Tagged: vasemmistoliitto

Kolme kysymystä Eduskuntavaalien tuloksesta

Vaalit on käyty ja tulokset on saatu. Osa juhli menestystä, osa kärsi tappioista. Itseäni ilahdutti useamman arvostamani yksittäisen ehdokkaan läpimeno. Samalla minua jäi askarruttamaan kolme tulosten herättämää isompaa kysymystä:

1) Onko pääkaupunkiseudun ja muun maan välille kasvanut ylittämätön kuilu?

Helsingissä Vihreät (5 paikkaa) oli selvästi suurempi kuin Perussuomalaiset (3 paikkaa) ja pääkaupunkiseudulla kolme suurinta puoluetta olivat Kokoomus (168 000 ääntä), Vihreät (99 000) ja SDP (95 000), kun muun Suomen selkeä ykkönen, Keskusta jäi 48 000 ääneen ja Perussuomalaisetkin 83 000 ääneen. Kärjistäen siis voisi sanoa, että Keskustaa ja Perussuomalaisia äänestettiin Kehä III:sen ulkopuolella, kun taas erityisesti Vihreitä, mutta myös Kokoomusta ja SDP:tä äänestettiin sen sisäpuolella.

Monet Helsinkiläiset Facebook-kaverini hämmästelevät miten tällainen ”käsittämätön” vaalitulos syntyi. Siinä maailmassa, missä he elävät, on aivan mahdotonta ymmärtää, miksi joku äänestäisi Perussuomalaisia. Veikkaisin, että monen maakuntien miehen on aivan yhtä vaikea ymmärtää miten joku voi äänestää Vihreitä.

Onko niin että todellisuus ja elämänpiiri Helsingissä on eriytynyt muusta Suomesta niin, että emme enää pysty käsittämään toisiamme? Ja onko meille muodostunut kaksi maaseutupuoluetta (Kesk & PS) ja yksi selkeä pääkaupunkiseutupuolue (Vihreät) ja kaksi enenevässä määrin kaupungistuvaa puoluetta (Kok & SDP)? Tästä haluisin lukea jonkun perusteellisen analyysin.

Tosin asetelma ei ole pelkästään pääkaupunkiseutu vastaan muu maa, vaan enemmänkin isot kaupungit vastaan muu maa. Pirkanmaalla Vihreät saivat kaksi paikkaa ja Perussuomalaiset neljä, mutta Vihreiden äänistä (28 500) valtaosa tuli Tampereelta (19 000), kun taas Perussuomalaisten äänistä (49 500) valtaosa tuli Tampereen ulkopuolelta (31 000).

Onko kaupunkien ja maaseudun eriytyminen siis tosiasia? Ja onko kyse yleisestä jälkiteolliseen aikaan liittyvästä taloudellisen toimeliaisuuden keskittymisestä suuriin yliopistokaupunkeihin?

Kerro minulle jos tiedät!

2) Onko aika ajanut vasemmiston ohitse?

90-luvun kolmissa eduskuntavaaleissa SDP sai keskimäärin 54 paikkaa ja Vasemmistoliitto 20 paikkaa. Yhteensä 74 paikkaa. Sen jälkeen alkoi alamäki, joka näissä vaaleissa kärjistyi kannatuksen romahdukseksi.

Nyt vaaleissa tuli SDP:lle vain 34 paikkaa ja Vasemmistoliitolle 12 paikkaa. Yhteensä siis 46 paikkaa. Vasemmiston kannatuksesta on siis parissa vuosikymmenessä haihtunut pois yli kolmasosa. Kyse ei voi olla vain yksittäisistä linjauksista, puheenjohtajista tai onko oltu hallituksessa vai oppositiossa. Kyllä jotakin perustavanlaatuisempaa on tapahtunut, mutta mitä?

Onko niin, että perinteinen duunari-identiteetti on kadonnut pois ja sitä kautta näiden puolueiden peruskannattajakunta? Onko puolueiden perinteiset tavoitteet saavutettu ja eivätkö puolueet ole onnistuneet keksimään uutta visiota toiminnalleen? Vai onko siirtymä globaalimpaan talousjärjestelmään vienyt pois sen kansallisen liikkumatilan, joiden avulla vasemmistolaista politiikkaa pystyttiin tekemään?

Jään odottamaan asiantuntevaa mielipidettäsi.

3) Soini hiihtää, Soini kalastaa, mutta miten käy Soinilta hallitustyö?

