Tagged: sisäinen motivaatio

Nelivuotias kohtasi autokorjaamolla Immanuel Kantin – Selvisi miksi moni johtaa ihmistä väärin

Seurasimme poikieni kanssa renkaidenvaihtotoimitusta Roihuvuoren autokorjaamolla, kun neljävuotias huusi yhtäkkiä kovalla äänellä: ”Hei työmiehet, tehkää vauhdilla nyt!” Miehet onneksi vain hymyilivät – erityisesti kun minun mielestäni he olivat tehneet työtään kiitettävän rivakkaa tahtia. En itsekään voinut kuin nauraa: Saarnaan työkseni valmentavan johtamisen ja tasavertaisen työelämän puolesta, mutta samaan aikaan oma poikani antoi hyvän esimerkin vanhanaikaisesta autoritäärisestä johtamismallista.

Mutta lopulta nelivuotiaan reaktio oli hyvin luonnollinen. Alkuinnostuksen jälkeen hän alkoi kyllästyä renkaanvaihdon toljottamiseen ja halusi päästä eteenpäin. Joten on vain loogista, että hän ilmaisi tarpeensa työntekijöille: Tehkää homma nopeammin. Jos se on tavoite, niin miksi ei sanoa sitä ääneen?

Kun puhun ihmisille sisäisen motivaation johtamisesta, itseohjautuvuudesta ja itsensä johtamisesta niin usein kuulen saman kysymyksen: Juuri näin kuuluisi toimia, mutta miksi ihmeessä useampi ei toimi näin? Uskon että siihen on ainakin kaksi vastausta. Ja autokorjaamo tarjosi niistä toisen.

Komennamme ja kontrolloimme koska se on loogista. Haluan saada tietyn tuloksen. Siksi käsken jotakin tekemään kyseisen asian. Jos hän ei tee sitä tarpeeksi nopeasti, käsken häntä tekemään sen nopeammin. Siinä hetkessä uskon, että ainoa syy miksi ihminen ei tehnyt asiaa nopeammin oli se, etten ollut sanonut hänelle että se on tehtävä nopeammin.

Käsky -> Tulos

Tämä malli toimii, jos johtaa koneita. Kun painat pesukoneen käynnistysnappia, se alkaa saman tien hommiin ja 90 minuuttia myöhemmin pyykki on puhdasta. Ihmisten kanssa komentaminen toimii harvemmin, erityisesti mitä kauemmaksi mennään mekaanisesta liukuhihnatyöstä. Työhönsä lopen kyllästynyt hanslankari saattaa tehdä vain sen mikä käsketään, mutta hänen työnsä automatisoitiin jo pari vuosikymmentä sitten. Työstään motivoitunut asiantuntija sen sijaan tekee jo valmiiksi työnsä juuri niin hyvin kuin tekee, jolloin pomottelu ja komentelu lähinnä ärsyttävät ja näivettävät motivaatiota.

Ihmisiä johdettaessa olisikin hyvä muistaa Immanuel Kantin kategorinen johtamisimperatiivi: ”Kohtele aina työntekijöitä kuin he olisivat päämääriä sinänsä, älä koskaan pelkkinä välineinä.” Älä siis kuvittele heidän olevan mekaanisia koneita, joita ohjataan parhaiten töksähtävillä käskylauseilla. Kun tiedostat heidän olevan ihmisiä, joudut ottamaan heidän psykologiansa huomioon. Se tekee johtamisesta monimutkaisempaa, koska joudut ottamaan kantaa toisen ihmisyyteen ja miettimään käskyjesi vaikutuksia hänen sisäisiin tiloihinsa. Kun otat heidät huomioon ihmisinä, joudut ymmärtämään että joskus käskyä parempi tapa saada ihminen antamaan parhaansa on kannustaminen, joskus ystävällinen neuvo, joskus vihainen töksäytys ja joskus se, että menet vain pois tieltä. Ihminen on monimutkainen ja siksi parhaat tavat johtaa häntä ovat myös moninaiset ja tilannekohtaiset. Lonkalta ammutun käskyn sijasta ihmisen johtaminen vaatii ajattelutyötä.

Koneita olisi suoraviivaisempaa johtaa. Valitettavasti, jos johdat asiantuntijoita, he ovat ihmisiä. Kohtele siis heitä sellaisina.

Leikki on aikuisten työtä

Lapset leikkivät. Aikuiset tekevät työtä. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Näin meille usein opetetaan. Valitettavasti tämä opetus on vahingollista sekä hyvinvoinnillemme että myös työnteollemme.

Leikki on määritelmällisesti vapaaehtoista ja siten itsessään motivoivaa. Emme leiki jonkin leikistä erillisen päämäärän vuoksi. Vaan leikimme, koska leikkiminen on hauskaa, kiinnostavaa ja innostavaa. Leikki tuntuu hyvältä, ei siihen mitään sen kummempaa perustetta tarvita.

Samaan aikaan leikki on lasten työtä siinä mielessä, että leikkiminen on lapsen kehityksen kannalta aivan olennaisen tärkeää. Kiipeillessään, painiessaan ja potkiessaan palloa lapsi voimistuu ja oppii koordinoimaan kehoaan. Leikkiessään kotia tai kauppaa lapsi oppii vuorovaikutustaitojen lisäksi ottamaan erilaisia sosiaalisia rooleja ja katsomaan maailmaa toisesta perspektiivistä. Siksi meidän aikuisten on tärkeää antaa lapsille tilaa leikkiä. Erityisen tärkeää on ymmärtää, että liiat ohjatut harrastukset eivät ole lapsen kehitykselle hyväksi, koska erityisen arvokasta on mahdollisuus vapaaseen leikkiin, jossa lapset itse päättävät mitä tekevät ja millä säännöillä.

Keskeistä on, että leikissä leikki itsessään on oma päämääränsä ja kaikki hyvä, mitä se lapselle tuottaa, on lopulta vain sivutuote.

Työn ajatellaan usein olevan tämän vastakohta: jotakin, jota teemme vain, koska on pakko tehdä töitä hankkiakseen elantonsa. Joskus tilanne on näin ikävä ja työ pelkkä taakka. Mutta näin ei ole pakko olla. Monille työ itsessään tai ainakin osa työtehtävistä on innostavia ja itsessään motivoivia. Pohjimmiltaan kaikessa työssä on läsnä sekä innostavia elementtejä että tylsiä, mutta pakollisia elementtejä. Keskeinen kysymys on, miten lisätä edeltäviä ja vähentää jälkimmäisiä.

Nyt tulee keskeinen pointti: mitä enemmän työstä onnistuu tekemään leikinkaltaisen, sitä parempia tuloksia ihminen työssään saa.

