En haluaisi miettiä turvallisuuspolitiikka. Paljon mieluummin pohtisin ihmiselämän merkityksellisyyden lähteitä tai miten rakennetaan yhteiskunta, jossa ihmiset voivat hyvin. Mutta maantieteelle ei voi mitään. Ekspansiivisen, yksinvaltaisen ydinasevaltion naapurissa asuvana olen ollut pakotettu miettimään turvallisuuspolitiikkaa ja Nato-kantaani.

Ennen 24.2.2022 minulla ei ollut selkeää Nato-kantaa. Koin kysymyksen sen verran moniulotteiseksi, että oma perehtyneisyyteni ei riittänyt siihen, että olisin uskaltanut olla vahvasti kumpaakaan mieltä. Ajattelin että annetaan minua fiksumpien päättää asiasta – keskityn itse sitten olemaan viisaampi toisenlaisissa kysymyksissä.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan kuitenkin muutti tilanteen. Ensinnäkin kävi hyvin selväksi, että koska Venäjä on ydinasevaltio, ei Nato tule sotilaallisesti puolustamaan Ukrainaa, koska vaara eskalaatiosta olisi liian suuri. Joe Biden sanoitti tämän hyvin selvästi:

”I want to be clear: We will defend every inch of NATO territory with the full might of a united and galvanized NATO. But we will not fight a war against Russia in Ukraine. A direct confrontation between NATO and Russia is World War III.”

Sama logiikka toimii myös toisin päin: Venäjän kynnys hyökätä mihinkään Nato-maahan on huomattavasti Natoon kuulumatonta maata suurempi, samasta eskalaation pelosta johtuen. Kaksi ydinasevaltiota eivät halua olla suorassa sodassa keskenään.

Nato-maana ydinasesateenvarjo suojaisi Suomea Venäjän halulta hyökätä. Natoon kuulumattomana ydinasesateenvarjo suojaisi Suomeen hyökkäävää Venäjää siten että muut Euroopan maat varmasti toimittaisivat aseita ja muuta varusteita, mutta eivät sotilaallisesti puolustaisi Suomea.

Johtopäätös on selvä: Suomen 338 440 neliökilometriä olisivat paremmassa turvassa, jos maailman ylivoimaisesti vahvimman armeijan johtaja olisi luvannut puolustaa sen jokaista neliötuumaa.

Tämä argumentti tietysti oli totta jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, vaikka käsillä oleva sota tekikin asian entistä näkyvämmäksi.

Keskeinen fundamentti, joka muuttui 24.2 oli, että siihen asti Venäjä oli toiminut sotilaallisesti järkevästi. En tarkoita tällä että se olisi toiminut moraalisesti oikein – kauheat sotarikokset ovat olleet osa sen toimintaa Tšetšeniasta Syyriaan. Mutta jos pyrkimyksenä on valtakunnan laajentaminen sotilaallisin keinoin ihmishenkien menettämisestä piittaamatta, niin tähän asti Venäjä oli tehnyt tätä varovasti – hyökäten vain sellaisiin kohteisiin, jotka tiesi voittavansa.

Suomella on kokoonsa nähden hyvinkin uskottava armeija – lisäksi maanpuolustustahtomme on tutkitusti huippuluokkaa ja yleisen asevelvollisuuden vuoksi valtaosa täysikäisistä miehistä on saanut sotilaskoulutuksen. Suomeen hyökkääminen ei siis ole ollut Venäjälle järkevää – kustannukset ovat olleet liian suuria ja onnistuminen liian epävarmaa.

Nyt kävi selväksi, että eristäytynyt itsevaltias, jonka lähimmät alaiset eivät uskalla kertoa hänelle tosiasioita oman armeijan toimintakyvystä tai kohdemaiden taistelutahdosta, voi yksin päättää aloittaa järjettömän hyökkäyksen. Kuka tahansa asioista perillä oleva taho olisi voinut kertoa hänelle, että 44 miljoonan asukkaan maata ei pysty valtaamaan käytössä olevalla armeijalla. Tai että ukrainalaiset eivät ota venäläisiä vastaan vapauttajina, vaan heillä on vahva halu puolustaa isänmaataan valloittajaa vastaan. Mutta kun alaiset uskaltavat vain myötäillä ja vahvistaa yksinvaltiaan harhakäsityksiä, seurauksena oli täysin järjetön sota.

