Luin Dostojevskin Kellariloukun. Venäjän kirjallisuuden suuri sisäänpäinkatsoja, Dostojevksi, onnistuu tämän romaanin alkupään monologissa (ekat 50 sivua) pääsemään vahvaan yhteyteen kanssani. Kuin keskustelussa parhaimmillaan, tuli useita sellasia, hei mä oon ajatellut ihan samaa – fiiliksiä, jonka lisäksi Dostis oli paikka paikoin kehitellyt ajatusta uusiin oivaltaviin suuntiin, tarjoten näin yhteyden löytämisen lisäksi oivaltamisen riemua. Kantava teema kirjassa on liiallinen reflektio ja sen haitallisuus ihmiselämässä.

Dostojevski vie tässä tuon ylireflektion äärimmilleen. Päähenkilö on ilmeisen älykäs ja itsetietoinen hahmo, jonka elämä on jämäkän päämäärätietoisesti ajanut hänet henkiseen ja välillä jopa fyysiseen kellariloukkuun, irti normaalista yhteiskunnasta. Tiedostaessaan eri ajatustensa ja projektiensa naurettavuuden ja merkityksettomyyden lamauttaa tämä hänen toimintansa elämässä ja tämä tulee erityisesti esiin hänen sosiaalisissa kontakteissaan. Hänen ylivahva reflektionsa vie hänet tilaan, jossa hänellä ei varsinaisesti ole ketään ystäviä tai kavereita, koska hän on liian vieraantunut pääsemään yhteyteen kenenkään kanssa.

Kaikki Minervan Pöllön tilaajat ovat tässä kohdin jo muistaneet kirjoitukseni ’Kauppakorkeakoululaiset – evoluution kruunu’, jonka kantava teema myöskin oli tämä itsereflektiossa liian korkealle päässeiden filosofian opiskelijoiden huonompi menestys elämässä verrattuna vähemmän reflektiivisten kauppislaisten kykyyn porskuttaa elämä lävitse filosofin näkökulmasta epäpätevällä ja syvällistä reflektiota kestämättömällä maailmankuvalla varustettuna.

Kirjoituksessani esitin tämän kauppislaisten vähäisemmän reflektion johtuvan siitä, että he ovat menestyneet elämässään ja erityisesti sukupuolivalintahierarkiassa niin hyvin, että heidän ei koskaan ole tarvinnut haavoja nuoliessaan pysähtyä reflektoimaan elämäänsä. Sen sijaan he ovat aina porskuttaneet elämän lävitse alfauroksina ja naaraina menestyksen aallonharjalla.

Oleskeluni täällä School Of Management – ihmisten kanssa on vahvistanut uskoani hypoteesiini. Sylikoira ei koskaan kasva aikuiseksi, koska sen elämä on liian helppoa verrattuna ankarassa tyossä vakavoituvaan paimenkoiraan tai vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia elamässään kohtaavaan suteen. Samoin monen kanssaopiskelijani naamassa paistaa vahva ’olen aina tottunut saamaan kaiken haluamani’ -virnistys. Koska he ovat aina olleet jengin johtajauroksia ja -naaraita joiden suosiota muut tavoittelevat, ei heidän ole tarvinnut oppia ajattelemaan käytoksensä seurauksia muiden perspektiivista tai noyrtymään toisten edessä.

