Tagged: suomalaisuus

Tämä maa antoi meille arvot, joiden puolesta elää ja kuolla

Tämä maa on muokannut meitä suomalaisia syvällisellä tavalla. Tämä ilmasto uursi tänne saapuneen kansan arvot tietyn muotoisiksi.

En tarkoita tätä pelkästään metaforisesti, vaan myös tieteellisenä faktana. Professori Christian Welzel on osoittanut, että kolme maantieteellistä seikkaa selittävät peräti 73% eri valtioiden välisestä teknologisesta kehityksestä. Suhteellisen viileä lämpötila, ympärivuotinen sade ja navigoitavat vesiväylät mahdollistavat autonomisen elämäntyylin, jossa ruokakunnat ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan. Tämä synnyttää itsenäisyyttä korostavan kulttuurin, jossa kumarrellaan vähemmän herroille.

Tuhansien järvien maa, jossa kukaan ei voi monopolisoida vedenjakelua, synnytti siis tasa-arvoisen kulttuurin. Kulttuurin, jossa Seitsemän veljeksen Juhani voi uhmata Viertolan ’isomahaista herraa’ seuraavasti:

”Kaikilla meillä on yhteinen laki, jonka edessä me seisomme vertaverroin. Sillä ämmän kohdusta olet sinä astunut ulos juuri niin kuin minäkin ja yhtä paljaana, et tuumaakaan parempana poikana. Ja sinun aatelisuutes? sen päälle tehköön pienen konstin meidän vanha, nilkosilmäinen kukko.”

Teollisesta vallankumouksesta lähtien nämä kulttuuriset seikat – vähäinen hierarkisuus ja lakien kunnioitus – ovat ratkaisseet mitkä maat lähtivät mukaan teknologiseen kehitykseen ja missä maissa valtaeliitti esti tällaisen kehityksen. Vaikka siis moni kiroaa pimeitä marraskuisia päiviä, on meidän muistettava että pohjimmiltaan saamme kiittää ilmastoamme siitä, että täällä elää maailman vapain kansa maailman vakaimmassa valtiossa, jossa sekä sukupuolten että yhteiskuntaluokkien välinen tasa-arvo on maailman kärkeä.

Siksi suomalaisuus ei ole sidottu verenperintöön, vaan tiettyihin arvoihin.

Ei ole väliä tulivatko esi-isäsi tälle pohjoiselle niemelle 7000 vuotta sitten heti jäämassojen vetäydyttyä. Vai vasta keskiajalla uusina tulokkaina. Vai vasta viime vuosikymmenellä.

Suomalaiseksi ei synnytä. Suomalaisuudessa on kyse arvoista. Suomalainen on kuka tahansa, joka on valmis tekemään työtä yhteisen Suomen eteen. Suomalaisuus ei siis ole Suomessa asumista tai suomen puhumista äidinkielenä. Suomalaisuus edellyttää, että Suomi on sydämen asia. Ollaksesi suomalainen täytyy sinun välittää suomalaisten hyvinvoinnista, kokea vastuuta yhteisestä kotimaastamme ja olla valmis tekemään työtä sen eteen omien kykyjesi puitteissa. Jos täytät nämä ehdot, olet sydämeltäsi suomalainen, riippumatta äidinkielestä, Suomessa viettämäsi ajan pituudesta, ihonväristä tai muista merkityksettömistä pikkuseikoista.

Tämä on se arvopohjainen näkemys suomalaisuudesta, johon haluan sitoutua.

Tasa-arvo, henkilökohtaisen vapauden kunnioittaminen, jokaisen yhdenmukainen kohtelu ja kaikista huolehtiminen. Nämä ovat ne arvot, jotka olemme tältä maalta saaneet. Tuhansilta sinisiltä järviltämme, valkoisilta ympäri vuoden satavilta pilviltämme. Nämä ovat ne suomalaisuuden arvot, jotka olemme perineet niiltä sukupolvilta jotka Suomea ovat rakentaneet. Arvokkainta Suomessa on – Väinö Linnan sanoin – ”yhteiskunnallisen organisaation ja ajattelun muodot” eli se pohja, ”jolle on rakennettu kulttuurimme ja yhteiskunnalliset laitoksemme.”

Se suomalaisuus josta minä haluan olla ylpeä, jota minä haluan puolustaa, ei siis ole verenperintönä saatu vaan kulttuurisesti välittynyt. Se suomalaisuus kiteytyy näihin arvoihin ja niihin yksilöitä kunnioittaviin, tasa-arvoa tuottaviin ja heikommista huolehtiviin instituutioihin, jotka olemme tänne onnistuneet rakentamaan. Arvoissa ja yhteiskuntajärjestyksessä, joka mahdollistaa niiden toteutumisen, on se Suomi, jonka puolesta haluan elää ja kuolla.

Suomi kansallisvaltion jälkeen

Mitä on suomalaisuus? Kysymys on juuri tänään ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan. Suomi – kuten valtaosa muistakin Euroopan maista – on muuttunut yhä kansainvälisemmäksi. Helsingissä joka kahdeksannen äidinkieli on jokin muu kuin suomi tai ruotsi ja määrän odotetaan kasvavan seuraavina vuosikymmeninä tuntuvasti. Globalisaatio, rajojen yli liikkuva työvoima ja pakolaisvirrat tulevat rikastuttamaan suomalaista kulttuuri-, uskonto- ja kielikavalkadia – halusimme sitä tai emme. 2000-luvun maailma on kansainvälisesti verkottunut ja tästä kehityksestä poisjääminen ei ole mahdollista, jos haluamme pysyä demokraattisena hyvinvointivaltiona.

Osa suomalaisista on ottanut maahamme saapujat avosylin vastaan: hädänalaisten auttaminen on heille itsestäänselvyys ja kulttuurin rikastuminen pelkästään myönteinen asia. Mutta merkittävä vähemmistö kansalaisista suhtautuu maahanmuuttoon nuivasti. Vieraiden kulttuurien invaasio on heidän mielestään uhka suomalaiselle kulttuurille. Kohta joudumme luopumaan meille rakkaista asioista, esimerkiksi Suvivirren laulamisesta koulun kevätjuhlissa. Vakavammin: Osa maahanmuuttajista tulee maista, joissa esimerkiksi naisen asema on suomalaisesta näkökulmasta törkeän alistettu. Tällaista naisten alistamista emme halua Suomeen.

Mutta mikä on se suomalainen kulttuuri, jota haluamme puolustaa? Mitkä suomalaiset arvot ja tavat ovat puolustamisen arvoisia?

’Suomalaisuus’ ja ajatus yhtenäisestä kansakunnasta on historiallisesti katsoen varsin tuore keksintö. Geneettisesti esimerkiksi länsisuomalaiset ovat kauempana itäsuomalaisista ’heimoveljistään’ kuin britit ovat pohjoissaksalaisista. Kun suomalaisuuden idea 1800-luvulla luotiin, oli ajatus suoraan kopioitu muualla Euroopassa vallinneesta kansallisuusaatteesta. Yksi kansa, yksi kieli, yksi valtakunta. Tämän ajatuksen pohjalta Saksan pienet ruhtinaskunnat yhdistettiin yhden keisarin alamaisiksi ja samaa ajatusta noudattaen ’kansakuntamme isät’ – eli lähinnä ruotsinkielisen eliitin edustajat -, maalasivat kuvan itsenäisyyttä kaipaavasta yhtenäisestä kansasta. Vuonna 1917 unelmasta tuli totta ja syntyi kansallisvaltio nimeltä Suomi. Kaksikielisenäkin se oli varsin puhdasoppinen esimerkki valtiosta, joka rakennettiin ajatukselle ’kansasta’, jota kieli ja kulttuuri yhdistää.

On kuitenkin toinenkin tapa luoda kansakunta: Se voidaan rakentaa myös yhteisen idean tai arvojen varaan.

Näkyvin esimerkki tästä on tietysti Yhdysvallat, maa joka rakennettiin idean varaan:

We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their Creator with certain unalienable Rights, that among these are Life, Liberty and the pursuit of Happiness. — That to secure these rights, Governments are instituted among Men, deriving their just powers from the consent of the governed.

Yhdysvaltalaisuus ei ole kiinni esi-isien kotimaasta, uskonnosta eikä nykyään myöskään ihonväristä. Yhdysvaltalaiseksi tullaan asuinpaikan, vakaumuksen ja tekojen kautta: Riittää että rakastaa nykyistä kotimaatansa. Tämä ei tee Yhdysvalloista yhtään vähemmän isänmaallista kuin perinteisistä kansallisvaltioista. Päinvastoin: jokainen urheiluottelu alkaa kansallislaululla ja jokainen koulupäivä uskollisuuden vannomisella Yhdysvaltain lipulle. Patrioottisuus on Yhdysvalloissa monin paikoin kyseenalaistamaton hyve ja haukkuminen epäisänmaalliseksi syvin mahdollinen loukkaus. On siis mahdollista olla vahvan isänmaallinen ja rakastaa kotimaatansa ilman, että kaikilla tarvitsisi olla yhteisiä esi-isiä ja samanvärisiä silmiä.

Kansallisuusaate oli oman aikansa lapsi ja teki paljon hyvää laajentaessaan ihmisten myötätunnon kehää omasta perhepiiristä ja kyläyhteisöstä kattamaan koko kansakunnan. Mutta nykyinen sekä liikennevälineiden että tietoverkkojen kautta verkottunut ihmiskunta on ajanut kansallisuusaatteen ohitse. Siksi Suomenkin on aika siirtyä kansallisvaltion jälkeiseen aikaan. On aika luoda suomalaisuus uudelleen pohjautuen yhteiseen ideaan ja arvoihin.

Mutta mitkä ovat ne asiat suomalaisuudesta, joiden puolesta olemme valmiita taistelemaan?

Tähän minulla ei ole valmista vastausta. Ensisijaisesti haluan herättää henkiin kysymyksen yhteisistä suomalaisista arvoista. Koska siirtymä kansallisvaltion jälkeiseen aikaan vaatii jaettua näkemystä siitä, mitkä ovat suomalaisuuden arvot ja ideaalit. Vastausta on lähdettävä rakentamaan yhdessä, kaikkia osapuolia kuunnellen.

Yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että tärkein perintö, jonka esi-isämme meille jättivät, ei ole tietynvärinen iho. Paljon tärkeämpi perintö on – Väinö Linnan sanoin – ”yhteiskunnallisen organisaation ja ajattelun muodot” eli se pohja, ”jolle on rakennettu kulttuurimme ja yhteiskunnalliset laitoksemme.” Yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa olemme onnistuneet rakentamaan yhteiskunnan, joka on tasa-arvoisempi, suvaitsempi, huolehtivampi ja kaikista kansalaisista välittävämpi kuin oikeastaan mikään muu maa maailmassa. Ei tietysti täydellinen – paljon on epäkohtia, joita korjata. Mutta mitä tulee mahdollisuuksien tasa-arvoon, naisten asemaan tai kansalaisten keskimääräiseen hyvinvointiin, ovat Pohjoismaat paras toistaiseksi rakennettu yhteiskuntajärjestelmä.

Tämä on se perintö, jota haluan puolustaa. Ja tämä on se perintö, jonka pohjalle haluan tulevaisuuden Suomen rakentaa. Suomi ja Pohjoismaat ovat pieniä maita, yhdessäkin vain yhden Aasialaisen suurkaupungin kokoisia. Mutta pienuudestaan huolimatta ne voivat olla majakka, joka näyttää suuntaa koko maailmalle siitä, miten rakennetaan demokraattinen, välittävä, oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja kansalaisille hyvinvointia synnyttävä yhteiskuntajärjestys. Tämä on se kansallisvaltion jälkeinen Suomi, jota haluan yhdessä lähteä rakentamaan. Nämä ovat niitä arvoja, joiden varaan haluan suomalaisuuden rakentaa.

Ja suomalaisena haluan nähdä kaikki, jotka maatamme rakastavat ja haluavat yhdessä tehdä työtä näiden arvojen puolesta.

Vain samassa veneessä olevat suomalaiset pelastuvat

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Mutta voiko sellaista lähimmäistä rakastaa, johon ei luota? Tai jota ei ymmärrä? Rakkaus syntyy yhteydestä toiseen ihmiseen, mutta kun luottamus ja ymmärrys puuttuvat, jää toinen vieraaksi.