Embed from Getty Images

Psykologiassa puhutaan sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta: sisäinen motivaatio tarkoittaa nimenomaan sitä, että tehtävä itsessään innostaa ja kiinnostaa. Ja ulkoinen motivaatio sitä, että ainoa syy tehtävän tekemiseen on jokin tehtävän ulkopuolinen palkkio tai rangaistus. Tutkimukset osoittavat, että sisäinen motivaatio on vähemmän kuluttavaa, johtaa kokonaisvaltaisempaan vastuunottoon omasta työtehtävästä, parempiin oppimistuloksiin, luovempiin ratkaisuihin ja ylipäänsä parempaan ja laadukkaampaan lopputulokseen.

Mitä enemmän työelämässä automatisaation myötä siirrytään rutiinitehtävistä työtehtäviin, jotka vaativat luovuutta ja omaehtoista päättelyä, sitä tärkeämmäksi tulostekijäksi sisäinen motivaatio eli työn leikinkaltaisuus muodostuu. Siksi vain leikkivät työntekijät pärjäävät tulevaisuuden työelämässä.

Kun siis työ on enemmän leikinkaltaista ja itsessään innostavaa, on se mukavampaa itse työntekijälle. Mutta johtaa sivutuotteena parempaan lopputulokseen.

Ihminen on leikkivä eläin. Vähän niin kuin koira on leikkivä susi. Meidän kannattaa vaalia leikinomaisuutta elämässä kaikin tavoin. Ei vain siksi, että se johtaa parempiin tuloksiin niin lapsenkasvatuksessa kuin työpaikoillakin. Vaan siksi, että leikkiessämme toteutamme lopulta ihmisenä olemisen syvintä olemusta.

Julkaistu alunperin Koko Suomi leikkii -hankkeen sivuilla 1.3.2016. Sisäisestä motivaatiosta työelämässä olemme myös yhdessä Karoliina Jarenkon kanssa kirjoittaneet kirjan Draivi – Voiko Sisäistä motivaatiota johtaa?

Ihmisiä ei johdeta excelillä – Ei edes tulevaisuudessa

Työn tulevaisuus on jo täällä. Se ei vain ole kovin tasaisesti jakautunut. 2000-luvulla Suomesta on arvioiden mukaan kadonnut 200 000 teollisuustyöpaikkaa. Uudet työpaikat ja talouskasvu syntyvät lähinnä tietotyö- ja palvelualoilla, joissa pärjääminen edellyttää työntekijöiltä luovuutta, ihmissuhdetaitoja ja jatkuvan kehittämisen asennetta.

Näillä dynaamisilla, nopeasti kehittyvillä aloilla proaktiivinen asenne ja luovuus eivät ole pelkästään menestystekijöitä. Ne ovat elinehtoja, jos tavoitteena on pärjääminen globaaleiksi muuttuneilla markkinoilla. Tämän ovat lopulta havainneet myös uusiutumiskykyiset perinteisen teollisuuden yritykset, jotka ovat nostaneet työntekijöiden osallistamisen ja kunnioituksen innovaatioprosessinsa ytimeen. Siksi suomalaisten yritysten tuleva menestys vaatii murrosta tavassamme ajatella työtä.

Samaan aikaan yritysten toimintaympäristöjen dynaamisuus on lisääntynyt. Neuvostoliitolle paperia pystyi myymään viisivuotissuunnitelmien pohjalta. Tällaisella paikalleen pysähtyneellä toimialalla voi pärjätä hierarkkisella, keskusjohtoisella, tiukan standardisoidulla toimintalogiikalla. Mutta nopeasti muuttuvilla aloilla tällainen ylhäältä johdettu organisaatio on auttamatta liian jäykkä ja muuntautumiskyvytön. Näillä aloilla parhaiten pärjäävät ketterät ja itseohjautuvien tiimien varaan rakennetut organisaatiot. Tällaiset orgaanisen elinvoimaiset yritykset edellyttävät työntekijöiltä vahvaa itseohjautuvuutta ja oma-aloitteellista asennetta omaan työhön. Eli sisäistä motivaatiota.

Kasvualoilla on käynnissä siirtymä poispäin hierarkisista ja autoritaarisista organisaatioista kohti dynaamisia ja ketterän itseohjautuvia ja verkottuneita yhteisöjä. Ja tällöin siirrymme välttämättä kohti sisäisesti motivoivaa työelämää.

Sisäinen motivaatio tarkoittaa sitä, että työntekijät aidosti syttyvät tehtävistään ja haluavat itse tehdä parhaansa niiden eteen. Sen vastakohta on ulkoinen motivaatio, jossa ihminen ei ole kiinnostunut itse tekemisestä, vaan motivaatio syntyy jostakin itse tekemisen ulkopuolisesta kepistä tai porkkanasta. Sisäisessä motivaatiossa tekeminen itsessään tuntuu niin kiinnostavalta, nautittavalta tai arvokkaalta, että ihminen palaa halusta sitä tehdä.

Tietyt työympäristöt mahdollistavat sisäisen motivaation, toiset tuhoavat ihmisen luontaisen innostuksen.

Statushierarkiat, kyttääminen, käskyttäminen, mikromanagerointi, luottamuspula ja informaation pimittäminen ovat tehokkaita tapoja tuhota sisäinen motivaatio. Sisäisen motivaation johtaminen lähtee liikkeelle siitä, että uskoo ja luottaa työntekijöihin. Antaa heille tilaa tehdä työnsä itse hyväksi katsomallaan tavalla ottaen enemmän sparraavan valmentajan kuin käskyttävän kontrolloijan roolin.

Haastattelimme Karoliina Jarenkon kanssa Draivi-kirjaamme varten 38 yritysjohtajaa ja työntekijää Suomen kiinnostavimmista yrityksistä, mitä tulee sisäisen motivaation johtamiseen. Kaikissa haastattelissamme organisaatioissa korostui muutama avaintekijä:

• Hierarkiattomuus: Johtajat kohtelivat työntekijöitään vertaisinaan, kuuntelivat aidosti heidän mielipiteitään ja kunnioittivat heidän asiantuntemustaan.
• Radikaali avoimuus: Kaikki informaatio talousluvuista lähtien on kaikkien saatavilla, jotta ihmisillä on mahdollisuus tehdä kokonaisuuden kannalta järkeviä päätöksiä.
• Yhteinen ja yhdessä rakennettu näkemys yrityksen suunnasta ja toiminnan keskeisistä arvoista. Ja näiden arvojen näkyminen myös yrityksen arjessa.
• Kaikenlaisen byrokratian ja kontrollijärjestelmien purkaminen. Jokaisella työntekijällä oli vapaus tehdä suuriakin toimintaansa koskevia päätöksiä ja hankintoja tarvitsematta kysyä lupaa keneltäkään.
• Keskinäinen välittäminen, vahva yhteishenki ja arvonannon ja kiittämisen kulttuuri, joka syntyy siitä, että ihmiset ovat toisilleen ja johdolle muutakin kuin tuotantovälineitä. Sisäisesti motivoituneet organisaatiot olivat siis paitsi innovatiivisia ja tehokkaita, myös vahvan inhimillisiä.

Sisäisen motivaation johtaminen on tänään kilpailuetu, mutta kymmenen vuoden päästä se on elinehto kaikilla luovuutta, innovaatioita ja uusiutumiskykyä vaativilla toimialoilla. Pidä siis huolta, että oma yrityksesi on vallankumouksen etujoukoissa!

DraiviSiMo_Kuvakirjasta

Miten johtaa sisäistä motivaatiota? Vastaus löytyy juuri julkaistusta kirjasta Draivi – Voiko sisäistä motivaatiota johtaa? (Talentum 2015), jonka kirjoitimme yhdessä Karoliina Jarengon kanssa. Kirja yhdistää motivaatiotutkimuksen viimeisimmät virtaukset konkreettisiin case-tutkimuksiin suomalaisesta yritysmaailmasta. Ääneen pääsevät uuden työelämän edelläkävijäorganisaatiot, kuten Fondia, Futurice, Outotec, Pipelife, Reaktor, Supercell ja Vincit.

Kirjamme tehtävänä on muuttaa ihmiskuvasi, ja samalla käsityksesi johtajuudesta. Ja antaa samalla sinulle myös työkalut, joilla rakentaa sisäistä motivaatiota tukeva tulevaisuuden organisaatio. Kirja siis kertoo, mitä draivi käytännössä on ja miten se synnytetään.

Buurtzorg ja itseohjautuvan työn vallankumous: Miten tarjota halvempaa, iloisempaa ja laadukkaampaa hoitoa?

Mitä jos kotihoito järjestettäisiin kokonaan uudestaan? Mitä jos se tehtäisiin 35 prosenttia halvemmalla? Mutta samalla niin että työntekijät ovat valtavan innostuneita työstään. Ja asiakkaiden elämänlaatu paranee ja heidän fyysinen terveytensä on parempi. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Tämä on se vallankumous jota Buurtzorg parhaillaan tekee Hollannissa.

Buurtzorg perustettiin vuonna 2007 Hollannissa yhden nelihenkisen tiimin voimin. Sen jälkeen se onkin ollut Hollannin nopeimmin kasvava organisaatio, jossa vuonna 2015 työskenteli jo 9500 hoitajaa ja jonka liikevaihto on kasvanut noin 300 miljoonaan euroon. Samalla se on vallannut jo 70% koko kotihoitomarkkinasta Hollannissa.

Organisaation ydinajatuksena on itseohjautuvuus ja hoitajien vapaus tehdä työnsä haluamallaan tavalla. Itse asiassa Buurtzorg on niin itseohjautuva, että tässä lähes kymmenentuhannen ihmisen organisaatiossa ei ole lainkaan johtajia ja ylipäänsä vain 45 ihmistä työskentelee toimistolla. Muuten toiminta järjestyy noin kahdentoista hengen itseohjautuvien tiimien ympärille. Tusina hoitajia vastaa tietyn alueen hoidosta ja tekee itse kaikki päätökset liittyen työn koordinaatioon, rahankäyttöön, asiakashankintaan ja muuhun työn suunnitteluun. He saavat tarvittaessa tukea valmentajilta ja toisilta tiimeiltä, mutta valta ja vastuu kaikista päätöksistä on heidän omansa. Kellään ei ole valtaa käskeä heitä tekemään mitään.

Hoitajat selvästi arvostavat mahdollisuutta itsenäiseen työskentelyyn. Se näkyy selvästi siinä innossa, jolla työntekijät ovat siirtyneet toisista organisaatioista Burtzoorgin mahdollistaen sen räjähdysmäisen kasvun. Ja näkyy se myös siinä, että Burtzoorg on valittu Hollannin parhaaksi työpaikaksi vuosina 2011, 2012 ja 2014. Mutta hoitajien lisäksi myös potilaat arvostavat: Kun asiakastyytyväisyyden keskiarvo kotihoidossa Hollannissa on muuten 7,3, on se Buurtzorgissa 9,1, mikä on korkein keskiarvo kaikkien maan hoito-organisaatioiden keskuudessa. Samalla hoito on tehokkaampaa kuin muualla. Asiakkaat ovat hoidossa keskimäärin lyhyemmän ajan ja hoito keskittyy enemmän ennaltaehkäisyyn. Tämän seurauksena Ernst & Young laski, että hoitokustannukset ovat 35 prosenttia pienemmät kuin muilla saman alan organisaatioilla. Hollannin kokoisessa maassa tämä tarkoittaa noin 2 miljardin euron potentiaalisia säästöjä, jos kaikki kotihoito järjestettäisiin kuten Buurtzorgissa.


Mitä jos Suomessakin kotihoito järjestettäisiin kuin Buurtzorgissa?

Tällöin pitää ymmärtää, miksi Buurtzorg toimii niin hyvin kuin se toimii. Organisaatiofilosofian ytimessä on usko ihmiseen: Siihen että jokainen hoitaja todella haluaa tehdä työnsä hyvin. Että he ovat motivoituneita antamaan hyvää hoitoa asiakkaille. Kun tämä usko on vahva, voi johtaja päästää irti: Antaa itsenäisten tiimien tehdä päätöksiä ilman, että hän pystyy kontrolloimaan tai hallitsemaan tilannetta. Ilman byrokratiaa, ilman keskijohtoa. Buurtzorg vaatii siis johtajalta paljon: Hänen pitää pystyä luottamaan alaisiinsa. Hänen pitää uskaltaa päästää irti.

Samalla malli vaatii myös työntekijöiltä paljon. Vapaus on suuri, mutta niin on myös vastuu. Kun teet itse kaikki työtäsi koskevat päätökset, olet myös itse vastuussa niiden tuloksesta. Et voi uhriutua ja syyttää toimimattomista asioista muita. Jos jokin on pielessä, valittamisen sijasta sinun täytyy tehdä asialle jotakin. Hoitajien on perustyönsä lisäksi hallittava kokonaisuutta ja tehtävä taloudellisia ja muita päätöksiä. Kaikki hoitajat eivät tähän sopeudu. He ovat mieluummin osa organisaatiota, jossa muut tekevät päätökset. Työskentely itseohjautuvassa tiimissä vaatii proaktiivista asennetta: Henkilön pitää olla kiinnostunut kehittämään itseään ja työpaikkaansa. Hänen on haluttava ottaa vastuu omasta toiminnastaan. Muuten hän ei pärjää eikä viihdy tällaisessa paikassa.

Mutta ei Buurtzorg ole vain oikeista ihmisistä ja asenteista kiinni. Itseorganisaatio vaatii – paradoksaalisesti – toimivat rakenteet. Vaikka työaikojen kyttääminen, kellokortit, lupien hankkiminen jokaiseen ostokseen ja päätökseen ja vastaava turha byrokratia on helppo tapa tappaa itseohjautuvuus, on toisia rakenteellisia seikkoja, jotka mahdollistavat sen. Keskeisiä rakenteellisia seikkoja ovat ainakin seuraavat:

* Informaation läpinäkyvyys: Jotta jokainen tiimi voi tehdä kokonaisuuden kannalta järkeviä päätöksiä, täytyy heidän olla tietoinen kokonaisuudesta. Itseorganisoituvissa organisaatioissa kaikki informaatio on lähtökohtaisesti avointa. Kaikilla työntekijöillä on halutessaan pääsy reaaliaikaisiin tietoihin organisaation talouteen ja muihin tekijöihin liittyen. Näin he tietävät missä mennään ja kykenevät ottamaan kokonaisuuden huomioon päätöksenteossaan.

* Toimivat tukirakenteet: Välillä tiimit kohtaavat tilanteita, joita he eivät osaa ratkaista. Tällöin ei tarvita esimiestä tekemään päätöstä heidän puolestaan, vaan tukirakenteet joiden avulla he voivat tehdä päätöksen itse. Buurtzorgissa on joukko valmentajia, joilta voi hakea tukea erilaisiin kysymyksiin. Sen lisäksi yrityksen sisäinen keskustelupalsta on loistava paikka, jossa kysyä kysymyksiä ja saada vastauksia toisilta tiimeiltä. Kaikkea ei tarvitse eikä voi tietää itse. Mutta toimiva itseohjautuva organisaatio vaatii, että jokainen työntekijä tietää mistä kanavasta tarvittaessa saa apua. Päätöksiä ei tehdä toisen puolesta, mutta hänelle tarjotaan tarvittava tuki tehdä järkevä päätös itse.

* Orgaaninen yrityksen kokonaiskehitys: Kun jollakin yksittäisellä tiimillä Buurtzorgissa on hyvä idea, he voivat saada parikymmentä tuhatta euroa, jonka avulla sitä kokeilla. Jos idea toimii, niin se pikkuhiljaa aletaan omaksua myös muissa tiimeissä. Innovaatiot tapahtuvat siis enimmäkseen tiimeissä ja parhaat leviävät koko organisaatioon. Sen sijaan että johto pakottaisi kaikki ottamaan käyttöön tietyn käytännön, kuten keskusjohtoisissa yrityksissä on tapana. Tähän liittyy myös, että kun toimitusjohtaja Jos de Blokilla on idea, hän kirjoittaa siitä organisaation sisäiseen blogiin. Iltaan mennessä useampi tuhat hoitajaa on lukenut kirjoituksen ja kommentoinut sitä. Tämän pohjalta Jos de Blok voi sitten muokata ideaansa siihen suuntaan, johon ihmiset haluavat sitä viedä. Kokonaisuutta ei siis ohjata keskusjohtoisesti, vaan mahdollisimman orgaanisesti. Suorastaan evolutiivisesti – hyvät ideat leviävät tiimistä toiseen ja huonot ideat kuolevat pois.

* Painopiste rekrytoinnissa: Itseohjautuvuus vaatii työntekijältä paljon. Sekä osaamisen että asenteen osalta. Hänen pitää haluta kehittää ja kehittyä. Hänen täytyy osata hommansa, jotta kykenee tekemään ne itsenäisesti. Ja hänen on kyettävä toimimaan ryhmässä ilman että esimiestä tarvitaan jatkuvasti erotuomariksi. Siksi itseohjautuvat organisaatiot panostavat rekrytointiin: On pidettävä huolta, etteivät mädät omenat pääse myrkyttämään tiimejä. Siksi yksi osa rekrytointiprosessia on useimmiten se, että ylhäältäohjatun rekrytoinnin sijasta tiimi pääsee itse tapaamaan potentiaalisen työntekijän ja päättämään itse haluavaisitko he työskennellä kyseisen henkilön kanssa.

* Toimivat konfliktinratkaisuprosessit: Kun ei ole muodollista johtajaa toimimassa erotuomarina, on tiimien kyettävä ratkaisemaan konfliktinsa itsenäisesti. Siksi useimmissa itseohjautuvissa organisaatioissa on omaksuttu jokin konfliktinhallintamalli. Usein näissä malleissa ideana on antaa osapuolille mahdollisuus ilmaista asiansa keskeytyksettä, toistaa mitä toinen on sanonut ja oppia katsomaan asiaa toisen näkökulmasta. Jos konflikti ei tälläkään ratkea, ovat osapuolet velvollisia hakemaan ulkopuolisen sovittelijan.

* Yhteinen missio: Kun ihmiset toimivat itsenäisesti, on olennaista että jokainen haluaa mennä samaan suuntaan. Siksi on oltava jokin ihmisiä energisoiva ja yhdistävä pyrkimys, jonka kaikki työntekijät jakavat.

Buurtzorg edustaa tulevaisuutta. Uskon että tulemme jatkossa näkemään itseohjautuvien organisaatioiden nousun monella muullakin alalla kuin hoitoalalla. Suomessa esimerkiksi Reaktorin, Futuricen ja Vincitin kaltaiset ohjelmistotalot toimivat ilman hierarkiaa ja itseohjautuvien tiimien varassa. Ja lisää on tulossa. Palveluasumisen puolella Debora on juuri aloittanut pilottiprojektin Lahdessa, joka perustuu Buurtzorgin malliin. On muutama syy miksi elämme itseohjautuvien organisaatioiden nousukautta:

1. Siirtymä jälkiteolliseen aikakauteen: Globalisaatio ja automatisaatio tarkoittavat, että Suomen kaltaisessa maassa lisäarvo syntyy luovuuden ja inhimillisyyden kautta. Kaikki työ, joka ei sisällä jompaa kumpaa näistä komponenteista, tulee pikkuhiljaa katoamaan. Ja luovassa työssä ihmisten innostus ja sisäinen motivaatio ovat avaintekijöitä. Ei riitä, että vain johtoporras innovoi, koko organisaation täytyy pyrkiä kehittämään toimintaansa. Hierarkisessa organisaatiossa tämä on aina vähän väkinäistä. Itseohjautuvassa organisaatiossa se tulee luontevasti.

