Category: Reflektiota

Dostojevskin Kellariloukun soveltuvuus Business-opiskelijoihin

Luin Dostojevskin Kellariloukun. Venäjän kirjallisuuden suuri sisäänpäinkatsoja, Dostojevksi, onnistuu tämän romaanin alkupään monologissa (ekat 50 sivua) pääsemään vahvaan yhteyteen kanssani. Kuin keskustelussa parhaimmillaan, tuli useita sellasia, hei mä oon ajatellut ihan samaa – fiiliksiä, jonka lisäksi Dostis oli paikka paikoin kehitellyt ajatusta uusiin oivaltaviin suuntiin, tarjoten näin yhteyden löytämisen lisäksi oivaltamisen riemua. Kantava teema kirjassa on liiallinen reflektio ja sen haitallisuus ihmiselämässä.

Dostojevski vie tässä tuon ylireflektion äärimmilleen. Päähenkilö on ilmeisen älykäs ja itsetietoinen hahmo, jonka elämä on jämäkän päämäärätietoisesti ajanut hänet henkiseen ja välillä jopa fyysiseen kellariloukkuun, irti normaalista yhteiskunnasta. Tiedostaessaan eri ajatustensa ja projektiensa naurettavuuden ja merkityksettomyyden lamauttaa tämä hänen toimintansa elämässä ja tämä tulee erityisesti esiin hänen sosiaalisissa kontakteissaan. Hänen ylivahva reflektionsa vie hänet tilaan, jossa hänellä ei varsinaisesti ole ketään ystäviä tai kavereita, koska hän on liian vieraantunut pääsemään yhteyteen kenenkään kanssa.

Kaikki Minervan Pöllön tilaajat ovat tässä kohdin jo muistaneet kirjoitukseni ’Kauppakorkeakoululaiset – evoluution kruunu’, jonka kantava teema myöskin oli tämä itsereflektiossa liian korkealle päässeiden filosofian opiskelijoiden huonompi menestys elämässä verrattuna vähemmän reflektiivisten kauppislaisten kykyyn porskuttaa elämä lävitse filosofin näkökulmasta epäpätevällä ja syvällistä reflektiota kestämättömällä maailmankuvalla varustettuna.

Kirjoituksessani esitin tämän kauppislaisten vähäisemmän reflektion johtuvan siitä, että he ovat menestyneet elämässään ja erityisesti sukupuolivalintahierarkiassa niin hyvin, että heidän ei koskaan ole tarvinnut haavoja nuoliessaan pysähtyä reflektoimaan elämäänsä. Sen sijaan he ovat aina porskuttaneet elämän lävitse alfauroksina ja naaraina menestyksen aallonharjalla.

Oleskeluni täällä School Of Management – ihmisten kanssa on vahvistanut uskoani hypoteesiini. Sylikoira ei koskaan kasva aikuiseksi, koska sen elämä on liian helppoa verrattuna ankarassa tyossä vakavoituvaan paimenkoiraan tai vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia elamässään kohtaavaan suteen. Samoin monen kanssaopiskelijani naamassa paistaa vahva ’olen aina tottunut saamaan kaiken haluamani’ -virnistys. Koska he ovat aina olleet jengin johtajauroksia ja -naaraita joiden suosiota muut tavoittelevat, ei heidän ole tarvinnut oppia ajattelemaan käytoksensä seurauksia muiden perspektiivista tai noyrtymään toisten edessä.

Tästä seuraa, etta sosiaalinen elämä kampuksella on välillä varsinaista ylä-aste – ihmissuhdesotkua. Kambodjan-reissulla olleet kaksi seuralaistani sattuivat olemaan erittäin hyvin-informoituja kaikista kampuksen juoruista ja niiden läpikäyminen synnytti tämän vahvan ylä-aste – assosiaation. Esimerkiksi yksi ranskalaiskaveriporukka savusti yhden jäsenensä ulos hyvin pikkutyttomäisin kiusaamiskeinoin. Eras alfauros taasen päätyi viime viikonloppuna poliisilaitokselle, kun paikallisen ravintolan musiikki ei miellyttänyt häntä. Kun tarjoilija kieltäytyi vaihtamasta musiikkia vedoten siihen, etta muut asiakkaat pitävät siitä huusi tämä Nietzschelainen yli-ihminen tarjoilijalle torkeyksiä ja ylivertaisuuttaan niin pitkään, että tarjoilija mottasi häntä lopulta naamaan aiheuttaen käsirysyn. Saman tyypin tyttoystävä vieraili Euroopasta täällä ja tämän liiton luonne tuli vahvasti ilmi. Niin kauan kuin miehellä on rahaa taman bling bling – tyttosen oikkuihin ja koruihin suostuu tyttoystävä olemaan hänen statussymbolinsa ja koristeensa.

