27.09.2006 13.24
Viimeviikkoinen sotilasvallankaappaus sekä kansan myötämielisyys tai hiljainen hyväksyntä sille ovat hyvä excuse herätellä kysymystä demokratian itseisarvoisuudesta.

Nykyisessä valtapoliittisessa retoriikassa ja ilmeisen usein myös käytännössä demokratia nähdään eräänlaisena itseisarvona, joka täytyy tuoda joka maahan ja joka toimii kaikkien kansan ongelmien perusratkaisuna. Yhdysvallat toi sotavoimiensa avulla demokratian Afganistaniin ja Irakiin näin uskoen vapauttavansa kansan ja antaen mahdollisuuden kaikille onnen tavoittelemiseen heidän oman Itsenäisyysjulistuksensa hengessä. Nyt Thaimaan sotilasvallankaappaus on saanut kaikki tahot EU:sta lähtien ilmaisemaan pahoittelunsa ja nuhteensa demokraattisen järjestyksen uhmaamisesta. Demokratia on aina oikea ratkaisu kaikille valtioille, tuntuu olevan länsimaiden yksimielinen näkemys. Demokratia on itseisarvo, josta ei voida tinkiä.

Näkemys on luonnollisesti hieno ja pitkällä tähtäimellä olen itsekin ainakin tällä hetkellä sitä mieltä, että kaikenlainen deliberatiivisuuden ja mahdollisimman monen ryhmän ja yksilön mielipiteen mukaanottaminen päätöksentekoprosessiin on lähtökohtaisesti hyvä asia ja se suuntaus mihin tulee pyrkiä, ehkä jopa oikeudenmukaisuuden suositeltavin kriteeri. Ongelma on se, edistääkö demokraattinen valtiojärjestys kaikissa tilanteissa tätä päämäärää.

Thaimaan tapaus valaisee ehkä erästä keskeistä demokratian ennakkoehtoa, sitä, että kansan pitää olla valmis siihen. Kuningas on Thaimaassa uskomattoman suosittu hahmo. Hänestä ei pidetä, vaan häntä nimenomaisesti rakastetaan kaikissa kansanryhmissä, erityisesti kouluttamattoman enemmistön joukossa. Jos järjestettäisiin kansanäänestys, jossa kysyttäisiin pitäisikö kuninkaalle luovuttaa yksinvaltius, olisi melko varmaa, että kansa riemumielin luovuttaisi vallan hänelle koulutetun vähemmistön protesteista huolimatta. Kansan suurille riveille demokratia ei ole näyttäytynyt minään vapauden airueena, vaan on lähinnä monimutkaistanut ja hämärtänyt valtaapitävien joukon.

Samanaikaisesti poliittiset asiantuntijat painottavat sitä, että Thaimaassa ei ole yhtään puoluetta, joka nousisi kansan joukosta. Vallassa olevat puolueet ovat lähes järjestään olleet rikkaiden liikemiesten ympärilleen kokoamia ryhmittymiä, jotka ovat rahalla kyenneet ostamaan mainoksia ja ääniä valtaan päästäkseen. Thaksin, nyt vallastapoistettu pääministeri edusti juuri tätä tyyppiä. Kansan edun lisäksi pääministerin sydäntä lähellä olivat omat rahalliset edut, joita edistäessään hän traditionaalisen korruption ja rahan välistävedon lisäksi muutteli lakeja businessimperiuminsa tarpeiden mukaan kiertäen näin mm. 1,3 miljardin dollarin yrityskauppansa verovapaaksi.

Koulutettu kansanosa oli näistä väärinkäytöksistä varsin kuohuksissa vaatien pääministerin eroa eri mielenosoituksissa. Suomen kaltaisessa vakaan demokratian ja korkean koulutuksen maassa Vanhanen ei olisi pallillaan istunut päivääkään tällaisten syytösten julkitulon jälkeen. Thaimaassa mitään ei kuitenkaan tapahtunut, koska kansan suurelle kouluttamattomalle enemmistölle maaseudulla, ongelmat olivat liian epämääräisiä ja abstrakteja, jotta he olisivat niihin reagoineet. Sen sijaan Thaksinin vakuuttelut siitä, että ongelmat johtuivat hänen vastustajiensa käyttämästä mustasta magiasta sekä tähtien epäedullisesta asennosta olivat kansalle ymmärrettävempiä.