2. Tietoverkot mahdollistavat uudenlaiset organisaatiomallit: Tuhansien ihmisten organisaation hallitseminen ja informaationkulku ilman väliportaita ei olisi mahdollista ilman nykyistä IT-teknologiaa. Yrityksen sisäiset keskustelupalstat, blogit ja muut järjestelmät mahdollistavat informaation nopean kulun läpi organisaation. Sen avulla jokaisella tiimillä voi olla riittävästi tietoa siitä mitä tapahtuu – ja riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa siihen mitä tapahtuu.

Eli summa summarum: Itseohjautuvat organisaatiot tulevat kohta sinunkin toimialallesi. Oletko sinä valmis?

Kirjoitus perustuu tänään, 4.8. Hankenilla järjestettyyn Future of Work -seminaariin, jossa Buurtzorgin toimitusjohtaja Jos de Blok kertoi organisaatiostaan.

Mikä motivoi Cheekiä – Menestys vai itsensä ilmaisu?

Kuka on Suomen materialistisin ihminen? Cheek tekee lyriikoissaan kovasti työtä päästäkseen kärkisijoille. Kun itse käyn festareilla, pystytän teltan ja korkkaan Alkon halvimman omppuviinin (6,85 €). Kun Cheek saapuu festareille “mä korkkaan Bollingerin” (54,90 €). Mies kehuskelee kuinka “kaataa vodka martinei, kaahaa Aston Martineil.” Ja totta tosiaan, juorulehdet kertovat, että artisti vaihtoi hiljattain Maseratinsa Bentleyhyn. Itse ajan lähinnä puolisoni Kialla. Naiset puolestaan tuntuvat Cheekin sanoituksissa olevan käyttöesineitä, joiden hoitelemista hän on ”pyrkinyt vähentää.” Eikä ihme, onhan hän “nähnyt enemmän pyllyä kuin taksin takaistuin.” Jo junnuna, kun Cheek oli Lahdessa kännää, “joka ilta riivas Octopussy, kaheksan ämmää.”

Ei epäilystäkään, että jos elämän tarkoituksena ovat nopeat autot, kevytkenkäiset naiset ja kalliit vaatteet, niin Cheek on Suomen artistimaailman kingi. Ja ollaan nyt ihan rehellisiä – kyllä meistä jokainen on ainakin vähän kateellinen Cheekille hänen menestyksestään.

Mutta kannattaako nopeita autoja ja helppoa rahaa tavoitella?

Jos kriteerinä on oma hyvinvointi, niin ei kannata. Näin sanovat amerikkalaisen unelman synkkää puolta tutkineet psykologit Richard Ryan ja Tim Kasser. Lukuisissa tutkimuksissa he ovat osoittaneet, että pahamaineinen trio – raha, maine ja ulkonäkö – ovat elämän päämäärinä haitallisia. Kun esimerkiksi collegen päättäviä yhdysvaltalaisnuorukaisia pyydettiin arvioimaan mitkä päämäärät heidän elämässään olivat tärkeitä, osa korosti enemmän rahan ja maineen kaltaisia ulkoisia päämääriä, osa hyvien ihmissuhteiden, henkilökohtaisen kasvun ja hyväntekemisen kaltaisia sisäisiä päämääriä. Vuoden päästä kävi ilmi, että ihmiset olivat keskimäärin saavuttaneet enemmän niitä päämääriä, joita he pitivät arvokkaina. Eli sitä saa mitä tilaa: Mainetta havittelevat löysivät mainetta, rahaa tavoitelleet tunsivat saaneensa enemmän rahaa kuin muut. Ja ihmissuhteisiin panostaneet tunsivat ihmissuhteidensa syventyneen.

Kannattaa siis varoa mitä toivoo, koska toive voi vaikka toteutua.

Mutta kaikki päämäärät eivät olleet samanarvoisia: Ne jotka olivat tavoitelleet sisäisiä päämääriä eli panostaneet ihmissuhteisiin, toisten auttamiseen ja henkilökohtaiseen kasvuun, olivat tyytyväisempiä elämäänsä ja heidän itsetuntonsa oli vahvistunut, kun he olivat saavuttaneet päämääräänsä. He tunsivat myös enemmän myönteisiä tunteita ja vähemmän ahdistusta ja päänsäryn kaltaista fyysistä oireilua. Entäpä rahaan, maineeseen ja ulkonäköön keskittyneet? Kävi ilmi, että vaikka he olivat edistyneet näiden päämääriensä suhteen, heidän hyvinvointinsa ei ollut lisääntynyt tippaakaan. He olivat tasan yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin vuotta aiemmin, kun rahaa ja mainetta oli vähemmän. Mikä pahinta, joiltakin osin he voivat entistä huonommin: He olivat ahdistuneempia, tunsivat enemmän negatiivisia tunteita ja heillä oli enemmän fyysistä oireilua.

Johtopäätös: Kaikki tavoitteet eivät ole samanarvoisia: Sisäiset päämäärät vahvistavat hyvinvointiamme, ulkoiset päämäärät eivät.

Mutta mikä Cheekiä pohjimmiltaan motivoi? Mies on tällä hetkellä tienhaarassa. Stadion täyttyi kahdesti. Suomeksi räppäävä artisti on niin iso kuin Suomessa voi olla. Jos Cheek on asettanut itselleen menestykseen liittyviä päämääriä, ne kaikki on nyt saavutettu. Ainoa tie paisuttaa menestystä olisi vaihtaa kieli englanniksi ja muuttaa New Yorkiin haastamaan Jay-Z ja muut globaalit tähdet. Tämä on yksi tie, mutta se olisi kivinen eikä mitä todennäköisimmin johtaisi onneen – tuli menestystä tai ei. Jo nyt Jare Tiihonen valittelee kuinka julkkiksena oleminen rajoittaa hänen elämäänsä .

Toinen vaihtoehto on löytää elämälleen jokin muu sisältö kuin menestyksen kasvattaminen. Paisuva menestys on loputon ylämäki. Jokainen välivoitto on lopulta vain kukkula jolta näkee seuraavan maalin. Toisin sanottuna: Menestys on kuin huume, jota tarvitaan jatkuvasti isompi annos. Tämän Cheek onneksi tiedostaa itsekin: ”Kun ennen aurinkomatkoist sai kylmii väreitä nykyään harvat hotellit on kyllin päheitä.”

Mitä syvemmällä olet koukussa, sitä enemmän ahdistusta ja pyristelyä, sitä vähemmän seesteistä onnea. Addiktioita on monenlaisia. On subutexin käyttäjiä ja menestyskoukussa olevia, on peliriippuvaisia ja sijoitusnarkkareita, on alkoholisteja ja kroonisia naisten kaatajia. Kaikkia yhdistää se, että he eivät hallitse omaa elämäänsä. Himo vie eivätkä he onnistu irtautumaan sen kiihkolta edes halutessaan.

