Itseohjautuvuusteoria – Eli onnellisen elämän kolme keskeisintä tekijää

Posted on April 4 2014 by frank

Mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Mitkä asiat elämässä ovat itseisarvoisesti tavoittelemisen arvoisia, mitkä vain välineitä? Mistä syntyy sisäinen motivaatio ja aito innostus tekemiseen?

Psykologinen tutkimus on vuosikymmenten mittaan pyrkinyt antamaan monenlaisia vastauksia näihin peruskysymyksiin. Professori Carol Ryff näkee psykologisen hyvinvoinnin koostuvan kuudesta dimensiosta: autonomiasta, ympäristön hallinnasta, henkilökohtaisesta kasvusta, hyvistä ihmissuhteista, selkeästä tarkoituksesta ja itsensä hyväksymisestä. Professori Martin Seligman on vuorostaan esittänyt, että kukoistava elämä koostuu viidestä itseisarvoisesta elementistä: positiivisista tunteista, tekemiseen uppoutumisesta, aikaansaamisesta, merkityksellisyydestä ja hyvistä ihmissuhteista. Myös muita vastaavia malleja on vuosien varrella esitetty.

Perehdyttyäni aiheeseen olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kaikkein perustelluin ja empiirisesti tutkituin näkemys onnellisuuden peruselementeistä löytyy professoreiden Edward Deci & Richard Ryan kehittämästä itseohjautuvuusteoriasta, joka esittää ihmisellä olevan kolme psykologista perustarvetta: omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Heidän mukaansa nämä perustarpeet ovat ihmisen hyvinvoinnin perusta, ilman niiden läsnäoloa elämässä ihminen ei voi hyvin. Tammenterho tarvitsee multaa, auringonvaloa ja vettä kasvaakseen tammeksi, samaten ihminen tarvitsee kokemusta omaehtoisuudesta, kyvykkyydestä ja yhteisöllisyydestä kasvaakseen täyteen ihmisyyteensä.

Teorian taustalla on perustava näkemys ihmisestä aktiivisena organismina. Ihminen ei ole passiivinen ympäristöönsä reagoiva olio, vaan itseohjautuva ja itseään toteuttava inhimillinen olento. Tämä aktiivinen näkemys oli aikanaan radikaali poikkeama psykologiaa hallinneesta behavioristisesta perusnäkemyksestä, jossa ihminen haluttiin nähdä ulkoisen ehdollistumisen ja ympäristötekijöiden välisessä ristipaineessa rimpuilevana sätkynukkena. Nykyään on jo laajemmin hyväksytty, että ihminen ei ole pelkkä nautintokone tai nälän ja janon kaltaisia uhkia välttelevä olento. Sen sijaan me haemme itsellemme itseohjautuvasti haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa.

Tällä polulla kohti rikkaampaa elämää omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys – tuttavallisemmin vapaus, virtaus ja vastuu – ovat keskeiset kukoistusta synnyttävät elementit.

Äläkä usko vain minua, sadat tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä kolme tekijää selittävät leijonanosan sekä päivittäin kokemastamme että pitkäaikaisesta hyvinvoinnistamme, niin länsimaissa kuin muissakin kulttuureissa. Psykologiset perustarpeet ovat olennaisia myös yksilön kasvussa ja kehityksessä: Näitä kolmea tekijää tukevat kasvuolosuhteet tuottavat hyvinvoivia ja tasapainoisia aikuisia ja koulut, jotka tukevat näitä kolmea tarvetta saavat parempia oppimistuloksia. Näiden yleisten tulosten lisäksi näiden kolmen psykologisen tarpeen on osoitettu olevan merkittäviä tekijöitä niinkin erilaisilla elämänalueilla kuin työelämässä, urheilijoiden motivaatiossa, tietokonepelien menestyksekkäässä pelaamisessa, päihderiippuvuuksien hoidossa ja terveyden edistämisessä. Omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys ennustavat jopa sitä, kuinka laadukkaaksi yksilöt kokevat seksin.

Mistä näissä kolmessa perustarpeessa on siis kyse?

