Tagged: vaalit

Kolme kysymystä Eduskuntavaalien tuloksesta

Vaalit on käyty ja tulokset on saatu. Osa juhli menestystä, osa kärsi tappioista. Itseäni ilahdutti useamman arvostamani yksittäisen ehdokkaan läpimeno. Samalla minua jäi askarruttamaan kolme tulosten herättämää isompaa kysymystä:

1) Onko pääkaupunkiseudun ja muun maan välille kasvanut ylittämätön kuilu?

Helsingissä Vihreät (5 paikkaa) oli selvästi suurempi kuin Perussuomalaiset (3 paikkaa) ja pääkaupunkiseudulla kolme suurinta puoluetta olivat Kokoomus (168 000 ääntä), Vihreät (99 000) ja SDP (95 000), kun muun Suomen selkeä ykkönen, Keskusta jäi 48 000 ääneen ja Perussuomalaisetkin 83 000 ääneen. Kärjistäen siis voisi sanoa, että Keskustaa ja Perussuomalaisia äänestettiin Kehä III:sen ulkopuolella, kun taas erityisesti Vihreitä, mutta myös Kokoomusta ja SDP:tä äänestettiin sen sisäpuolella.

Monet Helsinkiläiset Facebook-kaverini hämmästelevät miten tällainen ”käsittämätön” vaalitulos syntyi. Siinä maailmassa, missä he elävät, on aivan mahdotonta ymmärtää, miksi joku äänestäisi Perussuomalaisia. Veikkaisin, että monen maakuntien miehen on aivan yhtä vaikea ymmärtää miten joku voi äänestää Vihreitä.

Onko niin että todellisuus ja elämänpiiri Helsingissä on eriytynyt muusta Suomesta niin, että emme enää pysty käsittämään toisiamme? Ja onko meille muodostunut kaksi maaseutupuoluetta (Kesk & PS) ja yksi selkeä pääkaupunkiseutupuolue (Vihreät) ja kaksi enenevässä määrin kaupungistuvaa puoluetta (Kok & SDP)? Tästä haluisin lukea jonkun perusteellisen analyysin.

Tosin asetelma ei ole pelkästään pääkaupunkiseutu vastaan muu maa, vaan enemmänkin isot kaupungit vastaan muu maa. Pirkanmaalla Vihreät saivat kaksi paikkaa ja Perussuomalaiset neljä, mutta Vihreiden äänistä (28 500) valtaosa tuli Tampereelta (19 000), kun taas Perussuomalaisten äänistä (49 500) valtaosa tuli Tampereen ulkopuolelta (31 000).

Onko kaupunkien ja maaseudun eriytyminen siis tosiasia? Ja onko kyse yleisestä jälkiteolliseen aikaan liittyvästä taloudellisen toimeliaisuuden keskittymisestä suuriin yliopistokaupunkeihin?

Kerro minulle jos tiedät!

2) Onko aika ajanut vasemmiston ohitse?

90-luvun kolmissa eduskuntavaaleissa SDP sai keskimäärin 54 paikkaa ja Vasemmistoliitto 20 paikkaa. Yhteensä 74 paikkaa. Sen jälkeen alkoi alamäki, joka näissä vaaleissa kärjistyi kannatuksen romahdukseksi.

Nyt vaaleissa tuli SDP:lle vain 34 paikkaa ja Vasemmistoliitolle 12 paikkaa. Yhteensä siis 46 paikkaa. Vasemmiston kannatuksesta on siis parissa vuosikymmenessä haihtunut pois yli kolmasosa. Kyse ei voi olla vain yksittäisistä linjauksista, puheenjohtajista tai onko oltu hallituksessa vai oppositiossa. Kyllä jotakin perustavanlaatuisempaa on tapahtunut, mutta mitä?

Onko niin, että perinteinen duunari-identiteetti on kadonnut pois ja sitä kautta näiden puolueiden peruskannattajakunta? Onko puolueiden perinteiset tavoitteet saavutettu ja eivätkö puolueet ole onnistuneet keksimään uutta visiota toiminnalleen? Vai onko siirtymä globaalimpaan talousjärjestelmään vienyt pois sen kansallisen liikkumatilan, joiden avulla vasemmistolaista politiikkaa pystyttiin tekemään?

Jään odottamaan asiantuntevaa mielipidettäsi.

3) Soini hiihtää, Soini kalastaa, mutta miten käy Soinilta hallitustyö?