Neljän vuoden takaisen jytkyn jälkeen moni povasi sen olleen yhden kerran protesti-ilmiö, joka sulaisi olemattomiin neljässä vuodessa. Toisin kävi. Puolue onnistui pitämään lähes saman kannatuksen ja näin vakiinnuttamaan asemaansa yhtenä neljästä suuresta puolueesta.

Oppositiossa Perussuomalaisten oli hyvä jatkaa protestilinjaansa ilman vastuuta sanomisistaan. Näin he eivät pettäneet lupaustaan äänestäjilleen. Nyt lienee kaikille selvää, että Perussuomalaiset ovat seuraavassa hallituksessa. Sen jälkeen Soini ja muut Perussuomalaiset ministerit joutuvat perustelemaan hallituksen päätöksiä julkisuudessa kannattajilleen – myös monia sellaisia, joita vastaan osa kannattajista protestoi. He joutuvat sitoutumaan olemaan monen asian puolesta, kun oppositiossa oli helppoa olla yleisesti asioita vastaan. Kaksi kysymystä herää: Miten käy puolueen kannatukselle tässä vaiheessa? Ja miten luonnistuu Perussuomalaisten edustajilta hallitustyön vaatima ryhmäkuri? Näemmekö kenties pitkästä aikaa hallituksen, joka hajoaa kesken kauden?

Tällaisia kysymyksiä pohdin tänään. Ja olisin kiitollinen, jos sinä osaisit antaa niihin vastauksen!

Perussuomalaiset voittivat, on arvopolitiikan aika

Tapahtui niin, että viidesosa suomalaisista äänesti vaaleissa Perussuomalaisia. Mitä nyt pitäisi tehdä? Lyömmekö hanskat tiskiin, toteamme suomalaisten olevan liian juntteja meille ja fantasioimmeko muuttamisesta johonkin maahan, jossa kaikilla on oma espressokeitin ja suosikkirypäle? Vai tunnustammeko tosiasiat ja mietimme miten tässä tilanteessa rakennamme paremman Suomen. Itse ajattelin tässä kirjoituksessa pohtia jälkimmäistä vaihtoehtoa ja tarjota kolme vastausta kysymykseen mitä tehdä nyt: (1) paluu arvopolitiikkaan, (2) perussuomalaisen agendan ottaminen vakavasti ja (3) oma aktiivinen osallistuminen.

Syyt: Syy Perussuomalaisten nousuun lienee jo tässä vaiheessa selvä: Valtapoliitikot ovat menettäneet yhteytensä tiettyyn kansanryhmään. He eivät kykene puhuttelemaan ihmisjoukkoa, joka kokee oman tilanteensa, kulttuurinsa ja arvonsa uhatuiksi ja joilla on tunne siitä, että heitä koskeva päätöksenteko tapahtuu kaukana ja ilman että he voivat siihen vaikuttaa. Kannattajista on piirretty kuvaa maaseudun ja kaupungin isiltä perittyjä arvoja kunnioittavina enimmäkseen kouluttamattomina miehinä ja naisina, jotka tekevät tai yrittävät tehdä työuransa teollisuudessa, hoiva-alalla ja muilla perinteisillä aloilla.

Syitä katkeruuteen ja turhautumiseen on helppo löytää viime vuosikymmenten politiikasta: Pienituloisten määrä on lähes kaksinkertaistunut 20 vuodessa, noin 700 000 suomalaista joutuu nykyään tulemaan toimeen alle 1183 eurolla kuukaudessa. Samalla aikavälillä toimeentulotulotuen todellinen arvo on jäänyt 42 prosenttia jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Talouskasvu on toki tuonut meille Nokian ja lukuisia IT-alan menestystarinoita, mutta rakennemuutos on pitänyt huolta siitä, että perinteisen teollisuuden alueella irtisanomiset ja epävarmuus ovat lisääntyneet ja julkisen sektorin, erityisesti hoiva-alan, palkkakehitys ja työolosuhteet ovat kurjistuneet. Sanalla sanoen, Suomi on menestynyt, mutta tämä menestys on jakautunut jyrkemmin kuin aiemmin. Iso kansanryhmä kokee jääneensä sen ulkopuolelle. He äänestivät perussuomalaisia.

Muut puolueemme ovat totaalisesti unohtaneet tämän ihmisryhmän. Niin kokoomuslaiset, demarit, keskustalaiset, vihreät kun vasemmistoliittolaisetkin tuntuvat mainostoimistojensa johdolla pyrkivän puhumaan koulutetun kaupunkilaisväestön kieltä. Oikeistolaisilla tuntuu olevan vaikea käsittää, että ahdingossa olevia ihmisiä ylipäänsä on tai että heidän murheensa voivat olla todellisia. Heidän kaikilla kavereillaanhan tuntuu menevän hyvin, talous kasvaa ja menestys on vain itsestä kiinni: ainahan voi vaikkapa perustaa oman yrityksen. Liberaalin kaupunkilaisvasemmiston tuntuu puolestaan olevan vaikea samaistua työttömään, joka ei kykene kirjoittamaan kohtalostaan 20 sivun yhteiskuntarakenteita analysoivaa pamflettia. Puolueet kykenevät puhuttelemaan vain itsensä kaltaisia ihmisiä ja perinteisissä puolueissa ei ole perussuomalaistenkaltaisia ihmisiä.

Ratkaisu 1: Paluu arvopolitiikkaan Aiemmin puolueet ovat kyenneet puhuttelemaan laajoja kansanryhmiä. Tämä johtuu siitä, että aiemmin puolueiden toiminta on ollut arvojohtoista. Puolueet ovat avoimesti liputtaneet omien arvojensa puolesta niin puheissaan kuin toiminnassaankin. Nyt tilanne on toinen: puheissaan valtapuolueet pyrkivät mahdollisimman tarkasti häivyttämään omat erityispiirteensä ja puhumaan vain latteista yleishyväksytyistä arvoista kuten ’hyvinvointivaltiosta’. Kaikki päätökset esitetään välttämättöminä ja niiden takana jylläävät arvot häivytetään näkyvistä. Kuten sosiologian professori Risto Heiskala toteaa (HS 23.4), 1990-luvun lamasta lähtien kaikki poliittiset ratkaisut Suomessa on pyritty naamioimaan mahdollisimman epäpoliittisiksi.

Toiminnassaan valtapuolueet vuorostaan ovat alistuneet talousrationaliteetin vietäväksi. Kun arvoihin ei voi enää vedota, voidaan vedota vain taloudelliseen menestykseen. Kyseenalaistamattomaksi tavoitteeksi asettuu talouskasvun optimointi. Puolueet ovat siis ulkoistaneet puheensa mainostoimistoille ja toimintansa taloustieteellisille asiantuntijoille. Ei ihme, että talouskasvusta osattomaksi jäänyt joukko on hakenut vaihtoehtoa ja perussuomalaisista löytänyt sen.

Miten Perussuomalaisten nousuun olisi sitten vastattava? Parhaimmillaan Perussuomalaisilla kansanedustajilla voisi olla esittää vastuullisia ja oikeasti toimivia ratkaisuja siihen, miten heidän kannattajakuntansa elämänlaatua parannettaisiin. Pelkään kuitenkin, että heillä on enemmänkin ollut kyky sanoa ääneen juuri se, mitä heidän kannattajansa haluavat kuulla. He ovat tarjonneet äänen katkeroituneille, helppoja ratkaisuja tyytymättömille ja syntipukkeja kuten EU tai maahanmuuttajat, joihin viha kohdistaa. Jos muut puolueet haluavat tarjota näille ihmisille heidän itsensä kannalta parempia vaihtoehtoja, on heidän ensin kyettävä puhuttelemaan heitä. Se onnistuu vain puhumalla suoraselkäisesti arvoista.

Politiikka on usein monimutkaista ja vastuullisen politiikan tekeminen vaatii usein ikäviäkin ratkaisuja, joita on vaikea kommunikoida asioihin perehtymättömille. Lyhyellä tähtäimellä perinteiset puolueet voivat napata muutamia äänestäjiä takaisin menemällä mukaan Perussuomalaiseen yksinkertaistuksiin ja populismiin, mutta pitkällä tähtäimellä Soinin peliä pelaa parhaiten Soini itse. Vain tuomalla esiin oman puolueensa perusviestin ja perusarvot ja kytkemällä vaikeatkin päätökset niihin on mahdollista saada kestävää kannatusta omalle politiikalleen. Arvoihin vaikuttaminen on pitkäjänteisintä politiikkaa, mutta lopulta hedelmällisintä. Kun ihmisen saa uskomaan puolueen edustamiin arvoihin, saa hänestä elinikäisen puolueen kannattajan – olettaen että puolue itse pysyy uskollisena arvoilleen.

Ratkaisu 2: Perussuomalaisen agendan ottaminen vakavasti Perussuomalaisten menestyksen yksi avain oli siinä, että mennessään Puotilan ostarille puhumaan ihmisille, he kykenivät kohtaamaan heidät samalla tasolla. Ihminen puhui toiselle ihmiselle, vertaiselleen. Tämä oli Soinin, maisterismiehen, poliittisen viestin ytimessä. Harva perinteisen oikeiston tai edes perinteisen vasemmiston ehdokas kykenee nykyään samaan. Useimmat kykenevät kohtaamaan vain omassa elämänpiirissään eläviä ihmisiä. Ihmiset voi tavoittaa kuitenkin lopulta vain sitä kautta, että oikeasti ymmärtää heitä, on aidosti valmis eläytymään heidän elämäänsä ja näkökulmaansa. Jos muut puolueet haluavat tavoittaa perussuomalaisia äänestäneen ihmisjoukon, on heidän välttämätöntä ymmärtää sitä elämää, josta perussuomalaisten kannattajien asenteet kumpuavat. Tässä on suuri oppimisen ja nöyrtymisen paikka.

Jos katse suunnataan eduskuntaan, niin on vuorostaan selvää, että perussuomalaisten kannatus nousee niin kauan kuin muiden puolueiden edustajat ylimielisesti ja halveksuen sivuuttavat heidän näkemyksensä. Tällöin kansan kapina jatkuu. Sen sijaan provosoivimpiinkin mielipiteisiin pitää pyrkiä vastaamaan vakavasti, provosoitumatta. Suoran lyttäämisen sijasta tulee katsoa kykeneekö toinen uskottavasti perustelemaan näkemyksensä ja arvioida mielipide sen mukaan. Näin paljastuu onko iskulauseiden takana pelkkää onttoutta vai perusteltuja mielipiteitä. Parhaimmillaan voi toisen arvopohjasta kumpuavin argumentein osoittaa, miksi esitetty ratkaisu ei ole kestävä. Minkäänlaista vihapuhetta ei tule suvaita – viha, katkeruus ja kateus ovat motiiveja, joita ei eduskunnassa tule hyväksyä – , mutta asiallisiin esityksiin tulee vastata asiallisesti. Vain näin kyseisten esitysten huonot puolet kitkeytyvät pois ja hyvät puolet voivat päätyä osaksi politiikkaamme. Koska varmasti Perussuomalaisilla kansanedustajilla voi olla myös paljon myönteistä annettavaa luutuneisiin poliittisiin rakenteisiimme ja käytäntöihimme.

Ratkaisu 3: Oma aktiivinen osallistuminen Lopulta maailma muuttuu paremmaksi vain sitä kautta, että ihmiset tekevät sen paremmaksi. Viime vuosikymmenten trendi on ollut se, että yhä pienempi joukko ihmisiä on ollut kiinnostunut muuttamaan maailmaa paremmaksi politiikan kautta. Puutteistaan huolimatta edustuksellinen demokratia on kuitenkin edelleen se paras ja vaikutusvaltaisin keino vaikuttaa yhteiskuntaamme. Perussuomalaisten vaalivoiton kestävin vaikutus toivottavasti on se, että se on tuonut politiikan takaisin suomalaiseen politiikkaan. Kolmen suuren puolueen kansalta kätkössä tapahtuvan konsensus-politiikan ja Vanhasen ’keskeneräisistä asioista ei puhuta’ –linjausten sijasta voimme päästä takaisin aktiivisen demokratian tilaan, jossa kansa voi kokea kykenevänsä keskustelemaan ja osallistumaan politiikkaan myös vaalien välissä.

Jos siis perussuomalaisten arvomaailma ei ole omasi, on aika aktivoitua. Vain näin voit tehdä Suomesta enemmän omien arvojesi näköisen. Moni onkin tämän jo ymmärtänyt. Positiivista on esimerkiksi se, että jytkyn jälkeen vasemmistoliittoon ja vihreisiin on liittynyt noin tuhat uutta jäsentä kumpaankin. Arvostan myös Thomas Wallgrenia, joka poiketen valtaosasta kaltaisistaan älymystön edustajista ei tyydy katkerana seuraamaan sivusta kyynisesti kommentoiden nyky-politiikkaa, vaan pyrkii omalla työllään muuttamaan sitä parempaan suuntaan. Perussuomalaiset myös selkeyttivät suomalaista poliittista karttaa siivoamalla paljon änkyröitä ja arvokonservatiiveja muista puolueista pois. Nyt on meidän suvaitsevaisten, solidaaristen, monipuolista kulttuuria arvostavien ja ihmisyyden kaikkia muotoja kunnioittavien aika näyttää, että meistäkin on joukkovoimaksi.