Omaehtoisuus (autonomy)

Autonomia eli omaehtoisuus tarkoittaa ihmisen kokemusta siitä, että hän on vapaa päättämään itse tekemisistään. Autonomian edellytyksenä onkin valinnan- ja toiminnanvapaus, pakotettu ja tiukasti kontrolloitu tekeminen on sen vastakohta. Omaehtoisessa toiminnassa tekeminen ei tunnu ulkoa ohjatulta, sen sijaan motivaatio lähtee yksilön sisältä: hän kokee asian omakseen. Tämä voi tarkoittaa sitä, että yksilö nauttii tekemisestä itsestään tai että yksilö kokee arvostavansa niitä päämääriä, joita tekeminen edistää. Autonominen toiminta on siis ennen kaikkea omaehtoista, yksilö kokee motivaation olevan lähtöisin hänestä itsestään eikä ympäristön tarjoamista kepeistä ja porkkanoista. “Vapaus tai kuolema” – näin tärkeäksi moni yksilö on historian varrella kokenut tarpeensa elää omaehtoisesti.

Kyvykkyys (competence)

Kyvykkyys tarkoittaa yksilön kokemusta siitä, että hän osaa hommansa ja saa asioita aikaan. Kyse on siis työntekijän osaamisesta ja aikaansaavuudesta: kyvykkääksi itsensä kokeva työntekijä uskoo pystyvänsä suorittamaan annetun tehtävän menestyksekkäästi. On helppo nähdä, että ihmiset nauttivat enemmän sellaisesta tekemisestä jossa pärjäävät, kuin sellaisesta, jossa suoritus jatkuvasti tökkii. Parhaimmillaan, kun haastetaso on tarpeeksi kova mutta koemme silti pärjäävämme, ihminen voi päästä flow-tilaan, jossa hän on täysin uppoutunut tekemiseensä. Ajantaju katoaa, kaikki tehtävään liittymätön hälvenee mielestä ja ihminen kohdistaa koko tarmonsa käsillä olevaan haasteeseen. Oleminen virtaa. Tätä kokemusta monet pitävät yhtenä ihmiselämän suurimmista nautinnoista, flow-teorian kehittäjä Mihaly Csikszentmihalyi pitää sitä jopa optimaalisena olemisen tilana.

Yhteisöllisyys (relatedness)

Kolmas sisäisen motivaation lähde kumpuaa ihmisen perustavasta tarpeesta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Olemme luonnoltamme laumaeläimiä ja haluamme tulla kohdatuksi aidolla ja syvällisellä tavalla (Baumeister & Leary, 1995). Siksi hyvinvointimme on vahvasti kytköksissä ympärillämme oleviin ihmisiin: kun koemme, että meistä välitetään ja voimme olla syvällisessä yhteydessä läheisimpiimme, voimme hyvin. Ja kun koemme olevamme osa kannustavaa, turvallista ja lämminhenkistä yhteisöä, olemme parhaimmillamme myös esimerkiksi työntekijöinä. Ihminen ei lopulta ole yksilö, vaan suhdelo – olemme kytköksissä toinen toisiimme olemuksemme juuria myöten.

Siinäpä siis hyvinvoinnin kolme keskeistä psykologista ulottuvuutta. Niiden avulla voi katsoa paitsi omaa elämää, myös esimerkiksi yhteiskunnallista kehitystä. Voidaan esimerkiksi nähdä kuinka viimeisen sadan vuoden kehitys länsimaissa on valtavasti lisännyt ihmisten mahdollisuutta toteuttaa itseään ja saada asioita aikaan. Mitä tulee omaehtoisuuteen ja kyvykkyyteen elämme siis ihmiskunnan historian parasta aikaa. Mutta samalla perinteisten yhteisöiden murentuminen on johtanut siihen, että olemme luultavasti myös keskimäärin kaikkien aikojen juurettomimpia ihmisiä, ja yhteisöllisyyden puute on johtanut monenlaiseen oireiluun. Samat kolme psykologista perustarvetta ovat keskeisiä myös motivaatiolle ja siksi työntekijöiden innostaminen parhaaseen suoritukseen edellyttää sellaisen työympäristön tarjoamista, jossa he saavat toimia omaehtoisesti, pääsevät toteuttamaan kykyjään ja ovat osa toimivaa työyhteisöä. Ja tämä koskee myös opetusta, jossa näiden tarpeiden tukeminen vahvistaa oppimotivaatiota ja sitä kautta oppimistuloksia.

