”Raportin analyyseistä voidaan ja pitääkin keskustella, mutta arvokkaan elämän asettaminen kehityksen päämäräksi on merkittävä linjaus, johon poliitikkojen tulisi ottaa kantaa.”
– professori Antti Hautamäki.

Mikä on yhteiskunnan perimmäinen päämäärä? Tämä on se kysymys, joka löytyy Manuel Castellsin ja Pekka Himasen toimittaman kohu-raportin keskiöstä. Politiikan tarkoituksena on paremman yhteiskunnan rakentaminen, mutta mitä lopulta on parempi yhteiskunta ja parempi ihmiselämä? Tämä on suuri ja olennainen kysymys, joka on saanut myös pääministeri Jyrki Kataisen pohtimaan arvokkaan elämän käsitettä.

Huomio: Loppuraportin tieteelliset ansiot on erillinen keskustelunaihe, josta aiheellisia huomioita ovat esittäneet esimerkiksi taloustieteen professori Pertti Haaparanta, sosiologian professori Pertti Alasuutari, yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo ja kehitysyhteistyön asiantuntija Esa Salminen. Kuten lähes järjestään kaikki akateemista tutkimusta tekevät tahot ovat todenneet, Himasen kirjoittamat luvut eivät täytä tieteellisen tutkimuksen kriteereitä. Ne ovat enemmänkin laajakatseisia ja osittain tieteestä inspiroituneita syötekirjoituksia – ja sellaisina ne sisältävät monia mielenkiintoisia keskustelunavauksia. Ongelmana on, että siltä osin kuin Himanen väittää kirjoituksiaan tieteelliseksi tutkimukseksi, hän estää hedelmällisen keskustelun esittämistään hyvistä ideoista: Väitetty tieteellisyys pakottaa kaikki varsinaiset tieteentekijät kommentoimaan tätä väitettä, varsinaisten sisältöjen sijasta.

Jätetään kuitenkin tämä keskustelu tähän, koska haluan mieluummin ’saada vastinetta rahoille’ eli käydä sitä eteenpäinkatsovaa keskustelua Suomen suunnasta, jota raportti voisi parhaimmillaan edistää.

Arvokas elämä on ollut filosofisen ja yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä siitä lähtien kun Sokrates shokeerasi kreikkalaiset väittämällä että tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoista. Länsimaissa kysymys nousi jälleen ajankohtaiseksi muutama vuosi takaperin kun päättäjät Ranskan presidentti Nicolas Sarkozystä Britannian pääministeri David Cameroniin kyseenalaistivat talouskasvun politiikan päämääränä ja käynnistivät korkean profiilin hankkeita, joissa etsittiin vaihtoehtoisia tapoja mitata hyvinvointia. Myös Suomen hallitusohjelmassa pyrkimys hyvinvoinnin mittaamisesta on ollut mukana ainakin vuodesta 2011 alkaen.

Tähän kehitykseen Himanen kontribuoi raportissa esittelemällä luonnoksen arvokkaan elämän indeksistä, jota Jyrki Katainen pitää kiehtovana mahdollisuutena. Jos Himasen raportin ansiosta arvokas elämä otetaan aidosti poliittisten pyrkimysten keskeiseksi ja mitattavaksi päämääräksi Suomessa, on tämä yksistään miljoonan euron arvoinen muutos.

Mutta mitä on arvokas elämä? Ja miten sitä voisi mitata?

Teorioita ja ehdotelmia löytyy filosofian, psykologian ja yhteiskuntatieteiden historiasta kirjava joukko, joten mainitsen tässä vain muutaman ennen kuin esitän oman luonnostelmani arvokkaan elämän keskeisistä elementeistä:

1. Taloudellisesti tuottava elämä
Jos poliittisen päätöksenteon ytimessä on talouskasvun turvaaminen, on tämä käytännössä kannanotto sen puolesta, että kehityksen päämääränä oleva arvo on taloudellinen tuottavuus. Valitettavasti länsimaissa on saavutettu jo sen verran korkea materiaalisen hyvinvoinnin taso, että materiaalisen hyvinvoinnin lisääminen vaikuttaa hyvinvointiin enää hyvin marginaalisesti. Juuri siksi vaihtoehtoisten kehitysmittarien etsintä on maailmalla tällä hetkellä niin kuuma aihe.