Kaiken kuka tykkää kenestäkin – leikin lisäksi inhottavin piirre tässä sosiaalisessa piirileikissä on vahva jako siihen, ketkä ovat in ja ketkä ovat out. Luulin ylä-asteen jälkeen päässeeni tästä ilmiostä akateemisemman suvaitsevaiseen Tapiolan Lukioon mutta nyt olen pelottavasti palannut tämän kuvion sisään. Itse esimerkiksi olen huomannut sosiaalisen statukseni nousseen huomattavasti jalkapalloturnauksen myotä. Aiemmin mulla oli omat kaverini koululaisten joukossa mutta oli iso joukko eurooppalaisia opiskelijoita, joiden kanssa en ollut juuri lainkaan tekemisissä. Sitten pelasin menestyksekkäästi Bhutanin joukkueessa, jossa oli 2 Bhutanilaista ja 10 Eurooppalaista, ollen selkeästi yksi joukkueen parhaista pelaajista. Kun kentällä hyvin ja fyysisesti pelaamalla osoitin miehekkyyteni ja kyvykkyyteni ja siten kuulumiseni alfaurosten joukkoon olen yhtäkkiä havainnut valtavan muutoksen suhtautumisessa minuun. Ehkä noin viisitoista ihmistä, jotka aiemmin tuskin alentuivat moikkaamaan minua, muuttuivat yhdessä yossä ystävällisiksi, jutteleviksi ja selkääntaputtaviksi tyypeiksi. Tama ei koskenut vain futiskentällä olleita tyyppejä. Kun muut havaitsivat heidän hyvaksyneen minut alfa-jengiin uskalsivat hekin yhtäkkiä olla ystävällisiä.

Tuollainen ihmisten jako yhdentekeviin luusereihin ja ’hyviin jätkiin’ saa minut suorastaan vihaiseksi. Jatkuva oman alfaidentiteetin todistaminen stereotyyppismaskuliinisella (miehillä) tai stereotyyppisfeminiinisella (naisilla) käyttäytymisellä muodostaa ahtaan normiston yksilon mahdollisille olemisen tavoille. Epaonnistujat ja normirikkurit tuomitaan hylkäyksellä. Siksi tykkään paljon enemmän Gender & Development – kurssien ilmapiiristä. Siellä olevat tytot ja kaksi poikaa ovat hyvin kaukana tästä seksuaalivalinnan hornankattilasta ja siksi paljon avoimempia, muut ihmiset huomioonottavia ja ystävällisempiä uusille tuttavuuksille. Ilmapiiri on hivenen nortimpi mutta juuri siksi paljon lämpimämpi.

Loppuun huomautus, etta tama yleistykseni koskee ehkapa noin 54% School of Managementin Eurooppalaista opiskelijaa. Loput 46% eivat mahdu tahan stereotypiaan, vaan poikkeavat siita erilaisin tavoin. Tasta joukosta suurin osa kavereistanikin on ja heista suurin osa ei osallistu tahan alfanormiston yllapitoon. Yleistyksien ja stereotyyppien voima on aina rajallinen.

P.S. Pollo-kirjoituksen mainio kuvituskin on saatavissa online osoitteesta: http://users.tkk.fi/~mmartela/teokset/KauppisFilskaKuvat.doc. Kaikille faneille tiedoksi.

Elämyksistä ja Kambodjasta

Vietin pidennetyn viikonlopun Kambodjassa. Matka oli positiivisessa mielessä elämysrikas, siten se kai edustaa sitä mielikuvaa mitä ’turismi’ käsitteenä ideaalissa muodossa ajaa takaa. ’Elämyksiä’ ihmiset lähtevät lomamatkoilta hakemaan sisällyksetontä arkeaan koristamaan. Tarpeeksi suuri elämysrikkaus tukahduttaa miellyttävästi eksistentiaalisen ahdistuksen ja arvokuoleman kokeneen länsimaisen yhteison jäsenen kroonisen, mutta peitetyn merkityksellisyys-vajeen. Lueteltakoon tässä siis muutama elämys Kambodjan-retkeltä.

Menomatkalla saimme kokovartaloelämyksen siitä mitä korruptio kauneimmillaan on. Eräällä lentoyhtiöllä on yksinoikeus lentomatkaan Bangkokin ja Angkor Watin välillä. Koska Bangkok on keskeisin turistivirran tulosuunta tuohon Kaakkois-Aasian tärkeimpään yksittäiseen turistinähtävyyteen liikkuu tällä välillä paksu kasa dollareita paksujen kaukasialaisten lompakoissa. Varmistaakseen lentolinjansa suosion maksaa lentoyhtiö tiettävästi Kambodjan johtavalle puolueelle huomattavia summia, jotta tien kunnostamista lykättäisiin jatkuvasti. Tästä johtuen tietä ei ole asfaltoitu lainkaan, se on erittäin kuoppainen ja tulvaherkkä. Erityisesti siinä vaiheessa, kun traktori veti autoamme syvimmän vesittyneen alueen läpi ja veden pinta auton sisällä nousi takapenkeille asti kastellen jalkamme ja takapuolemme tunsimme iloa siitä, että pääsisimme kertomaan tästä ’seikkailusta’ erilaisissa konteksteissa. Elämyksessä keskeiseen osaan nousi siis ajatus ja etukäteistyytyväisyys siitä, että olimme kokeneet jotain päivittelemisen arvoista coctail-tilaisuuksien sisällöksi. Reflektiivis-yhteisollisinä yksiloina pelkän elämyksen itsensä kokeminen osoittautui kaikille reissun jäsenille mahdottomaksi. Mahdollisuus päästä loistamaan kokemuksella muille oli itsessään ilon aihe.