Olitpa siis poliitikko, yritysjohtaja, opettaja tai ihminen, näiden kolmen perustarpeen tiedostaminen voi tuntuvasti auttaa kykyäsi parantaa työtulostasi ja elämääsi ylipäänsä. Olkoon omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys kanssasi!

P.S. Oma tämänhetkinen tutkimukseni pyrkii osoittamaan, että olisi aika lisätä teoriaan vielä neljäs perustarve, jonka olen nimennyt hyväntahtoisuudeksi (benevolence). Se tarkoittaa inhimillistä halua tehdä hyvää eikä pahaa toisille ihmisille. Me välitämme toisista ihmisistä ja kärsimme nähdessämme toisten kärsivän. Mutta me myös saamme nautintoa, kun pystymme auttamaan toista ihmistä. Yhdessä professori Ryanin kanssa tekemieni alustavien tutkimusten tulokset ovat erittäin lupaavia, mutta vielä on liian aikaista vetää johtopäätöksiä. Mutta on siis mahdollista, että näiden kolmen laajasti tutkitun perustarpeen rinnalla on vielä neljäs kandidaatti inhimilliseksi perustarpeeksi. Sen mukaan voimme hyvin, kun koemme pystyvämme tekemään hyviä asioita toisille ihmisille.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

20 responses to “Itseohjautuvuusteoria – Eli onnellisen elämän kolme keskeisintä tekijää”

  1. Mahtava tiivistys! Jännästi ihan samat teemat pyörii kaikissa teorioissa. Vois hyvin ajatella, että Carol Ryffin itsensä hyväksyminen menee joko autonomia palikkaan tai vastuu palikkaan, joka koskee sitä, miten ihminen on toisten kanssa (autenttiset ihmissuhteet, yhteisöllisyys ja kontribuutio). Ympäristön hallinnan voisi hyvinkin ympätä käsitteellisellä tasolla myös autonomiaan. Myös Seligmanin jaottelu menee hyvin vapaus, virtaus, vastuu palikoihin; positiiviset tunteet ehkä kaikkiin. Jää jäljelle kysymys siitä, meneekö väittämäsi benevolence vastuu palikkkaan miten nätisti vai eikö mene! 🙂 keskusteluja odottaen!

  2. Marja Leena says:

    Kyllä tuo kuvaamasi onnellisuuden kolmijalkainen jakkara tuntuu hyvin todenmukaiselta jos ajattelee omaa elämäänsä taaksepäin, ja miksei eteenpäinkin. Tuli mieleen tuo paljon puhuttu vanhustenhuolto ja -hoiva. Jos noita kolmea asiaa, autonomiaa, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä saataisiin sinne ihan oikeasti, niin kenties vanhuksemme olisivat onnellisempia. Puhumattakaan tuosta hyväntahtoisuudesta, jota tuntuu päättäjiltä vielä puuttuvan.
    Vanha ihminen, joka voi kokea voivansa päättää omista asioistaan ja jota aidosti kuullaan erilaisia ratkaisuja tehdessä, voi olla paljon nykyistä autonomisempi. Eikä se vanhuksen kyvykkyyskään kokonaan katoa ikävuosien myötä – osataanko sille antaa lainkaan arvoa nykyään? Ja yhteisöllisyys on se asia, jolla kotiin hoidettavat yksinäiset vanhukset olisi huomioitava.
    Hieno artikkeli, kiitos!

  3. leena gäddnäs says:

    Ei tuohon ole mitään lisättävää, se on juuri noin. Olisi muuten erinomainen aihe esimerkiksi peruskouluopetukseen liitettäväksi, yhtä tärkeä kuin käden taidot tai yksinkertainen talousoppi jokapäiväisten raha-asioiden hoitoon. Mitä paremmin hallitsemme päivittäiset rutiinit, sen helpompi on huolehtia itsestään ja matkalla kohti parempaa omaehtoista elämää unohtamatta sidosryhmiämme ja niiden merkitystä.