Ja vieraiden kanssa yhteisten resurssien jaosta tulee helposti nollasummapeli: Se mitä ”muut” saavat on pois ”meiltä”. Tässä jakautumisessa meihin ja muihin piilee yksi oman aikamme suurimmista uhista projektille nimeltä Suomi.

Viimeisen 70 vuoden ajan suomalaisen yhteiskunnan ja kansakunnan ytimessä on ollut kokemus samassa veneessä olemisesta.

Juoksuhaudoissa kasvanut solidaarisuus auttoi ymmärtämään erilaisuutta ja mahdollisti sen kansallisen voimainponnistuksen, jolla Suomi nousi yhdeksi maailman johtavaksi maaksi niin bruttokansantuotteella, hyvinvoinnilla kuin koulutuksellakin mitattuna.

Kotiinpäinvetäjiä toki riitti silloinkin, mutta tarpeeksi moni oli valmis ajattelemaan kansakunnan kokonaisetua, jotta kehitys sekä taloudellisella että inhimillisellä sektorilla oli väkevää.

Me jotka olemme kaiken saaneet, emme aina osaa arvostaa tätä. Anteeksi seuraavan kappaleen syytökset, mutta koska tämä on jouluinen saarna, on minun oltava ankara.

Minun rahani vs. minun oikeuteni

Veneenkeinuttajia ja yhteisestä veneestä lähtijöitä on ainakin kolmenlaisia.

On hyvätuloisia kansalaisia, jotka eivät ymmärrä arvostaa valtion tarjoamaa yhteiskuntarauhaa, omaisuudensuojaa, infrastruktuuria ja saamaansa koulutusta, vaan näkevät, että heillä on yksipuolisesti oikeus irtisanoutua tästä projektista.

Kiitoksia kaikesta, mutta minun ”itse ansaitsemiani” rahoja te ette vie.

Samaan aikaan on toinen ryhmä, joka ottaa hyvinvointipalvelut taivaalta tipahtavana lahjana.

”Minulla on oikeus”, ei minun tarvitse olla kiitollinen.

He eivät ymmärrä, että vaikka teoriassa on kaunista julistaa kaikilla olevan oikeus esimerkiksi toimeentuloon tai asuntoon, käytännössä tämän oikeuden toteutuminen on kovan työn tulos.

Se vaatii, että me olemme valmiita tekemään yhdessä kykyjemme mukaisesti työtä sen eteen, että tietyt oikeudet turvaava yhteiskunta on mahdollinen.

Kolmas ryhmä näkee vuorostaan ulkomaalaiset uhkana ja vaatii ”Suomea suomalaisille”. He eivät ymmärrä, että läpi ihmiskunnan historian kansakuntien menestys on ollut sidoksissa kykyyn verkottua toisten kansakuntien kanssa.

Fazerin sinisestä Koffin punaiseen on suomalaistenkin menestys rakennettu sen varaan, että olemme onnistuneet houkuttelemaan tänne ulkomaalaisia osaajia. Ulkopuolisten syntipukkien etsiminen lienee luontainen reaktio, kun itsellä menee huonosti, mutta se ei ole pelkästään moraalisesti väärin, vaan myös haitallista sille Suomelle, jota tässä yritetään puolustaa.

Osaatko miettiä, miltä muista tuntuu ja miksi?

Kaikissa kolmessa tapauksessa veneenkeinuttajia yhdistää yksi yhteinen piirre: Heiltä puuttuu kyky asettua toisen asemaan, katsoa maailmaa hänen silmillään.

Menestyneeseen sukuun syntynyt ei kykene ymmärtämään niitä haasteita, jotka alkoholistiperheen lapsi joutuu päivittäin ylittämään pitääkseen edes elämänsä perusasiat kunnossa.

Taisteleva kapitalismin kriitikko ei pysty ymmärtämään, että valtaosa varakkaista suomalaisista on ihan oikeasti hyväntahtoisia, hyvinvointivaltiota puolustavia ja veronsa maksavia kunnon kansalaisia.

Ja maahanmuuttokriitikot eivät tiedosta, että valtaosa maahanmuuttajista on ahkeria työntekijöitä, jotka eivät lannistu vaikka joutuvatkin taistelemaan tiensä ennakkoluulojen lävitse päästäkseen edes niihin kantaväestön vieroksumiin työpaikkoihin.

Kun kosketus toisen ihmisen elämään puuttuu, syntyy ennakkoluuloja ja vihaa: Työttömät ovat ”laiskoja ja saamattomia”, rikkaat ”ahneita ja julmia”, ulkomaalaiset ”väärinkäyttävät sosiaaliturvaa”.

Mitä voimme sitten tehdä ylittääksemme epäluulon ja luottamuspulan kaivaman kuilun? Kun kysyin asiaa aikamme johtavalta yhteiskuntafilosofilta, professori Charles Taylorilta, hän siteerasi vastauksessaan William Jamesia: ”Tarvitsemme moraalisen vastineen sodalle.”

Eli tarvitsemme yhteisiä projekteja ja paikkoja, joissa eri taustoista tulevat ihmiset pääsevät kohtaamaan ja työskentelemään yhteisen päämäärän eteen. Mikään ei voita ihmisten sekoittamista, jos tavoitteena on yhteisöllisemmän kulttuurin rakentaminen.

Aidosti jokaiselle yhteistä Suomea

Juoksuhautoja emme halua, mutta sen sijaan tarvitsemme enemmän asuinalueita, joissa erilaiset sosiaaliset luokat kohtaavat. Tarvitsemme kohtaamispaikkoja ja jaettuja kokemuksia.

Meidän tulee puolustaa sellaista peruskoulua, jossa viereisillä pulpeteilla voi istua IT-miljonäärin, metsänhoitajan ja maahanmuuttajan tytär.

Voisi jopa ajatella, että yleistä asevelvollisuutta muokattaisiin kohti yleistä kansalaisvelvollisuutta, jossa jokainen kansalainen antaisi vuoden ajastaan yhteisten palveluiden kuten vanhainkotien, kirjastojen tai lasten iltapäiväkerhojen ylläpitämiseen.

Erityisesti nuorena, kun henkilön aatemaailma vielä muokkautuu, on elintärkeää saada riittävästi mahdollisuuksia kohdata ihmisiä, jotka tulevat eri taustasta kuin minä itse.

Yhdessä tehdessä ennakkoluulot hälvenevät ja tilalle kasvaa myötätunto.

Jos siis haluamme tarjota myös lapsillemme ja lapsenlapsillemme mahdollisuuden elää turvallisessa valtiossa, jossa ihmiset luottavat toinen toisiinsa ja jossa myös heikoimmista huolehditaan, meillä on vain yksi mahdollisuus: tiedostaa että olemme kaikki samassa veneessä.

Me yhdessä olemme projekti nimeltä Suomi. Ihonväristä, koulutuksesta, varallisuudesta, uskonnosta, äidinkielestä tai Suomessa vietetystä ajasta riippumatta.

Raja suomalaisuuden ja ei-suomalaisuuden välillä ei ole kiinni pellavatukasta. Se on kiinni siitä, onko henkilö valmis tekemään työtä omien kykyjensä mukaan yhteisen hyvän eteen.

Jokainen joka välittää ja kokee vastuuta yhteisestä kotimaastamme, on sydämeltään suomalainen. Jakautunut yhteiskunta kuolee hiljaa epäluottamukseen, turvattomuuteen ja piittaamattomuuteen. Vain yhdessä voimme jakaa eteenpäin sen unelman paremmasta elämästä, jonka saimme lahjaksi isovanhemmiltamme.

Tänä päivänä, eri puolilla Suomea, kaksisataa vastasyntynyttä makaa kapaloituina seimissään odottamassa sitä päivää, kun tulee heidän vuoronsa lunastaa tämä valtakunta.

Heidän vuoksensa, olkaamme myötätuntoisia ja olkoon yhteisyytemme vahva!

Julkaistu alunperin Taloussanomien joulusaarnana 25.12.2013.