Lauantaipäivä Angkor Watissa koostui keskeisesti neljästä elämyksestä. Kuudelta aamulla söimme täyteläisen eurooppalaista aamiaista katsellen natiivien katuelämää Louis Armstrongin ’What a wonderful world’ soidessa taustalla. Se oli elämyksellistä. Myös temppelit olivat varsin elämyksellisiä ja jopa vaikuttavia hetkittäin. Pääsimme käymään jopa Angelina Jolie – temppelissä, jossa Tomb Raider oli kuvattu. Elämyksellisyyttä hivenen kalvoi yhden ryhmäjäsenemme etukäteishehkutus siitä, että tämä tulee olemaan hänen elämänsä upein kokemus. Päivän mittaan tämä hehkutus muuttui suorastaan velvoittavaksi kyselyksi siitä, onko tämä varmasti muillekin ’most wonderful place I ever visited’. Tällainen toisten elämysten kalastelu ja manipulointiyritys synnyttää luonnollisen vastareaktion kaltaisessani yksilöllisyydestään pilkuntarkasti kiinnipitävässä persoonassa. Yritin myötäillä hehkutusta sopivan kryptisin hymähtelyin.

Kolmas elämys koostui hyväntekeväisyyskonsertista, jossa Sveitsissä varsin tunnettu viihdetaiteilija Beat ”Beatocello” Richner soitti selloa ja puhui. Ilmaiskonsertin koukku piili siinä, että Beatocello on toiminut vuodesta 1991 itsenäisen Kambodjalaisen lastensairaalayksikön johdossa. 80% lahjoitusvaroin toimiva yksikkö on onnistunut näiden vuosien aikana laajenemaan koostumaan neljästä täysin ilmaisesta sairaalasta maassa, jossa julkinen terveydenhuolto on vielä varsin huonoissa kantimissa ja toimii pitkälti ’maksa kulusi, saat hoitoa’ – periaatteella. Lahjoitusvirran on aikaansaanut pääosin tämä viihdyttäjäkonkarin esiintymiset sekä täällä Kambodjassa, että Sveitsissä ja muutamissa muissa Euroopan maissa elävänä ja televisiossa. Tuloksena vuosittain 800 000 lasta saa hoitoa sairauksiinsa, 400 000 lasta rokotetaan, 16 000 kirurgista operaatiota suoritetaan ja 12 000 HIV-positiivista äitiä synnyttää olosuhteissa, jotka minimoivat HIV:n tarttumisen lapseen.

Täytyy sanoa, että ensinnäkin asia on tietysti koskettava, koska asioiden tietämisellä ja sisäistämisellä on ihmismielessä valtava ero. Voin tietää sairaanhoidon tilan Kambodjassa ja sen aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen. Mutta asian todellinen sisäistäminen vaatii enemmän altistumista faktalle, jossa puolentoistatunnin konsertti-luento toimii hyvänä sisäistyttäjänä. Elämys, tarjotessan intensiivisiä tunteita faktojen ympärille, auttaa muuttamaan ihmismieltä ja mielen raameja. Faktat usein vain tarttuvat raamien reunamille muuttamatta mitään ihmisessä.

Lisäksi on inspiroivaa nähdä tuollaisia tyyppejä, jotka selloa soittamalla ja viihdyttämällä pystyvät auttamaan ja pelastamaan ihmishenkiä jokapäiväisenä päivätyönä. Salin turistilauma vaikutti yllättävän liikuttuneelta tämän viihdytystä ja vakavaa asiaa taitavasti yhdistelevän shown jälkeen ja uusia lahjoituksia sairaaloiden hyväksi saapui. Olo konsertin jälkeen voisi sanoa olevan jotenkin vakava, osallistuva mutta silti ylevöittävä. Tällainen tietoinen itsensä altistaminen kasvattaville elämyksille auttaisi varmaan tekemään itsestään ’paremman’ ihmisen.

Viimeinen elämys oli sitten tarvehierarkian alimmilta portailta ja siksi fyysisesti intensiivinen. Paikalliset ravintolat tuottivat kaikkina iltoina uskomattoman hyviä ruokia opiskelijaystävälliseen hintaan miellyttävissä sisustuksissa. Paikallinen kalaruoka erityisesti hiveli kitalakea ja vatsaa. Kulinaarisena elämyksenä Kambodja ylitti valtavasti olemattomat odotukset.

Miesten valisesta kaveruudesta

Miesten valinen kaveruus on aina herkka aihe, jonka analyysia harvemmin nakee johtuen perinteisen maskuliinisen miehen mallin tunnekielteisyydesta. Vahvan miehisen imagoni menettamisenkin uhalla ajattelin tasta aiheesta kertoa.

Oon pitanyt kolmea tanskalaisvaihtaria melko kaukaisina hahmoina oman elamani kannalta johtuen heidan varsin erilaisesta maailmankatsomuksestansa. Tama on tosin perustunut keskusteluihini kahden heista kanssaan jolloin kolmannen profiili on mielessani rakentunut ekstrapolaation varaan. Any way, en ole heidan kanssaan paljon ollut tekemisissa ja ajattelin tilanten jatkuvan siten.

Keskiviikkona Magnus, tama kolmas tanskalaisjatka oli pelaamassa futista. Taklasin miehen rehdin lujasti nurmen pintaan pitkallisen pallokamppailun jalkeen jossain vaiheessa ottelua. Tyyppi lensi mutaisen nurmen pintaan kauniissa kaaressa. Pyysin anteeksi ja ajattelin, etta eipa tulla jatkossakaan juttelemaan paljoa taman jalkeen.