  4. Ina says:

    Purpose greater than one’s self.
    “The secret of happiness: Find something more important than yourself and dedicate yourself to it.” Daniel Dennent

    Elämän tarkoituksen löytäminen lienee yksi onnellisuuden elementti. Itselleni se valkeni mieheni omaishoitajana ollessani: tärkeintä on rinnalla kulkeminen. Tämä on varmaan saman sukuista mainitsemasi hyväntahtoisuuden kanssa.

  5. frank says:

    Karoliina: Noissa kaikissa malleissa on tosiaan samankaltaisuuksia. Itse näkisin itseohjautuvuusteorian yhteydet Ryffin kuuteen ja Seligmaniin viiteen elementtiin näin:
    * Omaehtoisuuden alle menee Ryffin autonomia suoraan.
    * Kyvykyyden alle laittaisin Ryffin ympäristön hallinnan ja Seligmanin aikaansaamisen sekä tekemiseen uppoutumisen (joka tulee lähelle flowta).
    * Yhteisöllisyyden alle menee Ryffin ja Seligmanin molempien korostamat hyvät ihmissuhteet.

    Mitä tulee positiivisiin tunteisiin ja merkityksellisyyteen niin nämä ovat mielestäni enemmän tunteita (subjektiivisia kokemuksia) kuin psykologisia perustarpeita. Psykologiset perustarpeet kuvaavat henkilön suhdetta ympäristöön ja kertovat minkälaisessa ympäristösuhteessa ihminen kukoistaa (sellaisessa joka tukee omaehtoisuutta, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä). Positiiviset tunteet ja merkityksellisyyden kokemus ovat molemmat mielestäni seurausta psykologisten perustarpeiden täyttymisestä, mutta itsessään ne eivät kerro mitään henkilön ympäristösuhteesta.

    Sama koskee Ryffin tarkoituksellisuutta. Väitän (viitaten esim Niemiec et al. 2009:ään) että vain tietyt päämäärät valavat elämään merkitystä, tarkemmin sanoen vain sellaiset päämäärät, jotka kytkeytyvät noihin kolmeen perustarpeeseen eli ovat omaehtoisia, joissa koemme olevamme kyvykkäitä ja joiden kautta olemme osa isompaa yhteisöä.

    Jäljelle jää Ryffin itsensä hyväksyminen ja henkilökohtainen kasvu. Itsensä hyväksyminen palautuu ehkäpä samaan subjektiivisen kokemuksen piiriin kuin myönteiset tunteetkin, koska se ei tunnu koskevan yksilön ympäristösuhdetta, vaan enemmänkin yksilön suhdetta itseensä. Eli se voisi kanssa olla enemmänkin seurausta psykologisten perustarpeiden täyttymisestä kuin perustarve itsessään. Henkilökohtainen kasvu on vähän haastavampi, mutta ‘kasvu’ tapahtuu aina suhteessa johonkin eli tarvitaan jokin standardi johon nähden kasvua tapahtuu. Ja tällöin voisi ehkä väittää, että vain sellainen kasvu tuntuu hyvältä, joka vahvistaa noita tarpeitamme eli lisää omaehtoisuutta, kyvykkyyttä ja yhteyttämme toisiin ihmisiin. Jolloin henkilökohtainen kasvu ei olisi itsenäinen psykologinen tarve, vaan tunne siitä että menemme eteenpäin kolmen perustarpeen suhteen.

    How’s that?

  6. frank says:

    Marja Leena: Aivan totta, että näiden kolmen (tai neljän) perustarpeen tukeminen voisi olla myös hyvän vanhustenhoidon ytimessä. Aihetta on jopa tutkittu ja tulokset osoittivat että nämä perustarpeet totta tosiaan vaikuttivat selvästi vanhusten hyvinvointiin. Eli olisi tosiaan tärkeää tukea vanhusten omaehtoisuutta ja mahdollisuutta kohdata toisia ihmisiä lämpimällä tavalla. Lisäksi jos vanhus pääsee tekemään asioita, joissa hän voi kokea olevansa kyvykäs ja hyödyksi toisille ihmisille, on tällä varmasti selvä hyvinvointia vahvistava vaikutus.

    Leena: Olen samaa mieltä, että tätä tematiikkaa voisi opettaa ihmisille ihan peruskoulusta lähtien!