On uusisänmaallisuuden aika

Suomi kansakuntana on uhan edessä. Uhka ei kuitenkaan väijy rajojemme ulkopuolella, vaan omassa mielenlaadussamme. Tunne yhteenkuuluvuudesta on heikentynyt yksilöä korostavassa kulttuurissamme. Vaarana on, että oman edun tavoitteluun keskittyessämme tuhoamme siinä sivussa kansakunnan. Vapauksien ja oikeuksien rinnalle tarvitsemme myös vastuuta yhteisestä hyvästä. On tullut aika lähteä puolustamaan tätä suomalaisuutta sisällämme, on uusisänmaallisuuden aika.

Isänmaallisuus aatteena on kokenut kovia. Tällä hetkellä se yhdistetään aivan liian usein nurkkakuntaisuuteen ja vihamielisyyteen kaikkea ulkoa tulevaa ja uutta kohtaan. Siitä on pyritty tekemään tekosyy hyökätä kaikkea sitä vastaan, mikä poikkeaa henkilön omasta pienestä elämän piiristä. Tämä on pelkurin isänmaallisuutta.

Haluan olla isänmaallinen, koska rakastan tätä maata ja näen suomalaisuudessa paljon arvokasta, jonka puolesta haluan elää ja kuolla. Mutta en halua olla isänmaallinen ketään vastaan.

Uusisänmaallisuudessa lähtökohtana on usko siihen, että siinä Suomessa, jossa elämme, on jotakin puolustamisen arvoista. Ytimessä on halu rakentaa sellaista maata, jossa kaikki voivat hyvin, riippumatta ihmisten hengenlahjoista, sukupuolesta, ihonväristä, koulutustasosta, tuloluokasta, poliittisesta aatteesta tai iästä. Se, mikä Suomessa on puolustamisen arvoista, ei siis ole mikään abstrakti aate tai illuusio yhdestä kansakunnasta. Se on jotakin konkreettista. Puolustamisen ansaitsee vain kansakunta, joka välittää kaikkien hyvinvoinnista: antaa mahdollisuuden erilaisten onnellisuuksien tavoitteluun ja tukee vähempiosaisia.

Suomalaiseksi ei synnytä. Mielestäni suomalainen on kuka tahansa, joka on valmis tekemään työtä yhteisen Suomen eteen. Muut ihmiset – vaikka heidän sukujuurensa olisivat kuinka syvällä tahansa suomalaisessa mullassa – vain asuvat maassa nimeltä Suomi. Suomalaisuus ei siis ole Suomessa asumista tai suomen puhumista äidinkielenä. Suomalaisuus edellyttää, että Suomi on sydämen asia. Ollaksesi suomalainen täytyy sinun välittää suomalaisten hyvinvoinnista, kokea vastuuta yhteisestä kotimaastamme ja olla valmis tekemään työtä sen eteen omien kykyjesi puitteissa. Jos täytät nämä ehdot, olet sydämeltäsi suomalainen, riippumatta äidinkielestä, Suomessa viettämäsi ajan pituudesta, ihonväristä tai muista merkityksettömistä pikkuseikoista.

Uusisänmaallisuus elää etsimällä uutta ja rakentamalla parempaa. Suomen kokoinen maa ei ole koskaan menestynyt pysähtymällä ja sulkeutumalla, vaan omaksumalla ja uudistumalla. Kansakuntamme hyvinvointi sodan jälkeen rakennettiin uutta luomalla, ottamalla vaikutteita ulkomailta ja ennen kaikkea tekemällä työtä yhteisen päämäärän vuoksi. Tässä mielessä uusisänmaallisuus on isoisänmaallisuutta. Se ei tarkoita nykyisen Suomen sementointia, vaan jatkuvasti paremman maan rakentamista.

Uusisänmaallisuus puolustaa suomalaisuutta, jonka ytimessä on vastuu kanssaihmisistä ja vakaa halu rakentaa Suomea, jossa kaikki voivat hyvin.

Uusisänmaallisten Suomi ei ole vain menestyjien Suomi, pellavatukkien Suomi tai vanhojen miesten Suomi. Se on yhteinen Suomi, jonka lakeuksilla on tilaa monenlaisille ihmisille. Jos et halua olla muita vastaan, mutta haluat olla ylpeä Suomesta, älä silloin ole umpimielisen isänmaallinen. Ole iloisesti uusisänmaallinen!