Tagged: valtionyhtiö
Sisäisesti motivoitunut johtaja ei tarvitse suurta kannustinpalkkiota
Finnairin ja VR:n skandaalien myötä yritysten johtoportaiden kannustinpalkkiot ovat herättäneet ansaittua tuohtumusta. Pahat kielet puhuvat johtajien ahneudesta, mutta kun asiaa vähänkin pohtii, ei se vaikuta kovinkaan uskottavalta selitykseltä. Onkin aika kysyä, mihin johtajat tarvitsevat suuret palkkionsa?
Ensinnäkin on selvää, että mihinkään reaalimaailman ostotarpeeseen palkkiot eivät liity. Kun kuukausipalkka on viisinumeroinen luku, saa sillä materiaaliset tarpeet joka tapauksessa tyydytettyä riippumatta sen suuruudesta. Tutkimukset osoittavatkin, että yksilön onnellisuus ei ole kiinni absoluuttisesta palkasta, vaan palkasta suhteessa viiteryhmään, eli tässä tapauksessa toisiin johtajiin.
Johtaviin työtehtäviin hakeutuvat henkilöt ovat useimmiten kunnianhimoisia ja kilpailuhenkisiä. He haluavat näyttää, mihin pystyvät. Raha itsessään ei johtajia tässä pelissä suuriakaan kiinnosta, mutta se vain sattuu olemaan ainoa mittari, josta näkee kuinka menestynyt on.
Marko Junkkari (HS 18.3) kertoo vuosittain julkaistavasta kirjasta, jossa on yhteenveto johtajien kannusteista: ”Vaikka opuksen hinta on peräti 7000 euroa, se on yritysjohtajien bestseller. Kirjasta yritysjohtajat näkevät, kuinka paljon kilpailijayrityksen johto tienaa, ja osaavat sitten arvioida oman arvonsa. Kukaan ei halua ansaita alle keskiarvon.” Kilpailu palkan suuruudesta on kuitenkin nollasummapeli, jossa yhden johtajan palkankorotus on aina toisen tappio. Maalia ei ole, mutta hävitä voi.
Lopulta palkkataulukon tuijottaminen on vain oire siitä, että johtajat ovat kadottaneet yhteyden niihin itseisarvoihin, joita työ palvelee. Haastattelin erästä vuorineuvosta, joka 60-luvulla siirtyi yksityiseltä sektorilta valtionyhtiön johtoon. Samalla hänen palkkansa puolittui. Hän kertoi, että ”kunhan maitokaupan laskun saa maksettua” niin palkka ei vaikuttanut päätökseen lainkaan. Hän koki palvelevansa isänmaan asiaa ja se oli tarpeeksi arvokas asia itsessään.
Tarvitsemme lisää yrityksiä, joissa uskalletaan ajatella, että oma työ palvelee muitakin päämääriä kuin rahan ansaitsemista. Jos ei isänmaan palveleminen enää elähdytä, niin voi ajatella palvelevansa työntekijöidensä hyvinvointia tai parantavansa maailmaa myymänsä tuotteen kautta. Tällöin motivaatio löytyy sisältä, työ itsessään palkitsee tekijänsä.
Kun työ tuntuu itsessään arvokkaalta, ei oman elämänsä arvoa tarvitse päivittäin tarkistaa palkkataulukosta.
Valtio vastuullisena omistajana
Kahden viime viikon ylityöllistymiseni on jättänyt blogin päivittämisen varjoonsa, vaikka maailma on tarjonnut paljon kiehtovaa kommentoitavaa. Ennen kuin kerron aatoksiani kunnallis- ja presidentinvaaleista, on aika palata valtion ja VR:n operatiivisen johdon köydenvetoon yrityksen perimmäisistä päämääristä. Ovatko valtioyhtiöt voittonsa maksimoivia pörssiyhtiöitä vai isänmaallista tehtävää suorittavia politiikan jatkeita?