2. Subjektiivinen hyvinvointi
Suoraviivaisin vaihtoehto materiaalisen hyvinvoinnin mittaamiselle on mitata ihmisten elämäntyytyväisyyttä kysymällä sitä heiltä suoraan: Kuinka tyytyväinen olet elämääsi tällä hetkellä asteikolla 1-10? Tämänkaltaisia kysymyksiä on laajasti käytössä erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kyselyissä ja niiden pohjalta on arvioitu eri maiden keskimääräistä onnellisuutta. Mittari on suoraviivainen ja neutraali sen suhteen mikä hyvinvointia tuottaa. Siksi se vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta hyvinvoinnin mittaamiseksi.

Siinä on kuitenkin kolme ongelmaa: Ensinnäkin kysymykset onnellisuudesta ja elämäntyytyväisyydestä ovat arvolatautuneita ja siksi ihmisten vastaukset eivät välttämättä heijasta heidän todellista tilannettaan vaan jonkinlaista kulttuurisesti välittynyttä ajatusta siitä, mikä heidän tilansa tulisi olla. Karkeana yleistyksenä on esimerkiksi esitetty, että länsimaiset keskimäärin liioittelevat ja aasialaiset vähättelevät onnellisuuttaan kyselyissä. Toiseksi, kysymykset ovat abstrakteja eikä ihmisillä tavallisesti ole niihin mitään valmista vastausta. Siksi erilaiset häiriötekijät kuten päivän sää tai kolikon löytäminen juuri ennen kyselyä vaikuttavat yllättävän paljon ihmisten kokonaisarvioon omasta elämästään. Näistä ongelmista olen kirjoittanut aiemminkin. Kolmanneksi, tyytyväisyys mittarina ei kerro mitään siitä mikä tätä tyytyväisyyttä lisää tai vähentää. Siksi sen pohjalta on hyvin vaikeata antaa mitään suosituksia sen suhteen, miten hyvinvointia voitaisiin parantaa. Jotta se olisi hyödyllinen instrumentti poliittisessa päätöksenteossa, vaatii se joka tapauksessa rinnalleen teorian siitä mitkä tekijät hyvinvointia lisäävät ja vähentävät.

4. Himasen arvokas elämä ja dignity-indeksi
Himasen mukaan kaiken yhteiskunnallisen keskustelun tulisi tähdätä yhteen päämäärään: arvokkaaseen elämään. ”Jokaisella ihmisellä on sama ihmisarvo” ja ”arvokas elämä tarkoittaa elämää, jossa tämä arvokkuus toteutuu.” Tästä olemme varmaan kaikki samaa mieltä, mutta arvokas elämä on niin lavea käsite että sen alle voi mahtua oikeastaan mitä vain. Siksi käsitteen arvo on siinä, miten se tarkemmin määritetään.

Himasen mukaan arvokkuus on muiden arvojen perusta, erityisesti vapauden ja oikeudenmukaisuuden. Lisäksi hän kytkee arvokkuuteen tulevien sukupolvien oikeudet ja välittämisen toisista ihmisistä. Hänen tarkempi arvokkuusteoriansa on tässä (raportin sivuilta 296-297):

Arvokkaan elämän kulttuuri on Himaselle ”vapauden, oikeudenmukaisuuden ja elämän kulttuuri – kestävän talouden ja hyvinvoinnin sekä ekologisen kestävyyden perusta”. Kuulostaa hienolta, mutta teoriaa on mahdotonta lähteä arvioimaan, koska Himanen ei oikeastaan perustele yllä esitettyjä yhteyksiä sen kummemmin. Erityisesti elämänfilosofiaa koskeva taulukko sisältää mielestäni varsin kummallisia hyppäyksiä merkityksestä olemisen kautta ekologiseen kestävyyteen tai hyvinvoinnista yhteisön kokemisen kautta kestävään talouteen. En kuitenkaan löytänyt raportista ainuttakaan lausetta, jossa näistä yhteyksistä kerrottaisiin jotakin lisää.