Samana paivana jaba soitti mulle ja kutsu niiden jarkkaamiin bileisiin. Kun menin paikalle, oli han yhtakkia parasta kaveria kanssani.Heitettiin hyva jatka – lappaa, juotiin olutta ja puhuttiin naisista. Tyyppi olikin innoissaan siita, etta joku ei pelaa aasialaista neiti-palloa, vaan kunnon futista.

Seurauksena tasta lahdin seuraavana paivana tan tanskalaisjaban, sen Marokkolaisen tyttoystavan, tyttoystavan ranskalaisen kaverin ja yhden ecuadorilaisen jatkan kanssa Koh Chang – saarelle viikonloppua viettamaan. Viikonloppu oli varsin lystikas ja rantalomapainotteinen. Tanskalaisjaba paljastui varsin kiinnostuneeksi yhteiskuntatieteista ja aiheesta syntyi useampi hyva keskustelu, jossa Etela-Amerikan poliittista nykytilannetta tai systeemialya tuli analysoitua paatoksella. Ecuadorilainen Santiagokin paljastui pinnan alta paremmaksi jatkaksi kuin Hong Kong – retkella (jolloin hanen kaytostaan ilmeisesti maaritti yritys iskea eras ranskalais-tytto, josta projektista oli nyt luovuttu) olin ymmartanyt. Ranskalaistytto onnistui olemaan ylivoimaisen oikukas laittaen erityisesti Santiagon hermot koetukselle ja todentaen omalla tavallaan kliseista ranskalaisnaiskuvaa. Paadyttiin Santiagon kanssa siihen, etta ranskalainen nainen vaimona johtaisi ennenaikaiseen kuolemaan vatsahaavan, alkoholismin tai muun stressioireen seurauksena. Opin myos miten ’Ma en ole koskaan’ – juttua oikeaoppisesti pelataan juomapelina.

Paikkana Koh Chang oli ihan mukava trooppinen saari. Hiekkarannat ihan chillit, rantakahviloita ja baareja taynna mutta ei liian taynna ihmisia nain low seasonina. Ruoka oli hyvaa ja halpaa. Saaren keskusta oli viela varsin neitseellista trooppista metsaa ja kavimmekin patikointiretkella vesiputouksella metsan keskella. Se oli varsin vaikuttava ja mahdollisuus uida sen juurella virkisti vasynytta matkustajaa. Iltaelama yllatti positiivisesti turistien vahyydesta huolimatta. Thaimaalaiset nuoret eivat ole keskimaarin omaksuneet lansimaista baari-yokerho – kulttuuria ja ei-turistikaupungeissa yoelama on aika olematonta, mutta Koh Changille eksyneet lokaalit eivat onneksi muodostaneet tilastollisesti patevaa otosta kansasta, vaan voimakas bile-bias oli havaittavissa. Erityisesti hiphop-coverbandi tokana iltana osoittautui erinomaiseksi tanssi-innostajaksi.

Kaiken kaikkiaan oli hauskaa olla reissussa siten, etta ranskalaiset olivat vahemmistona ja englanti yleiskielena. Kaiken lisaksi Magnus ja Santiago paljastuivat varsin hyviksi jatkiksi, joka lammittaa aina tallaisen kaukana kotoa olevan kosmopoliitin mielta. Varsinkin Magnus paljastu sellaiseksi tyypiksi, etta se ei ole vain ’paremman puutteessa’ valiaikaiskaveri, vaan sita olis hauska nahda myohemminkin.

Tanaan menen katsomaan espanjalaista elokuvaa tyottomien miesten maleksimisesta ja keskusteluista.

Hyvä, perinteinen viikonloppu

Tässähän ikäänkuin tuntee itsensä lähes arkithaimaistuneeksi, kun
viikonloppu tuli vietettyä jo Suomessa hyväksi havaitulla kaavalla. Eli
olin baarissa sekä perjantaina että lauantaina, enkä tehnyt mitään
produktiivista tahi turistillista toimintaa koko viikonloppuna.

Lauantain baari-ilta tosin alkoi äkki-arvaamatta, kun Bangkokissa
palloillessani päätin vilkaista yhden baarin sisällön, kun se ulkoapäin
näytti niin kivalta. Jotta voisin sitten tovereille sinne menoa
ehdottaa seuraavan kerran kun olisimme ’radalla’, kuten
ei-akateemisissa piireissä kuulee sanottavan. Kyseisenä iltana kukaan
muu ei nimittäin ollut tuntunut ulos lähtevän. Sisään törmätessäni
kuulin nimeäni huudettavan. Hämmentyneenä havaitsin kahden vaihtarin,
Marcion ja Marian, joiden kanssa en aiemmin pahemmin ole ollut
tekemisissä hengaavan sekalaisessa latinojengissä. Otin oluen heidän
seuranaan, ja kohta olin lähdössä heidän mukanaan Bangkokin
menomestoihin. Hyvää biletyssettiä ja iloista espanjalaista ja
italialaista jengiä, kolme eri yökerhoa, baarista poistuminen venyi yli
viiden.

Kuriositeettina mainittakoon eksymiseni hetkiseksi hiphop-baariin,
jossa sellaset 20v gangsta-kovikset, joilla bling bling-helmet, lippis
vinosti päässä ja joku pyyhe kiedottuna samalla takaraivolle, löysät
farkut ja muutenkin ’autenttinen ghetto-look’ tarjosivat drinkkiä. Tein
heidän kanssaan erilaisia nigga-tervehdyksiä ja hengasin
katu-uskottavan näköisesti. Jätkien intressi muhun vaikutti olevan se,
että toimin heille sopivana tyttömagneettina heidän faragn-frendinänsä.
Niiden olemus ja käytös oli niin täydellistä MTV-video-apinointia, että
harmittelin kamerani poissaoloa suunnattomasti.