    Ina: Oma kiinnostukseni tuota hyväntahtoisuutta kohtaan lähti itse asiassa liikkeelle juuri kokemuksesta siitä, että itseohjautuvuusteoria ei tarpeeksi hyvin pystynyt selittämään tuota merkityksellisyyden kokemusta, joka syntyy itseään suuremman päämäärän palvelemisesta. Sitä siis olen lähtenyt tutkimaan ja vaikuttaa tosiaan siltä, että kun pystyy tekemään hyvää jonkin itseä suuremman päämäärän eteen, niin se on erittäin hyvä fiilis.

  7. Kiitoksia (taas) Frank hienosta kirjoituksesta. Akuutisti tässä maailmassa kiinnostaa ajatuksesi kolikon kääntöpuolesta tuossa benevolence-asiassa. Eli allekirjoitan asian täydestä sydämestäni, että kyseessä on perustarve – mutta mitäs sitten kun se nyrjähtää pahasti, kun hyvyys ei olekaan objektiivinen asia.

    Eli jos “hyvän” tekemisen jokainen voikin määrittää subjektiivisesti niin, että se mikä itsestä on hyvää ja tärkeää onkin sellaista, että se johtaa suunnattomaan kärsimykseen muiden ihmisten toimesta. Silloinhan oleellista lienee juurikin tehdä kaltoinkohtelun kohteista untermenchejä, jotta ei joudu kohtaamaan itsessään sitä että kohtelisi ihmisiä jotenkin huonosti. Minusta tämä on äärimmäisen tärkeä kysymys kun pohditaan pahan olemusta ja viime aikoina ihan liian tuttua lausetta “Miten tämä on mahdollista vielä vuonna 2014”. Jokainen siis pyrkii hyvään, kunhan saa itse määritellä mitä se hyvä on?

  8. Iivo says:

    Kiitos kerrassaan erinomaisesta kiteytyksestä! Ryffin mallissa koen mielenkiintoiseksi yhdistelmän ympäristön hallinta – itsensä hyväksyminen. Keskusteluissa ihmisten kanssa takavasemmalta hiipii maailman malli. Voimakas, joskin melko piilevä, niin käsitys siitä millainen minun tulisi olla kuin siitäkin, millainen maailman tulisi olla. Lauseet tulevat höystettyinä pitäsi, tulisi, olisi jo aika, jne.

    Olen tyrkyttänyt tähän tällaista vaihtoehtoa kuin, hyväksy itsestäsi ja elämästäsi sen minkä suinkin pystyt. Jotta pystyt keskittymään muuttamaan sen yhden asian, jonka arvelet sinun täytyvän.

  9. frank says:

    Kiitoksia Petri hyvästä kommentista. Se sai minut tajuamaan, että ‘hyväntahtoisuus’ on tietyssä mielessä harhaanjohtava nimi. Koska kyse on psykologisesta tarpeestamme tehdä hyvää toisille ihmisille, ja psykologisena perustarpeena se on riippumaton siitä miten me “hyvän” henkilökohtaisesti määritämme.

    Eli voi tosiaan olla yhteisöjä, jotka esimerkiksi ovat nostaneet tietyn kansanryhmän alistamisen hyveeksi omassa moraalissaan. Mutta siitä huolimatta he joutuvat taistelemaan omaa luontoaan vastaan tällaiseen toimintaan ryhtyessään. Siksi asiaan kuuluu uhrien mahdollisimman pitkä epäinhimillistäminen, joka tekee julmista teoista helpompia. Kun toiset ovat ‘eläimiä’ (Yhdysvaltain eteläosat 1900-luvun alussa) tai ‘torakoita’ (Ruanda 90-luvulla), on hyökkääjän tällöin helpompi ylittää luontainen taipumuksensa tehdä hyvää toisille ihmisille.

    Eli ihmisellä on luontainen taipumus tehdä hyvää toisille, mutta valitettavasti meillä on myös monia muita taipumuksia ja on tilanteita, joissa nämä muut taipumukset jyräävät ja johtavat muun maailman kysymään “miten tämä on mahdollista?”

  10. frank says:

    Iivo: Olen samaa mieltä siitä, että itsensä ja maailman hyväksyminen sellaisena kuin se on on erittäin haastava taito – mutta samalla sekä henkilökohtaisen kasvun että hyvinvoinnin kannalta erittäin arvokas taito.