Himasen varsinainen dignity-indeksi mittaa vuorostaan kehitystä kolmessa ulottuvuudessa:
* Informationaalinen kehitys
* Inhimillinen kehitys
* Kulttuurinen kehitys

Himanen korostaa että varsinaisen indeksin muotoilu on tarkoitettu luonteeltaan alustavaksi ennen kuin esittää listauksen jossa kolme päätasoa on kukin jaoteltu kolmeen alatasoon, joita jokaista mittaa kolme mittaria:

Vaikuttava lista. Vaikka en ole aiheen asiantuntija, ovat yksittäiset mittarit mielestäni hyviä ja ne kattavat monia sellaisia tekijöitä, jotka varmasti ovat yhteiskunnallisen kehityksen kannalta olennaisia. Ongelmana on, että ne eivät oikein muodosta yhtenäistä kokonaisuutta. Esimerkiksi ekologinen kestävyys, startup-yritysten määrä ja sukupuolten tasa-arvo ovat kaikki tässä kulttuurisen kehityksen osatekijöitä. Ne ovat kaikki yksittäisinä asioina tärkeitä, mutta on vaikea nähdä mikä on se yhdistävä tekijä, jota ne yhdessä mittaavat.

Himasen mittari yhdistää monia tärkeitä asioita ja antaa varmasti paljon sellaista tietoa, jota pelkkä bruttokansantuotteeseen tuijottaminen ei kerro. Siltikin mieleeni jää kummittelemaan Himasen kritiikki aiempia indeksejä kohtaan: ”niissä esitetään usein ad hoc -tyyppinen tavoitteiden ja indikaattorien valikoima, joiden taustalta puuttuu systemaattinen filosofinen argumentti kehityksen päämäärästä.” Samaa voitaisiin sanoa myös dignity-indeksistä – ainakin toistaiseksi. Siinä on 27 tärkeää yksittäistä indikaattoria, mutta niistä muodostuvat yläkategoriat jäävät nykyesityksessä epäselviksi eivätkä siten auta hahmottamaan kehityksen suuntaviivoja.

Yleisemmin Himasen arvokkaan elämän indeksi ei lopulta mielestäni edes yritä mitata arvokasta elämää. Tutkimus- ja kehitysinvestoinnit tai vastaanotetut lisenssimaksut voivat olla tärkeitä välineitä talouskasvulle. Mutta eivät ne mielestäni kerro mitään arvokkaasta elämästä. Siksi bruttokansantuotteen ja dignity indexin rinnalle tarvittaisiin myös mittari, joka pyrkii mittaamaan arvokasta elämää.

Jotta tällainen indeksi voitaisiin rakentaa, tarvitaan kuitenkin teoria arvokkaasta elämästä.

5. Arvokkaan elämän neljä perustavaa elementtiä

Himasen lähestymistapa arvokkaaseen elämään on yhteiskunnallinen, hän asettaa arvokkaan elämän käsitteensä Amartya Senin kyvykkyysnäkökulmaa ja John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa vasten. Oma tulokulmani pohjautuu empiiriseen psykologiaan. Rakennan ehdotukseni arvokkaan elämän elementeistä erityisesti itsemääräämisteorian ja hyväntekemistä koskevan tutkimustiedon varaan. Ensin mainittu on tämän hetken viitatuin psykologinen teoria motivaatiosta ja ihmisten perustarpeista, jota tukevat sadat tutkimukset niin laboratoriossa kuin eri elämänalueilla urheilukentiltä työpaikoille ja terveydenhoitoon. Jälkimmäinen on oma tämänhetkinen tutkimuskohteeni. Liitän loppuun lyhyen lähdeluettelon aiheen tieteellisestä taustasta kiinnostuneille.

Lähtökohtani on, että kysymys arvokkaasta elämästä palautuu lopulta kysymykseen ihmiselämän perustarpeista. Mitkä ovat ne yleiset elementit, jotka tekevät ihmiselosta hyvinvoivan, merkityksellisen ja arvokkaan?

Vastataksemme tähän on ensiksi tehtävä Himasenkin mainitsema positiivisen psykologian perustava kahtiajako hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin välille: Hyvinvointi ei ole vain pahoinvoinnin poissaoloa, vaan tiettyjen hyvien asioiden läsnäoloa. Toisin sanoen, on perustarpeita, joiden poissaolo tuottaa pahoinvointia. Näitä ovat esimerkiksi fyysiset tarpeemme saada riittävästi ravintoa ja nestettä, ja psykologisella puolella ainakin turvallisuuden ja hyväksymisen tunteet. Niiden poissaolo tekee elämästä tukalaa selviytymiskamppailua, mutta niiden läsnäolo ei yksin riitä tekemään elämästä muuta kuin siedettävää. Elämän arvokkuuden kokemus vaatii jotakin vielä enemmän.