Kaupunkien koulutettu väestö järjesti suuria mielenosoituksia ja erilaisin protestimuodoin koetti kammeta korruptoitunutta pääministeriä vallasta. Tästä huolimatta hänen voittonsa seuraavissa vaaleissa oli melko selvä galluppien ja asiantuntijoiden mukaan. Äänten kalastelussa Thaksin osasi nimittäin maaseudulla käyttää kaikkia klassisia temppuja. Thaksinin agitaattorit pelottelivat kansaa noituudella, antoivat tyhjiä lupauksia rahallisesta tuesta, lahjoivat ja manipuloivat äänestystä. Ja vaikka nyt armeija poisti yhden tällaisen vallasta tuntuvat kansainväliset thaimaan-asiantuntijat olevan varsin skeptisiä sen suhteen, että seuraava demokraattisesti valittu pääministeri olisi mainittavasti parempi, vaikka vielä on liian aikaista sanoa mitään.

Kaikki tämä osoittaa minusta sitä, että demokratian toimimisen eräänä ennakkoehtona on kansan siedettävä koulutustaso. Tietty peruskoulutus vaaditaan, jotta keskimääräinen kansalainen olisi kiinnostunut valtakunnan tason poliittisista ongelmista ja ymmärtäisi valtionhallinnon monimutkaista kokonaisuutta tarpeeksi ymmärtääkseen sen epäkohtia. Euroopassakin demokratialla oli pitkä etsikkoaikansa, jonka aikana erilaiset epädemokraattiset hallitsijat ottivat vallan milloin Ranskassa, milloin Saksassa, Espanjassa tai Portugalissa. Vasta kansan noussut koulutustaso ja demokratian sisäistäminen ovat tehneet euroopan valtioista niitä vakaita demokratioita, joita ne tänä päivänä ovat.

Muutama muukin seikka saattaa lisätä kiinnostusta demokratiaan koulutuksen ohella. Ensinnäkin tietty perustoimeentulo lienee ehtona sille, että on aikaa ja voimia katsoa oman välittömän tulevaisuuden ja hengissäpysymisen ylitse ja kiinnostua valtakunnan tason asioista, (vaikka oma köyhyys saattaisi johtua osaltaan rakenteista joiden muuttamiseen oikealla äänestyskäyttäytymisellä voisi vaikuttaa). Lisäksi voisi ajatella, että mitä enemmän ihminen siirtyy osaksi rahataloutta, sitä merkittävämmäksi valtakunnan asiat muotoutuvat niiden vaikuttaessa häneenkin. Luontaistaloudessa elävä kylä voi olla melko omavarainen, jolloin perspektiivin siirtäminen kylän ulkopuolelle kaukaiseen pääkaupunkiin voi tuntua turhalta. Siellä tapahtuvien vallanvaihdosten merkitys kylälle voi olla varsin olematon (kerrotaan, että jotkin omavaraiset yhteisöt Siperian perukoilla elivät Neuvostoliitossa vielä 2000-luvun alussa). Mitä enemmän talous on riippuvainen rahasta ja integroitunut osaksi maailmankauppaa, sitä selkeämmin valtion asiat vaikuttavat omaan leipäänkin. Oman elintason turvaaminen on kuitenkin se voima, jolla ihmiset saadaan liikkeelle kaikista ideologioista riippumatta. Tämän logiikan perusteella Euroopan Unionikin alunperin perustettiin turvaamaan rauha Euroopassa tekemällä ne taloudellisesti liian riippuvaisiksi toisistaan.

Thaimaassa demokratia on vasta nuori ja kouluttamaton kuningasta palvova kansa ei ole vielä ottanut sitä omakseen. Niinpä demokraattinen päätöksentekojärjestelmä voi tuottaa valtaan henkilöitä, jotka eivät ole kansakunnalle hyödyksi. Tällöin jonkin valistuneen tahon interventio voi olla kansakunnalle hyväkin asia. Nyt vallan ottanut armeijan johto tuntuu varsin vakavasti olevan ajamassa thaimaalaisten etua ja pyrkivän uuden perustuslain ja vaalien avulla vakauttamaan maan, jonka hallitus on viimeiset kuusi kuukautta ollut varsin toimimaton Thaksinin aiheuttamien ristiriitaisuuksien johdosta. Niin kauan kuin sotilashallinnon päämäärät ovat vilpittömät, eivätkä he rakastu liikaa valtaan, voi tämä antidemokraattinen interventio olla keskimääräiselle thaimaalaiselle ja kansalle kokonaisuudessaan hyväksi.

Filosofisesti ongelma on tietysti kimuranttia perustella, koska valistuneen itsevaltiaan kriteereitä on ehkäpä kovin vaikeata kiveen hakata. Myöskään sen osoittaminen, milloin demokraattinen järjestelmä toimii liian huonosti, jotta interventio olisi sallittu, on melko mahdoton tehtävä. Mutta pragmaattiselta kannalta vaikuttaisi, että tässä yksittäistapauksessa ainakin ovat nämä sumeat ehdot toteutuneet.

21.09.2006 19.55
Sotilaat ottavat parlamenttitalon ja muut strategiset kohteet haltuunsa, armeija kaappaa vallan maassa. Taysin verettomasti, ilman pieniakaan konflikteja tai laukauksia. Thaimaa on kulttuurisesti ihmeellinen maa!

Ihmiset tuntuvat ottavan homman kevyesti. Monet taalla urbaanissa Bangkokissa vaikuttavat tyytyvaisilta, jotkut ehka hiukan skeptisilta mutta paa-asiassa hommaa ei huomaa mitenkaan katukuvassa. Perusvallankaappaus vain, ei sen kummempaa.

Itse en kaappausta lahtenyt eilen katsomaan, vaikka jotkut kaverit intoilivat kameran kanssa keskustaa kohti tankkeja katsomaan. Olin paattanyt, etta se paiva oli henkilokohtainen deadline filosofian kandidaattityon palauttamiseen. Kun tehdaan vakavaa filosofiaa niin sita eivat maalliset – kuten sotilasvallankaappaus parinkymmenen kilometrin paassa -asiat hetkauta. Tanaan tosin nain tankkeja ja sotilaita matkalla lentokentalle ja keskustaan, jossa nyt hengailen taman yon. Myohastyin nimittain lennolta Hong Kongiin, kyytiin ei ilmeisesti paase kun saapuu kentalle varttia ennen lahtoa. Puolen tunnin neuvotteluilla, joissa paa-asiallainen strategiani oli vain hengata virkailijan edessa niin kauan, etta han kyllastyy sain lennon siirrettya huomiseksi muutaman euron lisamaksusta (toinen, ansioni mukainen vaihtoehto olisi ollut ostaa 150e menolippu Hong Kongiin, mitapa uppouduin filosofiaan niin etta lahdin kentalle aivan liian myohaan).

Takaisin vallankumoukseen. Jos sotilasjohto pitaa lupauksensa, voi tama olla Thaimaalle ihan hyvakin juttu. Poliittinen skandaali, joka oli tehnyt parlamentista pitkaksi aikaa varsin toimintakyvyttoman saatiin ratkaistua ja pahasti korruptoitunut Thaksin pois vallan kahvasta. Ongelma on tietysti se, mista loytaa se seuraaja, joka ei olisi korruptoitunut ja joka kykenisi palauttamaan uskon demokraattisen paaministerin toimintakykyyn. Ja jota kansa tajuaisi myos aanestaa, karismaattisten ja kalliisiin mainoskampanjoihin kykenevien kieroutuneiden suurliikemiesten sijaan, jotka tuntuvat taalla vallassa helposti viihtyvan. Tosin sotilaiden ollessa vallassa vaarana on aina, etta valta alkaa kiehtoa liikaa, koetaan olevan ainoa vaihtoehto Thaimaan pelastamiseksi.

Kuninkaan asema taalla on kylla mielenkiintoinen. Kaikki kansalaiset pohjoisen maanviljelijoista etelan business-opiskelijoihin, armeijasta liike-elamaan seka kaikki puolueet vannovat uskollisuutta kuninkaalle. Tavalliset kansalaiset kantavat keltaisia rannekoruja hanen 60v-vallassaolojuhlan vuoksi ja keltaiset kunkku-t-paidat ovat erittain yleinen naky katukuvassa. Kuningasta rakastetaan vakaasti ja antaumuksella. Niinpa, vaikka hanella on formaalista valtaa yhta paljon kuin Kalle Kustaalla, on hanen todellinen valtansa merkittava, silloin kun han sita kayttaa.

Viime sotilaskaappaus v.1992 paattyi kun kuningas otti juntan puhutteluun ja ilmoitti, etta nyt riittaa. Ikaan kuin isa olisi tullut sanomaan pikkupojille, etta nyt leikki on loppu. Muuta ei tarvittu, vaikka juntalla oli koko armeija puolellaan, kuninkaalla vain kansansuosionsa. Nykyinenkin kaappaus tehtiin ilmeisesti hanen hiljaisella suostumuksellaan. Valtaapitavien vaihtuessa, demokratian vaarantuessa milloin armeijasta, milloin korruptoituneista ministereista johtuen, muodostaa kuningas vakauttavan voiman, joka lempeilla kaskyilla luotsaa Thaimaan irti karikoista nuoren demokratian vaikeakulkuisella vaylalla.

Uskonkin, etta homma tulee sujumaan varsin rauhallisesti. Thaimaalainen luonteenlaatu on varsin mukavuudenhaluinen ja buddhalaisen lempea, turhia konflikteja ja ahnehtivaa vallantahtoa valtetaan. Paluu demokratiaan on siis varsin todennakoinen. Lisaksi, jos sotilasjohto kay liian ahneeksi, aina voi kuningas kayda nuhtelemassa heita ja siten palauttaa heidat ruotuun.