Aamulla löysin yhden selkeän puutteen paikallisesta
ruoka-ainestarjonnasta. Marlin flavonoidi-mehua, josta on muodostunut
tavaramerkinomainen osa rankkaa juhlimista seuraavia aamupäiviä ei ole
korvattavissa millään paikallisella tuotteella.

Sunnuntai-iltana sain innovaation. Otin punttikselle mukaan iPodin ja
iTripin ja kohtalonomaisesti se oli tyhjä. Niinpä luukutin aluksi
täysillä Children of Bodomia saaden varsin adrenaliinitäyteisen olon.
Sulavasti siirryin sitten the Arkiin ja Darknessiin, kun tajusin
falsettilaulamishampaani jo krooniseksi muodostuneen kolotuksen.
’Haukkareiden’ ja ’takakääntöjen’ välissä ujelsin siis sydämeni
kyllyydestä Ola Salon sanomaa puskien taka-alalle ajatuksen siitä
minkälaisia huhuja tämä liikkeellelähettää yksinäistä spektaakkeliani
laajoista ikkunoista hämärän suojissa sisään näkevien ohikulkevien
opiskelijatovereiden keskuudessa.

Täytyy sanoa, että lauantai-illan tanssimisen ja sunnuntaisen
punttis-falsettilaulu-yhdistelmän jälkeen olo on ollut energisen
mahtava!

Huom1: Viimeisessä lauseessa sorrutaan markinoinninomaiseen lievään
liioitteluun.
Huom2: Toiseksi viimeinen lause ei ole kielellisesti pätevä.

Kutina

On yö. Yritän nukkua. Eilen hengasin ulkona illalla sandaaleissa liian kauan paikallani. Jalkoja kutittaa niin perkeleesti. Raapiminen tuo hetken nautinnon, mutta kutinaa se ei vie pois. Hiton hyttyset!

Minkä takia raapiminen tuottaa niin suunnatonta nautintoa? Onko se pohjimmiltaan evolutiivinen laumaa koossapitävä sopeuma? Apinoillahan toisen selän raapiminen ja kirppujen poistaminen palvelee selkeästi yhteishenkitarkoituksia. Siitä on vedetty jopa rohkeita analogioita ihmisten turhanpäiseen puhumiseen, jonka tarkoitus ilmeisesti paljolti myös on – ei informaation välittäminen – vaan yhteyden sekä keskinäisen luottamuksen nostaminen. Molempien määrissä on havaittu samankaltaisia vaihteluita riippuen henkilöiden keskinäisestä luottamuksesta ja muusta vastaavasta. Myös koirien ja kissojen tapaisille eläimille raapiminen tuottaa silminnähden nautintoa, kuten kaikki ovat varmaan päässeet kokemaan.

Raapiminen ei nimittäin anna nautintoa vain siinä mielessä, että se lievittäisi tuskaa. Se on itsessään hyvin nautinnollinen kokemus. Onneksi ystävämme evoluutio osaa selittää tämänkin ihmisyyden outouden.

P.S. Illalla olin elämäni ensimmäisessä Messenger – keskustelussa. Keskustelun lopputulema: Claes Anderssonista pitäisi tehdä Suomen Keisari. Eläköön modernit kommunikaatiomuodot!

Läpinäkyvyys autenttisen olemisen vaatimuksena

Heitetäänpä tänne nyt tällainen myöhäisillan ajatusraakile, vaikka voi olla, että huomenaamulla olen jo todennut sen väärien jälkien seuraamiseksi:


Indviduaalinen minä syntyy vain heijastumana sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Yksilöstä tulee yksilö vasta, kun hän näkee itsensä toisten silmien kautta ja sitä kautta ymmärtää että sen aukon maailmaan, joka täyttää hänen aistinsa takana on jokin, joka tulkitsee tätä aukkoa. Näin syntyy kuva itsestä, minä. Millainen kuva minulla on itsestäni on siis lähtökohtaisen riippuvainen siitä miten muut minua tulkitsevat. Tavallaan yksilö on siis lopullisen autenttisesti olemassa vain niiltä osin, jotka hän näyttää muille.

Tästä seuraa sitten, että ollakseen täydellisen autenttinen ihmisen täytyy paljastaa itsensä täydellisesti toiselle, tuoda syvimmät ajatuksensa ja tunteensa esiin. Vain tätä kautta hän todentaa nämä osat luonteestaan itselleen. Ihmiset hakevatkin jatkuvasti foorumeita itselleen, joissa voisivat tuoda eri piileviä puoliaan esiin. On hyvin elähdyttävä tunne, kun löytää jonkun ihmisen, josta saa vastakaikua johonkin piilevään puoleensa, jonka kanssa oli ennen ollut yksin. Siinä siis oma persoona eheytyy.

Rakkaus ja ystävyys saavat tässä tarkastelussa uuden merkittävän ulottuvuuden. Olen niin sitoutunut rakastettuuni tai sydänystävään, koska hänelle näyttäydyn kaikkein autenttisimmillani (tosin kaikkien ihmisten rakkaustarinoissa tämä ideaali ei toteudu, ystävien kohdalla varmemmin). Tällöin ystäväni tai rakastettuni tavallaan luo minut itselleni, antaa minulle täydellisemmän kuvan itsestäni. Tässä voi piillä tunnesiteen vahvuuden eräs avain.

No niin, loppu alkoi kuulostaa epätoivoisen kolmevitosen runoilijan yritykseltä iskeä baarissa nuorempi opiskelijatyttönen olemalla niin herkkä ja intellektuelli. Aika mennä nukkumaan.

Rauhaisa viikonloppu

01.10.2006 17.53
Torstaina tuli hilluttua neljaan asti koulun biletilassa. Perjantaina oli niin vasynyt olo, etten tehnyt mitaan, hengasin kampilla ja luin. Ehka vihdoin alan paasta ylitse siita 16v asti vaivanneesta ’pakko tehda jotain, on perjantai/lauantai’ syndroomasta. Suomessa en ole hyvalla omatunnolla onnistunut ”ottamaan aikaa itselleni” mutta ehka ian myota homma alkaa lutviutua. Toiseksi ehka myos sen takia, etta Hong Kongin jalkeen oli ehka yliannostus noista koulun muista tyypeista. Ihan hauskoja ja silleen, mut syvallista yhteytta en ole saavuttanut. Kirjat on paasaantoisesti kiinnostavampaa seuraa. Bilettaminen yksin on vaan vahan outoa.

Lauantaina pakenin sitten suhteellisen spontaanisti Ayutthayaan, vanhaan paakaupunkiin, jonka pitaisi olla yksi merkittavimpia turistikohteita Thaimaassa. ”Magnificent temples, vibrant city” tms. Ei todellakaan! Aivan turha paikka! Temppeleiden raunioita oli kaupungissa paljon, mutta ei todellakaan mitenkaan vaikuttavia. Iso buddha oli myos (20m korkea tai jotain), mutta kun on nahnyt tuhat yhta ilmeetonta buddha-patsasta ei suuri koko tai se, etta se kiiltelee kullasta aiheuta mitaan varistyksia. Kaupunki itse oli varsin tylsa ja ruma. Ei tarjonnut mitaan mita en olisi jo Thaimaassa nahnyt. Yoelamakin oli koyhaa. Pelatessani torninrakennusta kahden tanskalaisen ja yhden britin kanssa puolityhjassa kahvilassa oli fiilis, etta tassako se on. Tosin loysin sitten yhden paikallismestan, jossa jengi kuunteli live-rokkia. Se oli ihan siisti mesta. Yks porukka kutsu mut poytaansa ja tarjos olutta. Ihan jees meno. Vessassa vieruspoydan kaveri tuli varoittamaan, et se porukka kusettaa turisteja jatkuvasti liukenemalla poydasta jattaen humalaisen turistin maksamaan ison laskun. Olin tarkkailevana ja osasin liukenemishetkella olla ensimmaisten joukossa niin etta joku heidan porukastaan joutui laskun maksamaan.

Matkustus (varsinkin yksin, kun puhuminen ei hairitse vapaata assosiaatiota), tarjotessaan uusia maisemia ja uutta stimulaatiota aivoille johtaa aivojen holistisen luonteen vuoksi hedelmallisiin ajatuksiin aivan muilla sfaareilla. Sain alustavan idean kahteen potentiaaliseen vaitoskirja-artikkeliin, keksin ratkaisevan epatarkkuuden kandityossani, kehitin idean 3 opintoviikon filska-artikkelille ja loin rungon Minervan Polloon tulevasta artikkelistani ’Mita hyotya on filosofiasta?’ Varsin hyva viikonloppusaldo.

’Valloittava Hong Kong’

26.09.2006 09.16
Vietin kolme intensiivistä päivää Hong Kongissa seuranani yksi suomalainen, yksi ecuadorilainen ja viisi ranskalaista, sekä osan aikaa jopa yksi kanadalais-hongkong – lainen.

Hong Kong oli varsin innostava kaupunki. En ollut ymmärtänyt kuinka kaipaan Eurooppaa ennen kuin Hong Kong tarjosi sitä häilyvinä paloina. Rauhallinen sunnuntaikävely läpi organisoidun ja siistin kaupungin, jossa ’people mind their own business’ eikä kukaan puhu sulle tai yritä myydä mitään. Kiertelet muutamassa taidegalleriassa katsomassa moderneja taideteoksia, jotka Kaakkois-Aasialaisista luojistaan huolimatta kuuluvat vahvasti Eurooppalaisen taidejatkumoon. Välillä pysähdyt miellyttävään kahvilaan, jossa kaikki puhuvat englantia, juot laadukasta kahvia, innostut ehkä ottamaan oluenkin. Kahvilan mielenkiintoinen sisustus paljastuu paikalla olevan sisustusarkkitehdin luomukseksi. Keskustelet sisustustyyleistä, selailet epähuomiossa sisustuskirjoja, jatkat matkaa. Tapaat muut europpalaiset, syöt mainiota ruokaa ilman mausteiden yliannosta ranskalaisen viinin kanssa ennen kuin illalla lähdet baarikadulle, jossa ihmiset pitävät hauskaa, dj:t soittavat muutakin kuin energy-kiss fm – hittejä, eikä kukaan yritä myydä itseään. Illalla nukkumaan mennessäsi tajuat kuinka paljon olet kaivannut tätä kaikkea.

Hong Kongin innostavuudessa kyse oli isoista ja pienistä asioista. Kommunikaation helppous, tuttu sisustustyyli, asioiden toimivuus ja ymmärrettävyys, kahvi, viini, taide, siisteys, lämmin suihku, viileämpi lämpötila, ostamani farkut, kala, josta maistaa itse kalankin maun eikä vain mausteita.

Toinen syy Hong Kong – innostukseeni on pelkkä suurkaupunki – kokemus. Helsinki on kuitenkin kansainvälisillä mittapuilla kohtuullisen kompakti kaupunki. Kokoonsa nähden se on täynnä kulttuuria ja yöelämää mutta siltikin olen haaveillut muutamasta vuodesta suurkaupungissa, jossain elämäni vaiheessa. New York tai Barcelona ovat ehkä eräänlaisia primäärivaihtoehtoja mutta hyvin mielenkiintoinen vaihtoehto olisi myös suurkaupunki, joka yhdistää idän ja lännen vaikutteita tarjoten kaikki europpalaiset mukavuudet – rikkaan kulttuuri ja yöelämän – ja lisäksi tuo aasialaiset vaikutteet tarjottimella eteesi sopivasti suodatettuna ja siistittyinä. Shanghai, Tokio tai Hong Kong edustavat tätä vaihtoehtoa.

Lisäksi täytyy jälleen mainita seikka, jonka olen aiemminkin havainnut. Olen addiktoitunut tanssimiseen. Edellisenä viikonloppuna en päässyt sitä yhtään suorittamaan, melkein kaksi viikkoa oli siis kulunut, joten tämän viikonlopun alla huomasin kehoni reagoivan tanssimaisin liikkein pienimpiinkin musikaalisiin ärsykkeisiin. Kun lauantaina vihdoin pääsin kunnolla tanssimaan kohtuullisen hyvän DJ:n komennossa, koin varsin suurta täyttymystä ja Csikszentmihalyin virtausta.
Itse asiassa tanssiminen tarjoaa yhden intensiivisimmistä virtauskokemuksista minulle. Musiikkiin uppoutuessa annat kehosi reagoida siihen nopeammin kuin ehdit tietoisesti ajatella, samalla kuitenkin tietoisesti kontrolloiden reagointityylejäsi. Parhaimmillaan pääset kokemaan olevasi vahvasti yhtä musiikin kanssa kaikkien tietoisten ajatusten kadottua mielestäsi.

Eilen illalla saavuimme takaisin Bangkokin uudelle vasta-avatulle lentokentälle väsyneinä mutta täyteläisinä. Tätä kirjoitan Business Communication – luennolla, jonka luentoajasta noin kaksi kolmasosaa menee luennoitsijan läpänheittoon, siksipä tämä on sopiva paikka näitä kirjoitella.

Poolparrrty

08.09.2006 10.10
Tanskalaisjäbät on vuokrannut kämpän kampuksen ulkopuolelta. Vakiovarustukseen kuuluu kaksi kerrosta ja kohtuullisen iso uima-allas. Allasbileet kuuluivat luonnollisesti agendaan tällä viikolla. Viina virtasi saaveissa, jengi heilui uimapuvuissa ja tyttöjä tönittiin altaaseen. Peruskuviota.

Silti alko jossain vaiheessa olemaan sellainen olo, että on vähän väärässä paikassa. Ensinnäkin bileissä oli alunperinkin vähän turhan vähän porukkaa kunnon allasbileiksi. Sen lisäksi bileiden henkilöt eivät olleet kaikkein herkullisimpia. Ranskalaisia tyttöjä ja poikia aimo liuta, he tykkäsivät puhua omaa kieltään eivätkä viitsineet vaihtaa sitä, vaikka seurassa oli tyyppejä, jotka kieltä eivät taitaneet. Tämä ei tee mitenkään ystävällistä vaikutusta eikä innosta kommunikaatioon heidän kanssaan. Tämän lisäksi paikalla oli kolme saksalaista ja kolme tanskalaista jätkää. Muutaman lasillisen jälkeen he alkoivat puhua armeijasta, eikä sille puheelle tullut loppua. Kaksi tanskalaista olivat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi Irakin ja Afganistanin sotiin ja hehkuttivat loputtomiin seikkailujaan siellä. Armeijahenkisyys oli siis vahvasti läsnä. Sivumennen sanoen heidän puheensa armeijan kovuudesta ja sankaritarinansa eivät oikein kohdanneet. Jos illan hehkutetuin tarina kertoo siitä kuinka joukkojensiirrossa aavikon poikki kuljetusautojen moottorit hajoilivat ja matkassa kestikin kahdeksan tuntia kahden sijasta niin en ymmärrä asian hienoutta.