    Mutta kuten Karoliinalle vastatessani hahmottelin, näen että se ei ole varsinaisesti psykologinen perustarve, vaan enemmänkin juuri taito hyväksyä tai kokemus hyväksynnästä. Eli siinä mielessä se painii eri sarjassa kuin omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys – mutta omassa sarjassaan se on yksi keskeisimmistä tekijöistä. Ja jos fokuksessa on hyvä elämä, niin se vaatii sekä sellaista elämää, jossa psykologiset perustarpeet tyydyttyvät että tiettyjä keskeisiä elämäntaitoja, joihin tuo itsensä hyväksyminen ehdottomasti kuuluu.

  11. Martti Hellström says:

    Teoria muistuttaa kovasti Decin ja Ryanin teoriaa itseohjautuvuudesta.

  12. frank says:

    Martti: Yhteydet kirjoitukseni ja Decin ja Ryanin teorian välillä eivät ole sattumaa 🙂

  13. Miska says:

    No, eikös tuo Deci ja Ryan mainittu jo heti tekstin alussakin.

  14. Onpa erinomainen kirjoitus Frank! Omien, ei niin vähäisten, kokemusteni perusteella on erittäin helppo sanoa, että “amen”. Ja olisipa hienoa, jos me kaikki uskoisimme “hyväntahtoisuuden” lisäävän onneamme. Ainakin itse olen saanut kokea sen konkreettisesti elämässäni ja siksi haluaisin elää jatkossakin sen mukaisesti. Jaksamista tutkimuksillesi.

    Kiitokset vielä keväisestä, upeasta kohtaamisestamme. Moni asia ja käsite on jäänyt muhimaan mieleeni ja osa jopa tainnut tulla sanavarastooni. Mahtavaa, että olet ottanut sydämesi asiaksi yhteisöllisyyden, intohimon ym. asioiden kehittämisen. Eikä tämä onnellisuus-teemakaan ole lainkaan huono valinta. Minulla on eräs kirjoitusprojekti päällä ja saattaisi olla hyvä kohdata jossain vaiheessa. Olen nostanut nimesi esille kirjoittajatiimissämme ja perästä kuuluu 🙂

    Kaikkea hyvää sinulle Frank!

  15. Marko says:

    Mielenkiintoinen teksti ja lähestyminen teoriaan, joka on oman mielenkiintoni kohteena motivaatio – sitoutuminen – tuottavuus työelämässä näkökulmasta. Viime kevään työni Hy:lla pohti tätä asetelmaa etätyön hyviä ja huonoja puolia pohtiessani työn tekemisen muutoksessa (en usko, että etätyö sinällään on se autuaaksi tekevä asia).
    Täytyy nyt seurata teorian kehittymistä näiden sivujesi kautta ja ottaa tuo ehdottamasi neljäs tekijä mietintään mukaan tulevaisuudessa; en näe haittaakaan sen pohtimisesta, vaikka sitä nyt vielä ei olekaan saatu tieteellisesti liitettyä osaksi teoriaa.

  16. Marko says:

    Yhtenä mielenkiintoisena asiana kokonaisuuteen, ei vain teoriaan, vielä kommentti, jonka kuulin muutama viikko sitten kasvatustieteilijältä: “ei työnantaja tai työyhteisö voi synnyttää tai kehittää motivaatiota työntekijässä, kyllä sen täytyy olla työntekijältä sisäsyntyistä”.

  17. Hei tää on tosi hyvä. Konkreettiset kolme juttua. Tuntuu intuitiivisestikin toimivan omalla kohdalla. Käytin tänään hyödyssä kehityskeskustelussa. Kerroin millä tasolla koen olevani kussakin noista kolmesta.

  18. […] ja Merin merkityksellisyyttä kohti näyttää psykologiseen vahvaan tutkimustietoon perustuva itseohjautuvuusteoria[v]. Sen mukaan meillä on kolme hyvinvoinnin perustarvetta: läheisyys, kyvykkyys ja […]

  19. […] mukaiseksi. Valonöörit kirjan ydinsisällöstä eli itseohjautuvuusteoriasta löytyy myös teksti tästä ja tahdonvoiman käsikirjasta tutkituista vinkeistä saa pintaraapaisun […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *