Paljon on vettä virrannut Po-joessa sitten viime merkinnän. Tässä välissä olen viettänyt perinteikkään lumettoman joulun perheen kanssa täällä Thaimaassa ja pommien tahdittaman uuden vuoden Bangkokissa. Perheen näkeminen jouluna oli luonnollisesti hieno homma. Viikko heidän kanssaan Bangkokissa sekä Koh Samuilla sujui oikein iloisesti ja lämmitti tuhlaajapojan mieltä. Itse joulunvietto tällaisissa ilmanaloissa tuntui luonnottomalta mutta perhelomaksi viikko oli juuri kuin pitää. Palataanpa kuitenkin aikaan ennen joulua:

Joulun ja perheen tännetulon alla vietin muutaman päivän Koh Panang – saaren syrjäisestä nurkasta loytyvällä hippihenkisellä the Sanctuary-nimisellä parantola-rannalla. Tämä Elle ja New York Times – lehdissäkin ylistetty trooppinen kokonaisuus tarjoaa erilaisia meditaatio, henkiparannus sun muita seikkoja tai vain hippihenkistä yhteiseloa sitä haluaville. Oma motiivini sielläololle oli rauhaisan paikan saaminen kirjoitusprojektille mutta oleskelu siellä tarjosi myös mainion hetken ihmiskyttäämiselle eli tarkkailla tuollaisessa paikassa viihtyvien ihmisten sielunelämää.

Tämän tarkkailun perusteella voisi todeta, etta hippi ei ole aina hipille hippi. Oikeastaan voidaan erottaa kaksi hippityyppiä toisistaan, suvaitsevaisuuden ja suorittamisen ollessa ehkä ne keskeiset erottelut.
Ensimmäinen tyyppi on nimeltään Suorittaja-hippi. Tämä tyyppi tulee länsimaisesta kulttuuritaustasta, mutta on jossakin kohdassa alkanut kokea kapitalistis-luterilaisen arvomaailman tyhjyyden. Itämaiset jutskat ja tyypit tuntuvat tarjoavan vaihtoehdon ja vaihtelevan pituisen prosessin kautta hän luiskahtaa hippijengeihin alkaen imitoida näitä kaikessa pukeutumisesta ja musiikista elämänasenteisiin ja hengauspaikkoihin.

Vaikka näitä hippeja ei voi ulkoisesti välttämättä erottaa ns. ideaalihipeista paljastuvat he nopeasti keskustelussa. Erona ideaalihippeihin on, etta he kantavat vielä tiedostamattaan vanhan elämänpiirinsä asenteita sisällään. Heille hippinä olostakin muodostuu jonkinlainen suoritus, he eivät pääse eroon vanhasta ”draivistaan”; he vain uudistavat päämääränsä ja kielensä. Rastat kuuluu olla, joogata ja meditoida kuuluu tehdä, chillailu Kaakkois-Aasiassa kuuluu asiaan, mitä pidempi matka sen kovempi hippi. Tämä vakavamielinen hippi-ideaalin tavoittelu tekee sen, etteivät he koskaan saavuta hippeilyn ydintä: oloa juuri sellaisena kuin haluaa olla ja muiden suvaitsemista juuri sellaisena kuin nämä haluavat olla.

Näin ensinnäkin heille hippinäolosta tulee jatkuvan suorittamisen ja ulkoisen pätemisen kehä. Lisäksi heistä tulee auttamattoman suvaitsemattomia niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät jaa heidän ’suvaitsevaa’ maailmaasyleilevää elämäntapaansa. Koska he suorittamalla ovat vasta matkalla ideaaliin, he joutuvat puolustamaan omaa hippi-erinomaisuuttaan jatkuvasti, joka johtaa heidät torjumaan vahvasti kaikki erilaiset ei-hippimaiset elämänasenteet.

Aito ideaalihippi ei suorita, hänellä ei ole tarvetta ottaa rastoja, jos ei siltä tunnu. Hän vain on juuri niin kuin haluaa olla ja on tyytyväinen juuri siinä paikassa. Tästä stabiilista asemastaan hän kykenee erinomaisesti katsomaan muita elämänasenteita silmiin joutumatta kokemaan niitä haasteena omalleen. Tällöin hän voi myös ymmärtää ja antaa niiden olla mitä ovat ilman vihamielisyyttä. Enemmänkin hän kokee sääliä, myötätuntoa ja halua auttaa törmätessään väärässä uskossa eläviin.

Luonnollisesti tämän polarisoinnin mukaisia ääri-ihmisiä ei paljoakaan löydy. Enemmänkin hippihenkisissä ihmisissä nämä kaksi – Suorittajahippi ja Ideaalihippi – elävät sisäisessä dynamiikassa keskenään ilmeten eri voimakkuuksin eri ihmisissä. Taistelkoot kaikki hipit siis Ideaalihippinsa puolesta!