Neljän vuoden takaisen jytkyn jälkeen moni povasi sen olleen yhden kerran protesti-ilmiö, joka sulaisi olemattomiin neljässä vuodessa. Toisin kävi. Puolue onnistui pitämään lähes saman kannatuksen ja näin vakiinnuttamaan asemaansa yhtenä neljästä suuresta puolueesta.

Oppositiossa Perussuomalaisten oli hyvä jatkaa protestilinjaansa ilman vastuuta sanomisistaan. Näin he eivät pettäneet lupaustaan äänestäjilleen. Nyt lienee kaikille selvää, että Perussuomalaiset ovat seuraavassa hallituksessa. Sen jälkeen Soini ja muut Perussuomalaiset ministerit joutuvat perustelemaan hallituksen päätöksiä julkisuudessa kannattajilleen – myös monia sellaisia, joita vastaan osa kannattajista protestoi. He joutuvat sitoutumaan olemaan monen asian puolesta, kun oppositiossa oli helppoa olla yleisesti asioita vastaan. Kaksi kysymystä herää: Miten käy puolueen kannatukselle tässä vaiheessa? Ja miten luonnistuu Perussuomalaisten edustajilta hallitustyön vaatima ryhmäkuri? Näemmekö kenties pitkästä aikaa hallituksen, joka hajoaa kesken kauden?

Tällaisia kysymyksiä pohdin tänään. Ja olisin kiitollinen, jos sinä osaisit antaa niihin vastauksen!

Buddha-periaate ja Jeesuksen laki – Eli miten valitset ehdokkaan eduskuntavaaleissa

Vaalit lähestyvät, mutta miten valita hyvä ehdokas? Ensinnäkin on syytä ottaa huomioon tietyt perusasiat:

  1. 1) Äänestä. Erityisesti jos olet nuori. Ihmiset keksivät kaikenlaisia syitä olla äänestämättä. Mutta Hannu Oskalan sanoin: ”Älä mussuta paskaa. Äänestä.”
  2. 2) Valitse ensin puolue, vasta sitten ehdokas. Suomalaisessa vaalijärjestelmässä äänet lasketaan niin, että äänesi menee ensisijassa puolueelle ja vasta toissijaisesti ehdokkaalle. Siksi puolueen valinta on tärkeämpi kuin ehdokkaan valinta. Kuten Veikko Eranti asian kiteyttää: ”Valitse siis puolue ensin, sillä niin sinun äänesikin lasketaan.”
  3. 3) Valitse ehdokas, jonka arvot ovat samanlaiset kuin omasi. Vaalikonetta tehdessäni huomaan, että siellä on monia kysymyksiä, joiden osalta oma asiantuntemukseni ei riitä perustellun vastauksen antamiseen. Siksi äänestän ehdokasta, jolla on samanlaiset arvot kuin itselläni. Tällöin voin luottaa, että hän perehtyy asiaan ja äänestää niin kuin minä äänestäisin, jos ehtisin samalla lailla asiaan perehtymään.
  4. 4) Valitse aikaansaava asiantuntija. On ehdokkaita, joilla on oikeat arvot, mutta jotka tuntevat asiat niin huonosti että heidän hyvää tarkoittavat ehdotuksensa itse asiassa vain pahentavat tilannetta. Siksi on olennaista äänestää ihmistä, joka myös tietää mitä tekee ja miten hyviä asioita edistetään.

Näiden itsestäänselvyyksien lisäksi on kuitenkin kaksi keskeistä mutta vähemmän tunnettua periaatetta, jotka ansaitsevat tulla perustellummin avatuksi:

Jeesuksen laki

”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä sisaruksistani, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:45)

Tämä Jeesuksen laki on yksi keskeinen metodi, jolla itse haen sopivaa edustajaa. Suomessa on aivan liikaa poliitikkoja, joiden pääasiallinen agenda on oman ryhmänsä etujen ajaminen. On niitä, jotka ajavat eliitin ja teollisuusyritysten etuja kaikkien muiden kustannuksella. On niitä, jotka ajavat sokeasti pienituloisten etuja kokonaisuuden kustannuksella. On maaseudun äänitorvia ja kaupunkilaisten puolustajia. Ja sitten on niitä, jotka toimivat tiettyjen liian vahvojen järjestöjen – SAKn, EKn tai MTKn – papukaijoina toistaen automaattisesti kaiken mitä heitä tukenut etujärjestö käskee heidän sanoa. Kaikkia yhdistää ajatus siitä, että meillä on asiat erityisen huonosti ja meitä pitää tukea muiden kustannuksella.