Huomasin, että maailmankuvamme eivät oikein kohdanneet alkuunkaan. Kun tanskalainen kysyi minulta olenko käynyt armeijan, sanoin käyneeni mutta aloin samantien selittää asian eettistä puolta pyrkien selittämään miksi näin sen eettisesti oikeaksi valinnaksi vaikka perusluonteeltani olen pasifistinen. Tanskalainen taasen alkoi hehkuttaa Suomi-konekiväärin tehokkuutta taisteluolosuhteissa. Molemmat varmaankin huomasivat, kuinka kaukana näkökulmamme maailmasta ovat toisistaan. Saman kaverin urafilosofia: ”Its not about getting a Mercedes and a swimming-pool. I mean, I have them both, but its more important to have fun on the way.” Ihan jees, mutta vaikea jotenkin samaistua tuollaiseen egoistis-hedonistiseen maailmankuvaan, jossa muut ihmiset ovat pelkkiä oman hauskanpidon maksimointivälineitä, jotka voidaan hylätä kuin superpallo, jos he eivät enää lisää tarpeeksi omaa hauskaa. Tämä porukka oli viikonloppuna lähdössä Koh Samuille bilettämään ja olin lähdössä mukaan. Bileiden jälkeen päätinkin lähteä Krabille intialaisen huonetoverini ja hänen kaverinsa kanssa. Ranskalaisia puhumassa ranskaa ja tanskalaisia puhumassa armeijasta. Ei kiitos.

Kun tästä porukasta näyttää muodostuneen vaihtareiden bailujengin ydin, voi tämä pidemmän päälle muodostua ongelmaksi. Pitänee pyrkiä löytämään parempia bileitä muiden vaihtareiden suunnasta. Onneksi muutama ranskalainen vaikuttaa ihan hyviltä tyypeiltä, ajatusmaailma on avara ja kiinnostuksena Thaimaassa ovat muutkin kuin rantakohteissa bilettäminen, lisäksi he suostuvat vaihtamaan kielen englanniksi, kun seurassa on ei-ranskalaisia. Se on jo paljon.

No niin, nyt lähden kohti Krabin-bussia. Se puksuttaa yön yli ja aamulla kuudelta olemme perillä.

Pirun sosiaalinen elämä

01.09.2006 10.35
Eilen olin hyvassa virtauksessa kandityoni kanssa. Ajatukseni liikkuivat terhakasti sellaisilla abstrakteilla tasoilla, jotka – paitsi etta tarjosivat haastavuudessaan suurta nautintoa itsessaan – tuottivat tuloksenaan mielestani onnistuneita konkretisointeja erilaisista paatelmista, jotka olivat jo hahmottomammassa muodossa paassani itaneet mutta jotka saivat nyt onnistuneen ja vakuuttavan muodon paperilla. Sitten puhelimeni keskeytti minut ja ilmoitti, etta pitaa lahtea paikallisiin baareihin tutustumaan. Harvemmin on tallainen mahdollisuus harmittanut niin paljon. Hyvaa virtausta ei millaan tehnyt mieli katkaista ja harkitsinkin etta ilmoittaisin, etta ehka tulen perassa taksilla parin tunnin paasta sinne minne he nyt ovatkaan paatyneet. Sitten pitkan tahtaimen jarkeni kuitenkin totesi, etta nain vaihtarielaman alkutaipaleella sosiaalisen verkoston luomisen ja vahvistamisen tarkeys on eras ensisijaisia prioriteetteja, joten taivuin mukaanlahtoon.

Kavimme ensin torilla paikallisia ruokapaloja maistelemassa (soin sushia ja paahdettua banaania) ja sitten suuntasimme viereisen Thammasat Universityn baarikadulle, jossa vieri vieressa on useampi pieni baari, jotka nain viikolla ovat taynna opiskelijoita, elamaa ja muutamat myos live-musiikkia (thaimaalaisia soittamassa lansimaalaistyylista rokkia). Siella sitten kahdeksan hengen ranskalaisvoittoinen joukkiomme biletti paikallisten opiskelijoiden seassa yhdeksasta yhden jalkeen, jolloin baari alkoi suljeskella itseaan. Nain ehdin nukkumaan kahdeksan tuntia ennen yhdentoista aikaan ollutta luentoa, jossa katsoimme dokumentin. Tosin 8.30 olisi alkanut eras luento, mutta paatin jattaa kurssin kokonaan omaan arvoonsa. Mitas tekevat virheita aikatauluttamisessa.

Muutenkin sosiaalinen integraatio on ollut varsin sutjakkaa. Tamankaan illan suunnitelmia ei ole tarvinnut paljoa luoda kun ensin girgiisialainen Alia, sitten kamppikseni Deepak ja asken marokkolainen Elisabeth kaikki ovat kutsuneet mukaan johonkin juhlintaan (joka toivon ja oletukseni mukaan kaikilla on sama). Paikallisiinkin tutustuminen on ollut helppoa, koska he ovat aktiivisesti ottaneet kontaktia kursseilla ja kaytavilla. Nytkin olin lounaalla kahden Gender & Development tyton kanssa, jotka olivat innokkaita kuulemaan kaikkea mahdollista Suomesta. Paikallisten kuuluisa ystavallisyys on ainakin koulumme ihmisten osalta tullut siis vahvasti konfirmoiduksi. Suomessa vaihtarin taytyy todennakoisemmin paljon aktiivisemmin tehda tyota paastakseen yhteyteen englanninkielista keskustelua karttavien suomalaisten kanssa. Taalla vaihtarille tarkea tervetullut olo tulee kylla helposti ja ihmisten kanssa on helppo paasta yhteyteen mika on hieno asia.

Mutta nyt alan tekemaan kandiani ja valtan kaikkea sosiaalista seuraavien neljan tunnin ajan. Piru perikoon sen thaimaalaisen tai vaihtarin, joka tulee minua jollain ystavallismielisella eleella lahestymaan.