13.09.2006 14.58
Viikonloppua vietin Thaimaan länsirannikolla kuuluisien turistirysien Krabin ja Phuketin tuntumassa. Tosin tukikohtanamme oli pienempi Ao Nangin turistikylä hiekkarantoineen ja rantabaareineen. Sinne saavuimme aikaisin lauantaiaamuna ja maanantai-iltana lähti yöbussi takaisin koulua kohti.

Nämä rantakohteet itsessään taitavat olla uusia elämyksiä etsiville melko yllätyksettömiä. Hiekkaranta, baareja, thai-hierontapaikkoja (raajojen voimakasta vääntelyä, kehon painamista käsin ja kyynärpäin sekä selän päällä kävelyä – melko miellyttävää) ja turistiorientoitunutta kaupustelua. Itse elämykset ovatkin rannikon saaristoissa. Kahden intialaisen toimiessa ohjelmamestarina itse omaksuessani sivukommentoijan roolin päädyimme kahteen pakettipäiväretkeen, joista ensimmäinen kohdistui kuuluisille Phi Phi – saarille ja toinen James Bond – saarelle (Golden Gun -leffan pahojen päämaja oli täällä). Maisemat olivat varsin vaikuttavia, snorklaus koralliriuttoja ja kalaelämää tarkkaillen siistiä, kanooteilla meno rentouttavaa ja se, että joku tiesi aina missä seuraava attraction sijaitsi oli vapauttavaa. Itsenäisesti samaan elämysmäärään olisi tarvinnut viikon. Eläköön pakettituristimatkat!

Sinänsä ihmisten suuri paratiisisaarten kaipuu tulee tarpeesta saada ulkoiset puitteet sille mielenrauhalle, joka niiden sisältä puuttuu. Paratiisisaaren harmoninen ympäristö luo illuusion harmoniasta myös ihmisen sisälle. Näin epätyydyttävää työtä tekevät toimistotyöläiset saavat hetkellisen olon elämän merkityksellisyyden löytymisestä. Hetkellinen merkityksellisyyden illuusio auttaa jatkamaan jälleen työelämässä yhden vuoden. Näin se lisää yksittäisen työntekijän tehokkuutta ja vastaavasti firman osakkeenomistajille tuottamaa lisäarvoa.

Luonnollisesti paratiisisaaret voivat olla myös hyvä metodi matkalla kohti aitoa merkityksellisyyden ja harmonian löytämistä. Zen-munkitkin saattoivat vetäytyä vuorille saavuttaakseen niiden tarjoaman rauhan kautta suuremman sisäisen rauhan. Tällöin kuitenkaan pakettimatkojen kiireinen rytmi ja elämysten maksimointi ei auta. Pitää pysähtyä yhteen paikkaan ja oleilla siellä pidempi aika, jotta tilan erityisellä ilmapiirillä on aikaa vaikuttaa ja tarttua. Tällöin vasta voi se kontribuoida pysyvää mielen muutosprosessia. Osana tätä prosessia paratiisisaaret ovat siis hyvä metodi, mutta lisäksi prosessin pitää jatkua myös kotiinpaluun jälkeen, eikä paratiisisaaren merkityksellisyyskokemusta saa jättää vain arkielämästä irrotetuksi kokemukseksi. Lisäksi pohjimmiltaan kuitenkin ”Vuorien huipulta löytyy vain se zen, jonka vie ylös mukanaan” kuten Robert M. Pirsig sanoi parempina aikoinaan. Kun todellinen mielenrauha on saavutettu voi mestari vaipua transsiin, vaikka Onnelan tanssilattialla.

Sananen lopuksi tästä oman yksityisen beachin kaipuusta, joka monilla turisteilla välittyy jonkinlaisena unelmana ja joka tulee esiin esimerkiksi ”the Beach” – leffassa. Se voi suomalaisnäkökulmasta tuntua vähän turhan isolta missiolta. Eihän se nyt niin elämää isompi juttu ole. Tämä liittyy siihen, että suomessa yksityisen tilan löytäminen on niin helppoa. Metsien ja jopa omien tyhjien rantojen löytämiseksi ei tavallisesti tarvitse kovinkaan pitkälle kulkea. Tämä johtuu harvasta asutuksesta ja lisäksi jokamiehenoikeudesta, joka mahdollistaa kaikkien tyhjien tilojen hyödyntämisen tyhjinä tiloina. Monissa maissa yksityinen tila on vain rikkaiden erikoisoikeus, jota he vaalivat aidoin ja vartijoin.

Sinänsä oman rannan löytäminen on aika upea kokemus, kuten jokainen Saaristomeren luonnonsatamissa yöpyneistä varmasti tietävät. Kyllä toistaisen kokemuksen perusteella rankkaan vielä Saaristomeren kauas Thaimaan saarten ja rantojen edelle, vaikka vaihteluna ne toki ovat ihan innostavia.