Yksisilmäinen oman edun ajaminen on ensinnäkin epäoikeudenmukaista. Kokonaisedun sijasta yksi ryhmä nostetaan muiden yläpuolelle.

Toiseksi eturyhmien keskinäinen kiistely on tehotonta ja johtaa pahimmillaan poliittisen järjestelmän halvautumiseen. Se johtaa myös huonoihin kompromisseihin, jotka ovat kaikkien osapuolten kannalta huonoja. Jos kaikki pyrkisivät yhteiseen etuun, niin lopulta jokainen taho voittaisi.

Siksi minä en kaipaa ketään ajamaan omaa henkilökohtaista etuani. Mulla menee ihan hyvin, kiitos vain. Siksi etsin sellaisen ehdokkaan, joka ei aja oman viiteryhmänsä etuja, vaan niiden etuja, joilla menee kaikista huonoimmin. Suomessa on ihmisiä, joilla on asiat oikeasti huonosti. Ja heidät helposti unohdetaan, koska he harvoin äänestävät. Minä haluan itselleni ehdokkaan, joka on valmis taistelemaan näiden ihmisten puolesta. Haluan ehdokkaan, jonka sydän on tarpeeksi avara, jotta sinne mahtuu myös halu auttaa sellaisia ryhmiä, joiden jäsen hän ei itse ole.

Äänestä siis ehdokasta, joka puolustaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Niin Jeesuskin tekisi.

Akseli Gallen-Kallela [Public domain], via Wikimedia Commons

Buddha-periaate

Buddhalaisessa etiikassa ei tunneta sitä hyvän ja pahan jyrkkää kahtiajakoa, johon me länsimaalaiset liian usein sorrumme. Sen sijaan puhutaan taitavista ja taitamattomista teoista. Taitavat teot kumpuavat taitavista motiiveista ja johtavat hyviin lopputuloksiin. Taitamattomat teot taasen ovat taitamattomien motiivien tuotosta, ja johtavat huonoihin seurauksiin. Tästä Buddha-periaatteesta olen kirjoittanut aiemmin, mutta tässä tiivistelmä siitä mitä se tarkoittaa politiikassa:

Taitamattomat motiivit ovat negatiivisia tunteita, kuten viha, katkeruus, ylimielisyys tai kateus. Jos ehdokkaasi motivoituu näistä asioista, älä missään tapauksessa äänestä häntä. Viha ja katkeruus eivät koskaan ratkaise mitään, vaan synnyttävät vain pahan noidankehän, jossa yhden viha ruokkii toista. Jos ehdokastasi motivoi viha ulkomaalaisia kohtaan, älä äänestä häntä. Jos ehdokastasi motivoi katkeruus rikkaita kohtaan, älä äänestä häntä. Jos ehdokkaasi halveksuu laiskoja ja saamattomia ihmisiä, älä äänestä häntä. Jos ehdokkaasi nauraa ylimielisesti ihmisille, jotka pukeutuvat tuulipukuun, älä äänestä häntä. Niin yksinkertaista se on.

Taitavat motiivit ovat vuorostaan myönteisiä motiiveja: myötätunto, halu tehdä hyvää, oikeudenmukaisuus. Nämä motiivit synnyttävät hyviä tekoja. Etsi siis ehdokkaita, jotka ovat politiikassa mukana, koska haluavat tehdä hyvää. Heillä on kapasiteettia katsoa tilannetta vihan kaventamaa perspektiiviä laajemmin ja sitä kautta tehdä parempia päätöksiä. Heidän toimintansa ei kasvata epäluulon ja vihan kierrettä, vaan rakentaa parempaa maailmaa.

Yksinkertainen tapa erottaa taitavat ja taitamattomat motiivit toisistaan on katsoa, toimiiko ehdokas ensisijassa tiettyjen asioiden puolesta vai tiettyjä asioita vastaan. Jos ihminen puhuu enemmän siitä mitä vastustaa kuin siitä mitä puolustaa, niin hän on politiikassa vääristä syistä. Älä äänestä häntä.

Älä siis valitse eduskuntaan maailmasta katkeroitunutta tai ihmisvihaajaa. Valitse sinne maailmanparantaja. Niin Buddhakin tekisi.