Esitän että kokemus arvokkaasta ja merkityksellisestä elämästä syntyy neljän peruselementin läsnäolosta elämässä:
* Autonomia. Ihmisellä on perustava tarve kokea oma elämänsä ja toimintansa ’omakseen.’ Autonominen elämä ei tunnu ulkoapäin kontrolloidulta, vaan yksilö kokee pystyvänsä itse tekemään keskeiset valintansa omaksi kokemiensa arvojen ja päämäärien pohjalta.
* Kyvykkyys. Ihmisellä on perustava tarve kokea saavansa aikaan haluamiaan asioita. Ihminen haluaa tuntea olevansa taitava ja kyvykäs siinä mitä tekee.
* Läheisyys. Ihminen on sosiaalinen eläin ja meillä on perustava tarve kokea läheisyyttä ja yhteyttä ihmisiin, joista välitämme ja jotka välittävät myös meistä.
* Hyväntekeminen. Ihmisellä on perustava tarve kokea, että hänen toimintansa aiheuttaa myönteisiä eikä kielteisiä seurauksia toisille ihmisille. Haluamme tuntea että kykenemme oman toimintamme kautta auttamaan toisia ihmisiä.

Albert Camus’n mukaan filosofian perimmäinen kysymys koskee itsemurhaa: Tähän kysymkseen vastaaminen tarkoittaa sen päättämistä ”onko elämä elämisen arvoista.” Esitän tässä, että kokemus oman elämän arvokkuudesta syntyy näiden neljän elementin kautta. Mitä enemmän ne ovat läsnä elämässäni, sitä arvokkaammalta se tuntuu, kun taas niiden poissaolo johtaa kyseenalaistamaan oman elämän mielekkyyden. Yhteys omaan identiteettiin (autonomia), yhteys toisiin ihmisiin (läheisyys) sekä sellaisten asioiden aikaansaaminen (kyvykkyys), jotka tuottavat hyvää itseä laajemmalle yhteisölle (hyväntekeminen) synnyttää kokemuksen arvokkaasta elämästä.

Sitä saa mitä mittaa. Himasen keskeinen viesti on, että poliittisen päätöksenteon avuksi tarvitaan mittari, joka mittaa arvokasta elämää. Tällainen mittari vaatii taustalleen teorian arvokkaasta elämästä. Tässä esitelty luonnos neljästä arvokkaan elämän elementistä on oma näkemykseni siitä, mitkä tekijät tekevät elämästä elämisen arvoisen. Elementit perustuvat tuoreeseen psykologiseen tutkimukseen ja on olemassa luotettavia ja tieteellisesti validoituja mittareita, joiden pohjalta niitä voidaan arvioida. Jos siis arvokasta elämää todella halutaan mitata, mitä jos mitattaisiin näitä: autonomiaa, kyvykkyyttä, yhteyttä ja hyväntekemistä.

Katso myös aiempi arvioni Sinisestä kirjasta otsikolla Mikä on Pekka Himasen agenda? Sinisen kirjan ydinteesit. Kevyempää esitystapaa arvostavat saattavat myös pitää kirjoituksestani, jossa sovellan neljää arvokkaan elämän elementtiä Jay-Z:n ja MC Hammerin elämien arvioimiseen: Revealed By Science: The 4 Elements Of Holy Grail That Jay-Z And Justin Timberlake Are Searching After.

Tässä vielä muutama lähde liittyen elämän arvokkuuden neljään elementtiin:

Hyväntekemisestä psykologisena perustarpeena:
* Aknin, L. B., Barrington-Leigh, C. P., Dunn, E. W., Helliwell, J. F., Biswas-Diener, R., Kemeza, I., et al. In Press. Prosocial spending and well-being: Cross-cultural evidence for a psychological universal. Journal of Personality and Social Psychology.
* De Dreu, C. K., Greer, L. L., Handgraaf, M. J., Shalvi, S., Van Kleef, G. A., Baas, M., et al. 2010. The neuropeptide oxytocin regulates parochial altruism in intergroup conflict among humans. Science, 328(5984): 1408–1411.
* Grant, A. M. 2008. The significance of task significance: Job performance effects, relational mechanisms, and boundary conditions. Journal of Applied Psychology, 93(1): 108–124.
* Harbaugh, W. T., Mayr, U., & Burghart, D. R. 2007. Neural responses to taxation and voluntary giving reveal motives for charitable donations. Science, 316(5831): 1622–1625.