Älkää käsittäkö väärin, ei minulla mitään menestystä vastaan ole. Itsekin tähtään siihen, että jonain päivänä olen New York Times Bestselling Author. Kova tavoite, jota kohti olen tehnyt työtä jo pitkään. Mutta olennaista on se miten menestys saavutetaan.

Päämääränä menestys ei tee ketään onnelliseksi. Mutta sisäisesti motivoituneen tekemisen sivutuotteena menestys on kiva juttu. Jos olet siis löytänyt sen asian, joka täyttää sinut intohimolla, innostuksella ja rakkaudella, ja jonka eteen olet valmis uhraamaan kaiken aikasi, niin siitä vain hommiin. Do it! Aseta itsellesi korkeita tavoitteita ja haasta itsesi saavuttamaan ne. Mutta älä tee sitä menestyksen itsensä vuoksi vaan sen vuoksi että rakastat itse tekemistä.

Kun kuuntelen Jare Tiihosen haastatteluja, olen valmis uskomaan, että hän rakastaa sitä mitä tekee. Hänessä on sekä räppärin että bisnesmiehen vikaa. Hän nauttii siitä, että saa tehdä sanoituksia ja esiintyä yleisön edessä. Hän nauttii siitä, että saa rakentaa artistia ja brändiä nimeltä Cheek. Pintakiillon takana hän on mies joka tekee systemaattisesti työtä itse valitsemiensa päämäärien saavuttamisen eteen. Sanalla sanoen, hän on sisäisesti motivoitunut.

Uskon siis, että Jare Tiihonen on löytänyt oman kutsumuksensa. Vaikka pintatasolla hänen elämänsä ja oma tutkijaelämäni saattavat näyttää erilaisilta, minua ja Jare Tiihosta yhdistää se että me molemmat olemme löytäneet sen tekemisen muodon, josta me aidosti nautimme. Me molemmat saamme palkkamme siitä tekemisestä, jota tekisimme vaikka meille ei siitä palkkaa maksettaisi. Me molemmat siis toteutamme kutsumustamme työmme kautta, hän artistina, minä tutkijana. Vaikka tyylimme ja arvomaailmamme on osittain erilainen, sisäinen motivaatio yhdistää meitä. Uskon siis, että kaikesta pintakoreilusta huolimatta se mikä on olennaista Jare Tiihosessa on hänen kutsumuksensa eli palava halu tehdä musiikkia ja rakentaa ilmiötä nimeltä Cheek.

Tämä kirjoitus on lyhennetty ote Valonöörit-kirjani ensimmäisestä luvusta. Lue <a href="sieltä lisää siitä mitä on menestys, mitä on sisäinen motivaatio ja miten elät hyvän elämän.

Tavallinen työnantaja mittaa tyytyväisyyttä, innovatiivinen mittaa innostusta

Kuinka tyytyväinen olet työhösi, asteikolla 1-10?

Perinteinen keskustelu työntekijöiden psykologisista voimavaroista typistyy helposti työtyytyväisyyden tarkastelemiseksi. Henkilöstötyytyväisyyskyselyissä kysytään kuinka tyytyväisiä henkilöt ovat työhönsä, asteikolla 1-10. Näitä tyytyväisyyslukuja johtajat sitten seuraavat ja käyttävät päätöksentekonsa tukena. Esimerkiksi Matti Alahuhta, ollessaan vielä Koneen toimitusjohtaja, korosti, että ”tyytyväinen henkilöstö on sitoutunut yrityksen tavoitteisiin”. Niinpä ”Kone mittaa sekä asiakastyytyväisyyttä että henkilöstön tyytyväisyyttä kerran vuodessa. Nämä ovat parhaita indikaattoreita siitä, miten liiketoiminta jatkossa kehittyy.”

Tieteen puolella debatti työtyytyväisyyden ja tuottavuuden välisestä suhteesta on käynyt kuumana jo vuosikymmeniä. Aiheesta on tehty tuhansia tutkimuksia ja tulokset ovat osittain keskenään ristiriitaisia. Yleinen konsensus tuntuu kuitenkin olevan, että työtyytyväisyydellä on jonkinlainen myönteinen vaikutus organisaation tulokseen, mutta ei välttämättä kovinkaan suuri.

Tyytyväisyyteen keskittyminen on kuitenkin kapea näkökulma, joka ei tavoita olennaista.

Kun työntekijä merkitsee työtyytyväisyydekseen 9, voi se tarkoittaa että “hommat on ihan ok, ei tartte tehdä liikaa asioita, kahvihuoneessa on hauska heittää herjaa, palkka juoksee ja kotiin pääsee ajoissa.” Vaihtoehtoisesti se voi tarkoittaa että “tiimimme uusin projekti on innostava ja uskon että kovalla panostuksella saamme aikaan häkellyttävän läpimurron kuukauden sisällä.”

Edellinen työntekijä on passiivisen tyytyväinen työhönsä, mutta työ itsessään ei erityisemmin häntä energisoi. Se on välttämätön paha, jonka hoitaminen nykyisessä työpaikassa onnistuu varsin kivuttomasti. Jälkimmäinen taas on aidosti innoissaan työstään ja valmiina valjastamaan koko kapasiteettinsa projektin onnistumisen puolesta. Ei ole vaikea arvata, kumpi työntekijä on organisaatiolle arvokkaampi, passiivinen ok-henkilö vai tekemisestään innostunut puurtaja. Eikä ole vaikeata myöskään nähdä, että johto voisi halutessaan suuresti vaikuttaa siihen, kummanlaisia työntekijöitä heidän organisaatiostaan löytyy.

Ongelmana on, että tyytyväisyys mittarina ei kykene erottamaan näitä kahta toisistaan. Ja ilman toimivaa mittaria ongelma voi helposti jäädä näkymättömäksi johtoportaalle. Ei siis ihme, että työtyytyväisyyden tuottavuuden väliltä ei ole löydetty kovinkaan vahvaa myönteistä suhdetta.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen on osuvasti havainnollistanut tyytyväisyyden riittämättömyyttä mittarina yllä olevan kuvion avulla. Kun katsomme ihmisen psykologista tilaa työssä, on tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden välinen kahtiajako vain yksi ulottuvuus. Yhtä tärkeä ulottuvuus on jaottelu aktiivisen ja passiivisen vireystilan välillä. Taustalla tässä jaottelussa on psykologisen tunnetutkimuksen perushavainto siitä että tunteita on parasta tarkastella kahdella akselilla, myönteisyyden ja kielteisyyden lisäksi myös aktivaatioasteen suhteen.