Ensinnäkin on todettava, että VR:n pääjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan eroaminen on täysin ymmärrettävää. Heidät on palkattu johtamaan VR:ää kuin pörssiyritystä, he ovat pyrkineet hoitamaan tehtäväänsä mahdollisimman hyvin ja ilmeisesti siinä onnistuneetkin. Kun tämän jälkeen valtio aluepoliittisista syistä marssii heidän ylitseen, on selvä, että motivaatio jatkaa ei ole kova.
Ongelman ydin ei ole kuitenkaan valtion väärässä puuttumisessa yhtiön toimintaan, vaan valtion jakomielisessä suhtautumisessa valtioyhtiöihin. Valtiolla on vastuu siitä, että infrastruktuuri on kunnossa, että suomalaiset kykenevät liikkuman. Valtion omistamalla VR:llä on puolestaan monopoli Suomen raideliikenteessä, se siis
vastaa
yksin siitä, miten hyvin raideliikenne Suomessa sujuu. Tällöin pitäisi olla selvää, että VR:llä on myös
vastuu
suomalaisen raideliikenteen sujuvuudesta. Se ei koskaan tule olemaan puhdas pörssiyhtiö, joka voisi lopettaa koko Suomen raideliikenteen kannattamattomana hakien samaan aikaan kasvua Venäjän kehittyviltä markkinoilta. Sen olemassaolo on palvellut ja tulee aina palvelemaan kansallisia intressejä.
Miksi valtio tällöin haluaa väittää, että VR toimii kuin mikä tahansa pörssiyhtiö? Mitä tarkoitusta ajaa se, että valtio luo illuusion normaalista pörssiyhtiöstä ja viekottelee vielä VR:n operatiivisen johdon uskomaan tätä illuusiota? Muuta vastausta en näe, kuin jonkinlaisen ideologisen motiivin. Tämänhetkisen länsimaisen valtioideologian mukaista on pyrkiä yksityistämään, ulkoistamaan ja johtamaan valtion yrityksiä ja laitoksia kuin pörssiyhtiöitä. Tämä ideologia on ohjannut oikeistolaisen valtiojohdon päättämään, että VR toimii kuin normaali pörssiyhtiö.
Tosipaikan tullen ideologia kuitenkin törmäsi karuihin realiteetteihin. Tässä tapauksessa haluaisin uskoa, että ideologia olisi törmännyt valtionjohdon sosiaaliseen omatuntoon, joka pyrki löytämään keinoja Otanmäkeä ja Oulua uhkaavan inhimillisen hädän torjumiseen. Valitettavasti pelkään, että enemmänkin ideologia törmäsi Keskustan äänestäjien vieraantumiseen johtajistaan, jotka näyttävät unohtaneen kannattajakuntansa (tästä vaalitulos kertoi karua kieltään). Joka tapauksessa olemme tilanteessa, jossa valtio puhuu yhtä:
”VR on normaali pörssiyhtiö”
ja toimii toisin:
”VR toimii kansakunnan etuja ajavana yrityksenä”
.
En ymmärrä miten voi olla niin vaikeata yhdistää liiketoiminta ja vastuu? Jos valtio omistajana määrittäisi, että VR on valtionyhtiö, jonka tehtävänä on palvella kansakuntaa (1) tarjoamalla raiteellinen liikkumismuoto kansalaisille ja yrityksille (2) tuottamalla kohtuullista voittoa (3) mahdollisuuksien puitteissa huomioimalla myös muita kansallisia ja sosiaalisia näkökohtia, niin mikä tässä yhtälössä on niin vaikeata. Sellaisia valtioyhtiöt
de facto
ovat olleet koko itsenäisen kansakunnan aikakauden viime vuosikymmeniä lukuunottamatta.
Kun valtion puhe ja toiminta ovat linjassa, olisi valtioyhtiöiden johtaminenkin mielekästä. Suomesta löytyy varmasti päteviä yritysjohtajia, jotka ovat valmiita ottamaan tällaisen useamman päämäärän palvelemisen tarjoaman haasteen vastaan, kunhan tietävät palvelevansa Suomen kansaa, eivätkä joitakin kasvottomia sijoittajia. Rehellisyyttä ja vastuuta kiitos, ei ideologiaa!