Siksi ei voi enää luottaa siihen, että Suomen suojaksi riittää se, että Venäjän ei ole järkevää hyökätä Suomeen. Putin voi lähivuosina tarvita uusia sotia oman sisäpoliittisen asemansa pönkittämiseen – tai vain muuttua entistä arvaamattomammaksi. Kun Natoon kuulumattomia maita ei Ukrainan lisäksi Venäjän läntisinä rajanaapureina ole kuin (jo alistettu) Valko-Venäjä ja Suomi, ei kannata luottaa siihen että todellisuudesta irtautunut, oman henkensä ja asemansa puolesta pelkäävä yksinvaltias ei voisi keksiä syytä hyökätä tänne.

En suhtaudu innolla Natoon liittymiseen. Kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin 2003 väittäen virheellisesti maan kehittävän massatuhoaseita, niin olin ihan tyytyväinen että emme olleet heidän kanssaan puolustusliitossa (vaikka hyökkäys ei sinänsä muita Nato-maita suoraan velvoittanut). Yhdysvaltojen oma sotilaallinen historia sisältää paljon pimeitä hetkiä – lähihistoriasta mieleen tulee esimerkiksi Guantanamo Bayn vankien kiduttaminen. Myös maan demokratiakehitys huolettaa – Republikaanipuolueen edustajista hämmentävän moni väittää edelleen Trumpin hävinneen vaalipetoksen vuoksi ja on valmis rapauttamaan demokraattista järjestelmää oman valtansa turvaamiseksi. Jos tätä kehitystä ei saada katkaistua, on aito riski, että johtoon voi lähivuosikymmeninä nousta vielä Trumpia kyvykkäämpi itsevaltaisuuden kannattaja.

Yhdysvallat ei ole puhdas pulmunen. Mutta jos pitää valita Venäjän ja Yhdysvaltojen väliltä, niin jälkimmäinen pelaa aivan eri liigassa mitä tulee demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioon. Varsovan liiton jäsenet oli pääsääntöisesti sotilaallisesti pakotettu mukaan – ja yritykset irtautua tukahdutettiin tankein. Nato on vuorostaan ’empire by invitation’, demokraattiset valtiot ovat aktiivisesti pyrkineet sen jäseniksi, koska uskovat sen tarjoavan heille suojaa.

Ideaalimaailmassa Suomi olisi sotilasliitossa vain Ruotsin, Norjan ja Tanskan kaltaisten vakaiden ei-imperialististen demokratioiden kanssa. Valitettavasti emme elä tällaisessa ideaalimaailmassa.

Sen sijaan meillä on 1300 kilometriä yhteistä rajaa yksinvaltaisen, rajanaapureitaan uhittelevan ydinasevaltion kanssa. Siksi liittoutuminen maailman ylivoimaisesti vahvimman sotilasliiton kanssa on tarjolla olevista vaihtoehdoista nähdäkseni paras. Haastavassa maantieteellisessä asemassamme se tarjoaa meille tarvitsemaamme lisäturvaa. Venäjän kynnys hyökätä Nato-Suomeen on selvästi suurempi kuin Venäjän kynnys hyökätä ”puolueettomaan” Suomeen.

Samalla en usko, että potentiaalisessa Naton ja Venäjän välisessä yhteenotossa Venäjä suhtautuisi meihin puolueettomana. Olemme EU:ssa, pidämme jatkuvasti yhteisiä sotaharjoituksia Naton kanssa ja sotilasjärjestelmämme on tehty yhteensopiviksi Naton kanssa. Viimeistään nyt, kun annoimme aseellista apua Ukrainalle, en usko, että voisimme epäluuloisen Venäjän silmissä esittää uskottavasti että olemme puolueeton emmekä minkäänlainen uhka.

Eli Naton jäsen meidän kannattaisi olla. Siksi on ollut hienoa nähdä kuinka maamme korkein johto Marinin ja Niinistön vetämänä on viimeisen kuukauden ohjannut maata määrätietoisesti kohti Natoa. Jäsenhakemuksen ajoituksen ja Venäjän mahdollisten vastatoimien arvioimisessa uskon, että maamme korkeimmalla johdolla on käytettävissään sellaista tietoa, jota meillä tavallisilla kansalaisilla ei ole. Siksi luotan tässä heidän kykyynsä viedä projekti maaliin järkevimmällä tavalla. Tällä polulla, demokraattinen oikeusvaltio olkoon linnamme!