Kun yhdistämme nämä kaksi dimensiota, saamme neljä erilaista perusulottuvuutta, joilla ihminen voi työssään olla: leipääntyminen, stressitila, tyytyväisyys ja työn imu. Leipääntyminen ja tyytyväisyys ovat molemmat matalan aktivaatiotason tiloja, mutta tyytyväinen työntekijä suhtautuu sentään työhönsä myönteisesti. Leipääntynyt työntekijä on paitsi passiivinen, myös ahdistunut. Korkean aktivaatiotason tilat eroavat myöskin tunnevärinsä ja motivaationsa osalta: stressaantunut työntekijä on hälytystilassa ja tekee tulosta välttääkseen olemassa olevia tai kuviteltuja uhkia. Innostunut työntekijä on aktiivinen, mutta myös hyvinvoiva.

Näin tarkasteltuna tyytyväisyys on toki parempi asia kuin työhön leipääntyminen. Ja pitkällä tähtäimellä se on kestävämpi tila kuin stressi ja työholismi, joka hetkellisestä tehokkuudestaan huolimatta johtaa kapeakatseiseen puurtamiseen ja erilaiseen henkiseen ja fyysiseen oireiluun. Mutta tyytyväisyys on alhaisen aktivaatiotason tila, kun taas innostus yhdistää sekä myönteisen tunnekokemuksen että korkean aktivaatiotason.

Siksi uskon, että innostus on optimaalinen tila sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta. Innostunut työntekijä voi hyvin, mutta on myös tuottavimmillaan.

On näyttöä siitä, että innostus ennustaa tuloksellisuutta paremmin kuin työtyytyväisyys. Samalla se on kestävämpi tuottavuuden tila kuin stressi, joka kuluttaa yksilön resursseja, haittaa luovuutta ja on pitkällä tähtäimellä merkittävä terveysriski. Innostunut tehokkuus on kestävää tehokkuutta. Sen avulla työntekijä ei tee hyvää tulosta vain tänään, vaan tulee töihin mielellään myös huomenna. Työnantajalle innostunut työntekijä näyttäytyy tehokkaana, omistautuneena ja valmiina panostamaan työhön koko tarmonsa ja tekemään enemmän kuin mitä häneltä vaaditaan. Työntekijälle mahdollisuus olla innostunut on merkittävä hyvinvoinnin ja paremman elämänlaadun lähde, jonka myönteiset vaikutukset säteilevät myös vapaa-ajalle.

Innostus on siis harvinaisen selkeä win-win –tilanne, jossa sekä työnantaja että työntekijä voittavat. Siksi seuraavat kolme suositusta:

1) Rekrytoidessa älä katso vain tämänhetkistä osaamista, vaan pyri tunnistamaan kuinka innostunut työntekijä on tehtäväänsä kohtaan. Innostunut työntekijä myös oppii enemmän.

2) Panosta niihin neljään tekijään, jotka tutkitusti sisäistä motivaatiota ja innostusta vahvistavat: Vapaaehtoisuuteen, kyvykkyyteen ja yhteenkuuluvuuteen ja hyväntekemiseen. Ks lisää alla olevasta raportista.

3) Mittaa innostusta. Kehitä sellaiset mittarit, joiden avulla voit seurata miten tämä yrityksesi keskeinen tuottavuustekijä kehittyy. What you measure is what you get. Myös innostuksen kohdalla.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Liikesivistysrahaston Stipendiblogissa. Lue aiheesta lisää Frank Martelan ja Karoliina Jarenkon viime keväänä ilmestyneestä Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisemasta raportista ”Sisäinen motivaatio – Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat.” Samoista teemoista kertoo myös tuore kirjani Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirja.

Itseohjautuvuusteoria – Eli onnellisen elämän kolme keskeisintä tekijää

Mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Mitkä asiat elämässä ovat itseisarvoisesti tavoittelemisen arvoisia, mitkä vain välineitä? Mistä syntyy sisäinen motivaatio ja aito innostus tekemiseen?

Psykologinen tutkimus on vuosikymmenten mittaan pyrkinyt antamaan monenlaisia vastauksia näihin peruskysymyksiin. Professori Carol Ryff näkee psykologisen hyvinvoinnin koostuvan kuudesta dimensiosta: autonomiasta, ympäristön hallinnasta, henkilökohtaisesta kasvusta, hyvistä ihmissuhteista, selkeästä tarkoituksesta ja itsensä hyväksymisestä. Professori Martin Seligman on vuorostaan esittänyt, että kukoistava elämä koostuu viidestä itseisarvoisesta elementistä: positiivisista tunteista, tekemiseen uppoutumisesta, aikaansaamisesta, merkityksellisyydestä ja hyvistä ihmissuhteista. Myös muita vastaavia malleja on vuosien varrella esitetty.

Perehdyttyäni aiheeseen olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kaikkein perustelluin ja empiirisesti tutkituin näkemys onnellisuuden peruselementeistä löytyy professoreiden Edward Deci & Richard Ryan kehittämästä itseohjautuvuusteoriasta, joka esittää ihmisellä olevan kolme psykologista perustarvetta: omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Heidän mukaansa nämä perustarpeet ovat ihmisen hyvinvoinnin perusta, ilman niiden läsnäoloa elämässä ihminen ei voi hyvin. Tammenterho tarvitsee multaa, auringonvaloa ja vettä kasvaakseen tammeksi, samaten ihminen tarvitsee kokemusta omaehtoisuudesta, kyvykkyydestä ja yhteisöllisyydestä kasvaakseen täyteen ihmisyyteensä.

Teorian taustalla on perustava näkemys ihmisestä aktiivisena organismina. Ihminen ei ole passiivinen ympäristöönsä reagoiva olio, vaan itseohjautuva ja itseään toteuttava inhimillinen olento. Tämä aktiivinen näkemys oli aikanaan radikaali poikkeama psykologiaa hallinneesta behavioristisesta perusnäkemyksestä, jossa ihminen haluttiin nähdä ulkoisen ehdollistumisen ja ympäristötekijöiden välisessä ristipaineessa rimpuilevana sätkynukkena. Nykyään on jo laajemmin hyväksytty, että ihminen ei ole pelkkä nautintokone tai nälän ja janon kaltaisia uhkia välttelevä olento. Sen sijaan me haemme itsellemme itseohjautuvasti haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa.

Tällä polulla kohti rikkaampaa elämää omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys – tuttavallisemmin vapaus, virtaus ja vastuu – ovat keskeiset kukoistusta synnyttävät elementit.

