite kerätä morsiusparille rahaa juhlavierailta.
Adele Faber & Elaine Mazlish: How to talk so kids will listen and listen so kids will talk
This book was recommended to me by a couple of researchers in a conference, who said that it is one of the best books if one as a parent wants to put self-determination theory into practice. The book is easy to read and offers concrete and illustrated examples of how to interact with children in different situations. The emphasis is on supporting the autonomy of the child and helping the child to find the right ways of behaving instead of forcing one’s will. I agree with the approach in theory, but there are situations when I find it hard to put the principles into practice. In any case, a recommended reading for any parent!
Edward O. Wilson: The meaning of human existence
Despite the name, the book offers very little as regards the meaning of human existence. Instead, biologist Wilson tells interesting stories about ants and other social insects as well as the evolutionary forces shaping both social insects and humans into such social and other-oriented creatures. Interesting read despite the misleading title.
John Dewey: Experience & Nature (The later works, vol. 1)
Interestingly, this was the first work by Dewey with which I found myself disagreeing quite much. Previously, reading Dewey has been a journey of self-discovery in the sense that in Dewey’s opinions I have found what I think about a certain matter, although he have formulated the thoughts much better. Accordingly, Dewey has been the philosopher who has most contributed to me finding my own way of thinking about ontological, anthropological, epistemological, aesthetic and ethical questions. However, here I found it hard to follow his metaphysical ideas and his denial of dualism and promotion of continuity wasn’t as convincing as I would have wanted it to be. For me, Dewey’s Logic – The Theory of Inquiry remains the most important work on how to think about ontology, metaphysics and epistemology.
Saat asioita aikaan, mutta osaatko olla? Eli miksi älypuhelin pilaa kesäloman
Lapsuuteni kesälomalla, jossakin päin Saaristomerta, uutiset kuunneltiin radiosta. Uutisten jälkeen seurasivat kuulutukset: ”Pekka Virtanen, otatko yhteyttä lähiomaisiin.” Lomailija katosi kesä-Suomeen, kännykättömässä suvessa ihmistä saattoi olla mahdotonta tavoittaa. Työmurheet oli helppo unohtaa: mikään ei niistä muistuttanut – eikä niille mökkirannasta käsin voinut muutenkaan mitään tehdä.
Eläköön teknologia: Se on tehnyt meistä tehokkaampia ja yhdistää ihmiset uudella syvyydellä. Kaukomatkoilla on upeata että voi skypen kautta olla yhteydessä valtameren takana oleviin läheisiin. Mutta samaan aikaan se tekee töistä irtipäästämisestä yhä vaikeampaa. Monet älypuhelimet puskevat sähköpostit automaattisesti kännykän ruutuun ja lomailijan riesaksi. Olemme koko ajan periaatteessa saatavilla ja raja loman ja työn välillä hämärtyy. Moni kesäloma saastuu, kun ”isi kirjoittaa vain yhden sähköpostin”, ”äidin on pakko vastata tähän puheluun” tai ”menkää kaverit edeltä saunaan, mun pitää nopeasti kirjoittaa yksi memo.”
Nobel-voittaja Daniel Kahnemanin mukaan meissä ihmisissä on kaksi minuutta: kokeva minä ja arvioiva minä, joista olen aiemminkin kirjoittanut. Kokeva minä on se, jolle elämä tapahtuu. Se elää ikuisessa nykyhetkessä ja elää lävitse hetken tuskat ja nautinnot. Se tarttuu hetkeen ja sykkii elävää elämää.
Arvioiva minä elää askeleen etäänpänä: se muistaa menneet, arvioi nykytilannetta ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, se tekee suunnitelmia ja päättää mihin pyrimme. Länsimainen tehokkuuskulttuuri on virittänyt huippuunsa arvioivan minän: Koskaan ei planeettamme pintaa ole kansoittanut näin päämääräorientoitunut, pitkällä tähtäimellä ajatteleva, itsekuriin ja uhrauksiin kykenevä otus. Nykyihmisen kyky hoitaa menestyksellä kotiin pitkällisiä ja monimutkaisia projekteja on osoitus paitsi ihmislajin aivojen biologisesta kehityksestä, myös huippuunsahiotusta metodisesta osaamisesta: olemme mestarillisesti oppineet käyttämään erilaisia ajattelun-, itsensä- ja muistinhallinnan keinoja kyetäksemme saavuttamaan asettamamme kunnianhimoiset päämäärät.
Ongelmana on se, että jos olemme jatkuvasti matkalla johonkin, unohdamme helposti nauttia itse matkasta. Ja tämän matkan nimi on elämä. Tavoitteet ovat arvokkaita ja vievät meitä eteenpäin. Mutta samalla ihminen voi jäädä päämääriensä vangiksi. Keskittäessään kaiken tarmonsa niihin hän unohtaa kokea sen elämän, jonka lävitse hänen määrätietoiset askeleensa kulkevat. Liian ankara arvioiva minä laiminlyö totaalisesti kokevan minän hyvinvoinnin. Lähihistoriamme on täynnä tarinoita miehistä ja naisista, jotka ovat saaneet huomattavia asioita aikaan, mutta samalla kulkeneet elämänsä lävitse hampaat tiukasti yhteenpuristettuina, kykenemättä koskaan nauttimaan olostaan. Kun uhraamme elämämme aikaansaamiselle, saatamme unohtaa miten voi vain olla.
Tässä suhteessa meillä länsimaisilla on paljon opittavaa erilaisilta luonnonkansoilta. Luin taannoin matkailijasta Keski-Aasian kesyttömillä aroilla. Hän päätyi viettämään muutaman yön eristyksissä asuvan maanviljelijän matalassa majassa. Suoritettuaan päivän askareensa kyseinen maanviljelijä istui alas majansa eteen – ja sitten vain tuijotti hiljaa lähimetsää tunnista toiseen seesteinen ilme kasvoillaan. Miksi riuhtoa itseään muualle, kyllä se vilja itse itseään kasvattaa? Itsekin olen matkoillani usein ihaillut sitä hetkestä nauttimisen kykyä, johon ovat pystyneet niin Nicaraguan rannikon pikkukylän kuin myös Ilosaarirockin Linnunlaulun leirintäalueen asukkaat. Liian moni suomalainen tarvitsee alkoholia irtautuakseen suorittamisen ikeestä, kun se voisi olla myös sydämen luontainen tila.
Suomalainen kesäloma on arvokas instituutio, joka parhaimmillaan tarjoaa päämääräorientoituneelle konttorirotalle mahdollisuuden irtautua suorituskeskeisestä elämästään ja antautua hetken vietäväksi. Se on temmellyskenttä, jonka kokeva minämme ansaitsee elettyään yksitoista kuukautta arvioivan minän kontrollin alaisena. Älä anna älypuhelimen pilata sitä: vaihda luurisi antiikkiseen pikselinäyttöiseen malliin tai laita ainakin sähköpostit pois päältä. Näin ne eivät tunkeudu tukkimaan hetkestä nauttivia huomiokanaviasi. Päästä irti älypuhelimestasi, päästä irti työtehtävistäsi, se on vähintä mitä voit tehdä kokevan minäsi puolesta.
Elämää ei kuulu vain tehdä, sen voi myös kokea.
Frank Martela 