Tästä seuraa, etta sosiaalinen elämä kampuksella on välillä varsinaista ylä-aste – ihmissuhdesotkua. Kambodjan-reissulla olleet kaksi seuralaistani sattuivat olemaan erittäin hyvin-informoituja kaikista kampuksen juoruista ja niiden läpikäyminen synnytti tämän vahvan ylä-aste – assosiaation. Esimerkiksi yksi ranskalaiskaveriporukka savusti yhden jäsenensä ulos hyvin pikkutyttomäisin kiusaamiskeinoin. Eras alfauros taasen päätyi viime viikonloppuna poliisilaitokselle, kun paikallisen ravintolan musiikki ei miellyttänyt häntä. Kun tarjoilija kieltäytyi vaihtamasta musiikkia vedoten siihen, etta muut asiakkaat pitävät siitä huusi tämä Nietzschelainen yli-ihminen tarjoilijalle torkeyksiä ja ylivertaisuuttaan niin pitkään, että tarjoilija mottasi häntä lopulta naamaan aiheuttaen käsirysyn. Saman tyypin tyttoystävä vieraili Euroopasta täällä ja tämän liiton luonne tuli vahvasti ilmi. Niin kauan kuin miehellä on rahaa taman bling bling – tyttosen oikkuihin ja koruihin suostuu tyttoystävä olemaan hänen statussymbolinsa ja koristeensa.

Kaiken kuka tykkää kenestäkin – leikin lisäksi inhottavin piirre tässä sosiaalisessa piirileikissä on vahva jako siihen, ketkä ovat in ja ketkä ovat out. Luulin ylä-asteen jälkeen päässeeni tästä ilmiostä akateemisemman suvaitsevaiseen Tapiolan Lukioon mutta nyt olen pelottavasti palannut tämän kuvion sisään. Itse esimerkiksi olen huomannut sosiaalisen statukseni nousseen huomattavasti jalkapalloturnauksen myotä. Aiemmin mulla oli omat kaverini koululaisten joukossa mutta oli iso joukko eurooppalaisia opiskelijoita, joiden kanssa en ollut juuri lainkaan tekemisissä. Sitten pelasin menestyksekkäästi Bhutanin joukkueessa, jossa oli 2 Bhutanilaista ja 10 Eurooppalaista, ollen selkeästi yksi joukkueen parhaista pelaajista. Kun kentällä hyvin ja fyysisesti pelaamalla osoitin miehekkyyteni ja kyvykkyyteni ja siten kuulumiseni alfaurosten joukkoon olen yhtäkkiä havainnut valtavan muutoksen suhtautumisessa minuun. Ehkä noin viisitoista ihmistä, jotka aiemmin tuskin alentuivat moikkaamaan minua, muuttuivat yhdessä yossä ystävällisiksi, jutteleviksi ja selkääntaputtaviksi tyypeiksi. Tama ei koskenut vain futiskentällä olleita tyyppejä. Kun muut havaitsivat heidän hyvaksyneen minut alfa-jengiin uskalsivat hekin yhtäkkiä olla ystävällisiä.

Tuollainen ihmisten jako yhdentekeviin luusereihin ja ’hyviin jätkiin’ saa minut suorastaan vihaiseksi. Jatkuva oman alfaidentiteetin todistaminen stereotyyppismaskuliinisella (miehillä) tai stereotyyppisfeminiinisella (naisilla) käyttäytymisellä muodostaa ahtaan normiston yksilon mahdollisille olemisen tavoille. Epaonnistujat ja normirikkurit tuomitaan hylkäyksellä. Siksi tykkään paljon enemmän Gender & Development – kurssien ilmapiiristä. Siellä olevat tytot ja kaksi poikaa ovat hyvin kaukana tästä seksuaalivalinnan hornankattilasta ja siksi paljon avoimempia, muut ihmiset huomioonottavia ja ystävällisempiä uusille tuttavuuksille. Ilmapiiri on hivenen nortimpi mutta juuri siksi paljon lämpimämpi.

Loppuun huomautus, etta tama yleistykseni koskee ehkapa noin 54% School of Managementin Eurooppalaista opiskelijaa. Loput 46% eivat mahdu tahan stereotypiaan, vaan poikkeavat siita erilaisin tavoin. Tasta joukosta suurin osa kavereistanikin on ja heista suurin osa ei osallistu tahan alfanormiston yllapitoon. Yleistyksien ja stereotyyppien voima on aina rajallinen.

P.S. Pollo-kirjoituksen mainio kuvituskin on saatavissa online osoitteesta: http://users.tkk.fi/~mmartela/teokset/KauppisFilskaKuvat.doc. Kaikille faneille tiedoksi.