Äläkä usko vain minua, sadat tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä kolme tekijää selittävät leijonanosan sekä päivittäin kokemastamme että pitkäaikaisesta hyvinvoinnistamme, niin länsimaissa kuin muissakin kulttuureissa. Psykologiset perustarpeet ovat olennaisia myös yksilön kasvussa ja kehityksessä: Näitä kolmea tekijää tukevat kasvuolosuhteet tuottavat hyvinvoivia ja tasapainoisia aikuisia ja koulut, jotka tukevat näitä kolmea tarvetta saavat parempia oppimistuloksia. Näiden yleisten tulosten lisäksi näiden kolmen psykologisen tarpeen on osoitettu olevan merkittäviä tekijöitä niinkin erilaisilla elämänalueilla kuin työelämässä, urheilijoiden motivaatiossa, tietokonepelien menestyksekkäässä pelaamisessa, päihderiippuvuuksien hoidossa ja terveyden edistämisessä. Omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys ennustavat jopa sitä, kuinka laadukkaaksi yksilöt kokevat seksin.

Mistä näissä kolmessa perustarpeessa on siis kyse?

Omaehtoisuus (autonomy)

Autonomia eli omaehtoisuus tarkoittaa ihmisen kokemusta siitä, että hän on vapaa päättämään itse tekemisistään. Autonomian edellytyksenä onkin valinnan- ja toiminnanvapaus, pakotettu ja tiukasti kontrolloitu tekeminen on sen vastakohta. Omaehtoisessa toiminnassa tekeminen ei tunnu ulkoa ohjatulta, sen sijaan motivaatio lähtee yksilön sisältä: hän kokee asian omakseen. Tämä voi tarkoittaa sitä, että yksilö nauttii tekemisestä itsestään tai että yksilö kokee arvostavansa niitä päämääriä, joita tekeminen edistää. Autonominen toiminta on siis ennen kaikkea omaehtoista, yksilö kokee motivaation olevan lähtöisin hänestä itsestään eikä ympäristön tarjoamista kepeistä ja porkkanoista. ”Vapaus tai kuolema” – näin tärkeäksi moni yksilö on historian varrella kokenut tarpeensa elää omaehtoisesti.

Kyvykkyys (competence)

Kyvykkyys tarkoittaa yksilön kokemusta siitä, että hän osaa hommansa ja saa asioita aikaan. Kyse on siis työntekijän osaamisesta ja aikaansaavuudesta: kyvykkääksi itsensä kokeva työntekijä uskoo pystyvänsä suorittamaan annetun tehtävän menestyksekkäästi. On helppo nähdä, että ihmiset nauttivat enemmän sellaisesta tekemisestä jossa pärjäävät, kuin sellaisesta, jossa suoritus jatkuvasti tökkii. Parhaimmillaan, kun haastetaso on tarpeeksi kova mutta koemme silti pärjäävämme, ihminen voi päästä flow-tilaan, jossa hän on täysin uppoutunut tekemiseensä. Ajantaju katoaa, kaikki tehtävään liittymätön hälvenee mielestä ja ihminen kohdistaa koko tarmonsa käsillä olevaan haasteeseen. Oleminen virtaa. Tätä kokemusta monet pitävät yhtenä ihmiselämän suurimmista nautinnoista, flow-teorian kehittäjä Mihaly Csikszentmihalyi pitää sitä jopa optimaalisena olemisen tilana.

Yhteisöllisyys (relatedness)

Kolmas sisäisen motivaation lähde kumpuaa ihmisen perustavasta tarpeesta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Olemme luonnoltamme laumaeläimiä ja haluamme tulla kohdatuksi aidolla ja syvällisellä tavalla (Baumeister & Leary, 1995). Siksi hyvinvointimme on vahvasti kytköksissä ympärillämme oleviin ihmisiin: kun koemme, että meistä välitetään ja voimme olla syvällisessä yhteydessä läheisimpiimme, voimme hyvin. Ja kun koemme olevamme osa kannustavaa, turvallista ja lämminhenkistä yhteisöä, olemme parhaimmillamme myös esimerkiksi työntekijöinä. Ihminen ei lopulta ole yksilö, vaan suhdelo – olemme kytköksissä toinen toisiimme olemuksemme juuria myöten.

Siinäpä siis hyvinvoinnin kolme keskeistä psykologista ulottuvuutta. Niiden avulla voi katsoa paitsi omaa elämää, myös esimerkiksi yhteiskunnallista kehitystä. Voidaan esimerkiksi nähdä kuinka viimeisen sadan vuoden kehitys länsimaissa on valtavasti lisännyt ihmisten mahdollisuutta toteuttaa itseään ja saada asioita aikaan. Mitä tulee omaehtoisuuteen ja kyvykkyyteen elämme siis ihmiskunnan historian parasta aikaa. Mutta samalla perinteisten yhteisöiden murentuminen on johtanut siihen, että olemme luultavasti myös keskimäärin kaikkien aikojen juurettomimpia ihmisiä, ja yhteisöllisyyden puute on johtanut monenlaiseen oireiluun. Samat kolme psykologista perustarvetta ovat keskeisiä myös motivaatiolle ja siksi työntekijöiden innostaminen parhaaseen suoritukseen edellyttää sellaisen työympäristön tarjoamista, jossa he saavat toimia omaehtoisesti, pääsevät toteuttamaan kykyjään ja ovat osa toimivaa työyhteisöä. Ja tämä koskee myös opetusta, jossa näiden tarpeiden tukeminen vahvistaa oppimotivaatiota ja sitä kautta oppimistuloksia.

Olitpa siis poliitikko, yritysjohtaja, opettaja tai ihminen, näiden kolmen perustarpeen tiedostaminen voi tuntuvasti auttaa kykyäsi parantaa työtulostasi ja elämääsi ylipäänsä. Olkoon omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys kanssasi!

P.S. Oma tämänhetkinen tutkimukseni pyrkii osoittamaan, että olisi aika lisätä teoriaan vielä neljäs perustarve, jonka olen nimennyt hyväntahtoisuudeksi (benevolence). Se tarkoittaa inhimillistä halua tehdä hyvää eikä pahaa toisille ihmisille. Me välitämme toisista ihmisistä ja kärsimme nähdessämme toisten kärsivän. Mutta me myös saamme nautintoa, kun pystymme auttamaan toista ihmistä. Yhdessä professori Ryanin kanssa tekemieni alustavien tutkimusten tulokset ovat erittäin lupaavia, mutta vielä on liian aikaista vetää johtopäätöksiä. Mutta on siis mahdollista, että näiden kolmen laajasti tutkitun perustarpeen rinnalla on vielä neljäs kandidaatti inhimilliseksi perustarpeeksi. Sen mukaan voimme hyvin, kun koemme pystyvämme tekemään hyviä asioita toisille ihmisille.