Paljon on vetta virrannut Po-joessa sitten viime merkinnan. Tassa valissa olen viettanut perinteikkaan lumettoman joulun perheen kanssa taalla Thaimaassa ja pommien tahdittaman uuden vuoden Bangkokissa. Perheen nakeminen jouluna oli luonnollisesti hieno homma. Viikko heidan kanssaan Bangkokissa seka Koh Samuilla sujui oikein iloisesti ja lammitti tuhlaajapojan mielta. Itse joulunvietto tallaisissa ilmanaloissa tuntui luonnottomalta mutta perhelomaksi viikko oli juuri kuin pitaa. Palataanpa kuitenkin aikaan ennen joulua:

Joulun ja perheen tannetulon alla vietin muutaman paivan Koh Panang – saaren syrjaisesta nurkasta loytyvalla hippihenkisella the Sanctuary-nimisella parantola-rannalla. Tama Elle ja New York Times – lehdissakin ylistetty trooppinen kokonaisuus tarjoaa erilaisia meditaatio, henkiparannus sun muita seikkoja tai vain hippihenkista yhteiseloa sita haluaville. Oma motiivini siellaololle oli rauhaisan paikan saaminen kirjoitusprojektille mutta oleskelu siella tarjosi myos mainion hetken ihmiskyttaamiselle eli tarkkailla tuollaisessa paikassa viihtyvien ihmisten sielunelamaa.

Taman tarkkailun perusteella voisi todeta, etta hippi ei ole aina hipille hippi. Oikeastaan voidaan erottaa kaksi hippityyppia toisistaan, suvaitsevaisuuden ja suorittamisen ollessa ehka ne keskeiset erottelut.
Ensimmainen tyyppi on nimeltaan Suorittaja-hippi. Tama tyyppi tulee lansimaisesta kulttuuritaustasta mutta on jossakin kohdassa alkanut kokea kapitalistis-luterilaisen arvomaailman tyhjyyden. Itamaiset jutskat ja tyypit tuntuvat tarjoavan vaihtoehdon ja vaihtelevan pituisen prosessin kautta han luiskahtaa hippijengeihin alkaen imitoida naita kaikessa pukeutumisesta ja musiikista elamanasenteisiin ja hengauspaikkoihin.

Vaikka naita hippeja ei voi ulkoisesti valttamatta erottaa ns. ideaalihipeista paljastuvat he nopeasti keskustelussa. Erona ideaalihippeihin on, etta he kantavat viela tiedostamattaan vanhan elamanpiirinsa asenteita sisallaan. Heille hippina olostakin muodostuu jonkinlainen suoritus, he eivat paase eroon vanhasta ”draivistaa” vain uudistavat paamaaransa ja kielensa. Rastat kuuluu olla, joogata ja meditoida kuuluu tehda, chillailu Kaakkois-Aasiassa kuuluu asiaan, mita pidempi matka sen kovempi hippi. Tama vakava hippi-ideaalin tavoittelu tekee sen, etteivat he koskaan saavuta hippeilyn ydinta: oloa juuri sellaisena kuin haluaa olla ja muiden suvaitsemista juuri sellaisena kuin nama haluavat olla.

Nain ensinnakin heille hippinaolosta tulee jatkuvan suorittamisen ja ulkoisen patemisen keha. Lisaksi heista tulee auttamattoman suvaitsemattomia ihmisia kohtaan, jotka eivat jaa heidan ’suvaitsevaa’ maailmaasyleilevaa elamantapaansa kohtaan. Koska he suorittamalla ovat vasta matkalla ideaaliin, he joutuvat puolustamaan omaa hippi-erinomaisuuttaan jatkuvasti, joka johtaa heidat torjumaan vahvasti kaikki erilaiset ei-hippimaiset elamanasenteet.

Aito ideaalihippi ei suorita, hanella ei ole tarvetta ottaa rastoja, jos ei silta tunnu. Han vain on juuri niin kuin haluaa olla ja on tyytyvainen juuri siina paikassa. Tasta stabiilista asemastaan han kykenee erinomaisesti katsomaan muita elamanasenteita silmiin joutumatta kokemaan niita haasteena omalleen. Talloin han voi myos ymmartaa ja antaa niiden olla mita ovat ilman vihamielisyytta, enemmankin saalia, myotahapeaa ja halua auttaa kokien vaarassa uskossa elavia nahdessaan.

Luonnollisesti taman polarisoinnin mukaisia aari-ihmisia ei paljoakaan loydy. Enemmankin hippihenkisissa ihmisissa nama kaksi – Suorittajahippi ja Ideaalihippi – elavat sisaisessa dynamiikassa keskenaan ilmeten eri voimakkuuksin eri ihmisissa. Taistelkoot kaikki hipit siis Ideaalihippinsa puolesta!